Valkoinen kalakuvioinen emalikattila oli ensimmäinen keittiötarvike, jonka ostin mökille. Tuo Esteri Tomulan 1960-luvulla Finelille suunnittelema Neptun-kattila löytyi hyvinkääläiseltä kirpputorilta viime syksynä. Vaikka sen hintaa oli laskettu puolella, se oli silti kallis. Ei Finelin hyväkuntoiseksi kattilaksi kallis, mutta kirppishinnoissa tyyris. Ostin sen silti, se kun on enemmän kuin kattila.

Olen haaveillut pienestä urbaanista pikkumökistä niin kauan kuin muistan. Ensin siirtolapuutarhamökistä, mutta kun Helsinkiin muutettuamme kävin ensimmäisen kerran retkellä Kivinokassa, metsän keskeltä piileksivät pikkuruiset kesämajat saivat sydämen sulamaan. Havupuut humisivat ja maisemaan ripotellut röllitöllit näyttivät kohoavan sammalmättäiden keskeltä kuin sienet.

Yhteisöllinen korpimetsäilluusio 10 minuutin fillarimatkan päässä kaupunkikodista. Täydellistä!

Kesämajastakin ehdimme haaveilla ja olla tietoisen aktiivisesti haaveilematta (järjetön haave Hanne, järjetön!) melkein kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana kalakuvioisesta kattilasta tuli haaveiden fyysinen ilmentymä.

Näin kattiloita silloin tällöin kirpputoreilla ja sivelin niiden pintaa ja annoin mielelleni luvan haaveilla. Mietin, että sitten joskus meillä on pienen pieni tölli, jossa keitän tässä kattilassa uusia perunoita puutarhapöydän notkuviin tarjoiluihin. Kattilan ympärille tiivistyi se, mistä mökkeilyssä haaveilin: yhteiset hetket, kiireetön oleminen, hyvä ruoka, perusasioiden äärelle pysähtyminen.

Vaikka kattila oli kauneudessaan täydellinen – veikeä kuvio, kodikkaan pyöreä muotoilu ja emalipinnan ikiaikainen tuntuma ­– en missään nimessä olisi voinut ostaa sitä kotiin. Neptun-kattila kuului mökkipäiviin ja kivinokkalaisuuteen.

Kun sitten syksyllä sattumien kautta kävimme katsomassa kallionlaella nököttävää mökkeröistä ja tajusimme, että itseasiassa moni järjetön asia on myös järjettömästi onnea tuottavaa, oli meillä yhtäkkiä, vuosien haaveilun mutta lyhyen harkinta-ajan jälkeen, oma pieni kesämaja. Ja paikka Finelin kalakuvioiselle Neptunille.

Hyvinkääläisellä kirpputorilla oli kuultu kattilatilaukseni, sillä siellä se odotti. Toteutuneen haaveen kattila.

Ja yhä, aivan joka ikinen kerta nostaessani kattilan pöytään mökillä, tunnen valtavaa onnea. Että meillä on pikkuruinen metsämökki, jonka ikkunasta meri näyttää aina vähän erilaiselta. Urbaani piilopaikka, jonka metsäpoluille huolet eksyvät ennen kuin ollaan perillä. Että meillä on paikka, jossa kerääntyä perheen ja ystävien kanssa saman puutarhapöydän ympärille, yhteisen kattilallisen ääreen.