Kaupallinen yhteistyö: Visit Seinäjoki

Onhan se tullut aikaisemminkin todettua, että päästäkseen kauas, ei tarvitse lähteä kauas. Joskus voi itse asiassa palata lähelle juuriaan, kuten tein viikonloppuna. Lähdimme reissurymykaverini Marikan kanssa Seinäjoelle, joka on minulle entisenä pohjalaisena tuttu kaupunki, mutta joka pääkaupunkiseudulla valtaosan elämästään asuneelle Marikalle on leveästi pärisevine murteineen eksoottinen lomakohde.

Teimme reissun yhteistyössä Visit Seinäjoen kanssa ja päätimme, että keskitymme reissullamme siihen, mikä minusta on Seinäjoella parasta (kirpputoritarjonta) ja mikä elämässä ylipäätään on parasta (kasvisruokaa notkuvissa pöydissä luuhailu ajan kanssa). Ja huhuh, mitä hekumaa saimme molempien kanssa kokea!

Mutta ennen kuin menen siihen, minun on kerrottava tarina Seinäjoesta, minusta ja Marikasta melkein kymmenen vuoden takaa. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun olimme Marikan kanssa yhdessä Seinäjoella. Festarireissu kymmenisen vuotta sitten oli oikeastaan aloitus ystävyydellemme.

Me olimme noihin aikoihin samassa työpaikassa YleX:llä, jossa työskenteli tuolloin myös reissyrymykolmikkoomme yleensä kuuluva Aura. Me olimme samassa tiimissä Auran kanssa, mutta Marikaan olimme törmänneet Ylen betonikäytävillä vasta parisen viikkoa sitten. Marika oli lähdössä töihin Provinssiin, kun minä ja Aurakin päätimme extemporena lähteä festaroimaan. Vaikka emme vielä juurikaan tunteneet toisiamme, Marika ehdotti, että voisimme lainata hänen sinistä autoaan ja karauttaa sillä Pasilasta Seinäjoelle. Hän itse kun kulki radiokanavan festarikomppanian mukana, mutta voisi festareiden jälkeen napata itse auton alleen.

Niinpä siis lähdimme Auran kanssa Seinäjoelle tietämättä, missä edes olemme yötä tai milloin ja miten oikeastaan pääsemme takaisin Helsinkiin. 25-vuotiaana sellaisilla pikkuasioilla ei juurikaan päätään vaivaa. En edes kunnolla muista, missä sitten nukuimme (salainen hiipiminen Marikan majapaikkaan, hotellin kokolattiamatto ja sinisen auton penkit liittynevät jotenkin asiaan) tai miten matkasimme takaisin (junalla, mitä todennäköisimmin). Mutta sen muistan, että siitä monivaiheisesta ja tapahtumarikkaasta festariviikonlopusta alkoi ystävyytemme.

Nyt melkein kymmenen vuotta ja monenmoisia elämäntilanteita sekä yhteisiä reissuja myöhemmin palasimme Seinäjoelle. Tällä kertaa junalla, mikä on kätevä saapumisvaihtoehto Seinäjoelle oikeastaan melkein mistä päin Suomea tahansa. Junamatka Helsingistä Seinäjoelle vie Pendolinolla vajaat kolme tuntia, ja esimerkiksi Tampereelta sinne hurauttaa nopeimmillaan muutaman minuutin päälle tunnissa. Omasta lapsuuskotikaupungistani Vaasasta junalla posottaa Seinäjoelle vajaassa tunnissa.

Vaikka Seinäjoella keskusta on hyvin kompakti paketti ja otettavissa haltuun jalan heti juna-asemalta lähtien, on kiva, että asemalla sijaitsevasta nuorten kohtaamispaikka JOJOsta saa ihan ilmaiseksi lainaan Seinäjoen kaupunkipyörän sekä kypärän. Minä sain viikonlopuksi alleni Muru-nimisen fillarin ja Marikaa taas kiidätti Luppakorva-niminen kaupunkipyörä.

Tukikohtanamme reissun ajan toimi ihan aseman kupeessa oleva hotelli Alma (Ruukintie 4), joka on restaroitu vanhaan rautatieläistentaloon. Meidän huoneemme sijaitsi puisen päärakennuksen takana olevassa punatiilisessä tornissa, joka on alun perin 1920-luvulla rakennettu  VR:n höyryvetureiden vesitorniksi. En yhtään liioittele, kun kerron meidän kiljuneen onnesta, kun tajusimme hotellihuoneestamme löytyvän saunan.

