Kaupallinen yhteistyö: Polarn O. Pyret
Ulkona ovat tällä viikolla paukkuneet talven kovimmat pakkaset, mutta silti ilmassa on ollut vahva aavistus lähestyvästä keväästä. Olen asetellut maljakoihin tulppaaneita hempeissä kevätsävyissä, hurautellut pehmeitä vihersmoothieita tuoreyrteistä ja antanut ajatusten harhailla kevään viljelylaatikkosuunnitelmiin. Viime kesän kymmenien kilojen marjasadot alkavat olla syötynä pakastimista, ja villasukkahousut on kulutettu puhki.
Olen imenyt kirkasta ja kaiken valaisevaa kevätaurinkoa hengästyneenä. Miten paljon olenkaan kaivannut – suorastaan nääntyneenä tarvinnut – elon jäseniin palauttavaa aurinkoa, pakkasen kuivattamia katuja ja pidentyneitä päiviä, jotka elvyttävät värit taas loistoonsa. Haluaisin tuulettaa sekä rymsteerata kodin joka nurkan ja tanssia auringon parkettilattialle heijastamassa valovälkkeessä.
Tekisi jo niin mieli kaivaa paljas iho esiin villakerrosten alta ja sipsutella paljain säärin ja varpain, edes sisällä. Mutta eihän tällainen vilukissa voi moista edes miettiä ennen juhannusta – kuvausten jälkeen vedin salamana villasukat takaisin jalkaan. Ja kun malttaa pysähtyä miettimään, eihän tässä mikään hoppu ole. Juuri nyt on hyvä. Lempivuodenaikani on tässä ja vielä edessä. Vielä ei tarvitse kauhulla miettiä pimeyttä ja että miten siitä taas selviää.
Lasten sukka- ja alusvaatelaatikolle kevät on jo hiippaillut; siihen merinovillasukkien ja -pitkisten viereen. Kävin hakemassa Polarn O. Pyretiltä lapsille sukkia, sukkahousuja, alushousuja ja muutamat leggingsit, joiden pastelliset sävyt näyttävät niin herkullisilta, että ne tekisi mieli asetella esille hyllyihin kuin irtokarkit karkkikauppaan.
Lapsillamme on käytössään lähes poikkeuksetta vain Polarn O. Pyretin sukkia, sukkiksia ja alkkareita. Vain muutamat ohuet juhlasukkahousut ovat muualta ostettuja. Näin on ollut jo vuosien ajan, eikä kuopus ole tainnut kertaakaan käyttää muun merkin sukkia tai boksereita. Toisen lapsen syntyessä olin jo kokemuksen kautta oppinut, mitkä alusvermeet ovat laadultaan parhaita. Pidän myös siitä, että etenkin lapsilla alusvaatteet on valmistettu luomupuuvillasta, ja PO.P:lla alkkareiden lisäksi myös kaikki puuvillaiset sukat ja sukkikset ovat luomupuuvillaa.
Alusvaatteita ja sukkia käytetään ja näin ollen myös pestään kaikista vaatteista eniten, joten niissä vaate päätyy todelliseen laatutestimyllyyn. Meidän poppoon kokemuksen mukaan PO.P:n sukat ja alkkarit pysyvät parhaiten muodossaan, eikä niiden puuvilla lörpsähdä. Jopa boksereiden paksut kuminauhat pysyvät kunnossa parin vuoden tehokäytön aikana, vaikka me vastoin pesuohjeita kuivaamme alusvaatepyykin aina kuivausrummussa.
Minä vihasin lapsena sukkahousuja, sillä ne olivat niin kamalat päällä. Kinnaavat, rahisevat ja koppuraiset. Siksi ymmärrän hyvin esikoistani, jolle on tärkeää, että etenkin ne sukkiset tuntuvat hyviltä, istuvilta ja pehmeiltä. Olen itse ihan samanalainen yhä nykyäänkin. PO.P:n sukkahousut ovat parhaimmuudessa ihan omaa luokkaansa. Voi kun niitä tehtäisiin aikuisille myös! Kuopuksen raivo sukkien pukemista kohtaan lakkasi, kun tajusin koittaa hänellä perinteisten puuvillasukkien lisäksi PO.P:n jarrusukkia. Niiden juju on sukkien pohjassa olevien kumijarrujen lisäksi joustavat ja pitkät varret, jotka pienen lapsen on helppo pukea itsekin ilman turhautumiskiukkua.
Tiedän, että on hivenen outoa olla näin pähkinöinä sukista ja alusvaatteista, mutta hitsi vie! Tykkään niin siitä, jos arjessa joku asia toimii kuten pitäisi ja vielä paremmin. Ja meidän rymysakkimme menoa kestävät vaatteet ovat sellainen ilonaihe. Tietenkin parhaatkin vaatteet kuluvat käytössä, ja aika monet esikoisen lempisukkahousut on lopulta usean paikkaamisen jälkeen ollut pakko heittää pois. Mutta yllättävän monet sukkahousut ja etenkin sukat olen antanut tai jopa myynyt eteenpäin niiden jäätyä pieniksi lapsillemme.
Polarn O. Pyretillä on nykyään aina voimassa oleva tarjous sukkatuotteista, alusvaatteista ja leggingseistä, joista kaikista voi valita kahden hinnalla kolmet. Tarjous pätee myös nettikaupassa. Ota kolme, maksa kaksi -tarjoukseen voi sekoittaa tuotteita, eli voin napata vaikka yhdet vyötäröltä kiristettävät leggarit esikoiselle tanssimekon alle puettavaksi, yhdet jarrusukat kuopukselle ja yhdet sukat minulle. Tajusin nimittäin vasta nyt, että merinovillasukkien lisäksi myös PO.P:n legendaarisia puuvillasukkia saa aikuisten koossa!
