Äiti ja kaksi lasta. Yksi silottelematon arkikuva viikossa, vuoden ajan.
Meillä on yhtiössämme kaikkien asukkaiden käytössä oleva puuverstas. Se on kerrostaloasujalle melkoista luksusta ja yksi niistä asioista, joka saa minut niin kovin tykkäämään taloyhtiöstämme.
Yhteinen puuverstas mahdollistaa pölyisen nikkaroinnin helpommin, samaten kuin vaikkapa maalaamisen. Nyt viikonloppuna hioin ja maalasin kirppikseltä löytyneen lokerikon, ja sain jättää työn kuivumaan miettimättä, miten rajaan sille tilan kotoa tai pelkäämättä, että joku koskee siihen kuitenkin vahingossa.
Kodin remontin ja pikkumökin remontin aikaan puuverstas oli myös kovassa käytössä. Nyt keväälle olisi luvassa nikkarointiprojektia roskiksesta löytyneen puutarhakeinuraadon sekä tuolien kanssa. Ainakin.
Puuverstaalla on yhteiskäytössä työkaluja, sillä olisi ihan pöljää asua päällekkäin toistensa kanssa ja omistaa jokainen omat työkalut. Eikä tietenkään kaikille työkaluille, saati vaikka höyläpenkille olisi kotona edes tilaa. Me olemme myös itse vieneet sinne omia työkalujamme muiden lainattavaksi (ja viemästä tilaa omista nurkista).
Lasten kanssa puuverstaalla on myös ollut hyvä kokeilla jämälautojen ja maalipurkin pohjien kanssa nikkarointihommia: naulaamista, sahaamista, maalaamista ja ruuvaamista. Säädön määrä silloin on tosin vakio, joten jos tahdon itsekin varmasti saada tehdyksi jotain, vetäydyn puuverstaalle yksin.
Toivoisin sitten joskus, kun lapset ovat kasvaneet ja voin taas ottaa iltoihin aikataulutettuja harrastuksia, osallistuvani jollekin puutyökurssille. Rakastan kaikenlaista käsillä tekemistä, mutta silti en heti osaa tunnistaa vaikka ruuvinväännintä ja poraa toisistaan.
Harmittaa, että lapsena minut työnnettiin tyttöoletettuna lokeroon, jossa kyselemättä opiskelin ala-asteella käsitöitä, kun poikaoletetut olivat puukäsitöissä (jonka nimitys kai sittemmin vaihtui teknisiksi töiksi). Viikon–kahden ajan vaihdoimme paikkaa poikien kanssa, mutta muuten vietin käsityötuntini tiukasti lankojen ja kankaiden parissa. En muista, saiko yläasteella jo valita itse, ja vaikka olisi saanutkin, oletus oli niin vahva, että en olisi osannut sitä kyseenalaistaa.
En tarkoita, ettenkö pitäisi vaikkapa ompelusta ja neulomisesta, rakastan ompelukonettani sekä lankakoriani, ja saan valtavia kiksejä voidessani tehdä vaikkapa lapsille käyttövaatteita tai paikatessani vaatteiden reikiä. Olen valtavan onnellinen että minulla on ne taidot. Mutta olisin halunnut oppia käyttämään myös jiirisahaa, ruuvipenkkiä, sirkkeliä ja sorvia. Niidenkin pitäisi olla ihan jokaisen perustaitoja.
Onneksi maailma muuttuu. Vuodesta 2017 lähtien käsityötuntien ryhmäjaossa ei ole enää katsottu tekniikkaa, materiaalia tai oppilaan sukupuolta. Jo oli todellakin aikakin! Omilla lapsillani on yksiselitteisesti käsityöntunteja, joilla he oppivat arjessa tarvittavia taitoja, olkoon työvälineenä sitten neula tai vaikka vasara.
Meillä oli ala-asteella kahden ensimmäisen luokan käsityöt luokassa ja kaikki tekivät samaa. Kolmannella luokalla oli ensin puoli vuotta tytöt rättikässässä (=tekstiilitöissä) ja pojat puukässässä. Sitten vaihdettiin päikseen ja pojat pääsivät virkkaamaan sukkia ja tytöt veistelemään, poraamaan ja sahaamaan. Kolmannen luokan jälkeen sai valita kumpaan käsityöhön haluaa mennä ala-asteen loppuun asti. Yläasteella kaikki käsityöt olivat valinnaisia kursseja. Eli pakko ei ollut mennä mihinkään käsityöhön, mutta pystyi ottamaan vaikka useamman kurssin jotain käsityötä jos halusi.
