Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Niin vain meillä pyöräilee koko perhe ihan itse. Kuopus oppi pyöräilemään nyt kesällä, heti samana päivänä kun oman polkupyörän sai.
Tämä iso virstanpylväs olisi varmasti ollut mahdollista saavuttaa jo aikaisemmin, jos perheen nuorimmaisella ei olisi tyytyminen kuopuksen osaan. Me vanhemmat ei vain saatu aikaiseksi lähteä pyöräkaupoille. Ei, vaikka tällä kertaa ei olisi tarvinnut tehdä edes iltaöistä googlausta pyöristä, vaan valintamme oli sama kevyt ja laadukas Frog bikes -lastenpyörä kuin esikoisellakin. Tutulle Papa’s Bike -pyöräkaupalle Lauttasaareenkin pääsee nykyään metrolla, joten ei jäänyt siitäkään kiinni, vaan ihan saamattomuudesta.
Mutta vihdoin heinäkuussa, kuopuksen kyseltyä taas oman pyörän perään, päätin vihdoin hoitaa asian kuntoon. Parin tunnin Lauttasaari-piipahduksen aikana ehdimme mallata ja ostaa pyörän sekä käydä lounaalla. Että kyllä kannatti vetkuttaa tämänkin asian hoitamista monta kuukautta, eh.
Kuopus säteili onnea ja ylpeyttä ikiomasta räikeän vihreästä polkupyörästä. Kotipihassa juuri ja juuri maltettiin odottaa, että sain kaivettua kypärän esiin. Ja sitten jo mentiin. Ja ihan tosissaan mentiin, sillä potkupyörällä ensimmäisestä kesästään lähtien kruisaillut kuopus lähti menemään heti ensimmäisestä polkaisusta. ”Päästä irti äiti!” lapsi huusi, ja minähän päästin.
Osasin toki odottaa nopeaa oppimista, sillä esikoinenkin lähti pyöräilemään aikoinaan heti polkupyöräkaupan pihassa. Siksi tällä kertaa apupyöriä ei epäileväisesti edes harkittu, sillä pystyimme luottaa siihen, että potkupyörän jälkeen vaihto polkupyörään käy ilman välivaiheita.
Niin tosiaan kävikin, vaikka lapset ovat erilaisia tässäkin asiassa. Toinen tarvitsi aikoinaan aikuisen käden hartioille näennäiseksi tueksi, rutkasti rohkaisua ja paljon harjoittelua paikaltaan lähtemisen sekä polkemisen kanssa, mutta nyt sitten toista piti enemmänkin toppuutella. Ei vielä noin lujaa! Katso eteen! Jarrut jarrut! Varo ojaa! Edessä on puu! Jarruta!
Kyllä ne käsijarrutkin ovat tässä kuluneiden viikkojen aikana alkaneet löytyä (jarrutusraitojen tekeminen hiekkatiehen toimii hyvänä kannustimena harjoitteluun).
Polkupyörän satulassa maailma on yhtäkkiä ihan eri tavalla avoinna kolmevuotiaalle, mutta myös ihan koko meidän perheelle. Nyt mennään!
Oi ei, mie niin tuskailen oman 5v (!) kanssa joka ei vaan opi (uskalla oppia) ajamaan… Nyt luovutin ja vaihdoin normifillarin potkupyörään, pukyn xl-kokohan käy vielä isommallekin, niin sillä sitten uskalsi vihdoin lasketella.. Mutta miten taas käy kun haetaan normipyörä alle, en halua edes ajatella.. Ja ne omat hermot, hitto kun ne palaa vaikkei todellakaan saisi, mut se on todella ärsyttävää yrittää opettaa kun ei hommasta tule mitään. Tulee niin mieleen se männävuosien lentävä lause, että sen vaan tuntee kun se ei lähde
Potkupyörä on oikeasti hyvä välivaihe. Itse täällä tuskailen kun oma 4v ei uskalla oikealla pyörällä ajaa, mutta hän sentään potkuttelee ihan super hyvin pitkin pihaa. Siinä se tasapaino ja rohkeus kehittyy. Ei pitäisi painostaa ja hoputtaa vaikka itse on malttamaton (Olen syyllistynyt tähän). Itsekin opin ajamaan ilman apupyöriä vasta 7 vanhana.
