Te seuraajat pyydätte minulta yllättävän paljon kahta postausteemaa: kasvisruokareseptejä ja kuvapostauksia ihan tavallisen päivän vaatteistani. Molempien tekemisessä olen tavattoman saamaton.

Mutta kas! Nyt kun ei tarvitse enää pakata itseään villaan ja toppaan päästä varpaisiin (ainakaan joka päivä) ja ulkona riittää luonnonvaloa kuvaamiseen aamusta yöhön kahden tunnin slotin sijaan, huomasin kuvavarastoihin kertyneen huomaamatta läjän niin kutsuttuja asukuvia.

Joten tässäpä yhtä sorttia siitä mitä tilaa, eli erään itä-helsinkiläisen mutsin ihan tavallisien kesäpäivien rytkyjä. Oli kiva huomata, että todistusaineiston mukaan pukeudun näemmä lähinnä kirppisvaatteisiin ja yhteistyökumppaneiltani saamiin asumausteisiin.

Kun kaivoin kesävaatteet varastosta, tuntui kuin vaaterekki olisi taas täynnä uusia vaatteita. Etenkin tämä Vuokon vintagemekko sai aikaan riehakasta jälleennäkemisen onnea. Se on muotokielensä puolesta peräisin luultavasti 70-luvulta, ja löysin sen WST second hand -nettiputiikin valikoimista vanhat markkahintalaput helmassa kiinni roikkuen. Rakastan sen väriä, kuosia ja just sopivan mittaisia hihoja, jotka toimivat hellepäivinä ja neuletakki päällä vilpoisimpinakin päivinä.

Päässä minulla on olkihattu, joka on aikoinaan löytynyt Suomen salaisesta kirppispääkaupungista, Seinäjoelta. Esikoinen on oikeastaan ominut tuon hatun, joten se keikkuu päälaellani enää harvoin. Jaloissa minulla on viime kesän Kouvolan-reissulta ostamani marokkolaiset nahkatossut.

Kesän kaunein asuste on tietenkin luonnonkukista tehty seppele. Vieno ja herkkä tai tällainen räyhäkkään runsas kuin kuvassa.

Mekkona minulla on Virkkukuokkusen Suomessa suunniteltu ja ommeltu trikoomekko, joka päällä tuntuu heti mukavan kesäiseltä. Mekon sain osana Instagramin puolella tehtyä yhteistyötä. Mekkoon olen kuronut vyötäröä nahkavyöllä, jonka löysin aikoinaan laivalta. Olin sitä ennen etsinyt kuukausien ajan kivaa vyötä niin käytettynä kuin uutena, mutta sitten vasta sattumalta laivamatkalla Tallinnaan sellainen tuli laivaputiikissa vastaan.

Hippimekkojen hippimekkonen on niin minua, että kohtaamisemme mikkeliläisellä kirpputorilla oli salettiin kirjoitettu tähtiin. Se vaikuttaa itse tehdyltä tai ompelijalta tilatulta, sillä kirjonnat ja saumat ovat huippulaatuisia, kangas on rakennettu tilkuista ja mekossa ei ole minkäänlaisia lippulappusia, jotka kertoisivat tekijästä, pesuohjeista tai materiaaleista. Jalkaani olen vetänyt Kavatin sandaalit.

Kädessä minulla on itse tekemäni laukku. Herranpieksut, miten onnelliseksi omin kätösin tekemäni laukku minut tekeekään. Tein laukun Pihka Collectionin laukkukurssilla, josta tein Instagramin puolella yhteistyön. Tätä asiaa haluan mehustella vielä ihan omassa postauksessaan, joten siitä lisää myöhemmin.

Napa näkyy, naapurit nauraa! Ja näemmä näkyy myös vähän pikkareita, mutta väliäkös sillä. Lököt vintage-farkut löytyivät nyt kesän alussa Seinäjoen Holmströn second handista, enkä enää tiedä, miten olen voinut kaikki nämä vuodet elää ilman farkkushortseja. Olen luuhaillut näillä niin kaupungilla kuin pyyhkinyt niiden pyllyyn rapaisia käsiäni palstalla.