Minä valitsin heti neljänneltä asti teknisen työn (tämä tapahtui joskus 90-luvun puolivälissä) ja vasta yhdeksännellä luokalla yhden kurssin tekstiilitöitä ja siinä kohtaa totesin että ei ehkä olisi pitänyt kun ihan ummikkona tipahdin sinne. Opettaja oli vähän ihmeissään kun en tiennyt saumavaroista mitään, olin ehkä kerran ommellut koneella ja saumuri oli ihan vieras kapine. Mutta sainpahan senkin kurssin porskutettua läpi.
Eihän tuokaan ihanne tilanne ollut että aluksi jaettiin oletuksena lapset sukupuolen mukaan eri käsitöihin, mutta se oli sitä aikaa ja hienoa että valinnan sai kuitenkin tehdä. Toki se oli aika monta vuotta samaa käsityötä. Minusta olisi ollut parempi että valinnan olisi voinut tehdä vaikka vuosittain uudestaan. Ja vielä parempi jos opetus tapahtuisi mieluummin jotenkin projektiluonteisesti että tehdään joku projekti teknisissätöissä ja toinen tekstiilitöissä. Että ei olisi kiinteitä luokkia vaan lapset tekisivät itseään kiinnostavia asioita (ja osittain opettajan nimeämiä myös) niin että esimerkiksi patalapun valmistuttua tehtäisiin pannunalunen, sen jälkeen villasukat, sitten purjelaiva johon itse ommellaan purjeet ja muuten askarrellaan puusta jne. Ja mitä isompia lapsia sitä enemmän saisi vapauksia itse suunnitella näitä projekteja.
Näissä on tosiaan tainnut olla aika isoja koulukohtaisia eroja, ja ehkä siksi tuo kaikkia koskeva muutos käsityötuntien ryhmäjakoon tuli vasta neljä vuotta sitten.
Koen todella hyvänä, että kaikki lapset oppivat perusteet sekä tekstiilitöistä että teknisistä töistä. Koska arjen perustaidoista niissä molemmissa on kysymys, ei sukupuolesta.
Tuo projektiluontoinen käsityön opetus tuntuu ainakin omien lasteni koulussa pätevän. Ja samalla ihan kaikille tulevat tutuksi esimerkiksi silmäneula ja vaikka se jiirisaha.
Kyllä osallistuttiin sekä tekstiili-, että tekniseen työhön minun lapsuudessa. Ja olen vanhempi kuin sinä. Ja osa oli valinnaista. Nykyään osallistuvat myös molempiin. Ja osan saa valita valinnaisaineiksi (lapseni koulussa neloselta alkaen on ollut valinnaisia).
Eli minusta tuo käsityöasia ei ole niin paljon muuttunut kuin liikunta. Se oli ennen tyttöjen ja poikien, nykyään kai lähes kaikkialla yhteistä.
Näissä molemmissa on/on ollut varmaan eroavaisuuksia eri puolilla Suomea.
Eroavaisuuksia on tosiaan ollut isosti, ja siksi onkin hyvä, että vihdoin vuonna 2017 asiaa vietiin kaikin puoliin tasa-arvoisempaan suuntaan. Arjen perustaidot sekä tekstiilitöistä että teknisistä töistä kun olisi hyvä olla halussa ihan kaikilla, sukupuoleen katsomatta.
Mä olen ollut peruskoulussa 99-07 ja en koskaan saanut valita. Vitosluokalla oltiin pari viikkoa puutöissä ja pojat käsitöissä ja silloin mietin vaan miten paljon mieluummin rakentelisin linnunpönttöjä ku ompelisin. Sen kahden viikon aikana teimme puiset laatikot jotka oli pakko maalata vaaleanpunaisiksi tietenkin.
Mäkin tein sen parin viikon puukässän aikana laatikon – mutta maalasin kyllä ihan sillä värillä kuin halusin (lilaksi). Itse olisin jo lapsena tahtonut molemmat taidot, mutta en vain osannut ajatella, että muuta tapaa käsityöopetukseen edes olisi.
Siksi olen onnellinen, että omat lapseni oppivat esimerkiksi nikkaroimaan linnunpöntön (itse en osaisi suoriltaan, mutta ehkä YouTuben avulla jonkunlaisen lautahäkkyrän saisin tehtyä) ja vaikkapa paikkaamaan siististi vaatteiden reiät.
M: Onpa tosiaan vaihtelua. Minä menin ekaluokalle vuonna 1983 ja silti olen saanut osallistua molempiin ala-asteella. Eikä kyllä tehty mitään vaaleanpunaista. Muistan tehneeni puisen pannunalusen itse valituilla väreillä ja hienon peilin. Yläasteella sai valita.