Perjantai oli omistettu kokonaan hyvälle ruualle ja juomalle, ja poljimme keltaisten ratsujemme kanssa Uppalan Kartanoon (Ilmarisenkatu 14). Se on ihan keskustan tuntumassa oleva kaunis  ja tunnelmallinen kartano, jonka tunnettu historiaa ulottuu aina 1600-luvulle asti. Kartano sivurakennuksineen ja puutarhoineen on niin ovelasti piilotettu kerrostalojen keskelle, että minä en ollut tällaisesta paikasta aikaisemmin tiennytkään. Mutta nyt sitten nautittiin senkin edestä.

Me saimme nautittavaksemme neljän ruokalajin illallismenut, toinen vegetaarisena ja toinen vegaanisena. Vegaaninen kannattaa tilata etukäteen, että keittiö voi tarvittaessa hankkia erikoisraaka-aineita ruokaelämyksen täydelliseen varmistamiseen. Ruokaonnen lisäksi meidän kohdallemme osui kertakaikkisen ihana tarjoilija Elina, joka oli niin ammattitaitoinen, tilannetajuinen, ystävällinen ja samalla aito, että jopa kaltaiseni asiakaspalvelulta paljon vaativa oli mykistynyt.

Neljää ruokalajia ja neljää tuntia myöhemmin me olimme ihan ruokaonnesta pehmoisia ja ajankulusta pölmistyneitä. Pyöräilimme hämärtyvässä kesäillassa ihan keskustassa majaansa pitävään Still Standing tapas & wine -ravintolaan (Torikatu 9). Tapaksille ei ollut enää tilaa, mutta nautiskelimme aidoista hedelmistä tehdyt drinkit jammaillen taustalla soivia kuubalaisia rytmejä.

Olimme puoliltaöin hotelilla, kun Marika ehdotti, josko laitettaisiin sauna päälle. No perskules, olin viileässä säässä pyöräilyn jäljiltä vähän jäässä – ja kerrankos sitä Seinäjoella keskellä yötä saunoo!

Aamulla, aina yhtä onnelliseksi tekevän hotelliaamupalan jäljiltä, nappasimme taas pyörät alle. Päivän ohjelmassa oli kirpparikierros, sillä uskokaa kun sanon: Seinäjoki on salattu kirpputorien pääkaupunki, jonne todellakin kannattaa tehdä kirppisreissu kauempaakin. Kirppiksiä on paljon, ne ovat monipuolisia ja niissä on hinnoittelu kohdillaan. Itse vintagerakastajana tykkään etenkin hyväntekeväisyyskirppareista, sillä niissä pyörii vanhaa hyvälaatuista vaatetta ja tavaraa.

Aloitimme kirppiskierroksemme Törnävältä, eli alueelta, jossa Provinssikin järjestetään. Törnävän kirppis (Törnäväntie 14) on sympaattinen ja omalaatuinen kirpputori, jonka hyllyt ja nurkat notkuvat tavaraa kattoon asti. Vanhassa talossa soi sulassa sovussa vanhat iskelmät ja Jeesus-laulut, ja hinnoista sopii neuvotella. Minä löysin kotoa löytyvien vintage-Arabioiden kaveriksi lautasia sekä muutamat nimettömät lasit, joita niitäkin kotona on jo valmiiksi sieltä täältä löytyneinä. Hintaa kaikilla yhteensä 7 euroa. Marika löysi vyön, kaulakorun ja – koska miksipä ei – neljä marmorikuulaa.

Aamupyöräilyn ja kirppishurmion jälkeen olikin jo vähän nälkä, tietenkin, joten polkaisimme takaisin keskustaan ja kävimme lounaalla japanilaisessa ravintola Jukussa (Koulukatu 22). Siellä kauniin tyylikäs Japania ja Skandinaviaa yhdistävä sisustus on puoli ruokaa, eikä muutenkaan nälkäiseksi tarvitse jäädä: lounasaikaan noutopöydästä saa hakea napaan täytettä niin paljon kuin mielii ja jälkkäriksi voi vielä kasata  jäätelöpuffetista mieleisensä annoksen.