Päälläni minulla on pitsipaita, jonka ystäväni on aikoinaan ostanut kirpparilta. Hän kuitenkin tuumasi, että se on enemmän minun näköiseni ja antoi sen minulle. Ja ihan oikeassa oli, tämä on jo vuosien ajan ollut luottopaitani. Suloisen söpö ja salaisen seksikäs samaan aikaan. Päässäni on Kambodzan-tuliainen, olalla tekemäni Pihka-laukku ja jaloissa Kavatin sandaalit.

Yksi lempiasuistani ja minä ihan ylösalaisin Tarttossa! Pitäisin noita leveälahkeisia housuja niin paljon useammin, ellei ne jalassa olisi mahdotonta pyöräillä. Ne päällä olo tuntuu aina kepeän kesäiseltä! Liehuhousut olen löytänyt joskus muinoin joltain kirpparilta.

Paitana minulla on Marimekon vintagepaita, jota en oikeastaan alun perin halunnut. Löysin aikoinaan Turussa kirpparilta ihanan Marimekon hameen, jota myyjä ei tahtonut myydä yksinään, vaan settinä tämä paidan kanssa. Ajattelin myydä paidan sitten eteenpäin, mutta lopulta on käynyt niin, että pidän paitaa enemmän kuin sitä hametta. Tykkään siitä helma sidottuna, mutta etenkin talvisin myös avoimena esimerkiksi neulepaitojen alla tuomaan asuihin kivaa ysärivibaa.

Ah, rakastan tätä asukokonaisuutta! Puuvillainen ribbipaita ja Leviksen vintagepöksyt löytyivät Seinäjoelta Holmström second handista. Samasta paikasta ovat myös nuo suomalaisvalmisteiset, mutta muuten merkittömät puukengät, jotka ovat muotokielen ja värinsä puolesta niin täysin minua. Olalla keikkuu Pihkan laukkukurssilla tekemäni laukku.

Kaiken päälle olen kiskaissut Uhana Designin puuvilla-silkkisen asennekauhtanan. Ostin sen keväällä, enkä muista koska sitä ennen olisin ostanut uusia vaatteita, ellei alusvaatteita ja sukkahousuja lasketa. Olin haaveillut asennekauhtanasta jo kauan, mutta pohtinut, tulisinko sittenkään käyttäneeksi sitä missään ja osaisinko yhdistää kuosia. Sitten näin sen livenä Maijun päällä, ja seuraavana viikolla kävin kaupoilla. Sen jälkeen olen hävyttömästi yhdistänyt asennekauhtanani vaatteeseen kuin vaatteeseen ja kuosiin kuin kuosiin.

Tämä huitulamekkonen on toinen niistä kahdesta mekosta, jotka selvisivät käyttökelpoisina Bali-talvestamme. Musta väri on armollinen tahroille ja mikä-lie tekokuitumateriaali kesti hikoilut, paikalliset pesulat, paahteisen auringon ja ilmaston, jossa mikään ei koskaan kunnolla kuivu.

Mekko on jonkun ketjuliikkeen, olisiko ehkä Weekdayn, ja ostettu vuosia ja vuosia sitten, kun näin samanmoisen siskoni päällä. Haitula on ollut korkokenkien kanssa monissa juhlissa, mutta ovelana soluttautujana se on ihan kotonaan myös helteisinä päivinä, kun painelen fillarilla lähimmälle rannalle.

Noinsa. Palaan muiden kameran muistokortille tallentuneiden kesärytkyjen kanssa myöhemmin. Nyt alan pakata festarireppua tämän kirjoittamani pakkauslistapostauksen avulla. Joku muukin näemmä on tänä kesänä festaroimassa, sillä tuo vuosia vanha postaus on yhtäkkiä noussut kuluneen kuukauden luetuimmaksi tekstiksi Lähiömutsissa. Että kierrekorkilliset viinipullot, kosteusliinat sekä rakkolaastarit reppuun ja menoksi!