Kaupallinen yhteistyö: Otava ja Karisto

Pikkulapsiperhe-elämä ja pitkät vuodet kuvakirjojen kanssa saivat minut kiiruhtamaan pidempiin teksteihin ja lastenromaaneihin heti kun vain mahdollista. Ei enää koskaan sadatta kertaa samaa lapsen lempparikuvakirjaa! Nyt kun aikaa on kulunut lisää, huomaan jarruttelevani.

Ne kulmistaan kaikista pehmeimmäksi luetut kuvakirjat on säästetty, vaikka muut pienempien lasten jutut on jo laitettu kiertoon. Kirjastossa ja kirjakaupassa kurkistan yhä edelleen silloin tällöin myös kuvakirjaosastolle. Ja kustantamoiden tulevia kirjoja esitteleviä katalogeja selatessani kiljahtelen riemusta (oikeasti!), kun joku meidän perheellemme merkityksellinen kuvakirja saa jatkoa tai joku lempparikuvakirjatekijä julkaisee jotain uutta.

Onneksi saan niitä uutukaisia kuvakirjoja tutkia ihan työni puolesta, kuten nyt tämän kirjoituksen kanssa. Eikä lapsiakaan haittaa yhtään olla apureina iltasatua kuunnellen.

Toisin kuin joku ennakko-oletus minussa on luullut, koululaiset pysähtyvät tosi mielellään kuvakirjojen äärelle, yhä edelleen. Ja miksipä ei. Taidokas kuvitus ja sen kanssa rinnan kulkeva tarina eivät ole vain vauvojen ja taaperoiden juttuja – katsoisinhan minä hyvät animaatioelokuvatkin, ihan ilman lapsia. Samalla tavalla fiilistelen taidokkaita kuvakirjoja. Ne ovat kuin yökkärit päällä nautiskeltavaksi paketoitu tarinallinen taidenäyttelykokemus.

Tässä on syksyn kirjasadosta upea nelikko, joka on syntynyt kotimaisten kirjoittajien ja kuvittajien kynästä. Ne ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta kaikkia yhdistää se, että niiden satumaisuus syntyy epätäydellisyydestä. Poimi siis tästä vinkit vaikka syysloman lukemistoon:

Kummalla Kammella

• Teksti: Laura Ruohonen
• Kuvitus: Erika Kallasmaa
• Otava 2022

Okei, vaikka koululaisperhe-elämä on ihanaa, tämän kohdalla huokaisen. Olisipa vauva tai taapero, jonka kanssa ihastua suomen kielen ällistyttävyyteen ja kiemuraiseen kauneuteen tämän lorukirjan avulla!

Kummalla kammella on Laura Ruohosen riimittelemä ja Erika Kallasmaan kuvittama lorukirja. Tämän kaksikon tekosia ovat myös Yökyöpelit- ja Allakka Pullakka -kirjat, jotka ovat juuri niitä eniten kulmastaan pehmenneitä ja kirjahyllyyn säästettyjä muistoja pikkulapsiajasta. Se on jännää, sillä ei juurikaan luettu lapsille muita loruja, ei ainakaan kovin ahkerasti, mutta nuo kaksi kirjaa luettiin moneen kertaan. Niin moneen, että lapsetkin muistavat näin vuosien jälkeen edelleen loruista palasia ulkoa.

Nyt hiljan ilmestyneessä Kummalla kammella -lorukirjassa on samanlainen vauhdikas, villi, leikkisä ja rajoja rikkova meno sekä asenne. Kirjan sivuilla laiva on lastattu lyriikalla, ja loruissa laivan köökin ikitiskaaja ottaa loparit, matkustavat perunat kinastelevat ja suuri aalto muistuttaa ryönää mereen päästäviä maanolioita siitä, että aivan aikojen alussa oli meri kaikkien kotina. Kuvitus tukee hullunkurisuudessaan, kauneudessaan ja yksityiskohtaisuudessaan loruja. Siinä näkyy kädenjälki, käsillä tekemisen meininki, mitä rakastan.

Uskallan väittää tämän olevan klassikkokirja jo syntyessään; sellainen, jota kelpaa antaa vauvaperheeseen lahjaksi ja joka jää hyllyyn reunoistaan pehmenneenä silloinkin, kun vauvat ja taaperot ovat jo kasvaneet lukemaan itse.

Kettu ja hiljaisuus

• Teksti: Reetta Niemelä
• Kuvitus: Eri Shimatsuka
• Otava 2022

Suloinen ja lempeän viisas kuvakirja ketusta, jonka suuret ja pitkät korvat ovat erityisen herkät. Siksi kettu ei meinaa kestää kotimetsänsä meteliä, vaan joutuu nolostellen kulkemaan korvat luimussa. Siksi ketun on koitettava etsiä hiljaisuutta erilaisista paikoista, tunnelmista ja muistoista. Lopulta kettu löytää ystäviä, jotka eivät hekään pidä metelistä. On turvaisan mukavaa olla hiljaa, mutta yhdessä.