Navat pinkeinä polkaisimme keskustan tuntumassa olevaan Uppaan ja siellä Holmström second hand putiikkiin (Kuulankatu 3). Ja nyt kuulkaa huhuh! Olen kuullut Holmströmistä aikaisemminkin, mutta sen vaihtelevat aukioloajat eivät ole koskaan istuneet omiin Pohjanmaan-reissuaikatauluihini. Nyt onneksi natsasi, sillä aioin tehdä jokaisen Seinäjoen-matkani tästä edes Holmströmin aikataulujen mukaan. Kertakaikkisen ihana, hyvänmielinen ja upea second hand -putiikki, johon on kuratoitu esille parhaita ja tarvittaessa korjausommeltuja vintagelöytöjä. Ja kun on tottunut Helsingin vintagehintoihin, Holmströmin hintojen edessä oli ihan että take my money.

Toisin sanoen sekosimme Marikan kanssa ihan täysin ja riemusta kiljahdellen sovitimme kymmeniä vaatteita vain löytääksemme rekeistä lisää ihanuutta testattavaksi. Olen yrittänyt etsiä jo hyvät tovit päälleni reikiintyvien ja lahoavien vintagefarkkujen seuraajia, ja nyt tuli sellainen jackpot, että vain Seinäjoella moista.

Löysin siniset boyfriend-malliset Levikset, mustat ysäri-Levikset ja vielä päheät just sopivan korkeavyötäröiset shortseiksi pätkäistyt vintage-Levikset. Ja lisäksi ribbipaitoja (toinen 100 % silkkiä, toinen 100 % puuvillaa), Marimekon raitapaidan, upean ohuen villakankaisen mekon, harmaan joka paikan villapaidan sekä suomalaiset puukengät, jotka ovat ihan kuin minun makuni ja kokoni mukaan suunnitellut. Olin pökrätä onnesta!

Paria tuntia myöhemmin poistuimme Holmstömiltä kasseinemme ja pakkauduimme vaasalaisen kaverikaksikon autoon. Kävi nimittäin sillä tavalla, että vaasalaiset Veera ja Aleksandra olivat niin ikään tulleet Seinäjoelle kirpputorien perässä ja siinä Holmströmillä samoja rekkejä selatessa tuli puheeksi hyvät seinäjokelaiset kipparit. Kun tajusimme, että meillä oli sama matka Hyllykalliolle SPR-kirpparille, kehtasin pummia minulle ja Marikalle autokyydin. Pyörilläkin olisi voinut mennä, mutta meillä alkoi tulla aikataulu vastaan ja autolla päästiin nopeasti piipahtamaan sille kirpparille, jolle jokaisella Pohjanmaan-matkalla on päästävä.

Hyllykallion SPR (Laturitie 2) on jättimäinen käytettyjen aarteiden tavaratalo, josta löytää kaikkea mitä tarvitsee, mitä ei tiennyt tarvitsevansa ja mitä ei varmasti tarvitse. Olen löytänyt sieltä vuosien saatossa huonekaluja, mattoja, astioita, vaatteita itselleni ja lapsille, kenkiä ja mitä lie! Halli on iso ja vaatii kaiveluunsa aikaa, jota meillä ei nyt juuri ollut. Tein silti täsmälöydöt astiapuolelta, joka ei tälläkään kertaa pettänyt – olen hankkinut valtaosan meidän vintageastioista juurikin täältä. Nyt löytyi Riihimäenlasin juomalaseja, Sorsakosken aterimia, kristallinen pikkuvaasi pienille kukkakimpuille ja pallokuosinen rusettikauluspaita.

Jos olisi ollut aikaa, olisin käynyt vielä ainakin Humani-kirppiksellä (Rengastie 10) sekä Seinäjoen kierrätyskeskuksessa (Päivölänkatu 34 ), jotka molemmat ovat penkomista rakastavan aarteenmetsästäjän keitaita.

Kirpparikierroksen jälkeen meillä oli luvassa toisenlainen kierros: Aalto-kierros. Alvar Aalto nimittäin laittoi laukeutta komiaksi 50-luvulta lähtien, ja Seinäjoella on lähekkäin viisi Aallon suunnittelemaa rakennuskokonaisuutta kirkosta teatteriin. Saatattekin tietää, että olen rakkaudesta kallellaan Aallon suunnittelemiin rakennuksiin ja esineisiin. Kierros tarjosikin tietoutta Aallosta sekä Seinäjoesta ja lisäksi myös valtavasti silmänruokaa ja ihastuneita huokauksia.

