Kesälomakausi on täällä, ja me olemme viikon reissun jälkeen taas tovin Helsingissä. Emme varmasti ole ainoita, joilla lomasuunnitelmat ovat muuttuneet tai niitä ei epävarmassa tilanteessa ole edes tehty. Vaikka rakastan suunnitelmia, huomaan myös pitäväni kalenterini tyhjistä kesäviikoista. Sehän tarkoittaa mahdollisuutta koluta kotikaupungin helmiä ja kokemattomia seikkailuita!
Tässä muillekin helsinkiläisille kotikaupunkimatkaajille sekä muille Helsinkiin matkaaville koottuna kivoja paikkoja päiväretkeilyyn Helsingissä. Linkeistä pääset lukemaan pidemmät artikkelini retkikohteista.
Luontoretkiä Helsingissä:
Luontopolkuja ja eväät nuotiolla Vuosaareen Uutelassa. Tajusinpa postauksia selatessa, että olemme tehneet Uutelaan retkiä näemmä lähinnä vain talvisin! Mutta se on niin kiva retkikohde, että sen innoittaman kirjoitin muinoin myös postauksen Hyvä se on paskakin retki. Kaksi luontopolkua merellisissä maisemissa sekä kaksi keittokatosta retkieväiden valmistusta varten; siinä pohja hyvällä päiväretkelle!
Haagan alppiruusupuisto on kiva kukinnankin jälkeen. Alppiruusupuisto on hengästyttävän kaunis. Sinne on istutettu vuonna 1975 yli 3000 alppiruusua tutkimustarkoituksiin. Alppiruusujen lisäksi alueella on ainakin atsaleoja sekä suopursuja, jotka kaikki ovat käsittääkseni lajisukua keskenään. Puiston tarkoituksena on risteyttää lajikkeisto, joka pärjää täällä pohjolan karuissakin olosuhteissa. Ulkopuolisen silmin kukkatutkijat osaavat hommansa. Alppiruusut ovat jo kukkineet, mutta puisto on kiva retkikohde vielä kukkien lakastuttuakin.
Kivinokka on yhteisöllinen luontokeidas keskellä Helsinkiä. Linkin takaa löydät ensimmäisen koskaan kirjoittamani postauksen Kivinokasta. Sen jälkeen noita polkuja ja rantoja on kuljettu useampaankin kertaan, ja nykyään meillä on Kivinokassa niin kesämaja, palsta kuin venekin. Muidenkin kannattaa tehdä sinne päiväretki; kulkea luontopolku, pulahtaa uimaan ja käydä munkeilla Maijan kahvilassa, joka on tänä kesänä auki viimeistä kertaa. Alueella on vähän parkkitilaa, joten paikalle kannattaa saapua pyörällä tai julkisilla. Ja muistathan, että ulkoilualueella ei saa ajaa autolla.
Vietä päivää muina helsinkiläisinä:
Mennyt aika ja nykyisyys kohtaavat Hakaniemen torilla. Kerran kesässä on tehtävä ihan vasiten retki työläistunnelmaa kuplivalle Hakaniemen torille. Mukaan otetaan kori, johon ostetaan perunoita sekä tuoreita vihanneksia, leipää ja ehkä muutama kesäkukkanen. Sitten käydään kahvilla, ehdottomasti Kahvisiskojen kojussa. Siellä porisee myös rivissä puurokattiloita, ja erilaisia puuroja syövät aamupalaksi ja luonaaksi kaikenlaiset ja kaikenikäiset ihmiset. Hyvällä tuurilla viereen ilmestyy pari pelimannia soittamaan.
Talvipuutarha – pala tropiikkia Helsingissä. Töölönlahden kupeesta, upeasta 120 vuotta vanhasta kasvihuonerakennuksesta, löytyy koleina kesäpäivinäkin aina pala tropiikkia. Siellä on myös pöytiä, joihin voi istahtaa juomaan eväsmehut. Myös ulkona on penkkejä ja näin kesäisin upea ruusutarha. Sisäänpääsy talvipuutarhaan on aina ilmainen.
Leikkisää menoa Helsingin puistoissa:
Ilakoivaa menoa kaupungin skeittipuistoissa. Skeittipuistoja on Helsingissä useita, mutta vedän kotiinpäin ja vinkkaan Herttoniemestä löytyvästä. Hilleri-skeittipuisto on pienempi kuin kylän toisella laidalla sijaitseva Tuorinniemen skeittipuisto, mutta juuri siksi söpö. Ympärillä on nurmikenttää, johon aurinko paistaa mukavasti ja johon voi levittää piknikvilttinsä. Ihan lähellä on myös Hilleri-leikkipuisto, jonka allas täytetään kesällä pulikointia varten. Leikkipuistosta voi sen aukioloaikoina lainata vessaa, jääkaappitilaa ja jopa grilliä, joten letkeän perhekesäpäivän resepti alkaa olla siinä. Skeittiä, vesileikkejä, grillausta ja piknik-viltillä köllöttelyä!
Bryga – puisto Helsingin kattojen yllä. Kauppakeskus Redin 5. kerroksen päälle levittäytyvä puisto yllättää kaikin puolin iloisesti. Puisto laineilee viheriöivänä Helsingin kattojen ylle, ja vieressä kerros kerrokselta kohoavat tornitalot tekivät näkymästä vieläkin eksoottisemman. Pöytäryhmien ja aurinkotuolien ympärillä kasvaa meriheinää, pieniä puita ja pensaita, ruohikkoa ja söpöä kivikkokasvillisuutta. Brygassa on myös kiva ja Lappset-leikkipuistoista virkistävästi poikkeava leikkipuisto.
