Ehdimme kuin ehdimmekin eilen Helsingissä järjestetylle ilmastomarssille. Siellä olimme minä, lapset ja 8000 muuta ihmistä marssimassa Senaatintorilta Eduskuntatalolle. Sanoma oli selvä. Ilmastotekoja tarvitaan, nyt.
Viime viikolla julkaistiin kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti, jonka karu sanoma tuskin on jäänyt keltään kuulematta. Kertauksena nyt kuitenkin raportin huonot ja hyvät uutiset. Huonot: maapallo ja sitä myötä me ihmiset olemme pulassa, jos (ja nykyisellä menolla kun) keskilämpötila nousee kaksi astetta. Hyvät: tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen on kuitenkin mahdollista rajata keskimäärin 1,5 asteeseen.
Hyvät uutiset tarvitsevat kuitenkin toteutuakseen nopeita toimia. Päästöt pitäisi saada puolitettua reilussa kymmenessä vuodessa. Kun omat lapseni lähestyvät keski-ikäisyyttä vuonna 2050, päästöjen pitäisi olla nollassa.
Se vaatii meiltä jokaiselta omien elämäntapojemme muokkaamista, mutta myös koko talousjärjestelmän ja yhteiskunnan toimintaperiaatteiden uudistamista.
Hesarissa kerrottiin eilen, että suomalainen tuottaa keskimäärin yli kymmenen tonnia päästöjä vuodessa. Vuonna 2030 jokainen maapallon asukas saisi tuottaa enää keskimäärin kolme tonnia päästöjä.
Minun hiilijalanjälkeni on ollut kuluneen vuoden aikana juurikin tuon kymppitonnin verran, ja vaikka päästöpainoa tiputtaisi raskaan lentomatkustamisen verran pois, jäljelle jäävä hiilijalanjälkeni olisi silti hieman päälle 4000 kiloa. Siitäkin huolimatta, että meillä ei ole autoa, emme syö lihaa, kierrätämme, suosimme asioiden ostamista käytettynä tai ainakin lähituotantona ja asumme kerrostalossa, joka lämpenee maalämmöllä ja jonka sähkön me ostamme tuulella sekä auringolla tuotettuna.
Hommia on siis hitosti, mutta ahdistumisen sijaan olen koittanut ottaa sen positiivisena henkilökohtaisena haasteena.
Siinä onnistuakseni minä ja muut ihmiset tarvitsemme kuitenkin poliittisia tekoja ja päätöksiä. Omia hankalimpia ilmastokompastuskiviäni – lentämistä ja lehmänmaitojuustoja – saataisiin asettumaan kohdilleen verottamalla lentomatkustamista raskaammin ja ohjaamalla tukia kasvisperäisten ruokatuotteiden kotimaiselle kehitykselle. Ja siitä tämän päivän mielenosoituksessa olikin kyse; nyt vaaditaan meidän tavan tallaajien tekojen lisäksi muutoksia isojen korporaatioiden ja yhteiskunnan tasolla.
Kuten Hesarin haastattelemat ilmastoasiantuntijat eilisessä jutussa sanoivat, monille asioille on jo ratkaisu olemassa, mutta niitä ei käytetä. Materiaalien kiertotalous ei toimi, koska politiikka ei laita sitä toimimaan. Suomalaisten metsien muodostamat hiilinielut heikkenevät, koska nykyinen politiikka pitää huolen avohakkuiden jatkumisesta. Uusiutuva energia on nykyään kilpailukykyistä fossiilisiin energiamuotoihin verrattuna, mutta silti öljy, hiili ja turve näyttäisivät palavan vielä vuosien ajan.
Minä en haluaisi joutua häpeämään silmiä päästäni sitten joskus, kun lapseni kysyvät, miksi me ei tehty tarpeeksi ilmaston eteen, kun se vielä oli mahdollista. Pidetäänhän siis maapallosta huolta omien arjen toimien lisäksi äänestämällä ensi vuoden eduskuntavaaleissa päättäviin asemiin sellaisia ihmisiä, joilla on lupausten lisäksi oikeasti konkreettisia suunnitelmia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
Yllättävän moni ilmastonmuutoksesta huolissaan olevista tuttavistani ei ole valmis luopumaan lentomatkailusta. Käsittämätöntä mielestäni. Entä sinä, Hanne?
