Valmistelut ovat sujuneet niin hyvin, että mieleen on hiipinyt epäilys, ollaanko unohdettu jotain tärkeää. Työrintamalla on ollut vuodenvaihteessa hiljaista, joten olen jopa ehtinyt kaiken keskellä kaivaa saumurin ja ompelukoneen esille. Nyt on kuopuksellekin muutamat hellevaatteet, joilla päästään hyvään alkuun tropiikissa.
Olemme pakanneet kahteen matkalaukkuun nelihenkisen perheen elämän reiluksi kolmeksi kuukaudeksi. Vaatteet ovat sen verran ohkaisia, että yhden puoliskon matkalaukusta täyttää oikeastaan lehdet ja kirjat, jotka palaavat Suomeen mukanani vain koettuina lukuelämyksinä. Valitsin hartaudella yhden neuletyön tehtäväksi reissun aikana ja kävin valitsemassa siihen langat. Huhtikuussa palatessamme Helsingissä on varmasti just hyvä sää ohuehkosta merinovilla-silkki -langasta neulotulle paidalle.
Olemme tyhjänneet jääkaappia, ja reippaana likkana tässä tätä kirjoittaessa tyhjennän jopa vuodenvaihteen illalliselta jääneen valkkaripullon pohjia. Olemme pesseet pyykkiä lukemattomia koneellisia ja pedanneet sänkyihin puhtaat lakanat. On peruttu Hesari, päivitetty vakuutukset ja tehty viimeisiinkin paperilaskuihin e-laskusopimus. Rahaa vaihdoimme varmuudeksi muutamat satasen ja saimme takaisin yli miljoonan edestä valuuttaa.
Rokotukset on hoidettu, firman kirjanpitopaperit pakattu ja jooga-matto rullattu matkalaukkuun päällimmäiseksi. Vuokralaisia varten olemme tyhjänneet hyllyjä ja kaappeja, mutta onneksi moni asia sai jäädä paikoilleen. Lapset valitsivat lelut, kirjat ja piirustusvälineet, jotka tahtovat mukaansa. Viimeisenä sujautan vielä tietokoneeni laukkuun. Voi olla, että nukun ensimmäistä kertaa ikinä kunnon yöunet ennen aamuvarhaisella lähtevää lentoa.
Meidän Balin-kodissamme pitäisi olla nettiyhteydet kunnossa, mutta en ihan luota siihen. Toivottavasti pääsen kuitenkin pian kertomaan ensimmäiset tunnelmat pallon toiselta puolen. Tästä alkaa seikkailu, tervetuloa mukaan!
Teillä on tiedossa jännittävä seikkailu! Onnea matkaan. 🙂
Kylmät väreet meni lukiessa, kirjoitat hyvin 🙂 teidän seikkailu kuulostaa jännittävältä, niin siistiä! En malta odottaa että kuullaan lisää 🙂
Hyvää matkaa! Innolla, malttamattomana sekä hieman kateellisena uusia uutisia seikkailusta jo odotan.
Unohtumatonta matkaa! Kolme kuukautta menee hujauksessa.
Hauska lukea postaus itse singaporesta käsin! Meillä lomamatka loppumaisillaan, tosin vain kolmen viikon eikä kuukauden ja loman päätteeksi vkl pysähdys singaporessa. Meitä taitaa odottaa aika kylmä ilma Suomessa �� ihanaa lämpöä ja seikkailua teille!! ��
Kääk jännittävää! Ootte jo lähtemässä. Mielenkiinnolla odotan millaista siellä sitten on. Mukavaa reissua! 🙂
Niin on, voi kutkuttava onni sentään, että kaikki on vielä edessä!
Voi, ihana kuulla, kiitos! Niin mahtavaa ja onnekasta päästä kokemaan tämä seikkailu perheen kanssa. Ja niin kiva, että voin jakaa palasen seikkailusta sen erinäisine puolineen myös täällä blogissa 🙂
Kiitos, matka tänne meni niin hyvin kuin vuorokauden matka lasten kanssa voi mennä, haha! Nyt olisi ekat tunnelmat päivitettynä postauksen muotoon. Toivoakseni saan internethommat toimimaan vähän paremmin, että ei tarvitse netin perässä kulkea aina kahvilaan 🙂
Nyt olisi postaus Balilta kirjoitettuna tuoreimpana täällä blogissa 🙂 Teidänkin reissu kuulostaa upealta! Kolme viikkoakin on jo iso hyppäys pois tavan arjesta. Tämä meidän reilun kolmen kuukauden reissu on niin ainutkertainen, että en tiedä, onko ainakaan lasten kanssa samanmoista enää tulossa. Siksi nautitaa nyt niin että sydän on poksahtaa onnesta 🙂
Suomessa on tosiaan aika hyiset säät just nyt. Helsingissä oli -18 meidän lähtiessä, kun täällä on +32. Hieman totuttelua vaatii lämpötilaeroon myös tähän suuntaan 😀
Kääk tosiaan! 😀 Nyt on vuorokauden reissu takana, eka ilta ihmetelty, yksi yö nukuttu ja ensimmäinen kokonainen päivä edessä.
Sydän sykähti puolestanne; ihanaa, erilaista aikaa! <3
Voi, ihanasti sanottu, kiitos!
Mä oon nyt kateudesta niin vihreä että en vihreämmäksi voi tulla. No ehkä minäkin sitten joskus, toki se vaatisi uutta työpaikkaa jne. Toki eihän sitä koskaan tiedä, mitä tässä elämässä eteen tulee.
No vaikka Balille saakka en varmaan koskaan pääsekään (ainakaan yhtä pitkäksi aikaa), niin päätin silti yllättää oman perheen ja hankin lennot Kanarialle, kun huomasin että Finskillä oli lennot nyt jäsenille alessa https://www.picodi.com/fi/finnair. No Kanaria ei kyllä kuulosta Baliin verrattuna miltään, mutta toivotaan että mies ja lapset silti yllättyy kun kerron asiasta parin viikon päästä miehen synttäreillä :D.
Mielenkiinnolla seuraan matkaasi. Upea seikkailu varmasti tulossa!
Mäkin olen melkein itselleni kateudesta vihreä, kun en ihan vieläkään hahmota, että tosissaan ollaan täällä 😀 Yritän kuitenkin tätä meidän onnea välittää täältä blogin kautta mahdollisimman laajalle 🙂
Ihanalta kuulostaa yllätys, voi että! Olisipa hauska olla näkemässä miehesi ja lasten ilme, kun kerrot matkasta. Upeaa reissua teille!