Helsingin kivoimmat ulkouimalat:
Vesi-ilottelua ja rentoa pötköttelyä Kumpulan maauimalassa. Uimastadionin maauimala, eli Stadikka, lienee Helsingin maauimaloista tunnetumpi, mutta me fillaroimme aina evät messissä Kumpulaan. Sen maanläheinen ja rento tunnelma on omiaan letkeään kesäpäivään. Sieltä löytyy pienten lasten allas ja vähän isompien lasten allas, hyppytorni sekä perusallas uiskenteluun ja vesijuoksuun. Nurmikolla on tilaa levittää vilttiä ja alueella on myös pieni leikkipuisto. Tavallisissa oloissa tietenkin myös saunat ovat käytössä.
Uimala Presidentinlinnan kupeessa, Allas Sea Pool. Koko Allas Sea Pool on jotenkin niin hätkähdyttävän ja kreisin hieno. Että tuolla tavalla Kauppatorin kulmilla ja Pressanlinnan naapurissa voi pulikoida aina lämpimissä uima-altaissa tai vaihtoehtoisesti laittaa uiden merivesialtaassa! Ohi lipuivat Suomenlinnaan kulkevat lautat, ja aurinko saa Altaan puiset rakennukset ja kannen hehkumaan lämpöä.
Retkiä eläimiä katsomaan Helsingissä:
Maatilaretki helsinkiläisittäin Haltialassa. Haltiala on Helsingin kaupungin omistama maatila, joka on tarkoitettu virkistys- ja opetuskäyttöön ja samalla pitämään yllä viljelyä vuosisatoja vanhoilla pelloilla. Näin kesäisin elukat köllivät pihalla, mutta niiden luona voi käydä kylässä myös talvisin tilan sisätilojen aukioloaikojen puitteissa. Maatilaretki Haltialaan sopii halpabudjettikohteeksi, sillä vierailu tilalla ei maksa mitään ja sinne pääsee näppärästi julkisilla tai vaikka joenvartta fillaroiden. Alueella on vapaassa käytössä grilli ja pöytäryhmiä omien eväiden pupeltamista varten. Myös kahvila-ravintola Wanha Pehtoori tarjoaa antimiaan.
Viikin kaupunkilehmät. Kun polkee Herttoniemestä merenrantaan ja kaartaa siitä hiekkatietä kohti Viikkiä, saapuu pian pelloille, joissa lehmät laiduntavat. Viikin opetus- ja tutkimustilan lehmät ovat eittämättä Suomen urbaaneimmat lehmät, ja niitä katselemaan on lasten mielestä aina kiva tehdä päiväretki.
Korkeasaaressa helposti retkitunnelmiin. Suhtautumiseni eläintarhoihin on kaksipiippuinen. Mutta Korkeasaareen teemme retken silti ainakin kerran vuodessa. Se on myös helppo kohde aloittaa retkeily, sillä saarelta löytyy eläinten lisäksi useita asiakkaiden käytössä olevia grillejä, kota sekä oma suosikkini: laavu.
Sea Life – perheretki kalojen valtakuntaan. Sea Life on siitä jännä paikka, että se sopii sekä lapsiperheellisten ilahduttamiseen että romanttiseksi treffipaikaksi, jossa kelpaa käsi kädessä kuherrella. Itse koen kalojen katselun myös niin rauhoittavana, että hyvinkin voisin lähteä sinne ihan vain itsekseni hengittelemään ja kokoamaan voimia arjen keskellä.
Poimi valmiit reissusuunnitelmat tai lähde saariretkelle Helsingissä:
Laiskotuttaako, eikä tekisi mieli käyttää aikaa reissusuunnitelmien tekemiseen. Ei hätiä, me olemme tehneet ja hyväksi kokeneet puolestanne kolme valmista reissusuunnitelmaa manner-Helsinkiin.
Helsinki on saariston ympäröimä kaupunki, joten Helsinki-tunnelmiin päästäkseen on mielestäni ehdottomasti käytävä tuoksuttelemassa meren pärskeitä. Lue täältä meidän perheen 10 vinkkiä erilaisiin saariretkiin Helsingissä.
Hyviä vinkkejä olet poiminut. Helsinki on minulle tuttu paikka ja paljon olen retkeillyt ensin omien lasteni kanssa, nykyisin lastenlasten. Haluaisitko pari vinkkiä lisää? Meidän lastenlapset ovat viime vuosina viihtyneet esimerkiksi Haagan leikkipuistossa, joka on ihan lähellä Haagan alppiruusupuistoa. Toinen suosikki on ollut mainitsemasi Haltian pelloilla auringonkukkien ja herneiden poimimisesta, en ole kyllä katsonut, onko tämänvuotinen poikkeustilanne vaikuttanut siihen. Meilahden arboretum on ollut kukkien lisäksi myös mukava piknikpaikka. Juuri nyt paras ruusujen kukinta-aika siellä on ohi. Ja yksi hitti on ollut Korkeen seikkailupuisto. Toinen on Mustikkamaalla, toinen Paloheinässä. Kerran vein sinne synttäreitään viettämään 6 ja 9-vuotiaat lastenlapseni, jotka viihtyivät pienimmille tarkoitetuilla helpoilla radoilla koko päivän. Helsinki on niin täynnä kaikkea kivaa. Me harrastamme se lisäksi tämän kesän lähilähimatkailua pyöräilemällä tutustumassa Vantaaseen ja Espooseen. Mukavaa kesää sinulle!