Mä olen luullut, että meille kotiin syntyy kaaos niin nopeasti, koska tilaa on suhteessa asukasmäärään aika vähän. Mummila-reissulla lapset ja etenkin esikoinen kuitenkin näyttivät, että hienosti saadaan räjähdyspisteeseen myös omakotitalollinen pinta-alaa.

Tein myös havainnon, että kun tilaa on enemmän, on myös enemmän paikkoja, joihin kadonnut lapanen, puhelin, linssinsuojus, lempilelu, d-vitamiinipullo tai vaikka kantoliina on voinut hävitä. Vaikka yritin mummilassa pitää oman tarpeistomme järjestyksessä ja yhdessä paikassa, lopulta kaikki oli levällään mikä kenenkin toimesta. Kun vessoja on kolme ja eteisiä kaksi, tulee eteen tilanteita, joissa ei tiedä, kuka pissasi ja mihin vessaan, minkä takia potta on kumossa saunassa ja miksi toinen kumppari on toisessa eteisessä ja toinen toisessa. Ja jäikö reissussa kadonnut pikkutotoro mummilaan, mummulaan, isomummilaan, isomummilaan vai sittenkin mökille?

Kuvassa siivoan vanhempieni keittiötä lounaan jäljiltä. Nyt kun kuopuskin istuu ruokapöydässä aterioiden, on sotku melkoista. Kun vauva syö omin käsin, saa etenkin näin alkuun siivota aika monta muussattua hedelmää ja vihannesta, murennettua leipää ja tahmaisin käsin levitettyä puuroannosta noin kahden metrin säteeltä syöttötuolista. Välillä tuntuukin, että kun on saanut edellisen ruokailun jäljet siivottua, pitää jo alkaa miettiä, mitä seuraavaksi pöytään laittaa.

Äitiys on tehnyt musta paljon rennomman kodin siisteyden suhteen. Aika siisteysnipo mä edelleen olen, mutta pipo on matkan varrella löystynyt. Pakostakin, hulluksihan tässä muuten tulisi, jos ei olisi alkanut sietämään paremmin tahmaisia kädenjälkiä ikkunoissa, pienten kenkien mukana tullutta hiekkaa eteisessä tai pukluja kodintekstiileissä. Lasten pitää ja he saavat ottaa osaa kotitöihin, vaikka olisi vaivattomampaa tehdä itse. Tätä mantraa hoen itselleni välillä, kun esikoinen auttaa pölyjen pyyhkimisessä (vettä pitkin poikin asuntoa), kukkien istuttamisessa (multaa pitkin poikin asuntoa), leipomisessa (jauhoja pitkin poikin asuntoa) tai haluaa myös ommella (lankoja ja leikeltyjä kangaspaloja pitkin poikin asuntoa).

Sotkunsietoharjoitukset ovat kuitenkin vielä kesken, sillä harva se päivä tekisi mieli vetää koko koti ensin läpi raivaustraktorilla ja sen jälkeen painepesurilla.

Ja harva se päivä yritän myös miettiä asiaa kuten lapset. Heille sekamelskassa ei ole mitään eriskummallista, kuten pikkuveljeni useita vuosia sitten todisti. Olin käymässä vanhempieni luona ja menossa antamaan hyvänyönsuukkoa veljelleni, joka silloin oli muistaakseni alta kouluikäinen. Veljen huoneessa jouduin pujottelemaan leluröykkiöiden väleissä päästäkseni sängyn luo ja päivittelin veljelleni, miten kukaan edes pystyy nukkumaan sellaisessa sotkussa.