Kierrokseen kuului myös piipahdus Lakeuden Ristin kellotornissa, josta oli komeat maisemat Seinäjoelle ja sen ympäristöön. Kellotorniin pääsee vierailemaan myös ilman opaskierrosta, kun kirkon ollessa auki käy pyytämässä kellotornin ovea auki ja maksaa vapaaehtoisen lähetystyöhön menevän euron hissimaksun.

Lauantain illalliselle fillaroimme pienessä vesisateessa torin laidalla olevaan Juurella-ravintolaan (Keskustori 1). Tämä laittoi ajatukseni uusiksi seinäjokelaisesta ravintolatarjonnasta, sillä voi hyvänen aika! Tällaisia ravintoloita on harvassa, ja täytyy nyt nolona myöntää, että en olisi tullut etsineeksi sellaista Seinäjoelta. Eihän tällaisia ole liiaksi edes isoimmissa kaupungeissa! Ravintolan konsepti ei ole ravintolamaailmassa mikään helpoin pitää hengissä, mutta kiitos pohjalaiset, että olette pitäneet Juurella-ravintolan hyvinvoivana jo monen vuoden ajan myös meitä turisteja varten!

Juurella-ravintolan ajatus viiteen sanaan tiivistettynä voisi olla lähiruoka, villiruoka, kausiruoka, luomuruoka ja hyvä ruoka. Se että joku on kaudessa tai luomua ei riitä, vaan sen pitää olla myös hyvää. Ja sen ravintola todellakin tekee, ja siksi minä lisäänkin vielä kuudennen sanan: ihana! Me söimme Marikan kanssa toistemme lautasilta maistellen vegaanisen menun (tilattava etukäteen) ja vegetaarisen menun.

Kaikki oli niin hyvää ja ajatuksella laitettua että! Oli ihana päästä nauttimaan ainesoista, joita ei itse osaisi tai hoksaisi tehdä, kuten horsmaa ja vuohenputkea. Erityinen kiitos myös siitä, että vegaanimenu ja vegetaarinen menu poikkesivat toisistaan, eli molemmat oli ajateltu omina kokonaisuuksinaan alusta lähtien. Samaten myös ruokalajien kanssa suositellut viinit olivat molemmille menuille omansa.

Ruokaonnessa piehtaroidessa aika kului taas huomaamatta, ja kolmea tuntia myöhemmin otimme vatsat tyytyväisenä pyörät alle. Poljimme piiskaavassa sateessa joenrannalla kauniissa maisemissa sijaitsevaan Mallaskosken panimoravintolaan (Vesitorninkatu 1). Paremmalla säällä panimon terassi on varmasti yksi pitäjän viihtyisimpiä, mutta nyt sateella otimme suosiolla pöydän sisältä.

Saimme eteemme kevyen olutmaistelun, eli pienet lasilliset viittä eri olutta, joista jokainen on pantu pienpanimossa, jonka tankit näkyivät ravintolan lasiseinän takana. Jos ja kun päädyt oluelle joenvarteen Seinäjoella varteen, maista ainakin vehnäolutta ja mustikkaolutta – ne olivat sekä minun että Marikan lempparit. Mallaskosken Panimoravintolassa on tarjolla myös sapuskaa, jota meidän vatsoihimme ei nyt mahtunut, mutta burgerbuffa (vegenä myös!) on kuulemma rummutuksensa ansainnut. Itse bongasin listalta myös muun muassa kukkakaaliwingsit ja friteeratut sirkat!

Mallaskoskelta saimme myös elämämme upeimman kohteliaisuuden. Nimittäin ollessamme lähdössä, baaritiskillä oleva asiakas totesi, että hänen oli ollut pakko mennä vessaan nauramaan, kun ryskäsimme pyöriemme kanssa paikalle. Hän kun oli katsonut, että Kumman kaa -sarjan Anne ja Elluhan ne siinä. Eikä tilanne ollut kuulemma yhtään helpottunut, kun tulimme sisään, sillä yhä olimme Marikan kanssa kuin Anne ja Ellu. Suurina Kumman kaa -faneina otimme tämän tietenkin sydämiimme suurena kehuna, josta on riittänyt iloa ja räkätysnaurua siitä lähtien.

