Palaan vuodenvaihteen ajatuksiin myöhemmin, mutta nykäistäänpä vuoden 2024 kirjoitukset käyntiin palaamalla viime vuoden kirjaelämyksiin. Tässä siis vihdoista viimein lokakuun kirjapäiväkirja.

Lokakuussa nautiskelin – sen minkä sadonkorjuulta, palstan syystöiltä, säilönnältä ja sienestykseltä ehätin – kolme kirjaa. Muhkean 1800-luvulle sijoittuvan lukuromaanin tiedenaisesta, popin elävän prinsessalegendan muistelmat ja romaanin, jossa ollaan sielu ja skumppapullo avoinna alusta loppuun.

Tässä kolmikon herättämistä ajatukista tarkemmin:

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani

• Gummerus 2022
• Suomentaja: Taina Helkamo

Olen lukenut Elizabeth Gilbertiltä tätä ennen vain hänen omakohtaisiin matkakokemuksiinsa perustuvan Eat Pray love -kirjan, ja yllätyin, miten sieltä on matkattu tähän: muhkeaan, täysin fiktiiviseen ja 1800-luvulle sijoittuvaan lukuromaaniin.

Kirja seuraa kokonaisen elämän verran kasvitieteistä kiinnostunutta Almaa, lähtien hänen syntymäänsä edeltävistä vuosista aina Alman vanhuuteen saakka. Tällaiset kirjat tuntuvat aina samaan aikaan lohdullisilta – miten paljon yhteen elämään mahtuukaan! – ja selkärankaa pakottavilta muistuttaessaan, miten vilauksessa yksi ihmiselämä lopulta kuluu.

Päähenkilön hahmo on saanut inspiraationsa 1800-luvulla vaikuttaneista erinäisistä tiedenaisista, jotka joutuivat hameineen tehdä valtavasti enemmän hommia saavuttaakseen arvostusta. Tai ylipäätään saadakseen tehdä muuta kuin ”naistenhommia”.

Romaanissa on vahvat, omintakeiset ja lukiessa todentuntuisiksi muuttuvat henkilöhahmot. On ihailtavaa, miten Gilbert onnistuu samalla kirjoittamaan Alman elämästä arkisen uskottavasti ja luomaan tarinaan hämmentävän eriskummallisia äkkikäännöksiä. Tarina on enemmänkin rujo kuin kaunis, ja pidin siitä, miten se onnistui yllättämään tietynlaisiin juonikaavoihin tottuneen minun.

Koska tätä kirjaa on hehkutettu niin tavislukijoiden kuin kriitikoiden toimesta, saanen silti sanoa, että itseltäni kirja ei heilauttanut kerrasta jalkoja alta ihastuksesta. Kirja on pitkähkö, lähes 600-sivuinen, minkä lisäksi kirjan sivujen koko sekä taitto saa aikaan sen, että yhdelle aukeamalle mahtuu paljon normaalia enemmän tekstiä. Luettavaa oli paljon, enkä voi sanoa, että kirja oli täysin sille antamani ajan arvoinen.

Paksuja lukuromaaneja parhaimmillaan ahmii, mutta tässä oli useita juonikatveita, joita vain nakertelin hajamielisenä. Samalla se onnistuu olemaan kirja, joka jää mieleen.  

Eino Nurmisto: Vuoden nuori taiteilija

• Johnny Kniga 2023
• Äänikirjan lukija: Otto Rokka

Kehtasin myöntää tämän jo Einolle suoraan, joten myönnän sen tässäkin: kuuntelin Vuoden nuori taiteilija -kirjan pääsääntöisesti juoksulenkeillä, ja se tuntui jotenkin väärältä. Vaikka Eino ei sitä myöntänyt, arvelen, että hän oikeasti hän halveksuu moista punaposkisen pirteää ulkoiluhapatusta yhdistettynä kirjaansa, joka tuoksuu kuukausia imuroimattomana olleelle kodille krapulapäivänä.

Vuoden nuori taiteilija -romaani on tarina unelmien Helsingistä, erilaisena kasvamisesta, somesta, päihteistä, himosta, mielenterveysongelmista, rakkaudenkaipuusta ja oman itsensä löytämisestä sekä hyväksymisestä muiden katseiden alla.

Yllätyin, miten hyvä tämä oli. En siis epäillyt Einon kirjoittajakykyjä, mutta epäilin, miten se nyt sanoisi, jaksanko sitä näin pitkänä ryppäänä. Kirjassa vedetään niin paljon skumppaa, kaljaa ja jallua, että oma maksani ja mielenterveyteni ovat poksahtaa pelkästä kuuntelusta.

