Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.

Lauantai-iltaisin on perheemme saunavuoro taloyhtiömme kellarisaunassa. Lauantain saunavuoro on muuttumaton pyhä riitti, jonka ympärille viikonloput suunnitellaan kesät ja talvet. Täytyy olla jotain erityisen painavaa ja poikkeuksillista menoa lauantai-illalle, että jätän saunavuoron väliin.

Siihen nähden, miten stressaavaksi muuten koen minuutintarkat aikataulut, on saunavuoro säännön vahvistava poikkeus.

Olemme nimittäin asuneet puolison kanssa kahdestaan kodeissa, joissa on ollut oma sauna. Niiden lämmityksessä olimme huithaipeleita. Napsautimme sähkökiukaan päälle, mutta saunaan meneminen aina valui ja venyi, välillä unohtuikin. Sitten istuimme tuhottoman paljon sähköä kuluttaneille löylyille, jotka olivat pienessä kopperossa niin kuumat ja kuivat, että henkeä ei meinannut saada ja korvantaukset paloivat. Parit kauhalliset löylyä näön vuoksi riittivät.

Vaikka joskus olen haaveillut mahdollisuudesta saunoa koska huvittaa, totuus taitaisi olla se, että ensinnäkään en tahtoisi antaa kodin neliöstä saunalle yhtäkään, minkä lisäksi ainakaan tuollaista pientä kerrostalosaunakopperoa ei kuitenkaan tulisi lämmitettyä sen useammin kuin kerran viikkoon. Vuokramökeillä saunon aamuin ja illoin, mutta mökkilomien kiireettömyys ja puilla lämpiävät rantasaunat ovat aivan eri asia.

Tavanomaisen viikonlopun aikana huomaan arvostavani saunaa enemmän, kun sille on pyhitetty oma hetkensä. Kun se ei ole aina saatavilla, sen arvo on sitä suurempi ja osaan nauttia ihan joka minuutista (ainakin kun joku ei mesoa, sekoile, kilju tahi muuten marise). Taloyhtiön isossa saunassa löylyt ovat myös napakat, mutta kostean lempeät. Ylälauteille mahtuu kaksikin perhettä pyllyt vasten pyllyä tai kaksi aikuista lököilemään pitkällään.

Pesujen jälkeen puemme pukuhuoneen puolella saunatakit päällemme. Pesuaineet, kylpylelut ja saunajuomat kulkevat mukana korissa. Kylpyvanat, eli pohjalaisittain punkat, käymme viemässä takaisin varastokoppiin odottamaan seuraavaa saunavuoroa.

Läpsytellessämme pyyhkeet päässämme takaisin kotiin, tunnen hassua yhteenkuuluvuuden tunnetta kotikerrostalomme 50-luvulla rakennettuihin kellari- ja rappukäytäviin. Niihin, joissa on jo pian 70 vuoden ajan kuljettu saunatakit päällä saunavuorolle ja takaisin.

Jaa