Kuinkahan monessa asiassa voi kääntää kelkkansa omien häidensä suhteen? Omalla kohdallani olen jo tipahtanut laskuista. Ajattelimme puolison kanssa yksissä tuumin, että ei meistä mitään first look -kuvia otettaisi. Tai emme edes ajatelleet sitä, niin selvää se oli.

Mietin silmiäni hyväntahtoisesti pyöritellen first look -kuvausten olevan söpöä jenkkihapatusta. Tilanteelle ei ole edes olemassa suomenkielistä nimitystä, josta ymmärrettäisiin, että kyseessä on se ensimmäinen katse hääparin välillä, kun he näkevät toisensa ensimmäistä kertaa juhlatamineissa ennen vihkimistä. Suomessa tuo hetki on tavannut kai olla monesti vasta vihkitilaisuudessa.

Ajatus tuntui hassulta vielä siinäkin vaiheessa, kun kuvaajamme Jaakko sitä etukäteispalaverissa suositteli harkitsemaan. Hän kertoi kokemuksesta, että siihen tilanteeseen keskittyy uskomattoman paljon tunnetta, sähköä ja rakkautta, ja että mahdollisuutta sen kokemiseen kannattaa harkita.

Koska en ollut tässä vaiheessa löytänyt vielä hääpukuani, päätimme miettiä asiaa. Siitäkin huolimatta, että en oikein nähnyt, mitä niin kovin ihmeellistä voisi olla kohtaamisessa, kun 20 vuotta yhdessä ollut pariskunta tapaa toisensa tällingissä. Ollaanhan me tässä ehditty toisiamme nähdä jos ja minkälaisina.

Lopulta hellyimme ajatukselle, ja piilottelin hääpukuani ja pidin salaisuutena suunnitelmani metsäisestä ja eleettömästä hääseppeleestä. Näimme toisemme hääpäivän aamuna ja seuraavan kerran vasta juhlapaikan pihassa muutama tunti ennen vihkitilaisuuden alkua.

Ja hittolainen, jo vain tilanne sai häihin ennestään melko rationaalisesti suhtautuneen morsiamen olon aivan kuplivaksi kaikesta kutkuttavasta jännityksestä, onnesta ja vatsassa villinä tanssivista perhosista. Edelleen tilannetta muistellessa ja kuvia katsellessa se sama totaalisen höpsähtäneen onnellinen tunne lehahtaa muistona ylle.

Puoliso kertoi, että ei ole ikinä elämässään jännittänyt niin paljon kuin odottaessaan kiviportaiden yläpäässä selin minuun. Ja että siihen hetkeen todellakin tiivistyi kaikki se tunne, mitä kuvaajamme oli skeptikoille hienovaraisesti maalaillut. Niin mieletön määrä sokeria ja hunajaa, että ihan pökerryttää häihin jälkikäteen hurahtanuttakin.

On melkein harmi, että voin vilauttaa teille vain valikoituja kuvia. Olen onnellinen, että sydämen lisäksi nuo hetket ovat tallentuneet valokuviin. Toisen liikutus, jännitys ja silmistä heijastuva välittäminen. Ja oma valtoimenaan ja pidättelemättömänä kujertanut nauruni, joka ei laantunut vielä viikonkaan kuluttua häähumusta.

Kuvat: Jaakko Sorvisto, www.jaakkosorvisto.com