Lapseni on nyt kuudennella ja on ollut yhtä paljon molempia käsitöitä pakollisena. Lisäksi on valinnut ekstraa.
Vaihtelua on tosiaan ollut.
Ehkä meidän pitäisi puolisoni kanssa pitää toisillemme kässäkursseja. Hän on kyllä paljon edellä mua; on opetellut itse paikkaamaan (käsin), ompelemaan pudonneet napit paikoilleen ja auttaa lapsia ompelemaan ja korjailemaan heidän keppihevosiaan. Onneksi nykyään on YouTube, josta katsoa ohjevideoita. Mutta hän tahtoisi oppia käyttämään ompelukonetta ja saumuria, siinä kun mä tahtoisin ymmärtää siitä jiirisahasta tai vaikka sorvista.
Armon vuonna 1995 olin luokan ainoa tyttö, joka tekstiili- ja teknisen työn jaksojen jälkeen halusi jatkaa teknisessä työssä. Koulusta oli soiteltu vielä vanhemmilleni perään, että ollaanko nyt ihan varmoja. Onneksi oltiin, mulla ei ole käsityötunneista muita kuin lämpimiä muistoja, ja sinun laillasi haaveilen pääseväni johonkin kansalaisopiston nikkarointityöpajaan.
Ihanaa, että on vain hyviä muistoja kässätunneista! Nuo tuollaiset puhelut kai tarkoittavat hyvää, mutta huh huh, hyvänen aika. Tuli mieleen, kun minulle soitettiin Kelasta, että ”tiedäthän sinä, että saisit pitää kaikki vanhempainvapaat itse”. Puoliso oli siis hakenut, ihan yhteisymmärryksessä minun kanssani, itselleen vanhempainvapaita vauvan ollessa vajaa puolivuotias.
Oi että, joku nikkarointityöpaja olisi niin ihana <3 Vielä joskus se on mahdollista!
Minä valitsin vuonna -89 kolmannella luokalla puukäsityön (bestikseni kanssa), kivaa oli (lisäksi ennen lama-aikaa koulussa oli paljon kerhoja, joten olin myös puukäsityökerhossa). Vitosluokalla vaihtui koulu toiseen kuntaan ja siellä ei valintaa voinut tehdä, joten olin sitten tekstilitöissä siitä eteenpäin.
Mutta on kyllä uskomaton luksus tuo verstas, sellaista todellakin kaipaisi kerrostaloasuja.
Voi tuollaiset kerhot ovat kultaa! Mahtava juttu, että olet päässyt oppimaan sekä tekstiilitöitä että puukäsitöitä.
Ja voi kyllä, tuo kerrostalomme yhteinen verstas on niin luksus!
80-luvulla kyllä sai jo ainakin meidän koulussa valita kumpaan käsityöhön menee. Kolmosluokalla oli molempia puoli vuotta, nelosesta eteenpäin jompaakumpaa. Itse en ole hyvä missään käsityössä, joten kovin kummallisia taitoja ei mukaan tarttunut. Siihen aikaan tosin teetettiin kyllä myös vaativampia käsitöitä kuin nykyään, joten tämmöiselle tumpelolle ne ajoittain otti aika koville. Esim. kudottiin villasukat ja ommeltiin kauluspaita ala-asteella. Nyt kun seuraa omien lasten käsitöissä tekemiä juttuja, niin ovat enemmän tyyliä ”omakeksitty askartelu”. Jokaisessa käsityössä ilmeisesti pitää myös käyttää sekä ”kovia materiaaleja” että ”pehmeitä materiaaleja”. Eli mitään löylykauhoja tai jakkaroita ei tehdä, koska niihin pitäisi saada vähintään joku kangasriekale yhdistettyä. Varmasti kuitenkin stressittömämpää oppilaiden kannalta.
Hienoa, että teidän koulussa on ollut molempia pakollisena ja mahdollisuus sen jälkeen valita. Ja vielä hienompaa on, että sukupuolta, materiaalia tai tekniikka katsomaton käsityöopetus koskee nykyään ihan kaikkia lapsia 🙂
Onpa erikoista kyllä, että samassa kunnassakin voi olla näin eroja, itse myös vähäkyröläisenä sain samoihin aikoihin valita ihan ongelmitta teknisen työn heti ala-asteella – varmaan siis lähinnä opettajasta kiinni, että kuinka asiat tuotiin esille, jos teidät ohjattiin suoraan tyttö-poikajaolla tunneille…