Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Lauantai-iltaisin on perheemme saunavuoro taloyhtiömme kellarisaunassa. Lauantain saunavuoro on muuttumaton pyhä riitti, jonka ympärille viikonloput suunnitellaan kesät ja talvet. Täytyy olla jotain erityisen painavaa ja poikkeuksillista menoa lauantai-illalle, että jätän saunavuoron väliin.
Siihen nähden, miten stressaavaksi muuten koen minuutintarkat aikataulut, on saunavuoro säännön vahvistava poikkeus.
Olemme nimittäin asuneet puolison kanssa kahdestaan kodeissa, joissa on ollut oma sauna. Niiden lämmityksessä olimme huithaipeleita. Napsautimme sähkökiukaan päälle, mutta saunaan meneminen aina valui ja venyi, välillä unohtuikin. Sitten istuimme tuhottoman paljon sähköä kuluttaneille löylyille, jotka olivat pienessä kopperossa niin kuumat ja kuivat, että henkeä ei meinannut saada ja korvantaukset paloivat. Parit kauhalliset löylyä näön vuoksi riittivät.
Vaikka joskus olen haaveillut mahdollisuudesta saunoa koska huvittaa, totuus taitaisi olla se, että ensinnäkään en tahtoisi antaa kodin neliöstä saunalle yhtäkään, minkä lisäksi ainakaan tuollaista pientä kerrostalosaunakopperoa ei kuitenkaan tulisi lämmitettyä sen useammin kuin kerran viikkoon. Vuokramökeillä saunon aamuin ja illoin, mutta mökkilomien kiireettömyys ja puilla lämpiävät rantasaunat ovat aivan eri asia.
Tavanomaisen viikonlopun aikana huomaan arvostavani saunaa enemmän, kun sille on pyhitetty oma hetkensä. Kun se ei ole aina saatavilla, sen arvo on sitä suurempi ja osaan nauttia ihan joka minuutista (ainakin kun joku ei mesoa, sekoile, kilju tahi muuten marise). Taloyhtiön isossa saunassa löylyt ovat myös napakat, mutta kostean lempeät. Ylälauteille mahtuu kaksikin perhettä pyllyt vasten pyllyä tai kaksi aikuista lököilemään pitkällään.
Pesujen jälkeen puemme pukuhuoneen puolella saunatakit päällemme. Pesuaineet, kylpylelut ja saunajuomat kulkevat mukana korissa. Kylpyvanat, eli pohjalaisittain punkat, käymme viemässä takaisin varastokoppiin odottamaan seuraavaa saunavuoroa.
Läpsytellessämme pyyhkeet päässämme takaisin kotiin, tunnen hassua yhteenkuuluvuuden tunnetta kotikerrostalomme 50-luvulla rakennettuihin kellari- ja rappukäytäviin. Niihin, joissa on jo pian 70 vuoden ajan kuljettu saunatakit päällä saunavuorolle ja takaisin.
Mun lapsuussaunamuistot ovat juuri kerrostalon saunoja. Kuinka mentiin kellariin kylpytakit päällä ja kolmionmalliset tripit tai smurffilimsat saunajuomia. Tai rivitaloyhtiössä kun kipitettiin ulkona saunaan paukkupakkasilla ja takaisin tullessa tukka jäätyi. Sitten oli mummolan 70-luvun kerrostaloyhtiön sauna ja mökillä jaettu puulämmittäinen sauna ja pesuvadit. Vasta mun ollessa abi vanhemmat ostivat talon, jossa oli oma puulämmitteinen sauna ja aina kun tulin kotiin, oli saunailta. Omissa kodeissa ei taloyhtiönkään saunaa ollut vuosiin, kunnes ostettin miehen kanssa eka yhteinen koti ja otettiin edellisen omistajan saunavuoro haltuun (”paras vuoro” :)) ja kyllä maar nautin siitä kun taas kipitin kellariin saunomaan ja löylyjen jälkeen viilenneltiin taloyhtiön takapihalla Manskun varrella. Omaa saunaa ei kaipaa, mutta viikottainen saunavuoro on kyllä tärkeä juttu (nyt sen huomaa, kun uudessa kodissa ei saunavuoroa ole, vielä…kun kaikki järjelliseen aikaan olevat vuorot on varattuja, no ehkäpä jossain vaiheessa hyvä vuoro saadaan…)
Tuollaisia lapsuumuistoja minäkin toivon omien lasteni saavan perheen yhteisistä saunavuoroista ja muista saunakokemuksista yhdessä <3 Viikottainen saunavuoro on kyllä luksus. Meillä kävi ihan mahdoton tuuri, että muuttaessamme nykyiseen kotiin, juuri se klassisin saunavuoro oli vapaana.
Sauna <3 Sitä sanaa ei voi sanoa huokaisematta onnesta.
Meillä on sähkösauna kotona ja ihan vähintään kahdesti viikossa se lämpiää, mutta fiiliksen mukaan joskus jopa 4-5 kertaa. Meillä on hetivalmis kiuas. Eli riittää kun napsauttaa kiukaaseen vähän lisätehoja, riisuu vaatteet ja kömpii lauteille. Virtaa vie valmiustilassa vähemmän kuin päälle jätetty tietokone. Sitä hyödyllisempi ominaisuus, mitä useammin saunoo.
Tosin nyt sauna on remontissa ja ollaan kolmatta viikkoa ilman saunaa. Pesut joudutaan tekemään vessan lavuaarin äärellä ja vadin kanssa. Kerran ollaan viritelty puutarhaletkulla (onneksi tulee lämmin vesi ulos) suihku ja käyty takapihalla vuoronperään peseytymässä xD Ai että kun sauna ja kylppäri ovat valmiit ja päästään ihan uudistettuun saunaan istumaan lauteille ja nauttimaan.
Lapsuudenkodissa on saunasta paljon hienoja muistoja. Lapsena saunaleikit ja seinien oksanjäljet, joista löytyi tarinan aiheita ja ihan kavereita ja myöhemmin omaa aikaa istua ajatustensa kanssa.
Isovanhemmilla puolestaan olikin saunoja vähän enemmän. Päärakennuksessa puusauna, navetalla vanha navettasauna, rannassa rantasauna ja kruununa parisataa vuotta vanha savusauna. Minulle on jäänyt mieleen kun mummo kysyi mikä sauna lämmitetään ja me lapset saimme valita. Aika usein valinta oli se savusauna, mutta joskus joku muukin.
Puusaunan lämmitys on minulle jotenkin vähän pyhä hetki. Haluan tehdä sen yksin omassa rauhassani. Sytytellä tulet, hakea puita, laskea vesiä. Seurailla tulta ja yrittää saada juuri oikea kosteuden ja lämmön tasapaino. Jos vielä vihdan saa niin <3<3<3<3<3<3 Vielä joskus haluan meille kotiinkin pihasaunan. Materialistista ja jollekin turhaa, mutta se olisi minulle todella iso henkireikä.
Sauna saa tosiaan jo ajatuksena huokailemaan onnesta <3 Ja miten paljon muistoja erilaisiin saunoihin ja saunareissuihin liittyy. Erään savusaunan hämärässä pukuhuoneessa vasempaan nimettömääni on pujotettu sormus.
Itselläni on sellainen ihan hullunkurinen haave, että saataisiin puulämmitteinen pihasauna taloyhtiön yhteiskäyttöön. Ei ihan utopistinen haave, mutta kaukainen haave silti. Mutta haaveita pitää olla 😀