
*-merkityt kirjat saatu pr/arvostelukappaleena kustantajalta
Kirjapäiväkirjojen paluu! Ehdin onnekseni viime vuonna lukea – se on elinehto, en osaisi ajatella päivieni kulkua ilman kirjoja – mutta aikaa kirjoittaa lukemastani teille ei jäänyt. Mutta nyt taas mennään!
Tammikuu oli valtavan hyvä kirjakuukausi. Jokainen lukemastani tai kuuntelemastani kuudesta kirjasta oli niin hyvä, että tahtoisin jokaisen kynnelle kykenevän hankkivan ne käsiinsä. Laittoi oikein miettimään, miten paljon elämä ympärillä vaikuttaa siihen, miten koen kirjat. Onko minulla nyt vain tilaa nauttia niistä, mahdollisuus upota niiden tuomiin ajatuksiin ja tunteisiin, huomata kirjojen upeus? Vai sattuiko vain tuuri, että jokainen opus hurmasi minut näin täysin?
En tiedä, mutta jos kirjavuosi jatkuu tällaisena, oi että, mitä kirjallisuushekumaa onkaan luvassa!
Tässä lisää tammikuussa herkuttelemastani kuusikosta:

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu*
- Gummerus 2024
- Suomentaja: Aki Räsänen
Tämä kirja on tiivistä, mutta silti ilmavaa tekstiä, jota melkein syö lukiessaan! Teksti on rehevää, verevää, tirskahtelevan mehevää.
Kirja kertoo kveenien, Jäämeren rannalle Norjaan paremman elämän perässä 1800-luvulla lähteneiden suomensukuisten tarinaa. Päähenkilönä on kirjailija Ingerbor Arvolan isoisoisoäiti, Priita-Kaisa. Hän on joutunut kotipitäjässään Sodankylässä kirkon nuhtelemaksi suhteestaan aviossa olevaan mieheen. Niinpä hän lähtee kahden lapsensa kanssa Norjan Pykeijaan, toiveissaan uusi alku ja tavallisen hyvä kalastajamies, jonka ottaa puolisokseen. Rakkaus ei kuitenkaan ole noin vain käskytettävissä.
Kirjan kuvaukset vetovoimasta, rakkaudesta ja himosta ovat aitoja ja häpeämättömän tahmaisia sekä kuumia.

Richard Osman: Torstain murhakerho
- Otava 2021
- Suomentaja: Arto Schroderus
- Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Kirja, johon en olisi tarttunut ilman työkaverin vahvaa suositusta, sillä dekkarit eivät ole omaa lukualuettani. Tässäkin on murhaa ja mysteeriä, mutta mielenkiintoisinta kirjassa ovat sen henkilöt, varakkaaassa eläkeläiskylässä asuvat kaverukset, jotka torstaisin kokoontuvat yhteen ratkoakseen vanhoja murhia.
Säpinää syntyy, kun kylässä tapahtuu murha, jota jengi pääsee tutkimaan tuoreeltaan, keinoja kaihtamatta.
Nauroin ja hykertelin lämpimän ja herrasnaishauskan tekstin äärellä. Kirja kannattaa ahnehtia nopeasti, sillä sivupolkuja ja hahmoja on niin paljon, että ne pääsevät muuten helposti unohtumaan.

Gun-Britt Sundström: Suhteista parhain*
- Tammi 2024
- Suomentaja: Marja Alopaeus
Suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1979 ilmestynyt Suhteista parhain -romaani on tullut vuosien mittaan vastaani erinäisissä kirjoissa, lopulta niin usein, että oli selvitettävä, mikä kirja oikein on kyseessä.
Feministinen klassikkoromaani sijoittuu 1960–1970-lukujen vaihteen Tukholmaan. Tarina velloo kutkuttavan viisaasti ja ihanan rasittavasti parisuhteessa ja parisuhdeteemoissa, joista kumpainenkin ovat aika erikoisia laitoksia kun niitä pysähtyy pohtimaan. Kirjan kannessa kuvailtiin tätä osuvasti epäromanttiseksi kirjaksi rakkaudesta, ja sitä se on.
Kirja on yhdellä sanalla upea. Jos minulla olisi olemassa lukemieni / kuuntelemieni kirjojen top 10, tämä änkeäisi tiensä sinne.

Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo: Lakkaa haaskaamasta lahjojasi ja toteuta ihanteesi
- Atena 2024
- Suomentaja: Mari Janatuinen
- Äänikirjan lukija: Mikko Toiviainen
Kunnianhimosta tulee helposti mieleen menestyminen ja menestymisestä taas raha. Ja vaikka pidän turvallisuuden tunteen tuovasta toimeentulosta, raha ei ole itselleni mielenkiintoista tai tavoiteltavaa. (Olisin tehnyt aika monta asiaa eri tavalla elämässäni ja etenkin työelämässäni, jos näin olisi.)
Mutta moraalinen kunnianhimo; se vetoaa, siitä kiinnostun. Sen vetämänä tahtoisin tehdä enemmän. Tunnen huonoa omatuntoa, että kaikin puolin hyväosaisena en kuuntele moraalista kunnianhimoa enemmän. (Jos puhuisin pelkästä kunnianhimosta, kuten sen näen, omatunto kolkuttaisi toisenlaisista syistä.)
Tämä kirja antaa buustia ja menneen ajan ihmisten esimerkkejä siitä, miten maailma ei muutu (parempaan), jos ei sitä olla muuttamassa.
Aktivismista kirja muistuttaa vastaanpanemattomin esimerkein siitä, miten kaikenlaista väkeä muutoksen tekemiseen vaaditaan. Vaikka esimerkiksi Elokapinan tapauksessa näkyvin osa ovat rohkeat ja itsensä fyysisesti likoon- ja lokaanlaittavat, kaikenlaisille osaajille ja tekijöille on tarve. Insinööreille, juristeille, taloustieteilijöille.
Kirja muistuttaa myös siitä, miten tavoitteen kannalta vaarallista on, että aktivisti vaatii toiselta aktivisteilta täydellisyyttä joka saralla. On mahdotonta tuntea maailman jokainen epäkohta läpikotaisin. Olisi aika paljon tärkeämpää laittaa aika muuhun kuin jo muutoksessa mukana olevien virheiden ja tietämättömyyden kyttäykseen.

