Luovassa työssä on sellainen persmäinen puoli, että työ on iso osa itseä. Aivot eivät mene kellokorttia leimaamalla päälle ja pois. On kyllä työaika, mutta raja työminän ja sen ihan vain minän välillä on häilyvä.
Se, miten työni otetaan vastaan, kääntyy päässäni koskemaan ylipäätään sitä, miten minut otetaan vastaan. Mikä on minun arvoni. Olen yrittänyt opetella tästä pohjalaisena verenperintönä tulleesta ajatusmaailmasta pois, mutta se on sitkeä takiainen. Toki 20 vuotta työkseen kirjoittamista, josta valtaosa julkisesti omaa napanöftääkin kaivellen, on kasvattanut panssaria. Tai ainakin suhteellisuudentajua siitä, minkä kannattaa antaa upota syvemmälle.
Mutta luovassa työssä, oman kokemukseni mukaan etenkin fiktiota luodessa, arvioitavana on samalla pala omaa sisintä. Ja se ei ole kasvattanut ympärilleen kovaa kuorta, onneksi niin. Fiktion kanssa olen herkillä, en voi piiloutua faktojen taakse, kun kaikki on minusta syntynyttä.
Tämän vuoden Helsingin kirjamessut olivat ihanat, täyteläiset ja tärkeät, mutta samassa kylmäävä reality check.
Kun ensimmäinen faktakirjani, Unelmahommissa, ilmestyi vuonna 2017, olin puhumassa siitä messujen isolla lavalla, ja yleisössä penkit olivat lähes täynnä. Esiintymisen jälkeen en meinannut päästä signeerauspaikalle, kun muutaman kymmenen metrin matkalla minut pysäytettiin monta kertaa. Nimmarijono kiemurteli, ja kirjoja myytiin.
Se tuntui huimaavalta, mutta silti ajattelin hymähtäen, että jahas, tällaista tämä kirjailijaelämä siis.
Esikoiskirjan kanssa oltiin isosti Hesarissa ja kuljettiin Sadun – kirjan toisen kirjoittajan – kanssa läpi radiot ja podcastit. Kirjaa nostettiin monissa lehdissä. Siihen aikaan blogit voivat hyvin, ja kirja näkyi niiden lisäksi muilla somekanavilla, joista postaukset eivät hävinneet vuorokaudessa.
Sitten tuli toinen kirja, Unelmaduunarin tilipäivä, joka puski markkinoille samaan aikaan vuonna 2020 kuin kulkutauti maailmalle. Sadun kanssa suunnitellut julkkarihulinat piti perua. Kirja jäi akuutimman asian jalkoihin, enkä muista, oliko siitä mainintoja missään medioissa. Edes itse en ehtinyt, muistanut tai edes viitsinyt promota kirjaa omilla kanavillani. Kaikki aika meni kotikoulun ja uudenlaisen arjen pyörittämiseen, ja olisi tuntunut kornilta puhua tienaamisesta, kun yksi jos toinen yritti vain selvitä (hengissä).
Nyt sitten esikoisromaanini, Ruuhkavuosiromantiikkaa-sarjan aloittava Valmis paketti. Sen eriskummallinen julkaisuaikataulu, jossa kirja ilmestyi ennakkoon ja yksinoikeudella joulukalenteriäänikirjana sekä e-kirjana Storytelilla jo viime vuoden joulukuussa, on toiminut pehmikkeenä sisimmälleni. Olin ehtinyt saanut kirjasta ihanaa lukija- ja kuulijapalautetta jo ennen kuin se varsinaisesti ilmestyi.
Messuilla pääsin kertomaan kirjastani kahdesti, kiitos jokaiselle, joka piipahti tai vallan pysähtyi kuuntelemaan! Mutta messujen varsinaiset lavat – ne, jotka näkyvät messuohjelmassa – jäivät osaltani kokematta. Signeerausjonossa ehti pyöritellä kynää ja laskea päitä vieressä signeeraamassa olleen Pekka Haaviston jonossa (meidän jonojen pituuden epäsuhdan ymmärrän toki just ja just).
Ei ole ollut juttua Hesarissa, enkä ole saanut puhuttua itseäni radioon. Lehtijuttuja on kyllä ollut, mutta niiden eteen on joutunut pinnistää ja tehdä duunia (niin minun itseni kuin tietenkin kustantajan viestinnän ja markkinoinnin), eikä mitään ole tipahtanut syliin. Somen voiman toivon vielä heräävän, kun joulu ja samalla jouluaikaan sijoittuvan kirjan prime time lähestyy, sillä niin ne kirjat nykyään löytävät lukijansa (jos ei sitten sen Hesarin kautta). Mutta huomaan toiveikkuuteni laskevan päivä päivältä.
