Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Ympärillä kostea trooppinen ilma kietoutuu iholle, kun 9-vuotiaat lapset istuvat käsikädessä välissään pinkki iPod-soitin. Soittimesta luikertelee yksi nappikuuloke kummankin lapsen korvaan, srilankalaisen Madushanin ja suomalaisen Susannan. Toinen korva kuulee lintujen viserryksen ja sirkkojen sirityksen, mutta toisessa korvassa pauhaa Nightwish.

Tämä hetki yli kymmenen vuoden takaa on jäänyt siskolleni Susannalle mieleen ensitapaamisesta vanhempiemme toisen srilankalaisen kummilapsen kanssa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta musiikkia molemmat ymmärsivät.

Vanhempani, Reija ja Jarmo Valtari, ryhtyivät kummeiksi kahdelle srilankalaiselle lapselle vuonna 2007. Toinen lapsista on samanikäinen tyttö kuin nuorimmainen pikkusiskoni ja toinen samanikäinen poika kuin pikkuveljeni. Vanhempieni kummilapsitaivalta seuratessani lupasin itselleni, että sitten joskus kun opinnot ovat valmiina ja minulla on mahdollisesti omia lapsia, seuraan vanhempieni esimerkkiä.

Niinpä minä kaksi vuotta sitten ryhdyin World Visionin kautta kummiksi kahdelle kambodzalaiselle lapselle. World Vision on myös yhteistyökumppanini. Kummilapsistani Chhunna on samanikäinen kuin tyttäreni, ja Phannou taas samanikäinen kuin poikani. Kummius onkin vähän yllättäen antanut vielä paljon enemmän lapsilleni kuin minulle tai puolisolleni. Samanikäiset kirjekaverit tuovat tuhansien kilometrin päässä asuvien lasten elämät erilaisuuksineen ja samankaltaisuuksineen konkreettisemmin osaksi meidän perheemme arkisia jutteluita.

Mutta meillä ei välttämättä olisi elämässämme Chhunnaa ja Phannouta, ellei vanhempieni elämään olisi ensin tullut srilankalainen Sanjeewa, eli suomalaisittain Santtu.

Vuoden 2004 tsunamin jälkeen, kesällä 2005, vanhempieni puhelin soi. Vaasalainen Rita Lahti soitti kysyäkseen, pääsisikö noihin aikoihin 26-vuotias Santtu töihin vanhempieni marja- ja vihannestilalle. Santtu oli ollut Ritan autonkuljettajana, oppaana ja tulkkina, kun Rita oli ollut Sri Lankassa avustustöissä tsunamin jälkeen. Nyt Santtu oli matkannut Ritan kustantamana Suomeen toipumaan traumoistaan, mutta kaipasi tekemistä.

Sen kesän Santtu poimi herneitä sekä mansikoita vanhempieni tilalla ja samalla ystävystyi lapsuuden perheeni kanssa. Rita toi hänet marjatilalle aamulla, ja iltasella Santtu kulki takaisin samalla, kun Vaasasta haettiin marjatilan torikamat takaisin.

Santun kautta tarinat tsunamista ja sen vaikutuksista tulivat lähemmäksi. Vanhempani lähtivät mukaan hyväntekeväisyyshankkeeseen, jossa Sri Lankaan hankittiin 1000 litran vesisäiliöitä. Ne olivat tarpeeseen tsunamin runtelemilla alueilla, joissa kaikki kaivot olivat saastuneet meri- ja kuravedellä. He auttoivat keräyksessä, jossa srilankalainen perhe sai taloonsa ikkunat, ja lähtivät rahallisesti auttamaan vammaisten orpokotia sekä kaivojen ja koulujen rakentamista.

He olivat myös mukana organisoimassa kotikylälläni Järvenkylässä keräystä, jolla hankittiin varat uuteen kalastusveneeseen Santun tuntemalle kalastajaperheelle. Perheen vanha vene oli tsunamissa haljennut keskeltä kahtia. Vuonna 2007 vanhempani lähtivät Sri Lankaan ostamaan ja luovuttamaan kalastajaperheelle venettä kerätyillä lahjoitusrahoilla. Veneen nimeksi tuli Järvenkylä, ja se kastettiin hajottamalla kokkaan kookospähkinä. Vanhempieni kuskina, oppaana ja tulkkina tuolla reissulla toimi tietenkin Santtu.

Sillä samalla veneenluovutusreissulla kypsyi myös ajatus kummilapsista. Vanhempani olivat aikaisemmin toimineet yleislahjoittajina, mutta veneen luovuttaminen sai aikaan tunteen siitä, että olisi kivempi nähdä konkreettisesti, mitä lahjoitusrahoilla tehdään ja mitä niillä saadaan aikaan.

