Piipahdin viikonloppuna lasten kanssa yhdeksi yöksi Tampereelle. Nuorempi pikkusiskoni muutti sinne syksyllä opiskelemaan, ja nyt vihdoin päästiin viettämään rauhassa yökyläilyviikonloppua hänen kanssaan.

Kuluneet viikot ovat olleet aikamoista haipakkaa iltoja ja viikonloppuja myöten, joten oli tarpeellista vaihtelua viettää rapian vuorokauden verran aikaa ihan vain luuhaillen. Piti tehdä kaikenlaista, mutta lopulta päädyttiin oikeastaan vain syömään, kahvittelemaan ja mittailemaan Tampereen katuja. Just hyvä, just nyt.

Vinkit Tampereen reissuun

Käytiin kiskomassa mezet, joihin tykästyin jo kesäisellä likkojen reissulla Tampereelle. Niin ikään edellisiltä reissuilta tutussa Muusassa taas käytiin testaamassa vegaaninen brunssi, jolta voisin kertoa kaksi toisistaan poikkeavaa ja ihan yhtä todellista tarinaa. Toisessa tarinassa olisi marisevia muksuja, hermoromahteleva mutsi ja tilanteita, joissa tipahdetaan tuolilta päälleen kivilattialle ja kaadetaan metallisia tilanjakajia kumoon. Toisessa tarinassa olisi rentoa lojumista ruuasta nauttien, santsikuppeja kahvia ja hymykuoppaisia lasten kasvoja.

Ekat Runebergin tortut sekä laskiaispullat käytiin herkuttelemassa Kaffilassa, jossa ihastuin päätä pahkaa Tampereen suloisimpiin posliinikippoihin. Kuppitehdas Uoman valmistamat astiakaapin söpöläiset tehdään Tampereella, ja mikäli se minusta on kiinni, näistä kupeista kuullaan vielä.

Tampereen tunnelma

Tampereella on oma omalaatuinen tunnelmansa, jota muiden kaupunkien on ihan turha yrittää tavoittaa. Syntyperäisenä maalaisena, entisenä tamperelaisena ja nykyisenä helsinkiläisenä se tuntuu kotoisalta yhdistelmältä kylämäisyyttä ja kaupunkia. Väitän, että vaikka minut tiputettaisiin umpimähkään ja silmät sidottuna jollekin Tampereen kaduista, tietäisin kolmessa minuutissa ihan vain kanssaihmisiä seurailemalla, missä kaupungissa olen.

Tamperelaiseen tunnelmaan sekoittuu helmoistaan kuluneita nahkatakkeja, silmäkulmien suttuista kajalia ja punaviinin makeutta. Se on Pikku Kakkosta, kuluneissa farkuissa soitettua rokkia ja murretta, joka tarttuu kieleen kuin purkka tukkaan. Kaupunkikuvassa on vuosikymmeniä toimineita kivijalkaliikkeitä haalistuneine ikkunamainoksineen ja niiden kyljessä trendikkäitä ravintoloita. Tampere on rehtiä olemista ilman turhaa pönöttämistä ja pönkittämistä.

Minä olen merenrantakaupunki-ihminen, siitäkin huolimatta, että olen syntynyt kylään joen varressa. Tampereella järvet alkavat kuitenkin tuntua ihan hyvältä vaihtoehdolta nekin. Järvien kainaloihin ja kosken ympärille kehittyneen kaupungin punatiilinen kauneus ja tehdaskaupunkiromantiikka hurmaa joka kerta. Nyt erityisesti, kun ihmeteltiin Tammerkosken yllä kieppuvaa lumisadetta, joka tanssi maahan nenäliinojen kokoisina hiutaleina.

Kävelimme siskon luo vasta hämärän alkaessa laskeutua. Kaupunki tai ainakin sen välimatkat tuntuvat pienentyneen sen jälkeen, kun olemme muuttaneet sieltä. Kaikki tuntuu olevan yhtäkkiä kävelyetäisyydellä.

Levitimme siskonpedit siskon yksiöön, kaulimme pizzataikinan pellille skumppapullolla ja lököttelimme sohvalla yökkäreissämme elokuvaa katsoen kaikki neljä. Tarkoituksenani oli vielä tehdä töitä lasten nukahdettua, mutta nukahdin itsekin siihen; yksi pörröpäinen kullanmuru molemmissa kainaloissani. Just kuulkaa hyvä juttu sekin.

Onpa ihanaa, että siellä ne ovat nykyään molemmat vain puolentoista tunnin junamatkan päässä; sisko ja Tampere.