Mulla 5-v ei suostu edes harjoittelemaan potkupyörällä. Silloin harvoin (kerran kahdessa kuussa) kun suostuu, on meno tietysti haparoivaa ja kömpelöä. Mikä saa lapsen nakkaamaan pyörän mäkeen taas pariksi kuukaudeksi. Tämän erityislapsen kanssa kaikki sujuu hitaasti. <3
Ah joo, kyllä nämä oppimiset ovat sitten lopulta paljon lapsen persoonasta ja mahdollisista erityistarpeista kiinni. Ei siihen aina auta, vaikka olisi alla kevyt pyörä, potkupyöräilyhistoria ja paljon kannustusta. Erilaisiahan nuo omat ihanat mukulanikin ovat, vaikka molemmat verrattain varhain pyöräilyn oppivatkin.
Saan kyllä olla onnellinen, että meillä fillaroinnit lähtivät pyörimään näin helposti. En todellakaan ole mikään tiukasti ja lempeästi hermoni kurissa pitävä opettaja, vaan ärsyynnyn ja tuskastun nopeasti opetettavan ärsyyntymiseen ja tuskastumiseen.
Meillä mennyt aivan samalla tavalla lasten kanssa. Ensimmäinen tarvitsi paljon rohkaisua vaikka homma sujui heti pyörän alleen saatua. Esikoisella vei enemmän aikaa että uskalsi lähteä itse liikkeelle ja käyttää jarruja. Vauhtia ei tosin ollut alkuun niin paljon että ei olisi voinut jaloillakin jarruttaa. Toinen oppi kaiken heti kertaheitolla, kun malttoi vähän hidastaa tahtia. Häntä joutuu kyllä muistuttelemaan jarrusta ja ohjaamisesta. Odotan jännityksellä kuinka homma sujuu kolmannen kanssa. Kova tahto hänellä olisi jo pyörällä oikealla pyörällä, mutta pienikokoinen 2,5 v. ei vielä ylety polkimille.
Niin sitä vaan syntyy erilaisia persoonia ihan samoista geeneistä ja kotioloista 🙂 Ja voi että noita ihan pieniä lapsia, joilla olisi jo niin paljon intoa, mutta ei vielä tarpeeksi jalkoja ylettyäkseen pienimmänkään pyörän polkimille <3
Mua nakertaa että sinä päivänä huhtikuussa kun päätin haluavani lapselleni polkupyörän, tuo Papa’s bike ei ollut auki tai oli sulkemassa siltä päivältä niin että ei oltaisi ehditty enää Lauttasaareen asti. Mentiin toiseen pyöräkauppaan, mistä vastaavia polkupyöriä sai ja myyjän suosituksesta ostin lapselle polkupyörän, joka oli inasen verran liian iso. Eipä olla pyöräilty. Nyt vasta alkaa pyörä olemaan sen kokoinen, että lapsi pääsee sen kyytiin itse mutta esimerkiksi sormien pituus ja sormivoimat eivät edelleenkään riitä käsijarrujen käyttöön ja muita jarrujahan pyörässä ei ole. Myyjä vaan totesi että nopeesti ne lapset oppii. Voi kunpa joku olisi kertonut että lapsen pyörään ei kannata ostaa kasvunvaraa no, eipähän tarvi ostaa uutta pyörää seuraavina kesinä, säästö se on sekin :’D
No voi äh! Se on tosiaan ihan totta, että vaikka aikuinen voi tarvittaessa polkea vähän pienellä tai vähän isolla pyörällä, lapselle on tärkeää, että se alla oleva fillari on just sopiva. Tosi mälsää, että teiltä meni tämä fillarikesä nyt ohi. Mutta onpa sitten tosiaan ensi kauden alussa heti lumien sulaessa menopeli valmiina 😀
Papa’s bikesista löytyi myös meidän pienikokoiselle 5v:lle sopiva vaihteellinen 20 ” Frog, kunhan Papa ensin vaihtoi satulan toiseen ja sääti ja laittoi. Oltiin käyty jo kuudessa paikassa ja tämä oli ensimmäinen, joka otti sydämen asiakseen sen, että pyörä laitetaan sopimaan tälle lapselle! Pian lähti 3v pikkuvelikin polkemaan, kun saatiin aikaiseksi hankkia hänelle sopiva polkupyörä potkupyörän tilalle.
Voi joo, Papa’s biken jengi on ihanaa <3 Mä olen siis tehnyt heidän kanssaan muinoin yhteistyötä ja Papan pyöräkaupan tarina on kirjattu ylös myös mun ja Satun Unelmahommissa-kirjaan, mutta olisin ihan ns. myyty myös ilman kytköksiä :D Mä arvostan asiakaspalvelua todella korkealle, ja sitä Papa's Bikessa saa. Siellä myös ymmärretään, että lopulta just lapsi on se asiakas, jonka myötä se muukin perhe kaupoille tulee.