Niinpä pian Sri Lankan matkan jälkeen, vuonna 2007, heistä tuli Madushanin ja Sanjayan Lions-kummeja. Molempien kummilasten perheet elävät Sri Lankan keskiosissa, joten tsunami ei yltänyt heihin asti, vaikka henkisesti aallot tuntuivat tietenkin koko saarella. Molempien lapsien isät olivat kuolleet jo tuolloin, ja esimerkiksi Sanjayan äiti teki alkuun ompelutöitä poljettavalla Singerillä ansaiten alle 20 euroa kuukaudessa.

Olikin selvää, että ilman kummien tukea lasten koulujen käymisestä olisi voinut vain haaveilla. Vanhempieni säästämissä kummipapereissa lukee, että tuolloin 10-vuotiaan Madushanin ainut haave ja toive oli saada korkeampi koulutus.

Seuraavien vuosien aikana Sri Lankan ja Suomen väliä on kulkenut kirjeitä ja pieniä paketteja. Kummilapset ovat muistaneet kirjeellä vähintään neljä kertaa vuodessa, ja vuosittaisista raporteista on voinut seurata, miten kummilapset ovat pärjänneet koulussa (erinomaisesti!) ja että mihin muuhun kuin koulutukseen kummirahoja on käytetty.

Vanhempani ovat myös käyneet Sri Lankassa tapaamassa kummilapsiaan ja muita vuosien varrella Sri Lankasta saamiaan ystäviä vuoden–kahden välein. Samalla he ovat monesti tehneet pientä mutta tarpeellista avustustyötä, kuten vieneet saarelle pahvilaatikoittain käytettyjä silmälaseja. Välillä reissuilla mukana ovat olleet myös nuorimmaiset sisarukseni, kuten sillä kerralla kun Madushani ja Susanna kuuntelivat yhdessä Nightwishiä. Minunkin piti kerran lähteä mukaan, kunnes matkaa edeltävänä päivänä teloin jalkani kipsikuntoon.

Tapaamisissa on aina käynyt ilmi omin silmin nähtynä, miten konkreettisesti apu menee perille. Lähtien siitä, että pyykkinarulla on ollut kuivumassa Suomesta synttärilahjoina lähetettyjä vaatteita. Mutta tärkeintä ja vaikuttavinta on ollut koulutus, jonka kummien avustus on kummilapsille mahdollistanut.

Nykyään kummilapset eivät tosin enää ole lapsia, vaan nuoria aikuisia. Sanjaya opiskelee lukiossa ja tahtoo kirjanpitäjäksi – melkein kuin merkonomiksi ja ylioppilaaksi tuplatutkinnolla opiskeleva veljeni. Madushani opiskelee opettajaksi yliopistossa – melkein kuin varhaiskasvatuksenopettajaksi opiskeleva siskoni.

Viimeisimmässä kirjeessään Madushani kirjoittaa näin: ”Jos ette olisi lahjoittaneet minulle rahaa ja muuta apua kuluneiden 12 vuoden ajan, en olisi menestynyt näin. Kiitos teille siitä.” Kymmenenvuotiaan Madushanin ainut haave ja toive korkeammasta koulutuksesta on toteutumassa.

Mitä sitten kuuluu Santulle? Hän kävi vielä viitenä kesänä vanhempieni tilalla töissä. Mukana oli vuodesta riippuen myös hänen setänsä, isänsä, äitinsä, veljensä, sisko, siskon mies ja lopulta myös puoliso. Sen jälkeen turismi Sri Lankassa alkoi elpyä tsunamin jäljiltä, ja Santun Hikkaduwan rannalla sijaitsevalla Sunset Coffee Barilla riitti taas asiakkaita. Nykyään Santtu pyörittää myös Finlanka-hotellia.

Kuutisen vuotta sitten Sri Lankasta kuului iloisia ja odotettuja uutisia, kun Santtu kertoi hänen ja puolisonsa odottavan lasta. He halusivat antaa tyttärelleen jonkun suomalaisen nimen ja kysyivät siihen ehdotuksia vanhemmiltani. Suvituulisten mansikkakesien ja monen vuoden ystävyyden jälkeen Hikkaduwassa temmeltääkin tällä hetkellä menemään viisivuotias srilankalainen Suvi-niminen lapsi.

Täällä voit ryhtyä World Visionin kautta kummiksi, kuten minä tein, ja muuttaa helposti yhden lapsen elämän suunnan ja auttaa samalla lapsen koko kotikylää. Kummien tuki käytetään puhtaaseen veteen, toimeentuloon (muun muassa antamalla perheille mikrolainoja ja opettamalla yrittäjyystaitoja), terveyteen ja koulutukseen. Ja samalla kun kummina auttaa muita, käy sillä tavalla jännästi, että saa myös itselle hyvää mieltä, uusia ystäviä ja ymmärrystä.