Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Kauppahallin kulmalla vakosamettihousuinen ja rastapäinen katusoittajakundi rämpyttää kitaraansa. Menee hetki tajuta, että hän tosiaan laulaa Apulannan Matoa, tuota sekopäistä biisiä, joka löytyi ensimmäiseltä ostamaltani cd-sinkulta vuodelta 1997. Naurattaa. Tämä ei voisi tapahtua kuin Tampereella.

Tampere ystävien kesken

Olemme tulleet seikkailulle Tampereelle likkojen kesken. Tutustuimme Marikan ja Auran kanssa vuosia sitten Ylen betonikäytävillä, ja vaikka työt, elämäntilanteet ja asuinmaatkin ovat vaihdelleet, meidän kolmikko on pysynyt. Tampereeseen meidän sakilla on vahva tunneside. Olemme muinoin harrastaneet niin sanottuja Tampere-risteilyjä, eli matkoja Helsingistä Tampereelle, joiden aikana kuvittelimme olevamme laivaristeilyllä. Aikuinen on terve kun se leikkii.

Kasvisruokaa Zeytuunissa

Nyt olemme pitkästä aikaa kolmistaan täällä, Tampereella. Siksi ihan ensiksi on aihetta istua alas päivittämään kuulumiset ja syömään. Ravintola Zeytuunin (Tuomiokirkonkatu 21) lähi-itämainen tunnelma ja freesit kasvisruoka-annokset saavat vatsat pullean onnellisiksi, ja samalla suunnitelma tämänkertaisesta retkestämme hahmottuu.

Matkanjohtajana olen tehnyt meille reissusuunnitelman, (jättikiitos suunnitteluavusta Lähiömutsin Facebook-jengille!) jonka tarkoituksena on käydä Tampereella muutamissa reissuseurueemme lempipaikoissa, ja lisäksi seikkailla ihan uusissa kohteissa, jotka eivät välttämättä ole niin tuttuja edes Tampereen-konkarimatkaajille.

Kaupunkipyörät Tampereella

Ensimmäisenä käymme hakemassa allemme kaupunkipyörät, joita kuka vain voi vuokrata viiden euron päivähintaan Visit Tampereen matkailuneuvonnasta (Hämeenkatu 14 B) ihan Tampereen keskustasta. Pyörät taitavatkin olla reissumme ensimmäinen salattu helmi, sillä emme meinaa löytää pyöräpistettä. Kävelemme edestakaisin, kyselemme ihmisiltä ja googlailemme, mutta lopulta on nöyrryttävä ja haettava pyöräpisteelle opastava kartta. Siellähän ne ovat, Frenckellinaukiolla, parkkihallin sisääntulon kainaloon ja puiden kätköön piilotettuna.

Kurvailemme valkeilla ratsuillamme Kahvila Runoon (Ojakatu 3), jossa minä olen muinoin Tampereella asuessani tehnyt suunnitelmia maailman parantamiseksi vihreä baskeri takaraivolla roikkuen ja litroittain teetä litkien. Nyt otamme jättimäiset kauramaitokahvit, ja valitsemme vitriinistä evääksi rasioihin neljää erilaista juustokakkua. Marika kun tietää kertoa, että Runossa on kaupungin parhaat juustokakut. Kuplivan evään käymme hakemassa Alkosta.

Kofeiinipiikin voimin pyöräilemme ensin Pispalanmäkeä ylös ja sitten alas Epilään. Olemme kuulleet huhua, että Lielahden voimalaitoksen ja Tohlopinrantakadun välisessä ryteikössä on hylätty kylpylä. Tällaiset autiotalotarinat ja historianhavina saavat mielikuvituksen ja tiedonjanon kihmelöimään kropassa, joten onhan väitteen todenperästä koitettava ottaa selvää.

Jätämme pyörämme kivikkoisen polun laitaan, ja kysymme vastaantulevalta mieheltä, tietääkö hän, missä rauniot ovat. Mies katsoo seuruettamme päästä varpaisiin ja hymähtää, että hän on koiransa kanssa kulkenut näitä metsiä parin vuosikymmenen ajan, eikä ole koskaan kuullut tai nähnyt mitään viitteitä kylpylästä. Alkaa epäilyttää, ovatko tiedot 1930-luvulla rakennetusta kylpylästä sittenkin vain huhuja.

