Olimme puolison kanssa taannoin yön yli treffeillä Punkaharjulla, Itä-Suomessa. Selvitimme vuosi sitten täydellisten treffien anatomian, ja aika tasan vuotta myöhemmin koimme treffit noilla jalat onnesta veteliksi kiskaisevilla opeilla.

Punkaharjun treffit sisälsivät sienestystä, neljän ruokalajin illallisen, saunomista ja pulahdukset hyiseen järveen, yöunet pikkumökissä kahdestaan, kiireettömän aamiaisen ja vielä useamman tunnin tasapainottavan hiljaista metsäilyä. Ihmeellistä, miten paljon 22 tuntiin mahtuu, kun ei oikeastaan tarvitse mahtua mitään muuta kuin aikaa kahdestaan.

(Keskellä viikkoa toteutetun karkumatkan kaksistaan mahdollistivat eittämättä supervoimilla varustetut ystävämme, jotka larppasivat reilun vuorokauden ajan viisilapsista perhettä. Omien lastensa lisäksi he ruokkivat, sukivat, lohduttivat, nukuttivat, setvivät, paijasivat, auttoivat läksyissä sekä hoitivat haut ja viennit kouluun, päiväkotiin (ja vielä eskariinkin) myös meidän lastemme kohdalla. Vau! Mikään kiitosten määrä ei moisesta ystävien pussailuajan mahdollistamisesta riitä.)

Arjessa tuollaisen kahdenkeskisen ajan merkityksen ehtii aina unohtaa. Tärkeintä parisuhteelle tietenkin on juuri se arki ja siinä jaetut yhteiset pikkuhetket, huomioimiset ja suukot. Mutta miten hyvää tekeekään ihan kalenteriin varaamalla ottaa aikaa vain parisuhteelle.

Treffit ovat vähän kuin jooga. Tiedän kyllä, miten hyvää ne molemmat tekevät, mutta jos tauko kertojen välissä venyy pitkäksi, sen unohtaa. Kyllähän se nyt riittää, kun aamulla vähän venyttelee ja lenkin jälkeen jää hetkeksi oikomaan kintuista pahimmat pingotukset pois. Aikaakin on niin vähän, joten mieluummin lähden hikoilemaan bodypumppiin kuin joogaan.

Kunnes sitten käyn joogassa. Alkuun tuntuu vaikealta laskeutua tarvittavaan tunnelmaan. Ajatus harhailee ja asanoissa vietetty aika tuntuu turhauttavan pitkältä. Hiljalleen kuitenkin alkaa tapahtua jotain. Keho lämpenee, rauhoittuu. Alan kehrätä nautinnosta, unohdan ajankulun ja suorittamisen. Jokaisen joogatunnin jälkeen olen täynnä hyvää oloa ja vannon, että tätä annan keholleni ja mielelleni enemmän.

Ihan sama juttu treffeillä. Joka kerta yllättää, miten hyvää kaikki se tekeekään. Parisuhteemme pysyisi kyllä kunnossa ilman niitäkin, mutta hittolainen, miten paljon hyvinvoivempi se on treffien jälkeen: notkeampi, rennompi ja punaposkisempi.

Välillä on hyvä olla olla neljän sijaan kaksi, keskittyä katsomaan sisäänpäin, olemaan vain me; ohi kiitävien hetkien rinnalla pysäyttää aika.