Joskus keskellä ruuhkaa voi käydä näinkin. Tajusimme puolison kanssa viime viikolla kalentereita päivää pidemmälle tarkastellessa, että kappas, puolisolla on vapaa viikonloppu. Laitoimme siltä istumalta ystäväperheelle viestiä, josko he pakkaisivat yökyläkapsäkit ja tulisivat meille viettämään sadonkorjuujuhlaa, eli kekriä.

Ja noin vain muutaman päivän varoitusajalla ja perjantai-illan järjestelyillä meillä oli viikonloppuna yhdeksän ihmistä viettämässä marraskuun ensimmäisiä päiviä yhdessä ja juhlistamassa kekriä. Eikä siihen tarvittu toivotonta kalenteripläräystä kuukausien päähän tai monen päivän suunnittelua. Tällaista leppoisaa joustavuutta soisi kalenterini välistä löytyvän useamminkin!

Sain ajatuksen juhlia kekriä, kun kävimme lasten kanssa kutsuvieraina katsomassa Nukketeatteri Sammon Kekri-esityksen. Tykkään perinteistä ja ahmin mielelläni historiaa, ja olikin mielenkiintoista nukketeatterin keinoin kuulla tarkemmin kekristä. Sadonkorjuuta ja maatalojen syystöiden loppumista juhlistava kekri oli ennen tärkeä juhla, ja onkin sääli, miten vähän siitä nykyään tiedetään.

Kun sitten nukketeatteria seuratessa opin lisää kekristä, yllätyin, miten tutulta moni juhlanviettotapa tuntui. Kekrin aikaan esimerkiksi kaiverrettiin lantuista koristeellisia lyhtyjä. Ihan kuten kai alun perin Yhdysvalloissa ja nykyään Suomessakin halloweenin aikaan kaiverretaan kurpitsoja. Kekrin aikaan kylän nuorisolla oli tapana myös pukeutua hullunkurisesti ja käydä talosta taloon vaatimassa kepposen uhalla kestitystä. Ihan kuin halloweenina, ja liekö pääsiäisen virpomisperinnekin muodostunut tästä.

Kekritavoissa on viitteitä myös meksikolaisiin Día de los Muertos -juhliin, eli kuolleiden päivän juhliin. Kekrin aikaan vainajien uskottiin tulevan tuonpuoleisesta maan päälle vierailemaan, ja kun talonväki saunoi, edesmenneiden henget kävivät syömässä näille tupaan katetun juhla-aterian. Ja kun talonväki oli saunonut, saunaa pidettiin vielä lämpimänä kuolleille läheisille.  Nykyään nuo perinteet ovat Suomessa taitaneet siirtyä enemmän pyhäinpäivän juhlitaan, mikä sekin sijoittuu kalenteriin näihin aikoihin, mitä nyt pakanalliset piirteet ovat korvaantuneet luterilaisilla.

Olikin jännä tajuta, miten iso osa kekriperinteistä on siirtynyt sittemmin etenkin joulun ja uudenvuoden juhlaperinteisiin. Tämä kai siksi, että kirkko ei hyväksynyt pakanalliseksi kokemaansa kekrijuhlaa, minkä takia sitä alettiinkin kitkeä kansan joukosta kovin ottein 1600-luvulta lähtien. Kuuluihan kekriin maanhaltijan kiittäminen sadosta, ja lisäksi taloissa tehtiin kekrin aikaan taikoja, joiden toiveena oli esimerkiksi lampolan runsas karitsamäärä. Rangaistusten pelossa kekriä alettiin juhlia salassa, mutta lopulta perinne unohtui. Kaupungistuminen ei siis koitunut kekrin nujertajaksi, kuten olin luullut.

Kekrin tinojen valamiset ja tulevan vuoden ennustukset ovat siirtyneet kekristä uuteenvuoteen ja hurjasta kekripukista on tullut joulupukki. Ei ihme, että suomalainen joulupukki oli vielä omassa lapsuudessanikin aika paljon pelottavampi tapaus kuin punanuttuinen Coca-Cola-pukki. Nykyään jouluisin kodit koristellaan olkipukilla ja ennen olkipeitteen saivat myös tuvan lattiat – kaikki kekrinaikaisia perinteitäkin nekin.  

Iso osa kekrijuhlaa oli ruuasta nauttiminen yötä myöten (nykyään jouluna kuulee olevan lupa syödä öisinkin), tanssiminen ja erilaiset seuraleikit. Tämän mukaan me sitten aloimme järjestää ensimmäisiä kekrijuhliamme.

Nostimme keskelle kotia pöydäksi ison vanhan oven. Esikoinen kävi hakemassa syksyisen juhlan koristeet pihalta: risuja, käpyjä, pihlajanmarjaterttuja, tuulentuivertamia havuja ja ruskan puraisemia lehtiä. Ne, kynttilät ja tummasävyisen markettileikkokukkakimpun kukkaset loivat pöytään syksyn ja alkavan talven tunnelmaa. Juhlalaatikosta löytyi muutamat syksyn sävyiset hunajakennopallot ja lepakkokuvioinen nauha, jotka nostettiin yhdessä tunnelmavalojen kanssa kattoon.

Ystäväperhe ehätti meille jo lounaaksi, ja lounaalle katoimme pöytään suppilovahveropiirakkaa. Piiraan kylkeen paahdoimme öljyn, pippurin ja suolan kanssa uunissa monta pikkukulhollista lehtikaalia. Tarjolla oli myös hapankaalia. Suppilovahverot olimme poimineet metsästä itse ja lehtikaalista osa oli kotipihan kasvulaatikoiden antimia, mutta noin muuten nykypäivän kaupunkilaisen kekriherkut olivat lähikaupasta hankittuja. Lounaan jälkeen jälkkäriksi oli puolukkavispipuuroa.

Aikomuksena oli ensin kekrin mukaisesti kaivertaa lyhdyt lantuista, mutta kurpitsat osoittautuivat paljon helpommiksi työstettäviksi etenkin lapsille. Menimme tässä siis halloweenin juhlinnasta lainattuun tapaan, mikä sopi mainiosti. Kuten kekrin historiasta huomaa, on niitä juhlia ennenkin miksattu keskenään! Ystävä teki myös mukuloille kasvomaalaukset, mikä nyt on muksujen mielestä parasta, oli sitten mikä juhla vain. Samaten lapset toivoivat limboamista ja aarteenetsintää, näidenkin kohdalla on ihan sama, mikä juhla on kyseessä. Näin siis tehtiin.

Päivälliseksi kokkasimme kimchi-hodareita. Käytiin taannoin syömässä naapureilla, jotka kattoivat pöytään itse tekemäänsä kimchiä, minkä jälkeen meidänkin keittiössämme alkoivat kimchi-kokeilut. Tästä maistuvasta projektista kuulette varmasti vielä! Vaikka kimchi on korealainen sapuska, se sopii mainiosti sadonkorjuujuhliin, sillä kimchin pohjana on kaali ja ajatuksena ruuan säilöminen pitkän talven varalle.

Kimchin lisäksi hodaripöydässä oli tarjolla (vohveliraudalla lämmitetyn) sämpylän väliin sujautettavaksi Beanit-härkäpapusuikaleita, majoneesia, suolakurkkuja, kuivattua sipulia, punasipulia ja rucolaa.  Ranskalaisiksi paistoimme juuripersiljaa, lanttua sekä punaista perunaa. Juuresranskiksien kaveriksi oli tarjolla punajuuridippiä ja kurkkudippiä.

Notkuimme päivällispöydässä niin pitkään, että lopulta ruuat jäivät pöytään vähän vahingossa kekrin tapaan, eli tuonpuoleisesta vierailevien iloksi, kun me säntäsimme saunavuorolle. Neljä aikuista, viisi lasta ja 45 minuutin saunavuoro oli omanlaisensa elämys sekin!

Saunan jälkeen söimme vielä iltapalaksi makeaa amerikkalaista kurpitsapiirakkaa – kekrinä voi! Piirakkaan tuli kaikki kurpitsalyhdyistä uloskaiverrettu hedelmäliha, ja tämä superhelppo ohje toimi hienosti. Kurpitsansiemenetkin syötiin illan aikana, kun ne oli ensin paahdettu suolan kanssa uunissa. Tällaisesta kaiken hyötykäytöstä tulee aina hurjan hyvä fiilis.

Kun lapset lopulta nukkuivat lastenhuoneen lattialle levitetyissä siskonpedeissä, me aikuiset pötköttelimme vielä tovin sohvalla yhdessä läjässä. Mietittiin elämän kummallisuutta, kuten sitä, että kuoleman jälkeen ihmisestä on kuukaudessa jäljellä vain musta mönjäkasa. Pitäisi ymmärtää muistaa ennen mönjäkasaksi muuttumista viettää paljon ekstemporejuhlia tärkeiden tyyppien kanssa. Etenkin tämä pimeä aika vuodesta ja siinä tarpovat ihmiset ovat jokaisen piristävän juhlansa ansainneet.