Minäpäs tiedänkin, mitä teidän palstoilla, puutarhoissa, mökkien varastoiden takana tai pihojen varjoisimmassa ryteikössä kasvaa ensi kesänä. Osterivinokkaita! Me kokeilimme osterivinokkaiden kasvatusta tänä kesänä ensimmäistä kertaa, ja siinä puuhassa ei ole kuin hyviä puolia – ja sieniä kaupanpäälle.

Sienipenkin voi perustaa puutarhassa sellaiseen paikkaan, missä ei ehkä mikään muu oikein menesty. Se kun tykkää olla varjossa, kuten sienillä tapana on. Sienipenkki itsessään toimii valtavan tehokkaana katteena, joten sen sijaan että rajaa esimerkiksi marjapensaat hakkeella tai vastaavalla, marjapensaiden aluset voi muuttaa sienipenkeiksi. Sienipeti imee maasta kosteutta, joten sillä voi taltuttaa kasvimaan mutaiset polut – ja samalla saa arvokkaita sieniä.

Ammattiviljelykäytön jälkeen sienirihmastosta riittää vielä kotipuutarhurille

Sienipenkki rakennetaan ammattiviljelykäytöstä poistetusta rihmastosta. Niistä intohimoinen hupipuutarhuri saa rakennettua itselleen kotikäytössä vielä vallan kivasti tuottavan sienipedin. Eikä hintakaan ole hurja, käytetyn sienirihmastopötkylän saa lunastettua täällä pääkaupunkiseudulla itselleen 4 euron hintaan Helsieneltä. Tampereen seudulla sienihommissa jeesii Satohuone.

Pötkylä sisältää sienirihmastoa sekä kasvualustaa, sienien käyttämää ruokaa, joka Helsienellä on esimerkiksi lähikahviloista kerettyä käytettyä kahvinpurua.

Itse olen miettinyt sienien kasvattamista useampana vuotena. Homma on kuitenkin aina jäänyt ajatuksen tasolle, että rihmastopötkylät painavat valtavasti ja ne pitää hakea Espoosta, Hellsienen tiluksilta. Moneen meidän laatikkopyörä taipuu, mutta sieniviljelmien kuljetteluun kaupunkien välillä ehkäpä ei.

Tänä vuonna kävikin tuuri, kun palstanaapuri oli ostanut säkkikaupalla käytettyä sienirihmastoa, ja sitä jäi yli. Me saimme yhden pötkylän! Sen kanssa pääsimme testaamaan sienien viljelyä, ja nyt kauden jälkeen osaan kertoa paremmin kokemuksen tuomat opit.

Näin perustat sienipenkin

Sienipenkin perustaminen ei vaadi isoa etukäteisduunia, ja se on loikoilua rakastavan puutarhurin valinta myös sen suhteen, että sienipenkille ei tarvitse tehdä sen perustamisen jälkeen yhtään mitään.

Sienipenkkiä perustaessa ensin valitaan paikka, mihin se perustetaan. Mitä varjoisampi ja kosteampi, sitä parempi. Meidän palstallamme varjoista kolosta ei oikein ole, etenkään kasvukauden alussa, mutta sienettä emme jääneet mekään. Aurinkoisella paikalla sienipenkkiä pitää vain muistaa kastella, kun varjossa kastelusta ei tarvitse huolehtia.

Valitsin sienipenkille paikaksi marjapensaiden väliin jäävän rakosen. Aidanvierustalla raparperin takana ei kasvanut entuudestaan muuta kuin vuohenputkea, joten se ala oli helppo antaa kokeilulle. Toiveideni mukaisesti raparperi tuosta myös kasvoi antamaan vihreillä jättilehdillään varjoa sienipenkille.

Sienipenkki ei vaadi mitään pohjatöitä, kuten kukkapenkki, vaan sen voi perustaa suoraan maahan (tai parvekkeelle vettä läpäisevään laatikkoon). Rikkaruohot saavat siis jäädä kitkemättä ja sormien voimat voi säästää käytetyn sienirihmaston murentamiseen. Mitä pienemmäksi muruksi rihmaston saa, sitä parempi.

