Kaikenlaisten rempparoinapöytäviritelmien jälkeen pikkumökillämme on vihdoin puutarhapöytä! Pöytä päätyi meille sellaisten sattumusten kautta, että arvelen dyykkauskeijujen olleen asialla.

Olen nimittäin jo parikymmentä vuotta sitten ensimmäisen oman vuokrakodin parvekkeelle haaveillut ihan samanlaisesta pöydästä. Nostalgisen pöydän valkoiset metallijalat ja pöytätason punaiseksi maalatut laudat ovat jääneet mieleeni jostain lapsuudesta, ja koitinkin silloin etsiä pöytää lapsuuskotini ulkorakennusten nurkista. Luultavasti se oli kuitenkin aikojen saatossa käytetty juhannuskokon tykötarpeina.

Kahdentoista neliön kokoisen mökin omistajana ja puutarhapöytää vailla sama pöytähaave palasi mieleen. Pikkuruinen kesämaja kaipasi puutarhapöydäksi juuri jotain sirorakenteista ja mökin rakennusvuosikymmeneen 1950-lukuun viittaavaa.

Innostuinkin tajutessani, että lapsuusmuistojeni pöytää ja samaan sarjaan kuuluvia tuoleja sekä puutarhakeinuja valmistetaan nykyään uustuotantona. Varax Products valmistaa niitä Retro-nimellä, ja mikä mahtavinta, ne tehdään yhä täällä Suomessa. Harmikseni pöytiä ei kuitenkaan ollut pyöreänä, vaikka juuri sellainen oli ollut mielessäni. Pyöreän pöydän ympärille kokoontumisessa on ihan omanlaisena tunnelma.

En kuitenkaan ehtinyt miettiä asiaa sen enempää, kaiken mökkiremonttihässäkän keskellä, kun dyykkauskeijut puuttuivat asiaan. Kivinokan uimarannalle oli tuotu kesämajalaisten kevätsiivoja varten roskalava, jolta pilkisti jotain kovin ruosteista, ränsistynyttä ja tuttua. Haaveideni pöytä, siinä niin, pyöreänä, hylättynä ja aivan kuin tilauksesta minulle toimitettuna!

Kannoin aarteen hyvää tuuriani hämmästellen mökille odottamaan kunnostusta. Täpinöidessäni roskislöytöäni Instagramissa, sain tietää sen kuuluneen nyt jo edesmenneelle Suomi-Filmin tähdelle, joka oli nautiskellut elämästä Kivinokan kesämajallaan tuon pöydän ympärillä. Sittemmin pöytä oli siirtynyt eteenpäin seuraavalle mökkiläiselle, hänelle, joka minulle viestiä laittoi ja joka ei sitten koskaan vain saanut aikaiseksi kunnostaa vuosikymmenten saatossa ränsistynyttä pöytää.  

Meilläkin laitossa meni aikaa, ja pöytää käytettiinkin kesä sellaisenaan, ruosteisena ja maalia halkeilevana. Kunnes nyt syksyllä puoliso kantoi sen taloyhtiömme puuverstaaseen ja kääri hihat.

Pöytä purettiin osiin ja hiottiin. Kiitos seuraajaltani saamani vinkin, metalliosien ruosteiset osat saatiin siistiksi saippuavillalla hinkkaamalla. Ennen tätä vinkkiä olin hionut ruosteista rautaa hiomapaperilla sillä tuloksella, että ruoste ei näyttänyt olevan moksiskaan, mutta sormenpäistäni alkoi lähteä nahka.

Kun pöytä oli hiottuna, sen kaikki osat maalattiin. Metalliosat maalattiin uudestaan valkoisella. Pöydän puuosien alkuperäinen punainen väri olisi ollut se kaikista nostalgisin, mutta se ei oikein istunut mökin nykyiseen seesteisempään värimaailmaan. Ja kun mökin sisämaalauksesta oli jäljellä harmaan vihreää pellavaöljymaalia (saatu Domus Classica), päätettiin pöydän puuosat maalata sillä.

Puutarhatuolien kanssa dyykkauskeijut eivät saaneet tilaustani, vaikka koitin pitkin kevättä ja kesää katsella roskiksia sillä silmällä. Nettikirppiksiltäkään ei tärpännyt. Niinpä tuolit ostettiin uusina.

Puutarhatuolit ovat tosiaan Varaxin Suomessa valmistettavaa Retro-sarjaa, ja päädyimme pitkän harkinnan jälkeen tuoleihin, joissa sekä metalliosat että männystä valmistetut puuosat ovat mustat. Tuolit ovat kevyet ja kasaan taittuvat, mikä on etenkin pienellä mökillä ehdottomuus. Ja koska uudet tuolit ovat samaa sarjaa kuin roskislöytöpöytämme, ne istuvat mitoiltaan täydellisesti toistensa lomaan, vaikka niillä on ikäeroa luultavammin lähemmäs 70 vuotta.

Miten ihana puutarhakalusteryhmästä tulikaan! Jotain uutta, jotain dyykattua ja palanen Kivinokan historiaa muotoiltuna pikkuruisen mökin kaveriksi sopivaksi.