Hylätty kylpylä

Lähdemme summanmutikassa tarpomaan metsään. Yhtäkkiä polun reunassa näkyy palanen jykevää ja koristeellista aitaa, joka on lähes peittynyt sammalen ja muun kasvillisuuden alle. Jännitys suhahtaa pistelyksi jäseniin – olisiko sittenkin! Seuraamme aitaa ja löydämme lisää sortuneita ja metsän sisälleen haukkaamia rakennuspalasia. Kun malttaa katsoa kauemmin, tila alkaa hahmottua. Tässä se tosiaan on, roomalaistyyliin rakennetun kylpylän rauniot, vain muutaman kymmenen metrin päässä polusta.

Mikään kaunis retkikohde paikka ei ole. Kylpylän keskellä ollut lampi on nykyään vain romun ja liejun peittämä lätäkkö, jonka ainut ötökkää isompi käyttäjä taitaa olla rantavedessä räisköttelevä piisami. Lieju haisee, ja rakennelmat ovat romahtamispisteessä, joten niitä ei voi tutkia lähemmin. Paikan on annettu rapistua 50-luvulta lähtien, eikä sen kauneutta ole enää helppo hyvällä mielikuvituksellakaan luoda ympärilleen. Mutta silti jotain lumoavaa paikassa on. Hylätty kylpylä näyttää unohduksen ja luonnon voiman.

Piknik Tampereella

Koska hylätyllä kylpylällä ei voinutkaan suunnitelmiemme mukaisesti viettää piknikkiä, lähdemme tarpomaan Epilänharjua eteenpäin. Tajuan, että en ole ikinä käynyt noissa metsissä retkillä, vaikka asuin pari vuotta ihan kivenheiton päässä. Miten se on edes mahdollista? Löydämme valtoimenaan kasvavia metsämansikoita, joita pujottelemme heinänkorteen.

Lopulta levitämme piknikviltin kallionkielekkeelle, josta näkyy metsän takana kimalteleva Tohloppi-järvi. Kilistämme muovisilla skumppalaseilla, syömme evääksi ostamiamme juustokakkuja suoraan rasioista ja toteamme, että Marika oli oikeassa: kakut ovat jumalaisen hyviä.

Pispalan Pulteri

Matkalla takaisin keskustaan päätämme pyörähtää Pispalan Pulterin (Pispalan valtatie 23) kautta. Vuodesta 1968 toiminut Pulteri on rento ja rehdin tamperelainen anniskeluravintola, jossa tiskiltä voi tilata niin sapuskaa kuin juomaa. Me päädymme lasillisiin, jotka nautimme samalla kun kutittelimme aivonystyröitä muistipelissä.

Ravintolan nurkassa seisoo jukeboksi, jossa on auki sivu Haloo Helsingin kohdalta. Se tuntuu lähes kohtalolta, sillä Haloo Helsingin Elli lopetti Provinssissa keikkansa huutamalla ”Suosikaa baareja, joissa on vielä jukeboksei!” Marika sujauttaa kolikon koneeseen ja kaiuttimista alkaa pauhata Maailman toisella puolen.

Bar Piilo

Polkaisemme pyörillämme takaisin keskustaan ja siitä Tammelaan, jossa meitä odottavat Bar Piilon (Aaltosenkatu 31-33) vegaaniset burgerit sekä lautapelikokoelma. Kaivamme peliläjästä esiin Rappakaljan, sillä totta vie siitä on liian kauan, kun olen pelannut seurapelejä, joiden suositusikäraja on yli 7 vuotta.

Kaupunki on tyhjä ja hiljainen, vaikka kello ei ole vielä edes puoltayötä. Poljemme läpi aution kaupungin, ja hämärtyvä kesäyö kietoutuu ympärille huumaavana. Kesä tuoksuu mehevältä, ja hämärä on kuin pehmeä viltti. Muistan, miksi ainakin kerran kesässä on poljettava paljan säärin ja hiukset hulmuten kaupungin yössä silloin, kun muut jo nukkuvat.

