Päivänä, kun täytin 37 vuotta, puin päälleni lasten valitseman nätin villamekon. Oli arki taikka eristys, nyt on juhlat, sanoivat lapset, ja minä laitoin vielä meikkiä ensimmäistä kertaa viikkoihin ja valitsin mehevän oranssin huulipunan.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, sain kuulla monta kertaa onnittelulaulun. Täpinöivät lapset antoivat paketin, jonka olivat jouluna unohtaneet kaapin päälle piiloon, mutta jonka eristystylsyyksissään olivat sieltä löytäneet; jono vaaleanpunaisia helmiä ja päässä sydän-heijastin.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, aurinko läikähteli kodin pölyisillä pinnoilla ja pitkästä aikaa olo tuntui kevyeltä. Tästä selvitään, kun meillä on toisemme, kun saan kulkea vuosissa eteenpäin tämän perheen kanssa, lopulta kaksin. Lepäsin lakanoissa miettien, mikä on se ikä, kun huomaan makuuhuoneen lukon avaimen jääneen tarpeettomaksi.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, söin puolison tekemään pizzaa ja join tölkkikokista. Se maistui ihan lomapäiviltä, turkoosin meren pärskeiltä ja auringon paahteelta hiekkaisella iholla. Työnsin pois salaa mieleen kieppuneet haaveet lomasta jossain kaukana; mistä ne nyt tähän tulivat, hyväkkäät, sovulla menneisyyteen jätetyt?

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, sain ensimmäistä kertaa moneen päivään tehtyä kunnolla töitä. Ympärillä roikuttiin, kinasteltiin, soitettiin, huudettiin ja tanssittiin. Minä olin lempeyden patsas kaiken keskellä. Aikaansaava lempeyden patsas, jukoliste, sekin on näemmä mahdollista. Kuvasin, kirjoitin, suunnittelin, valmistelin ja puhuin puheluita samalla kun taustalla soitettiin ksylofonia ja huudettiin apinoiden hyökkäävän. ”Tätä se nyt on”, tuumittiin nauraen linjan molemmissa päissä.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, maksoin laskut miettien, että yrittäjyyden mukana kasvanut epävarmuuden sietokyky on tässä ajassa supervoimaksi noussut taitoni. Sitten taas vähän ahdisti, mutta asettelin tunteen sivuun, puhalsin juustokakkupalaselle asetellun kynttilän ja toivoin.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, pesin pyykkiä, täytin tiskikonetta ja siirsin keltaiset narsissit kaupan muovipurkeista vanhoihin lasipurnukoihin, jotka olen perinyt. Yhdessä sellaisessa tarinan mukaan tehtiin vuosikymmeniä sitten kiljua. Siksi purnukan omistaja lopulta kaiversi lasiseen pohjaan nimikirjaimensa alleviivaamaan sitä, että hankkikaa itse kiljupurnukkanne, tätä ei niihin puuhiin käytetä. Kastelin narsissit ja mietin, minkälaisilla tarinoilla minun nimikirjaimeni jäävät maailmaan.

Päivänä, kun täytin 37 vuotta, huomasin että se on juuri niin sopiva ikä minulle tässä iässä kuin kaikki iät siinä iässä tätäkin ennen.