Peruttuani kuntosalijäsenyyden, bodypump-muija minussa jäi vähän kaipaamaan lihaskuntoharjoittelua. Vaikka nykyinen liikuntakokoonpanoni on paljon mielekkäämpi kropalle ja pääkopalle, silti istumatyöläisen kehoni ikävöi toisinaan sitä fiilistä, kun lihakset ovat ihan voipuneina kovan duunin jälkeen.
Voisin tietenkin tehdä lihaskuntotreeniä kotona kehonpainoin, ja viime keväänä teinkin niin netin kautta ohjatuin tunneilla. Tunnen itseni ja tiedän, että tarvitsen kimmokkeeksi tekemiseen laitteet tai sitten sen ohjatun tunnin. Ja että sitten kaikista mieluiten kuitenkin painelen lenkkitossuissani tai suksillani metsään.
Kävikin onni, että täällä kotilähiössä yksi ulkoliikuntapiste sijaitsee metsässä. Tai no metsänrannassa enemmänkin, mutta silti puiden huminan keskellä.
Olin ollut paikasta tietoinen, mutta vaati ajatuksen kiepstautuksen, että tajusin, että ulkoliikuntavälineitä voi myös käyttää. Tiedättehän, hieman kuin kulkisi joka päivä jonkun kahvilan ohi, joka kuuluu niin oleellisesti katukuvaan, että sen olemassaoloon havahtuu vasta, kun kaveri kysyy, oletko muuten kokeillut maistaa sen kahvilan korvapuusteja.
Että olettekos te kokeilleet kotikaupunkienne ulkoliikuntapaikkoja? En tiedä, onko se taas maalaislapsuuteni, kun en alkuun ymmärtänyt ulkoliikuntavälineiden tarkoitusta – menihän minulla kauan sisäistää sekin, miksi leikkipuistoissa käydään. Kun on leikkinyt lapsuudessaan metsän kannoille ja kiville kuvittelemassaan gladiaattoriradassa (telkkariohjelman innoittamana), ei ihan heti ymmärrä, että kaatuneen puunrungon nostelun sijaan voi myös nostaa sellaista tukkia, johon on juntattu kiinni kahvat ja saranat!
Nyt olen kuitenkin reilun vuoden ajan ympännyt lenkkieni oheen pienen metsäjumpan ulkoliikuntavälineillä. Tämä kotimetsän jumppailupaikka ei ole kaupungin pähein ulkoliikuntapiste, mutta sympaattinen ja mukavan metsäinen.
Teen sen, mitä paikan välineillä voi: vatsalihasrutistuksia, dippejä, jalkojen nostoja käsien varassa, kyykkyyn yhdistettyjä pystypunnerruksia, avustettuja leukoja sekä hidasta vatkausta tuolla ryhtiä parantavalla lempilaitteellani, jossa samalla saa treeniä lapoihin, olkapäihin, rintalihaksiin, ojentajiin ja hauiksiin.
Teen treenin kuntopiirinä, eli teen tietyn määrän toistoja, minkä jälkeen siirryn seuraavaan liikkeeseen ja siitä seuraavaan. Riippuen siitä, kuinka paljon minulla on mahdollisuus laittaa jumppailuun aikaa, teen kierroksen 1–3 kertaa.
Aikaa metsäjumppaan menee noin 10–25 minuuttia kerta. Se on vähän ja sellainen kylkiäinen pääjutun, eli lenkin ohessa. Mutta kun käyn jumppailemassa lenkin ohessa 2–3 kertaa viikossa, viikossa kasassa onkin yhtäkkiä 20–75 minuuttia lihaskuntotreeniä.
Toimistotyöläiseen lihakseni ovat pysyneet tyytyväisempinä, kun ne pääsevät välillä pinnistelemään sen äärellä, mihin ne on luotu, paikallaan istumisen sijaan. Ja joka kerta mietin, miten siistiä on, että metsässä on tuollainen kaikille aina avoinna oleva pieni kuntosali.
Ei voi kuin ihailla, miten reipas ja aktiivinen olet, kun näitä juttuja lukee ja kuvia katselee.
Hehe no joo, olen tällainen puuhastelusta energiaa saava, jonka kuitenkin pitää tarkkailla, että muistaa myös ihan ollamöllöttää. Ja vaikka keho on niin tottunut vaikkapa lenkeille, että kaipuu juoksemaan tuntuu parin päivän tauon jälkeen aina ihan fyysisenä tunteena, toki on päiviä, kun pitää vain laittaa vastaanlaittavat aivot off-tilaan ja lähteä pinkomaan.
Tuollaiset ulkoliikuntavälineet on kyllä ollut todella kätsyjä nyt koronan aikaan kun ei pääse salille. Hieman olen myös pohtinut pitäisikö tehdä pienimuotoinen kotikuntosali autotalliin. Lihaskuntotreeniä on kuitenkin tärkeää pitää yllä.
Jep, ne on tosi käteviä ja varmasti juuri nyt isolla käytöllä. Meillä on kerrostaloyhtiössä tosi kiva kellarisali, ja kun sali varataan aina yhdelle ihmiselle / perheelle kerrallaan, se toimii näin korona-aikanakin. Silti itse valitsen aina mieluiten ulkosalin 🙂