Tämä kirja aukaisi lapsen kanssa keskustelun erityisherkkyydestä ja mahdollisti kuvakirjan kautta pohdiskelun tuttavapiirin erityisherkistä lapsista. Eri ihmisille eri asiat voivat tuntua erityisen paljon; joku ei pidä kosketuksesta, joku tulee villiksi kirkkaista valoista, joku ahdistuu ihmismassojen keskellä ja jonkun pää tuntuu muurahaispesältä äänien keskellä. Vaikka erityisherkkyydestä puhutaan avoimesti elinpiirissämme, en muista asian tulleen vastaan saduissa tätä ennen, ainakaan näin selkeästi.

Juttelimme lapsen kanssa myös hiljaisuudesta ja siitä, mitä se meille tarkoittaa. Itse kerroin löytäväni hiljaisuuden Kivinokasta, vaikka siellä ei lopulta ole lainkaan hiljaista. Äänet ovat vain erilaisia, pehmeitä ja ikiaikaisia: takassa palavan puun nakse, tuulen kohina puiden latvoissa ja palstan ylitse lentävien lintuaurojen merkkiääntelyt. Metron suhinakin kuulostaa ihan erilaiselta, erityisrakkaalta, kun se suhisee jostain kaukaa, päällekkäisten todellisuuksien läpi.

Lapsi pohti hetken ja sanoi sitten löytävänsä hiljaisuuden tästä. Siis kainalostani, iltasatuhetken keskeltä. Olin sulaa rakkaudesta.

Virtasten joulut

• Teksti: Anneli Kanto
• Kuvitus: Noora Katto
• Karisto 2022

Viisi villiä Virtasta -kuvakirjasarja on ollut meidän perheemme lemppareita. Siinä puhuttelee elämänmakuinen meininki ja (lasten) omasta arjesta tutut kommellukset, pulmat ja ilot. Virtasten viisilapsisessa perheessä kun riittää menoa ja meininkiä, sillä jokainen muksu on eri ikäinen ja jokaisella on omat luonteenpiirteensä, pulmansa sekä ilonsa. 

Sarjan neljännessätoista kirjassa Virtasilla avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku ja sitä myötä muistellaan menneiden joulujen kommelluksia. Sitä, miten piilotetut joulutortut unohtuivat siivouskomeroon. Tai sitä kun piparkakkutalo ei pysynyt millään pystyssä ja lopulta lapset saivat syödä sen. Sitä, miten kissa kiipesi kuuseen kaataen ja katkaisten sen ja miten koira karkasi. Ja pandemia-jouluna ei joulupukki saanut käydä sisällä lainkaan.

Kuten Virtasilla yleensäkin, mikään ei ole koskaan täydellistä. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on saada olla yhdessä perheenä.

Pippendorfin kirjavat kummitukset

• Teksti ja kuvitus: Mauri Kunnas
• Otava 2022

Mauri Kunnas yhdistää minun ja minun lapsieni lapsuuden. Vaikka välissä on vuosikymmeniä, me olemme kasvaneet lapsuutemme Mauri Kunnasten kuvitusten ja tarinoiden äärellä.

Siksi olikin yllättävää lukea hiljan Helsingin Sanomista, että 72-vuotias kirjailija lähti tekemään lastenkirjoja vähän vahingossa ja vasta minun ikäisenäni, lähellä nelikymppisiään. Sitä ennen hän oli tehnyt muun muassa pilakuvia ja sarjakuvia aikuisille. Hivenen sattumien kautta vuonna 1970 ilmestyi Suomalainen tonttukirja, josta tuli menestys ja joka löytyi minunkin lapsuuskotini ruskeasta kirjahyllystä, LP-soittimen vierestä, sopivalta korkeudelta lapsen tutkittavaksi. Sen lisäksi etenkin vuonna 1980 ilmestynyt Koiramäen talossa -kirja luettiin meillä kulmistaan pehmeäksi.

Kunnaksen uusimmassa kirjassa Pippendorfin kirjavat kummitukset on 13. päivä perjantai, kummitusten juhlapäivä. Sen kunniaksi mummokummitus on tilannut lapsenlapsilleen ehjät ja puhtaat lakanat – siitäkin huolimatta, että Pippendorfin kartanon haamunuorison mielestä repaleet ovat muotia. Jotain omituista kuitenkin käy, kun kummitusten juhliin kaupungille ilmaantuukin kaksi iloisen kirjaviin lakanoihin sonnustautunutta haamua. Tämä näky saa myös kummitusbongarit villiksi.

Tämä kirja on sellainen, jonka kanssa käy, kuten Kunnaksen kirjojen kanssa aina: lapsi toivoo sen luettavaksi uudestaan ja uudestaan. Luulen, että suurin taika on kuvituksessa. Kirjan sivuilta löytyy lukukerrasta toiseen uusia kivoja pikkuyksityiskohtia tutkittavaksi. Tarina ei ole yhtään pelottava, vaikka siinä kummituksia onkin, enemmänkin hilpeä ja hassu.

Vinkkinä vielä: Kunnaksen luomiin satumaailmoihin pääsee sukeltamaan nyt myös WeeGee-näyttelykeskuksessa Espoossa, jonne aukesi pysyväisnäyttely Kunnaksen elämäntyöstä.