Fyysiset kirjaniteet saatu arvostelukappaleina

Voi kirjat! Nuo poloiset jäävät blogissa ihan sivuosaan, mikä on niin iso vääryys, että olen paikannut asiaa Lähiömutsin Instagramin puolella. Kirjoitan siellä stooreissa lyhyet mietteet kaikista lukemistani sekä kuuntelemistani kirjoista ja tallennan ne kohokohtiin. Tämän vuoden kirjat löytyvät sieltä Luettua 2020 -palluran alta.

Nyt kokosin muutaman niteen noista luetuista tänne blogiinkin vinkiksi. Huomasin, että kirjoja yhdistää löyhästi se, että niissä kaikissa käsitellään jossain määrin seksuaalisuutta. Muuten ne ovatkin sitten ihan erilaiset.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen (Kosmos 2020)

Kun kirja perustuu oikean ihmisen kokemaan, etenkin vielä sellaisen, jonka tuntee, on kirjan arvioiminen vaikeaa. Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa Paperilla toinen -esikoisteoksessaan naiseudesta, seksistä, äitiydestä ja kehostaan, joka on toisinaan kuin erillinen ihmisestä, jonkun muun oma; miesten, lapsen. Hän tekee sen niin avoimesti, että välillä mietin, ajaako minua lukemaan enemmän tirkistely vai 90-luvu nuoruuskuva, jonka tunnistan.

Se on varma, että teksti on kaunista, välillä roisin runollista. Lyhyissä virkkeissä sanotaan paljon.

Vaikka ajattelen, että en oikein tiedä, mitä tästä sanoa, olen silti ajautunut puhumaan kirjasta junassa, aamupalalla, työtapaamisessa, WhatsAppissa, kahvipöydässä.

Kirjan lukee illassa–kahdessa, mutta se jää ajatuksiin viikoiksi.

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi (Tammi 2019)

Alkuun tämä tuntui imelältä. Että miten helvetin paljon voi vatvoa tunteita, katseita ja mitättömän lyhyitä hetkiä. Sitten aloin päästä kerrontaan sisään ja muistaa, miten vavahduttavan kokonaisvaltaiselta ensirakkaus tuntui; miten se jätti jäljen loppuelämäksi, miten tutkittiin toisiamme ja kehojamme. Miten se oli kaikki, mikä tuntui tärkeältä ja mahtui ajatuksiin.

Adré Acimanin romaani vie Italian sitruunapuilta, mereltä ja hiekalta tuoksuvaan kesään. Se on vavahduttava, herkkä ja kiimainen rakkaustarina.

Tästä kirjasta on tehty myös elokuva, jonka katsoin kirjan jälkeen. Se oli yhtä kaunis kuin kirjakin, mitä nyt vielä kuumemman paahteinen.

Elena Ferrante: Amalian rakkaus (WSOY 2019)

Miten olenkaan kaivannut Napoli-kirjasarjallaan minut ja maailman hurmanneen Elena Ferranten suussa maistuvia sanoja! Amalian rakkaus -kirja ilmestyi alun perin suomennettuna jo 1999, eli ennen Napoli-sarjaa, ja tämä viime vuonna ilmestynyt versio on uudistettu laitos.

Tämäkin kirja vie Napolin hikisen tunkkaisille kaduille Ferranten kiihkeän rumalla ja romuluisella kauniilla kerronnalla. Kirjan päähenkilö on Delia, jonka äiti hukuttautuu. Äidin kuolema pakottaa Delian palaamaan lapsuusmaisemiinsa ja lapsuusmuistoihinsa.

Kirja on tarina lapsen kaipuusta äidin rakkauteen, muistojen ja muistikuvien horjuvuudesta ja pettävyydestä sekä seksuaalisuudesta, joka on meissä jo lapsena. Se myös kertoo niin lakonisen toteavasti ja samalla raivoa tiristen naisen asemasta nyrkin ja peniksen välissä, että kirjaa lukiessa tekee mieli kiroilla ja sitten oksentaa.

Kamalan hyvä, lukemaan suorastaan pakottava, ahdistava ja tiivis lukukokemus.

Meri Mort: Lumoava nainen, tunne villi vuomasi (Otava / Hidasta elämää,2018)

Viime aikoina olen koittanut elää tietoisempana kuukautiskierrostani. Ymmärrys oman kehon syklien vaiheista on saanut olemaan armollisempi itselle.

Siksi kuuntelin Meri Mortin kirjan Lumoava nainen, tunne villi voimasi. Siinä naiseutta lähestytään elämänvoiman lähteenä ja ikiaikaisena hiljaisena viisautena. Olen itse hippeilyyn kallellaan, mutta silti kirja sai hörhömittarini välillä punaiselle ja jopa tuhahtelemaan.

Mutta kirja on omiaan heille, jotka tarvitsevat rohkeutta nauttia naiseudestaan – eivätkä säikähdä ajatusta kuun ulvomisesta (vaikka olen itse kirjoittanut esimerkiksi, että naarassusi minussa ulvoi synnyttäessäni, silti tämä oli yksi kohdista, joissa hörhömittarini vipatti).

Tämä toimisi ehdottomasti paremmin niteenä, sillä kirjassa on paljon harjoitteita. Lisäksi se on visuaalisesti nätti, mikä jää äänikirjana kokematta.