Kuten tästä postauksesta varmasti ymmärtääkin: lyhyesti sanottuna en, en ainakaan vielä. Mutta koska vastaus tähän ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, olen kirjoittanut aiheesta postauksen, joka löytyy täältä. Suosittelen jokaista lentämisen kanssa kipuilevaa lukemaan myös tuon postauksen kommentit. Siellä on Lähiömutsin seuraajilta mainioita teemaan liittyviä ideoita, jotka on kerrottu ilman syyllistämistä.
Kiitos rehellisestä vastauksestasi!
Mutta tuosta syyllistämisestä olen sitä mieltä, että se on joskus ihan paikallaan
Joskus se voi todellakin ohjata ihmistä parempiin valintoihin. Kasvissyöjäksi aloin, koska en kestänyt ajatusta siitä, että eläin kärsii ja kuolee minun takiani.
Lentäminen saakin aiheuttaa syyllisyyydentunteita, koska se aiheuttaa niin karseat päästöt, ettei sitä korvaa mokään muovikassien boikotointi tai mielenosoituksessa hilluminen.
Ymmärrän, että syyllistäminen voi tuntua hyvältä ja nopealta ratkaisulta. Ja minä ainakin ihan aiheesta tunnen omantunnontuskia valinnostani. Itse kuitenkin haluan vaikuttaa mieluummin esimerkin kautta, vaihtoehtoja antaen ja keskustellen. Koen sen toimivammaksi ja hedelmällisemmäksi tavaksi.
Toinen juttu on sitten yhteiskunnallisella ja isojen yritysten tasolla tapahtuvat muutokset. Silloin tarvitaan painostusta, vaatimista ja pakotteita.
Yllättävän moni huolissaanolijoista ei myöskään luovu lihansyönnistä, autolla ajamisesta tai edes sulje vesihanaa hampaita harjatessaan. Niistä puhumattakaan, jotka eivät edes ole huolissaan. Taloudellinen ohjaus on ainoa tapa saada homma kollektiivisesti ruotuun, koska kaikkia kirpaisee kun lompakolle mennään. Kunnon ilmastoverot ja – taksat käyttöön, mä en ymmärrä missä ne vieläkin viipyy!?! Ja sitten taas kääntöpuolena porkkanat, että taloudellinen hyöty ympäristöystävällisestä kulutuskäyttäytymisestä. Sekin on ihan harrasteluasteella ja nojaa ihan liikaa vain ihmisten hyvänmielen ja puhtaan omantunnon saantiin yksilötasolla, ei missään määrin motivoi niitä joille asia ei ole henkilökohtaisena arvona merkittävä.
Kyllä, kyllä, juuri näin. Tarvitaan kollektiivista suitsimista, poliittisia toimia. Näin iso paatti kuin yhteiskunta tai koko maapallon väestö ei käänny tarpeeksi nopeasti vain aktivistien toimilla. Sitten toisaalta vastapainoksi on oltava myös porkkanoita. Jos ilmastolle parempi vaihtoehto on helppo, vaivaton ja jopa edullisempi valita ruokakaupassa, matkustaessa, asuessa, ravintolassa, sähkösopimusta tehdessä jne., totta kai se ohjaa kulutuskäyttäytymistä ilmastolle parempaan suuntaan.
Kyllä, minustakin yhteiskunnan pitää lyödä nyt tiukat raamit! Aion äänestää niiden puolesta, mutta muuten en aio ahdistua asiasta, koska en usko yksilön mielen voimaan tässä asiassa. Uskoni yksilöön meni, kun huomasin vihreimpienkin poliitikkojen lentävän kongresseihin, jotka voisi vetää etänä. Ts. lennän niin kauan kunnes se kielletään, mutta en kritisoi kenenkään muunkaan lentämistä. Eniten vastustan sitä, että jotkut yhteiskunnalliset vaikuttajat kritisoivat muita kuin omaa itseään. Se on kaikkein kavahduttavinta.
Raameja tarvitaan, kuten nopeusrajoitukset tielläkin: hyyyvin moni haluaisi itsekkäistä syistä ajaa taajamassa 70 km/h, mutta 40 km/h nopeusrajoitus on se, joka sakon uhalla pakottaa huomioimaan mm. koululaiset ja turvallisuuden kaikille.
Lentäminen pitää tehdä niin superkalliiksi ettei minulla keskituloisella ole siihen varaa. Mieluusti heti huomenna.
