Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza

Sitä tahtia kun metsän vihreyden keskelle alkaa ilmestyä keltaista, oranssia ja punaista, alkaa kehooni ilmestyä sienihulluuden oireita. Se tuntuu kutkuttavana levottomuutena, haluna selailla sienireseptejä ja pakkasessa olevan vapaan tilan tarkkailuna. Sienihulluuden oireita pahentaa jokainen pienenkin sienisaaliin kuva somessa. Oi sieniä! Siellä ne odottavat löytäjäänsä mättäiden suojissa. Kaunokaiset, ihanaiset. Pakko päästä metsään!

Tällä viikolla sienihulluus ajoi koko perheemme metsään, ihan vähän vain, arkipäivän rientojen jälkeen. Onni on asua Herttoniemessä, josta hilpaisee takapihan metsään muutamassa minuutissa. Sienijahdissa kaupunkimetsä luo tietenkin enemmän haastetta, kun apajilla on aika monta muutakin pitkin mättäitä sienimanian kourissa häärivää.

Sienestys on kuitenkin niin paljon muutakin kuin sienisaalis. Olen juossut noita samoja metsäpolkuja pitkin iltalenkeillä ihan hiljan, kuulokkeista askelille tahtia antavaa musiikkia huudattaen, ja vasta nyt hissuksiin kulkiessa tunsin jokaisella aistilla syksyn saapuneen.

Se näkyi varpujen väriloistossa, metsän kirpeän mehevässä tuoksussa ja mättäillä viipyilevässä kosteudessa. Lintujen ja eläinten äänet olivat hiljentyneet kesän ilakoivasta konsertista, ja jossain etäällä suhisevan metron sekä Itäväylän pystyi taas kuulla. Miten kokonaisvaltaisen hyvän olon pienikin piipahdus metsään saa aikaan.

Kauniiden, mutta myrkyllisten sienien lisäksi muutama ruokasienikin löytyi, vaikka bongaamamme tuoreet sienenperkeet kertoivat, että ihan edellämme kulkenut oli onnistunut keräämään parhaat päältä. Asettelimme sienikoriin kolme herkkutattia, varovaisesti kuin ne olisivat sienivauvoja. Pienen kosteikon laitamilta löytyi niin hyvä rypäs rouskuja, että päätimme kerätä nekin talteen. Sillä jos niitä sattuisi löytymään enemmän, jaksaisi ryhtyä ryöppäyspuuhiin.

Pysähdyimme pienelle evästauolle jättimäisen kaatuneen puunrungon luo. Lapsille oli kaakaota, aikuisille kahvia ja kaikille palanen kuivaa riisikakkua. En tiedä, näyttivätkö eväämme niin ankeilta, että ylhäällä puussa tuoreen kävyn kimpussa ahertanut käpytikka päätti tipauttaa saaliinsa siemenineen päivineen retkiseurueemme eteen. Kops.

Puunrungolla istuessani kaivoin puhelimen esiin ja soitin yhteistyökumppanini Kotipizzan meitä lähimpään ravintolaan, tilatakseni meille kotiinkuljetuksena neljä Sienimestari-pizzaa. Jos sienionni ei ole myötämielinen, kotimaiseen sienikauteen pääsee onneksi mukaan Kotipizzan kausituotteen, Sienimestari-pizzan tilaamalla.

Kotona kävimme vain hakemassa aterimet ylhäältä (vaikka sitten aina muistaa, että käsinhän me pizzamme kuitenkin päädymme syömään), ja Kotipizzan pizzalähetti kaartoi pihaan parahultaisesti. Katoimme pizzat ronskisti laatikoissa kotipihan pöytään ja huh huh nyt taas!

Jos Superseitan oli tirisevän ihanaa mättöä, Sienimestari on kevyen raikas ja metsäisen vivahteinen kumarrus suomalaiselle sienikaudelle. Kuulostaa ihan joltain viinimaistajajargonilta, mutta maistakaa itse – jos ette ole niin jo tehneetkin –  niin ymmärrätte.

Sienimestarin pohjana on mukavaa pientä kirpakkuutta tuova piparjuurimajoneesi sekä juusto (jos mielit vegaanista versiota, valitse vegaaninen juusto ja ehkä vähän tomaattikastiketta – väittäisin kuitenkin tämän pizzan toimivan paremmin valkoisena, eli ilman tomaattia). Päällä on Itä-Suomen Kaavilta poimittuja, kuivattuja ja sen jälkeen vedessä liotettuja herkkutatteja sekä suolaan säilöttyjä niin ikään Kaavin metsissä kasvaneita kantarelleja ja vielä Kotipizzan muista pizzoista tuttuja Satakunnassa kasvatettuja tuoreita herkkusieniä. Päällä on vielä Nousiaisissa kasvatettua rucolanversoa sekä kuopiolaisen perheyrityksen tekemää punasipulihilloketta. Uh, ah ja lääh! Sienikuumetta tämä pizza ei kyllä helpota, mutta ei se mitään. Pakko päästä sienikorin kanssa metsään taas pian.

Kuten sienikausikin, myös Kotipizzan Sienimestari on saatavilla vain rajoitetun ajan – niin kauan kuin sieniä piisaa. Pidän tästä satokausiajattelusta kovin. Samoin pidän siitä, miten alkujaan italialaisesta ruuasta on Kotipizzalla tehty mahdollisimman kotimainen tulkinta, joka silti on uskollinen saapasmaan pizzaperinteille.

Kun Kotipizza Group vajaa vuosi sitten liittyi osaksi norjalaista Orkla ASA:aa, moni mietti, että sinne meni se kotimaisuus sitten, ja minullakin oli siinä pureskelemista. Mutta on ollut ilo huomata, että Kotipizzan ketjun johto on edelleen täällä Suomessa, ja että lähes 70 prosenttia Kotipizzan käyttämistä raaka-aineista on kotimaisia, vaikka emoyhtiön emoyhtiö hyppäsi pari maata vasemmalle.

Ja se tekemisen ydin, kymmenet ja taas kymmenet itsenäiset franchisingyrittäjät, toimivat täällä Suomessa ja maksavat veronsa Suomeen. Kuten vaikkapa äitini ja isini, joiden Vaasan Kotipizzassa minä olen aikoinaan pyöritellyt pizzoja työkseni koulun ohella ja joilla nykypäivänä on kolme Kotipizza-ravintolaa, yksi Tuurissa ja kaksi Jyväskylässä.

Ei siis tarvitse lähteä kotimetsää edemmäs sieneen tai pizzaan, sillä lähimmän Kotipizzan valikoimasta löytyvät ne molemmat yhdessä: pääosin kotimaisista raaka-aineista valmistettu Sienimestari-pizza.