Annen ja Ellun seikkailut jatkuivat vielä yhden kossuvissyn verran keskustan Palaveri-baarissa (Koulukatu 22). Kun ollaan Pohjanmaalla, on tietenkin maistettava myös Koskenkorvaa. Toisen paikallisen tislaamon, Kyrö Distilleryn (jonka tislaamokierrokselta juttua täällä), herkkuja maistelimme jo Juurella-ravintolan jälkijälkiruokana, kun hörppäsimme lasilliset Kyrö Dairy Creamia.

Ja sitten unta palloon!

Sunnuntai-aamuna, kahisteltuamme itsemme ylös hotellilakanoista ja syötyämme aamupalan, pääsimme kokemaan sellaisen sunnuntai-päivän aloituksen, että voi kun aina voisi. Sonyayasmin veti meille Kyrkösjärven metsämaisemissa ihanan avaavan, hellän ja rentouttavan metsäjoogan. Voin kertoa, että on hivenen eri asia tehdä aurinkotervehdyksiä auringossa kylpevässä metsässä kuin jumppasalin kelmeissä valoissa.

Sonyayasmin järjestää myös esimerkiksi sup-lautajoogaa, melontaa ja muuta luontoa sekä liikuntaa yhdistävää ihanuussäpinää Seinäjoella. Kannattaa napata siitä mahdollisuudesta kiinni, oli sitten paikallinen tai turisti.

Kropat ja mielet joogan hellimänä lähdimme viettämään sunnuntaipäivää Seinäjoen pääkirjastoon, Apilakirjastoon (Koulukatu 21). Se valmistui vuonna 2012, kun viereinen Alvar Aallon suunnittelema kirjasto oli jäänyt auttamatta liian pieneksi. Uusi kirjasto on moderni, mutta ikään kuin keskustelee myös Alvar Aallon iättömän arkkitehtuurityylin kanssa.

Apilakirjasto onkin valtavan nätti ja valoisa koko kaupungin ja sen lähipitäjien olohuone, johon turistitkin ovat tervetulleita. Sen lastenosasto on niin kutsuva, että en ihmetellyt kuullessani, että lapset eivät tahdo lähteä sieltä pois. Kirjat on aseteltu kirjataloihin, joiden keskellä voi pötkötellä lueskellen. Vihreä huone on nimetty piilomaaksi, ja siellä on kolosia, joihin vetäytyä seikkailemaan kirjojen sivuille. Kirjastossa on myös kahvila, mutta tällä kertaa me suunnistimme kahville toisaalle.

Tahdoin nimittäin ehdottomasti esitellä Marikalle vielä Valkoinen puu -kahvilan (Kalevankatu 11). Se on ollut itselleni yleensä se lounaspaikka, kun olen Pohjanmaa-reissuilla poikennut vanhempieni luota Seinäjoen kirpputoreille. Se on kaunis, viihtyisä ja freesi kahvila, josta saa myös ruokaa. Arkisin Valkoinen puu kattaa lounaspöydän, ja muuten nälkänsä voi taittaa esimerkiksi salaateilla ja panineilla.

Mutta se eniten huokailuja aikaansaava asia kahvilassa on sen kakkuvitriini, huhuh! Kotimaasta ja Yhdysvalloista, eli Ameriikoista, innoituksensa saaneet kakut ovat kuolattavat hyviä ja niistä asiakkaille leikattavat palat isoja. Etenkin reissun hivenen jo väsyttämät helsinkiläisturistit arvostavat myös sitä, että kahvia saa santsata lisää niin monta kuppia kuin tarvitsee.

Kakkupalasten verran onnellisempina kävimme palauttamassa kaupunkipyörämme juna-asemalle. Siitä hyppäsimme nyssyköinemme junaan, joka kuljetti nuokkuvat ja reissun hellimät muijat takaisin Helsinkiin. 

Eeppinen-sana viljeltiin kuluneiden vuosien aikana loppuun, mutta kun käytte katsomassa Lähiömutsin Instagramin kohokohtiin tallentamani videokoosteen Seinäjoen-reissustamme, ymmärtänette, että tämän reissun kohdalla tuota sanaa voi käyttää. Seinäjoen rysköömme on sanakirjaesimerkki eeppisyydestä.

Jaa: