Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Hengähdystauko mökillä herätteli hellästi syksyyn. Tuntuu, että olen painellut menemään muistilistoja täynnä olevat post it -laput silmillä, enkä siksi ole nähnyt ympärillä olevaa kauneutta. Syksy on yksi lempivuodenajoistani, yksi niistä neljästä lempparistani, mutta se ei ole yhtä helppo rakastettava kuin kesä. Se ei ole myöskään yhtä poskia punastuttavan ihana kuin talvipakkaset ja puuterilumi tai yhtä kutkuttavan onnellinen ja lupauksia täynnä kuin roudasta nouseva kevät.

Mutta syksy on väriloistossaan hengästyttävän upea. Vaikka luonto on silloin vaipumassa horrokseen, se tuntuu olevan jotenkin voimakkaammin läsnä kuin muina vuodenaikoina. Kaikki on syvempää; tuoksut, värit, vastakohdat ja vuodenajan tuntu iholla. Kostea usva, tihkusateet ja ensimmäiset pakkaset, jotka nipistävät ihoa ja kuorruttavat timantein kahdenvaiheilla olevan luonnon. Mökillä oli aikaa huomata kaikki tuo, herätä syksyn lumoon.

Syksyä koskevat kliseet eivät ole syntyneet turhaan, ja yksi niistä on villavaatteisiin kääriytyminen. Käytän villaa myös kesällä, etenkin retkeillessä, mutta valtaosa villavaatteissani on kesän ajan säilössä varastossa. Joka syksy kiljahtelen ilosta, kun kaivan tutun turvalliset ja lämpimät villavaatteeni taas esiin. Nyt mökillä kerrostin päälleni villaa kuin rakentaen pehmoista panssaria ulkomaailman arkisia iskuja vastaan.

Rinkkaan pakattuna oli myös yhteistyökumppanini Partioaitan valikoimissa olevia villavaatteita, joista osa sai kodin luotani ja joista osa oli kuvauslainassa. Olemme koko perhe olleet Partioaitan asiakkaita vuosien ja vuosien ajan, mutta silti onnistuin yllättymään siitä, miten paljon kotimaisia pienmerkkien villatuotteita heidän valikoimassaan on. Arvostan!

Kuvissa olen vetänyt päähäni kotimaisen ja jämäkän pehmeän VAI-KØ n Timberjack Beanien, sävyssä bordeaux brown. Meillä on ollut koko perheellä käytössä tämä sama 100 prosenttisesta merinovillasta tehty pipomalli vuosien ajan. Kotimaisen merkin merinovilla on luomulaatuista, GOTS-serfitioitua ja mulesingvapaata argentiinalaista merinovillaa. Tuotantoketju on avoin, ja pipojen ompelu ja viimeistely tehdään Suomessa, Kokkolan lähettyvillä.

Partioaitan valikoimissa on myös Suomessa alusta loppuun asti tehtyjä Myssyfarmin pipoja, joiden materiaalina on pöytyäläisten suomenlampaiden luomuvilla. On ihan hullua, että suomalaista villaa joudutaan hävittämään menekin ja villan arvon ollessa huono, ja kunnioitankin Myssyfarmin päätöstä ottaa tuo suotta hyljeksitty materiaali käyttöön ja luoda siitä lämpimän kaunista käyttödesignia.

Kaulaani olen kietaissut suloisen värisen Fjällrävenin villahuivin. Italiassa valmistetun huivin materiaalista 70 prosenttia on kierrätettyä villaa, jossa on hyödynnetty Italian tekstiilialan ylijäämävillaa. Kuten kierrätetyssä villassa usein, tämäkin huivi tuntuu hivenen karhealta iholla, mutta ainakin meillä koko sakki tuntui pitävän huivista niin paljon, että luultavasti se tulee päätymään aamuisin sen kaulaan, kuka sen ensiksi ehtii pukea.

Käsiini olen kuvissa kiskaissut kotimaisen Moikon merinovillalapaset. Mulesingvapaasta merinovillasta valmistetut lapaset on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Kaksinkertainen merinovillaneulos sopii kaltaiselleni vilukissalle ja tyylikäs heijastinkuvio pohjolan pimeyteen. Itselläni on ollut Moikon heijastuslapaset käytössä useamman vuoden, eikä heijastinkuvio ole ollut käytöstä millänsäkkään.

Syksyisin alkaa se kausi, kun kerrostan villaa etenkin jalkoihin. Kolme kerrosta villaa (villasukkahousut, ohuet villasukat ja paksut villasukat) ei ole yhtään liikaa, ja kotitoimistolla kiskon lisäksi jalkoihin vielä tossut.

Kuvissa jaloissani näkyvät värikkäät luontoaiheiset sukat ovat Sukkamestareiden Tampereella valmistamat ohuet villasekoitesukat. Niiden mulesingvapaa merinovilla on peräisin Etelä-Amerikasta. Nämä vaikuttavat niin päteviltä sukilta, että niitä tulen hankkimaan muutaman parin lisää rispaantuneiden ja jaloissa kylmien puuvillasukkien tilalle.

Paksummat harmaat villasukat ovat taas tehty tuossa ihan meidän kotilähiön Herttoniemen naapurissa, Roihuvuoressa. Helsingin villasukkatehtaan villasukkien villa on mulesingvapaata uusiseelantilaista villaa. Villasukat valmistuvat 50-luvun neulontakoneilla, ja mukana onkin aina myös käsityötä. Ihanat perusvillasukat, joita saa valitsemani harmaan lisäksi muun muassa sammaleen vihreänä ja ruskaisen oranssina.

Villapaitana minulla on kuvissa Fjällrävenin kuvioitu Övik knit villapaita, harmaan sävyssä. Villapaita on aika naftia kokoa, ja minulla on kuvissa koko L. Kiinassa valmistettu paita on 100 prosenttista villaa, mutta selkeästi ohuempi ja pehmeämpi kuin vaikka minun samanhenkinen kirppisvillapaitani, joka näkyy esimerkiksi tässä postauksessa. Tuota omaa tuhdista langasta neulottua villapaitaani käytän lähinnä retkillä ja muuten ulkoillessa, mutta tämä kuvauslainassa ollut Fjällrävenin paita soveltuisi myös sisäkäyttöön viileillä ilmoilla.

Toinen päälläni näkyvistä villapaidoista on kotimaisen Keli Clothingin valmistama. Minulla on paidasta koko M. Tämä on tuote, josta en ollut aikaisemmin kuullut, mutta josta tahtoisin nyt pauhata innoissani jokaiselle ulkoilua, retkeilyä tai liikuntaa vähäänkään harrastavalle.

Kelin paita on valmistettu mulesingvapaasta uusiseelantilaisesta villasta, mutta erityistä siinä on sen neulos, joka on sileän kiiltävää kuin keinomateriaaleista valmistetuissa sporttivaatteissa yleensä. Mutta nyt materiaali onkin hengittävää ja iholla miellyttävältä tuntuvaa villaa! Paita oli minulla kuvauslainassa, mutta ostin sen itselleni. Täydellinen monikäyttöpaita niin syksyn hölkkälenkeille kuin joogaan sekä muille kehonhuoltotunneille. Lisäksi se toimii särppinä lämmikkeenä vaikka mekkojen alla.

Villassa parasta onkin sen monikäyttöisyys: samat villakamat muuntautuvat vähän asusteita vaihtamalla metsäretkeltä urbaaniin ympäristöön. Kuvissakin minulla on jaloissa samojen villakamojen kanssa joko retkihousut tai ystävän äidin vanha samettihame, ja meno on heti tyystin eri. Vilukissana arvostan myös villan lämpöä, hengittävyyttä ja ylipäätään tuntua iholla. Villa on kuin luonnon oma halaus. Villa myös kestää kulutusta ja aikaa, ja sitä voi paikata. Vanhimmilla käyttämilläni villavaatteilla on ikää enemmän kuin minulla.

Villa on myös helppohoitoinen. Nyt kun sotkuisin pikkulapsiaika on kohdaltani ohi, enkä ole itsekin aina päivän päätteeksi yltä päältä erinäisissä tunnistamattomissa klimpeissä, villavaateita ei juuri tarvitse pestä. Minulla on käytössä kaksi kolmirivistä housuhenkaria, joille laskostan aina iltaisin käyttämäni (villa)vaatteet ja vien ne henkareissa yöksi ulos. Yön aikana luonto tekee taikansa, ja aamulla jopa ne kainaloa vasten olleet villavaatteet ovat raikastuneet.

Nyt olen alkanut testata, voisinko pestä myös merinovillasukkahousuni harvemmin, kun ennen pesin ne joka käytön jälkeen. Merinovillan sanotaan olevan antibakteerinen, joten kai siihenkin luonnonihmeeseen on uskominen. Joillakin on myös pakastimesta varattuna villavaatteille oma lokeronsa, sillä myös pakastaminen puhdistaa villasta hajut ja pöpöt.

Villan huollossa minulla on käytössä pehmeä vaateharja. Etenkin pölyisten ja tummien villaneulosten kohdalla pieni suihkaus vettä suihkepullosta ennen harjausta auttaa irrottamaan pölyn ja mahdollisen lian, eikä pesua tarvita. Höyrystinkin tekee ihmeitä freesausta tarvitsevalle villavaatteelle. Nukkakammalla kampaamalla taas poistan villasta nukkanypyt, mikä tekee villavaatteista kuin uusia. Kampaa käytän ehkä pari kertaa vuodessa, kun innostun, mutta sitä soisi käyttää useamminkin.

Kun villavaate kaipaa pesua, voi olla, että pelkkä täsmäpesu tahroihin riittää. Kun villavaate sitten pitää pestä, pesulappu kertoo, tarvitaanko käsipesua vai voiko tuotteen laittaa konepesuun. Samat villapesuaineet, kuten Partioaitan valikoimissa oleva biohajoava hienopesuaine, toimivat niin käsipyykissä kuin koneen villapesuohjelmassa. Konepesussa sujautan villavaatteet Guppyfriendin pesupussiin, jos vain muistan.

Jos villavaate on pesun jäljiltä vielä märkä, rullaan sen hellästi pyyhkeeseen, joka imee ylimääräisen kosteuden. Villavaatteet pitäisi kuivata tasokuivauksena vaikkapa pyykkitelineelle levitetyn kuivan pyyhkeen päällä, mutta myönnän villanhoitosyntini. Meillä ei ole isoa pyykinkuivaustelinettä, joten meillä villavaatteet kuivuvat yleensä henkarilla tai kylppärin pienessä kuivaustelineessä roikkuen.

Villasta lumoutumiseni on siis ennallaan tänäkin syksynä, ja nyt vain pitäisi kyetä vielä pitämään silmät ja mieli avoimina syksyn upeudelle näin syysloman loputtuakin. Ruska alkaa täällä Helsingissäkin vedellä viimeisiään, ja seuraavaksi tarvitaan yhä herkempiä tuntosarvia aistimaan talveen valmistutuvan luonnon lumo.

Mutta minä tietoisesti yritän. Tiedän vuosien opettelun jälkeen ja kokemuksesta, että helsinkiläisessä marraskuussakin on hentoista ja haurasta kauneutta, kunhan vain järjestää aikaa sen aistimiselle.