Hyvä esimerkki tuo nopeusrajoitus. Samanlaisia yhteiskunnan asettamia raameja tosiaan tarvitaan myös esimerkiksi siihen lentämiseen. Ja samalla porkkanoita mahdollistamaan parempien valintojen tekeminen. Tässä juuri taas katselin, että olisi halvempaa lentää jouluksi Etelä-Euroopassa asuvan ystävän luo kuin matkustaa täältä Helsingistä junalla Pohjanmaalle vanhemmilleni. Onhan se ihan helvetin nurinkurista.
Jokin aika sitten tuli joku keskusteluohjelma, jossa oli ilmatieteen laitoksen asiantuntija, Orpo ja oisko ollut ”aktivistipuolelta” joku vihreä lanka – päätoimittaja tms ja tää naishenkilö sanoi hyvin, että hän on pettynyt siihen tähänkään päiväänkään mennessä häneltä ei miltään julkisen vallan tasolta kukaan vaadi mitään tekoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Ei mitään. Ei mitään mikä heikentäisi hänen mahdollisuuttaan elää tätä samaa hedonistista länsimaista elämäntapaa, mitä valtaosa meistä elää. Ja se on kyllä niin totta. Päättäjät herätkää ja laittakaa tekemään jotain! Enemmän! Kovempaa!
Kyllä, tämä on se, mitä ilmastomarssillakin haettiin.
Mä itse olen kirjoittanutkin siitä, miten olen juuri niitä ihmisiä, joiden on tavattoman hankala luopua saavutetuista eduista ja mahdollisuuksista. Vaikka ilmastoahdistus kolkuttaa, silti välillä oma hedonistinen halu sanoo toisin, kuten nyt vaikka herkuttelujuustojen kanssa.
Välillä myös sydän sanoo toisin. Esimerkkinä tästä tulevat häämme. Koska meidän sukulaisia ja ystäviä asuu eri puolilla maapalloa, moni häävieraista lentää häihimme. Minä tai mieheni emme lennä, mutta totta kai se on myös osa meidän hiilijalanjälkeämme, koska me tahdomme heidät lähellemme tärkeänä päivänä. Ja jatkossakin: tuntuisi kertakaikkisen mahdottomalta ajatukselta, että en näkisi minulle rakkaita läheisiä enää koskaan tai ääriharvoin vain koska he asuvat toisella puolella maapalloa tai ihan vain useamman päivän meri-maamatkan päässä Euroopassa.
Tänä talvena koitamme, selviänkö järjissäni talvesta ilman aurinkoa ja reissailemalla vain lähellä. Mutta se tuntuu mahdottomalta, että en näkisi kaukana asuvia ystäviäni. Kuten tuossa aikaisemmassa kommentissa linkkaamassani lentopostauksessa kerroin, toivoisin niin raideliikenteen avautumista Eurooppaan myös täältä pohjolan perältä. Silloin ainakin Europpassa asuvien ystävien näkeminen ilman lentämistä helpottuisi ja tulisi täten mahdollisemmaksi tämän hetkisessä arjessa.
Aika ristiriitaista viestintää viimeisessä kappaleessa, Hanne. Kirjoitit, että et halua joutua häpeämään valintojasi lapsillesi tulevaisuudessa. Siitä huolimatta et halua luopua lentämisestä.
Ilmastonmuutos on asia, jota ei (pelkällä) rakentavalla keskustelulla ratkaista. Se on pelkkää jeesustelua silloin, kun ei ole valmis konkreettisiin toimiin.
Kyllä minä haluan luopua lentämisestä. Ja kyllä, samalla en tahtoisi luopua mahdollisuudesta nähdä kaukana asuvia ystäviä ja sukulaisia – ja auringosta, maailman kokemisesta sekä paremmasta ymmärryksestä. Eli onhan se ristiriitaista, kyllä. Siksi kaipaan valtioilta pakotteita ja porkkanoita, että voisi tehdä valinnan, ei vain luopumisen.
Kuten tässä postauksessa kirjoitinkin, olen kipuillut tämän asian kanssa paljon. Yhä enenevissä määrin. Tänä talvena emme matkusta korjaamaan aurinkovajettani ja kaamoksen aiheuttamaa mustaa mielentilaani minnekään aurinkoon ihan vain loman takia, kuten olemme tavanneet tehdä. Päästöihin tuomme kuitenkin osamme tänä vuonna sillä, että tahdomme läheistemme olevan läsnä häissämme, joihin ulkomailla asuvat ystävät ja perheenjäsenet saapuvat lentäen.