Perinteinen Hotelli Tammer

Aamulla heräämme hotelli Tammerin (Satakunnankatu 13) valkoisista ja arvokkuutta kahisevista lakanoista. Valitsin yöpaikaksemme vuonna 1929 rakennetun Tammerin sen pitkän historian takia, mutta myös siksi, että olen syönyt siellä aikaisemmin yhden mieleenpainuneimmista hotelliaamupaloista. Kokemus on sama myös nyt. Aamiaissalin krumeluurit puitteet, säihkyvät kristallikruunut ja pöytiin kannettavat vanhat kermakannut saavat olon tuntumaan suorastaan kuninkaalliselta.

Aamiaisen jälkeen Marika tahtoo viedä meidät yhteen hänen lempparikohteistaan Tampereella. Vintagea rakastavana ex-tamperelaisena Marika tietää kulmakunnan jokaisen vintageputiikin ja osaa kertoa, että Yesterday Second Hand on harvan tiedossa oleva vintageaarrelipas. Ja tosiaan, oven avatessa runsaus suorastaan vyöryy silmille. Pieni putiikki on kattoa myöten tungettuna täyteen vaateherkkuja, ja me hyppäämme sekaan. Parin tunnin aarrejahdin ja tinkaamisen jälkeen minä omistan hulmuhelmaiset mustat housut sekä värjäämättömästä nahasta tehdyn satulalaukun.

Pyynikin Näkötornin munkit

Aarrejahdin näännyttäminä käymme syömässä lounaan turkkilaisessa ravintola Malabadissa (Tammelan puistokatu 26-28), jossa sekä sisustus että ruoka ovat jännä yhdistelmä konstailematonta tamperelaisuutta ja mystistä itämaisuutta. Kun moottorit on rasvattu ja tankattu, on taas aika nousta valkoisten menopeliemme selkään.

Kurvailemme pyörillämme kohti Pyynikkiä, sillä sieltä löytyy jotain, mitä ei kuulemma kannata jättää millään Tampereen-reissulla väliin: Pyynikin näkötornin munkkikahvilan (Näkötornintie 20) munkit! Päätämme vedellä pyörillämme indie-reittejä ja lopulta päädymme raahaamaan painavia lainapyöriämme pitkin kivistä ja juurakkoista polkua, joka tuntuu nousevan ylös kohtisuoraan.

Ikuisuudelta kestävän ja hikisen puristuksen jälkeen pöllähdämme melkein suoraan kahvilan pihaan todetaksemme, että kaikki ähinämme, huutomme, kiroilumme ja käkätyksemme on luultavasti saanut laajemman yleisön kuin oli tarkoitus. Talutan pyörän telineeseen ja paiskaan selälleni maahan tasaamaan hengistystä. Rillit vetävät huuruun, märkä selkä liimautuu asfalttiin ja kahvilan asiakkaat luultavasti luulevat seuraavansa Pyynikin kesäteatterin improharjoituksia. Parasta olla hyvät munkit!

Ja ovathan ne. Jos joku on suussasulavaa, niin Pyynikin munkkikahvilan munkit. Marika haastaa minut ja Auran syömään munkkia ilman huulien lipomista. Se ei muuten olekaan niin helppoa. Munkista ei oikein kykene nauttimaan, kun kaikki ajatukset ovat siinä, ettei vain vahingossa nuolaise kielellä huulille kertyvää sokeria.

Olen melkein helpottunut, kun häviän kisan nopeasti ja voin syödä munkkini vain makuelämykseen keskittyen ja välissä kahvia hörppien. Loppuseurue onnistuu munkkihaasteessa ja esittelee ylpeänä sokerikuorrutteisia huuliaan, mokomatkin.

Tampere-seikkailut jatkuvat tässä postauksessa, jossa luvassa on esimerkiksi retki vanhaan tulitikkutehtaaseen, saunomista 111-vuotiaassa yleisessä puusaunassa ja aarrejahtia rompetorilla.