Murennetun sienirihmaston joukkoon on suotavaa, vaan ei pakollista, laittaa jotain orgaanista materiaalia, kuten olkipellettejä tai olkia, jota rihmasto voi käyttää ravinnokseen. Mitä enemmän ravinteita, sitä parempi sato on luvassa. Sienirihmastopötkylällä yllätetty urbaani marttailija kävi hakemassa palstan viereisestä merenrannasta järviruokoa tähän toimeen, mutta laitoin näin jälkikäteen ajateltuna sapuskaa sekoitukseen mukaan vähäisenlaisesti ja ehkä turhan isoina paloina.

Sitten aletaan levittää rihmastoa maahan ja tiivistetään sitä kävelemällä penkin päällä. Mitä tiiviimpi penkki, sitä vahvempi rihmasto – siksi palstanaapurikin perusti itse omat sienipenkkinsä kulkuväylille, jolla tampataan menemään koko ajan. Isompaan sienipenkkiin pötkylöitä tarvitaan useampia, sillä kasvualustan olisi hyvä olla tiivistettynä vähintään 10 senttiä paksu. Meillä paksuus jäi luultavasti alle viiteen senttiin, kun en tajunnut, miten paljon se tiivistyy.

Lopulta kastellaan penkki litisevän märäksi. Varjoissa paikassa ja kunnon paksuisella sienipenkillä yhden kastelun luvataan riittävän koko kesäksi. Itseäni jännitti, miten penkki pysyy kosteana, joten levitin sen päälle vielä vanhasta tottumuksesta järviruokokerroksen katteeksi. Se varmasti pidätti kosteutta, mutta samaten sieniä: ne eivät kasvaneetkaan kauniisti katteen päälle vaan tunkivat massansa korsien läpi ja ympäri. Se teettei siivoushommia ennen kuin pääsi laittamaan sieniä lautaselle.

Rajasin vielä penkin lahoavalla puupölkyllä, ihan vain esteettisistä syistä. Ja ehkä jokunen hämähäkkikin asui puupölkyssä, sillä meillä ei ollut sienien kanssa minkäänlaista kärpäsongelmaa, vaikka sellaista vaivaa saattaisi kuulemma olla.

Viisi litraa osterivinokkaita raparperipuskan alta

Ensimmäisiin viikkoihin sienipenkissä ei tapahtunut mitään, ja olin jo varma, että sieniä ei tule. Ihailin kuitenkin sienipenkin rikkaruohottomuutta ja mietin, että tuli sieniä tai ei, 4 euron kiertotalouskatepötkylöitä voisi kyllä ostaa ensi vuonnakin ja levittää katetta marjapensaiden alle sekä yhdelle palstan mutaiselle polulle.

Sitten yli kuukautta sienipenkin perustamisen jälkeen, joskus lähempänä heinäkuuta, penkkiin oli yhden yön aikana pullahtanut rykelmä sieniä. Kasvunihme on aina yhtä mykistävää, mutta tämä oli jotenkin erityisupeaa. Että sain kasvatettua sieniä, jestas sentään osterivinokkaita!

Sienipenkki voi tuottaa satoa ihan näihin päiviin asti, kunnes yölämpötilat tipahtavat alle viiden asteen. Meillä penkissä ei ole sieniä kuitenkaan enää muutamaan viikkoon näkynyt.

Pikkuinen sienipenkkimme ei kesän aikana tuottanut sellaisia määriä sieniä kuin joissakin kuvissa näkee. Yleensä kaksi rykelmää ilmestyi samoihin kohtiin. Välillä ahneella oli paskainen loppu, kun odottelin sienien kasvavan vielä vähän ja sitten seuraavalla kerralla aurinko oli käristänyt ne hengiltä.

Arvioisin, että en ainakaan liioittele yhtään, jos sanon meidän saaneen penkistä yhteensä 5 litraa osterivinokkaita. Ihan kivasti sekin, etenkin näin ekaksi kokeiluksi! Tässäkin isoin juttu oli lopulta se, että saatiin iloa onnistumisesta ja hykerryttävän hyvää fiilistä itse kasvatetusta ruuasta, sen valmistamisesta ja syömisestä.

Ja jos ajatellaan, että muutama sata grammaa osterivinokasta maksaa kymmenisen euroa,  me saimme arvokkaita herkkuja kohdasta, jossa ennen kasvoi vain vuohenputkea. Ensi vuonna rihmaston pitäisi heräämän henkiin, kun sille antaa vain lisää syötävää.