Jeesusteluun minulla ei ole varaa, mutta rehellisiin keskustelunaloituksiin olen silti mielestäni täysin oikeutettu.
Kun nyt olemme tilanteessa jolloin älykäs elämä on todellisuutta,, niin älykkään elämän ensisijainen tehtävä on ylläpitää ympäristöä joka pitää yllä älykästä elämää!
Niin, näinhän se on. Minä toivoisin, että sitä älyä käytettäisiin juurikin luomaan ja puskemaan ihmisille arkea, jossa maakuoppa ja jäisten nauriiden järsiminen ei olisi ainut vaihtoehto elämän ylläpitämiseen.
Kiitos Hanne, että omistit suurelle asialle kokonaisen postauksen. Se vaatii kanttia, kun asettautuu niin itse- kuin toistenkin kritiikin kohteeksi. Lifestyle- ja luontoblogeissa on muutama muukin syksyn kuluessa ottanut kantaa. On ilmastohaastetta ja muuta. Tänä vuonna ei täälläkään lennetä aurinkoon , vaan katsotaan kaamosta silmästä silmään metsämökin rauhassa. Myös Utön saaren outo valo, majakan loiste ja marraskuiset aallot kesyttävät nujertavat mielen mustuuden. Bussilla Paraisille ja sieltä yhteysaluksella uloimmalle ulkosaarelle. Etelän loma sekin!
Joo, kyllähän näistä asioista kirjoittaminen aina jännittää, kun en tosiaan ole mikään ekojeesus, vaan isoja kompastuskiviä on paljon. Mutta koen, että keskusteluun tarvitaan myös tällaisia parempaan pyrkiviä, mutta omaan hedonistisuuteensa monessa asiassa kaatuilevia ihmisiä.
Mulla on nyt tänä syksynä ja talvena menossa oma henkilökohtainen kokeeni kaamoksen kanssa. Siinä yhdistyy sekä se, että löytäisin paremmin tasapainoa elämään vuodenaikojen mukaan (monen vuoden ja monen epäonnistumisen jälkeen tuntuu, että olen jotenkin ehkä saanut tästä kiinni jo) ja se, että en tarvitsisi aurinkoa ja lomaa jonnekin kauas pysyäkseni järjissäni ja terveenä. Jälkimmäisen kanssa vähän jännittää, mutta ainakin nyt tuntuu vielä hyvältä.
Loma Utössa on varmasti ihana! Mä olen viettänyt siellä aikoinaan itse asiassa enemmänkin aikaa. Opiskeluaikoina tein osana lopputyötä lehtireportaasin, jossa seurasin saarella asuvan (ex-pääkaupunkilaisen) perheen elämää vuoden ajan, eli elelin heidän kanssaaan muutamien päivien ajan kaikkina vuodenaikoina. Siellä luonto todellakin tulee lähelle, ja opiskelijaminää se kaikki jopa ahdisti. Nyt voisi olla toisin.
Hienoa, että pienetkin ovat olleet innolla mukana marssilla!
Nämä ovat juurikin niitä asioita joiden kanssa moni kipuilee ja ihan aiheestakin. On kohtuuhelppoa kierrättää ja ostaa kauramaitoa, mutta juuri lentomatkoista luopuminen taas ei niin yksinkertaista olekaan ja siihen nähden moni muu asia ei ole edes sitä pisaraa meressä. Toinen mikä aiheuttaa kaksijakoisia tunteita ovat lapset – ilmeisesti lapsettomuus olisi ilmastotekona mitä parhain. Mietin joskus että jos ihminen selvästi kokee haluavansa lapsen niin moniko luopuu siitä ajatuksesta ilmaston vuoksi? Ei varmasti olisi helppoa, itselleni ei ainakaan olisi ollut.
Marssilla oli tosiaan kaikenikäistä jengiä, mikä oli mahtava juttu!