En ole enää vuosiin kuvitellut, että noin sitä vain päälavat ja isoimmat mediat mennään ja otetaan haltuun kirjalla kuin kirjalla. Ymmärrän myös, että faktaan on messuilla ja mediassa helpompi tarttua aihe edellä kuin romanttiseen viihdekirjaan. Mutta silti, onhan tämä ollut mieltä mutristava reality check.
Vaikka pitäisi vain hypettää ja fiilistellä, tietättehän, fake it until you make it. Mutta en minä halua ja pysty sellaiseen. On myönnettävä, että olo on kurja. Kirjoitan kirjoja luettavaksi, en esiteltäväksi omassa somessani. Positiivinen mutta odotuksiani hiljaisempi vastaanotto on ollut pettymys.
Kirjoja myymällä ei peruskirjailijatalliainen rikastumaan pääse, mutta se että niitä luettaisiin ja rakastettaisiin, olisi kirjailijaminuudelleni, minulle, arvokasta.
Voi Hanne ❤️ kiitos kun kirjoitit tuntemuksistasi. Jaan niistä monet vaikka tällä kertaa itse sain olla siellä isolla lavalla ja valokeilassa. Joka kerta kun luo jotain uutta, sen tekee sydämestä ja totta kai sen luo jotta ihmiset sen löytäisivät. Ja itse tietää että on antanut sille kaikkensa. Myös minä koin kirjamessuilla nurjan puolen, se ei tullut yleisöltä vaan joidenkin henkilöiden toimesta kirjailijayhteisömme sisältä. Ylenkatsonta ja ylimielisyys, en ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat menestyneitä itse, ja sitten heidän pitää olla töykeitä niille, jotka tulevat samalle kentälle ensikertalaisina. Itse haluan aina olla se, joka auttaa ja toivottaa jokaisen tervetulleeksi eikä käännä selkää siksi, että toisella ei ole samaa tietämystä tai titteleitä. Toivon kirjallesi joulumenestystä. Itse sen ensimmäisiä luukkuja juuri lueskelen!
Hei kiitos valtavasti vertaistuesta <3 On älytöntä, miten tunteisiin messut, lavojen koot ja signeeraustilanteet voivat mennä.
Mutta siis tuo sun kokemus messujen nurjasta puolesta! Oon niin niin pahoillani, että olet joutunut kokemaan moista. Mulla on ollut tuuri, että olen kaikissa töissäni tullut kokeneempien puolelta kohdatuksi aina niin upeasti. Monet kohtaamiset muistan näin vuosikymmeniä myöhemminkin suurella kiitollisuudella! Toivon, että itse osaisin myös kohdella muita samalla kiinnostuneella ja eteenpäin hellästi työntävällä tavalla kuin minut on kohdattu.
Messuillakin itselleni se toinen, aivan yhtä totta oleva puoli oli lämmin tunne siitä, että sain olla omieni joukossa omana itsenäni; otavalaisten, lukijoiden, kirjailijoiden, kirjallisuutta rakastavien, viihdekirjalijoiden. Toivon, että säkin sait siitä osasi, panssariksi niitä muutamaa nihkeän inhottavaa kohtaamista vastaan<3
Uskon, että tähän on vaikuttanut isoiten se, että kirja on jo vanha tuttu, kuunneltu vuosi sitten. Siksi se ei enää nostata hypeä. Joulukalenterina sen kuunteli varmasti lukuisat viime vuonna ja silloin sitä odotti joka pv malttamattomana. Mutta kun juoni on jo kertaalleen nautittu, jää kirja nyt ennenkokemattomien ”kollegoidensa” varjoon ja ne vievät huomion. En usko, että kirjasi sisältö on syy ”hiljaiseloon”, vaan julkaisutapa vei vain terävimmän kärjen kannellisen kirjan julkkareilta jo kalenterina. Eikun jatko-osaa vaan luomaan tarinaan 🙂
Tässä sä oot varmsti oikeilla jäljillä. Tällainen julkaisujärjestys on aika uusi juttu, ja onkin jännä nähdä, miten pidemmän ajan kuluessa se näkyy. Että onko parempi ottaa kaksi pienempää julkistussäpinää vai yksi iso 🙂
Jatko-osa on työpöydällä <3
Kiitos rehellisestä kirjoituksesta. Samaistun! Minäkin olen Otavan syksyn esikoiskirjailija, enkä päässyt kirjamessujen viralliseen ohjelmaan eikä kuvani ollut muiden kirjailijoiden naamojen joukossa messukatalogissa. Kirja on ollut olemassa vasta muutaman viikon, kun hypetys tulevista ensi kevään kirjoista jo alkaa. Pelottaa, että kirja vaipuu unholaan ennen kuin se on kunnolla edes ehtinyt tähän maailmaan. En tiedä mitä sirkustemppuja tässä nyt oikein pitäisi suorittaa.
