©Lahiomutsi Amos Rex Taidemuseo Helsinki Lasten kanssa Lasipalatsi-7086

Kävimme lasten ja ystäväperheen kanssa kokemassa kollektiivisen helsinkiläisjonotuksen, kun piipahdimme muutama sunnuntai sitten Amos Rex- taidemuseoon. Kahden ja puolen vuoden rakentamisen jälkeen Helsingin keskustaan avattu Amos Rex on kerännyt oviensa eteen avajaisistaan lähtien pitkän jonon. Luikertelevan jonon ohi kulkeminen saa minut joka kerta kovin iloiseksi ja toiveikkaaksi maailman menosta: ihmiset jonottavat kulttuurielämyksen äärelle – eikä tarjolla ole edes ilmaisia ämpäreitä!

Nyt kun sitten itse seuralaisteni kanssa asetuin jonoon, oli todettava jonossa seisoskelun olevan museossa odottavan kokemuksen arvoinen. Amos Rex on upea, hengästyttävä, käsittämätön. Maan alle rakennetut uudet tilat ovat kauniit ja pelkistetyt. Kattoikkunoista tulevan valon määrä yllättää, ja samalla peittämällä ikkunat tilat saadaan tarvittaessa ihan pimeäksi.

Amos Rexin avaava päänäyttely on niin mielenräjäyttävä ja kreisi, että ainoaksi miinukseksi keksin huolen siitä, tuntuuko tämän jälkeen mikään tiloissa avattava näyttely enää miltään. Massless-näyttely koostuu viidestä teoksesta, joista jokainen levittäytyy omaan erilliseen tilaansa. Näyttelyn takana oleva tokiolainen teamLab-ryhmä on viisisataahenkinen kollektiivi, jonka riveissä on erinäisten taiteilijoiden lisäksi koodareita, tietokoneanimaattoreita, arkkitehteja ja matemaatikkoja. Iho menee ihan kananlihalle nytkin, kun ajattelen, miten siistiä on laittaa yhteen noin monialainen osaaminen.

Jokaiseen Massless-näyttelyn teokseen astutaan sisään. Teokset ovat kuin digitaalisesti luotuja luonnonilmiöitä ja eläviä organismeja, joihin näyttelyvieraat voivat upota mukaan. Tänne haluan viedä ja neuvoa kaikki lapsivieraat, mummot, ulkomaiden ystävät ja puolitutut tästä edespäin. Alle 18-vuotiaat pääsevät Amos Rexiin aina ilmaiseksi, ja alle 30-vuotialta, opiskelijoilta ja työttömiltä pääsylippu kustantaa 5 euroa. Tunnen museokonseptista jotain hämmentävää ylpeyttä, vaikka en ole ollut millään tavalla osallistumassa siihen. Tämmöistä meillä, Helsingissä.

Näyttelyn teoksista lasten mieleen oli eniten Graffiti nature -teos, jossa ollaan osa kokonaista ja eläväistä ekosysteemiä. Kasvit, eliöt ja kukat elävät näyttelykokijoiden ympärillä muuttuvina ja koskettaessa ne reagoivat. Lapset saivat luoda teokseen lisää eläimiä skannaamalla omia väritettyjä piirustuksiaan. Vaikka tämänkään teoksen tila ei ollut suuren suuri, peilit ja projisoinnit saavat sen vaikuttamaan niin sokkeloiselta ja epätodelliselta, että teoksen seuraamiseen keskittyneenä tilaan melkein eksyy.

Olisin voinut vaellella huoneissa koko päivän kadottaen ajan- ja paikantajun, jos koko meidän näyttelysakin vatsoista kohti aivoja kohoava nälkäkiukku ei olisi pakottanut pitäytymään todellisuudessa ja tässä maailmassa.

Kävimme siis syömässä kulmilla olevassa vietnamilaisessa myöhäisen lounaan (vielä tarkeni syödä ulkona!), minkä jälkeen palasimme kokemaan vielä Amos Rexin myötä muuttuneen kaupunkikuvan. Samalla kun museo kaivettiin Lasipalatsin aukion alle, myös aukio maanpinnalla muuttui. Aukio on vuosia ja vuosia sitten toiminut osana linja-autoasemaa, mutta kun linja-autoaseman toiminta siirtyi Kampin kauppakeskuksen oheen, aukio jäi vähän unohtuneeksi ja nuhjuiseksi.

Mutta nyt se on osa kauneinta ja mielenkiintoisinta Helsinkiä! Voisin vannoa Amos Rexin tötteröiden olevan muutamassa vuodessa se turistien kaikista eniten kuvaama kohde Helsingissä. Maasta kohoavat kivikukkulat – maan alla olevan museon kattoulokkeet ja -ikkunat – luovat paikasta kuin urbaanin satumaan, ja keskellä kohoava kellotorni kertoo vielä menneestä ajasta. Sydämeni jätti kyllä muutaman lyönnin välistä, kun omat mukulani ottivat tilan niin sanotusti haltuun, mutta voi että, miten hyvä mieli kaikesta tuli. Pötkylöiden päällä hengaili ihan kaikenlaisia ihmisiä, sulassa sovussa. Aurinko paistoi, vaikka ilma oli syksystä raikas, ja kotikaupunkirakkaus ihan vavisutti rintapieltä.

Jaa