Ilmastoasia on tosiaan asia, jonka kanssa onkin erittäin suotavaa kipuilla. Ja olenkin just tuosta kirjoittanut aikaisemmin; että jos voi valita, se ilmastolle parempi vaihtoehto on toki silloin helppo napata. Mä esimerkiksi vaihdoin lehmänmaidon aikoinaan soijamaitoon eläinoikeuksien takia. Ja sen jälkeen kauramaitoon, ilmaston takia. Molemmat vaativat totuttelua kahvimaitona, etenkin kauramaito oli alkuun ihan kamalaa. Mutta se oli silti vaihtoehto, joten totuttelin. Ihan hiljan tajusin, että nykyään lehmänmaito maistuu kahvissa eltaantuneelta ja tunkkaiselta, joten niin sitä vain voi makuaistinsa totuttaa uuteen.
Mutta lentomatkustamiselle (pitkien matkojen päähän) kun ei ole mitään verrattavaa vaihtoehtoa, johon itsensä totuttaa. Olisikin, voi hitto, olisikin.
Tuo lapsettomuus ilmastotekona on vähän sellainen asia, johon en usko ja joka vertailussa muihin tekoihin ontuu pahasti. Vaikka minä mietinkin, että me emme toivo kolmatta lasta ilmastonkaan takia, kyllä ne syyt ovat ihan jossain muualla; ilmasto on vain lisäasia, jolla tätä lopullisen päätöksen kamaluutta itselleen perustelee. Lapsen saaminen on myös syvälle ihmiseen koodattu tarve, jota ei voi mitenkään verrata vaikka siihen, että minulla on kova polte päästä näkemään maailmaa lentäen. Näen asian myös niin, että ilmastotietoisten ja kattavan koulutuksen maissa asuvien juuri kannattaisi lisääntyä, jotta maapallolla riittää ilmastoasiantuntijoita ja -tekijöitä jatkossakin.
Tärkeä aihe. Mä mietin myös monesti että aika usein näissä keskusteluissa ollaan vaihtoehdoissa joko tai. Joko olet sekasyöjä tai vegaani, joko lopetat juuston syönnin tai jatkat edelleen. Joko lennät edelleen tai loptat. Mutta entäs kun se tavoite oli nyt ensalkuun vähentää? Mulle joka rakastan juustoa oli oikeastaan aika helppo nakki veistää leivän päälle kahden viipaleen sijaan yksi. Ja ehkä jättää se yksi juustonsyöntikerta päivässä pois ja korvata juusto kasviksilla tai maapähkinävoilla tai jollin muulla. Entäs jos kahden tulevaisuuteen suunnitellun lentomatkan sijaan suunnittelisikin lentomatkan ja vaikka junamatkan kotimaassa tai Pietariin tms.? On helpompaa luopua vain osasta, edetä vähitellen. Ja kun näistä puhuu ja yllyttää muita mukaan saattaakin kokonaisuutena saada päästöjä leikattua omalla toiminnalla enemmän (oma kulutus ja niiden jotka vähentää kun heidän kanssa keskustelee ja yllyttää mukaan haasteeseen) kun hiljaa kulutuksen lopettava kaveri. Ja kun on kerran vähentönyt voi taas vähentää sopivan ajan kuluttua uudelleen.
Ja olisin muuten kiinnostunut jos innostuisit postaamaan joskus aiheesta mitä leivän päälle jos yrittää välttää leikkeleiden lisäksi myös maitotuotteita, mitä helppoja ja maukkaita vaihetoehtoja löytyisi?
Se joko-tai on tosiaan aika vaarallinen lähtökohta, koska se saa suurimman osan luovuttamaan heti alkuunsa. Mun isoimmat ilmastokompaustuskivet ovat tosiaan nuo postauksessakin mainitut lehmänmaitojuustot sekä lentäminen. Olen tehnyt molempien kanssa harkittua vähentämistä ja entiseen verrattuna aika isoakin muutos- ja luopumisduunia viime kuukausien aikana, vaikka en kummankaan kanssa ole täydelliseen kieltäytymiseen kykeneväinen, vielä. Tämän projektin etenemiseen vaadin valtiota sekä keppiä että porkkanaa!
Ja leivänpäällispostaus on ollut tässä mielessä! Oon nimittäin luopunut lähes kokonaan niistä juustosiivuista leivällä (herkuttelujuustot ja osittain myös ruuanlaittojuustot ovat vielä mukana menossa) ja on tullut löydettyä sekä uusia että vanhoja ruoka-ainetuttavuuksia!