Minulla kävi siinä suhteessa onnekkaasti, että hesari arvosteli kirjan. Se nosti kirjastovarausten määrää heti. Hurjasti on siis lehdellä valtaa siinä, kuka näkyvyyttä saa.
Aika raakaa touhua tämä kyllä on. Tsemppiä!
Hei kiitos oman kokemuksen jakamisesta ja samassa vertaistuesta <3 Alkuun onneksi olkoon uudesta kirjasta! Ja että se löysi tiensä Hesariin – ja sitä kautta monien ostajien ja kirjastovaraajien lukulistoille! Ja sitten: ymmärrän niin tuskan ja ihmetyksen kaiken keskellä. En ollut hoksannutkaan, että jos syksyn kirja julkaistaan lähellä kevään katalogia, saattaa tosiaan tulla tilanne, jossa se tuntuu jäävän uutukaisten vaikkakin vielä julkaisemattomien teosten jalkoihin.
Sitä tämä tosiaan on, raakaa ja paikoin raakuudessaan sattumanvaraista touhua!
Ruusuja rehellisyydellesi! Harvassa ovat kuitenkin ne kirjoittajat, jotka esikoisteoksillaan lunastavat paikkansa kertomustaiteen huipun tienoilla.Eihän sitä tiedä vaikka tuosta suosta nousisikin seuraavan (tai sitä seuraavan) kirjasi tosi tosi herkullinen (ja erittäin samaistuttava) lähtökohta! Ei voi tietää!
Joo, huipulle ei tosiaan noin vain mennä, ja vaikka itse rakastan lukijana lähes kaikkia kirjallisuusgenrejä, toki kirjoittajana tiedän, että viihdekirjallisuusgenrellä ei perinteisten kirjallisuuden portinvartijoiden ohi noin vain pääse. Onneksi on sitten some, jossa viihdekirjallisuus ilokseni trendaa isosti <3
Kiitos tästä postauksesta ja voimia ikävältä tuntuvaan tilanteeseen!
Kiitos kovasti <3
Hyvä kirjoitus, kuten sulta aina. Silti täytyy sanoa, että kirja oli pieni pettymys. Oli ihana odottaa ja kuunnella paketti joka päivä. Mutta se oli aika perushöttöä. En halua satuttaa, missään nimessä, mutta niin nyt vain koin. Kun olen sun blogia lukenut alusta alkaen, tiedän, että osaat kirjoittaa paremminkin. Mutta luulen, että tämäkin on matka. Harva on heti valmis. Toivon kaikkea hyvää, ja jatkan toki innokkaana lukijana.
Ei se mitään, jokainen lukukokemus on aina henkilökohtainen <3 Viihdekirjallisuus on oma genrensä, ja vaikka halusin sen perustrooppeja Valmiilla paketilla vähän nitkautella eri asemiin (mm. päähenkilön ikä, suhdestatus, elämäntilanne), on myös ihana kirjoittaa genrelle ominaisin pastellisin sävyin.
Tykkäsin kovasti kirjastasi Valmis paketti. Kirjaa lukiessa muistelin aikaa, kun omat lapseni olivat alle kouluikäisiä.
Kirja oli koukuttava, koskettava, hauska ja ruuhkavuosien osalta samaistuttava. Sitä lukiessa pystyin kuvittelemaan kuin katsoisin samalla tv-sarjaa tai elokuvaa. 🙂
Voi kiitos kivasta palautteesta Katja! Muutamassa sanassa juuri kaikki se, mitä toivoisin lukijan kirjaltani saavan <3 Muutama muukin on sanonut, että oli kuvitellut kirjan tapahtumat kuin telkkarisarjassa tai elokuvassa edessään. Se on ollut hauska kuulla, kun en yhtään itse ajatellut sellaista kirjaa kirjoittaessani :)