Vaikka kirjassa ei ole varsinaista juonta saati draamankaarta – se kertoo yhdestä kesästä ja hyppää välillä takautumin päähenkilön menneisyyteen – teksti veti. Kirjassa ei siis sinällään tapahdu mitään erityistä, mutta vellominen kodin seinien sisällä on kertomisen arvoista.

Tuli mieleen Sisko Savonlahden romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, tosin Savonlahden päähenkilö sai minut ”voi vittu sentään, tee nyt elämällesi jotain” -raivoihini, kun taas Einon päähenkilö ei. Mietin, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että toiseen päähenkilön kirjoittajasta puhun etunimellä ja toisesta en, toisen tunnen ja toisen en. Niin häpeällistä kuin se onkin, toiselle osaan olla armollisempi kuin toiselle.

Someen ja sen (ammatikseen) tekemiseen liittyvät osiot olivat osuvia, rehellisen ylilyöviä ja paikoin omakohtaisesti tunnistettaviakin. Ennen kaikkea sellaista, jota ei somemaailmasta ole totuttu lukemaan (yleensä se on joko glamouria tai sitten somemaailman ulkopuolisen kirjoittama maalailu somekulissien ylläpidosta). Nauratti, jos se ei olisi lakonisen väsyttävällä tavalla myös totta, miten someammattilainen voisi täyttää päivänsä erinäisillä tapahtumilla; saada stressin, vatsahaavan ja uupumuksen ravaamalla duuniin sinällään liittyvissä kekkereissä, joista ei kuitenkaan saa mitään rahaa, mutta joissa kuitenkin kannattaisi naamaansa näyttää.

Vuoden nuori taiteilija on anteeksipyytelemätöntä tekstiä, jossa ollaan sielu ja skumppapullo avoinna alusta loppuun.

Britney Spears: Nainen minussa

• Johnny Kniga 2023
• Suomentaja: Jorma-Veikko Sappinen
• Äänikirjan lukija: Anniina Piiparinen

Popin elävän prinsessalegendan muistelmat, joissa vihdoin kuullaan Britney Spearsin kokemus ja näkemys hänen elämästään, vihdoin hänen omilla ehdoillaan. Muut ovat niitä ehtineet tahoillaan kertoa aikaisemmin, mutta en ole niihin satunnaisia lehtijuttuja kummemmin perehtynyt.

Kun nyt kirjan kautta kaikkea pääsee katsomaan Britneyn näkökulmasta, hänen kertomanaan, en voi ymmärtää, miten hän on yhä kasassa, ylipäätään elossa. Hänhän oli käytännössä toistakymmentä vuotta isänsä omistama viihdeteollisuuden käytössä oleva orja. Anteeksi, jos käytän orja-sanaa liian heppoisin perustein, mutta virallinen termi, ”holhous”, tuntuu täysin väärältä. Huolenpidon sijaan kyse on ollut taloudellisesta hyväksikäytöstä ja itsemääräämisoikeuden täydellisestä eväämisestä.

Kolmetoista vuotta kestäneen holhouksen lisäksi kirja kertoo tytön kasvutarinan naiseksi, työnteosta, parisuhteista ja eroista, elämästä paparazzien saartamana megajulkkiksena sekä etenkin rakkaudesta omiin lapsiin, tanssiin ja musiikkiin.

Kirja on tiivis, (ykkösnopeudella) kuunneltuna vajaa kuusituntinen. Tarinassa edetään niin vauhdilla, että välillä tuntuu kuin olisin vahingossa kelannut kirjaa pari tuntia eteenpäin. Olisin mielelläni uponnut Britneyn elämäntarinaan syvemmälle. Mutta eiköhän sellaisia kirjojakin ole tulossa vielä metreittäin; tämä kirja taitaa olla enemmänkin vapauteen päässeen ensikarjaisu.

Vaikka kirjan tarina on tarua ihmeellisempää ja siksi pitää otteessaan, teksti itsessään on aika kökköä. Hämmästyin, kun kuulin, että tässä on käytetty haamukirjailijaa. Miten siitä huolimatta teksti on näin töksähtelevää? Ehkä tietty kirjallinen tyylittömyys on valittu tyylilaji itsessään? Kirjoittaahan Britney itse esimerkiksi Instagramissa käyttäen merkkimäärästä puolet emojeihin. Tämä kirja kuulostaa sitä Britneyltä, jonka tiedän somesta, vaikka näppistä onkin takonut ammattikirjoittaja.

Kirjan myötä päädyin taas kuuntelemaan Britneyn vanhoja kappaleita, ja hämmästyin. Miten hyvältä ne kuulostavat, taas, yhä.