Jouni Tikkanen: Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa
- Otava 2019
- Äänikirjan lukija: Aarne Linden
Piti tarkistaa, että eikö tämä kirja tosiaan ole ollut ilmestymisvuonnaan tietokirjojen Finlandia-ehdokkaana. Sillä harvemmin lukee sekä näin taiten taustoitettua että tarinankerronnaltaan vetävää tietokirjaa. No ei ollut ehdolla ei (tuona vuonna voiton vei Metsä meidän jälkeemme -kirja, minkä hyväksyn).
Jouni Tikkasen Lauma-kirja pureutuu vuosiin 1880–1881, kun sudet tappiovat Turun seuduilla 22 lasta. Vaikka sen jälkeen susi ei ole Suomessa ihmistä tappanut (kun sen sijaan muun muassa hevoset, koirat, naudat, hirvet ja ampiaiset ovat aiheuttaneet kuolemia – THL:n mukaan kuluneen vuosikymmenen aikana koira on aiheuttanut 17 suomalaisen kuoleman), susipelko ja suoranainen susiviha elää yhä. Se on varmasti paljolti Turun tapahtumien seurauksena.
Lauma-kirjassa selvitetään, mitä lopulta tiedettiin ja nyt myöhemmin ehkä paremmin ymmärretään susista ja syistä, miksi susi (luultavasti asialla oli yksi ja sama naarasyksilö) kävi lasten kimppuun ja tappoi.
Itse en esimerkiksi tiennyt, että noihin aikoihin suden pääasiallinen ravinto oli lähes hävitetty metsistä. Hirvikanta oli olemattomissa (niin että eräät aikalaiskalastajat säikähtäneet järveä ylittävää hevosen kokoista sutta, sillä eivät tunnistaneet hirveä), eikä vieraslajisia sorkkia vielä loikkinut metsissä peppu valkoisenaan.
Tikkanen on entinen Suomen Luonto -lehden toimittaja, joten hänen kantansa susia kohtaan voinee arvata. Kirja pysyy kuitenkin mielestäni puhtaana tietokirjana, penkoen ja pohtien sekä susia, surmia että tapauksien selvitystä ja tuon ajan elämää monelta kantilta.
Suositus tämän lukemiselle / kuuntelemiselle etenkin nyt, kun susihavainnot Uudellamaallakin ovat nousussa ja siinä samalla susipelko.

Andrea Abreu: Pilvipeitto
- Siltala 2024
- Suomentaja: Sari Selander
Uh, tämän kirjan brutaalin fyysinen ja lapsenomaisen häpeämätön kieli sai aikaan samanlaisen pahoinvoinnin kuin syödessä liikaa sipsejä. Ei tiedä, oliko tämä nyt hyvä idea, mutta silti tekee mieli ottaa vielä yksi lastu ja sivu lisää.
Teneriffalaisen kirjoittajan esikoisromaani sijoittuu turistien tuntemattomille osille Teneriffaa, työväen asuttamaan vuoristokylään. Kylän kaduilla laahustavat kesälomaansa viettävät 10-vuotiaat kaverukset. Leikeissä sekoittuvat lapsuus ja nuoruus, barbeista osa on horoja ja värikynillä on hyvä hinkuttaa heräävää seksuaalisuutta esiin. Tarinan yllä leijuva painostavuus muuttuu koko ajan ahdistavammaksi, kuten kylän yllä matava pilvipeitto.
Suomentaja on tehnyt mieletöntä duunia. Nielin jokaisen hänen sanavalintansa mukisematta, ja puhe- ja kirjakielen sekoitus tuntuu aidolta.
Ehdin palauttaa kirjan jo kirjastoon, jotta olisin voinut tarkistaa asian, jota internet ei helposti kertonut, mutta kuka ikinä onkaan tehnyt kirjan kannen: ah, miten upea!
Kiitos, nappaankin heti tuon Susikirjan Helmetin varaukseen!
Niin kiva kuulla, että tästä oli iloa!
Hyvä muistutus, pitäisi pyrkiä ehtiä lukemaan enemmän. Kaksi kirjaa olen tänä vuonna kirjastosta lainannut, mutta eipä ole tullut luettua – oma saldo siis 0. Tuo Lauma kiinnostaa todella paljon. Joskus olin kuullut, että tuo kyseinen ”susi” olisi ollut suden ja koiran risteytys, mutta siitä ei tuossa ollut puhetta? Itse pidän ääärettömän epätodennäköisenä, että susi tappaisi ihmisen.
Lukeminen tekee niin hyvää! <3
Lauma-kirjassa kerrotaan myös noista epäilyistä, että tappanut susi olisi ollut suden ja koiran risteytys. Tuota sudesta ei kuitenkaan ole jäänyt karvan karvaa, josta voisi geenitutkimuksella asiaa selvittää. Lauman uros on säilynyt täytettynä, ja siksi on pystytty toteamaan sen olleen susi. Mutta kirjan mukaan aikalaiskkertomukset tuosta naarassudesta kertovat, että susi olisi ollut sairaalloinen ja huonokuntoinen. Vaikka näistä silminnäkijähavainnoista ja suden käytöksestä voi tehdä päätelmiä, varmuutta ei asiaan voi enää saada.