Ihan paljain varpain en siis vielä voi auringon lämmittämällä parkettilattialla piruetteja tehdä, mutta kevättä enteilevin pastellisukkavarpain kyllä.
Hei! Suloisen näköisiä vaatteita. Itse en ole uutena raaskinut p.o.p.in vaatteita ostaa, paitsi kerran. Reissussa lapsella oli liian vähän sukkia mukana ja tein poikkeuksen ostamalla kahdet p.o.p.in sukat. Ja voi mikä pettymys ne olikaan! Nätit kyllä, mutta värit kulahti pesussa heti ja pinta nukkaantui. Useat ns. halppissukat on pitäneet kuosinsa paljon pitempään. Pikkujuttu sinänsä, mut jäin miettimään sattuiko meille maanantaikappaleet vai mitä. Pesuohjeet katson aina. Haluan uskoa että paidat ym. on laatua, niin kova on suosio. Ja merkin tyyli muakin miellyttää.
No oho, meidän sakilla on ihan päinvastainen kokemus sukista! PO.P:n peruspuuvillasukat pysyvät hyvin värinsä ja muotonsa, eikä nukkaa kerry häiritsevästi. Tietty ne käytössä kuluvat, mutta muihin lapsille ostamiini sukkiin verrattuna ihan omaa luokkaansa. Just pakkasin näiden kuvissa näkyvien tieltä pieneksi jääneitä pois, ja osa oli sellaisia, jotka ovat palvelleet eka esikoisella ja nyt kuopuksella, mutta silti jemmasin ne kirppiskassiin seuraaville käyttäjille. Osa toki oli niin ohueksi kulunut varpaista ja jalkapohjista, että laitoin suosiolla vain pois.
Noista jarrusukista mulla ei ole niin pitkää kokemusta. Ostin ekat vasta kuopukselle, ja se taisi olla viime keväänä. Käytössä ne ovat edelleen, eikä ole moitittavaa.
Niin ja ohuet merinovillasukat toki nukkaantuvat käytössä, se kun on villan ominaisuus. Niitä pitää sitten vain huoltaa nukkaleikkurilla, mutta vähän on ollut niukasti sellaiseen aikaa tässä 😀
Tosi harmillinen ja kurja kokemus teillä, ei kuulosta yhtään niitlä PO.P:n sukilta, joihin mä olen vuosien saatossa tottunut.
Meillä on kans hyvät kokemukset Popin sukista ja boksereista, kelpaa meidän herkästi tuntevalle lapselle kun laput leikkaa pois. Ja kestävät tosiaan, erityisesti bokserit. En ole kyllä itselle löytänyt noin hyviä sukkia saati alushousuja, sukkia tilasin aiemmin alesta kokeeksi lasten mallistosta aikuisten koossa. Ja hyvin on tähän mennessä kestäneet, mutta vielä on testi käynnissä.
Merinosukat meillä tahtoo Popilta mennä nopeasti, sekä ohentua että jotenkin pienentyä. Näyttää samalta muillakin merkeillä olevan, mitä nyt on vähän kokeiltu.
En tiennytkään, että tuo ”ota 3 maksa 2” koskee kaikkia ko tarjousryhmään kuuluvia
Niin siis tilasin itselleni myös Popilta testisukat, taisi jäädä epäselväksi
Mullakin on täällä testi meneillään uusien sukkieni kanssa, jotka ovat samikset lasten omien kanssa 🙂 Merinovillasukkia nyppyyntyvät tosiaan helposti, mutta jaloissa ollessaan villa on niin kovassa käytössä, että ei kai auta. PO.P:n merinovillaiset aluskerrastot kun ovat pysyneet parempina, vaikka toki niissäkin villa on ”elänyt”.
Ja joo, tuo tarjous on aika uusi juttu ja koskee tosiaan kaikkia tarjousryhmään kuuluvia, eli tuotteita voi sekoitella keskenään.
Mä ostin kehujen saattamana itselleni (koon 37 jalka mahdollistaa :)) popin sukat testiin, mutta ei näistä lemppareita tullut (sukat on turhan koppurat mun makuun, kuivaurummutuksen jälkeenkin, muuten ihan ok jämäkät perussukat, ei sen ihmeempää). Mutta se on kyllä tärkeetä, että sukat ja pikkarit on hyvät. Meillä lapsen luottopikkarit on Lindexistä (noita ennen oli random-pikkareita ja jatkuva marina huonosti olevista pikkareista) ja luottosukat Kappahlista (josta ostan edelleen omatkin sukkani).
Mulla on koon 40 jalka, mutta PO.P:lta löytyi sukat myös mulle 🙂 Merinovillasukat ovat olleet käytössä koko talven unisukkina, ja nyt sitten puuvillasukatkin pääsivät testiin.
Tuli nyt vasta mieleen, että sukkamakuja on varmasti niin monenlaisia, että sekin vaikuttaa kokemuksiin. Mä kun tykkään sellaisista napakoista sukista, mutta ei koppuraisista. Liian pehmeät ja löysät eivät ole mun makuuni, miksi en vaikka mistään tennissukkatyylisistä tykkää yhtään. Tuntuvat lötköiltä päällä, vaikka jotkut muut kai sitten voisivat sellaisissa sukissa painella menemään aina.
Mutta kyllä, se että sukat ja pikkarit on hyvät, vaikuttaa niin paljon fiilikseen. Siksi on onni löytää just itselle / lapsella sopivat 🙂
Popin sukista ja pikkareista olen tykännyt, mutta sukkiksista en. Sukkikset on muuten ihan hyvät, mutta pylly kuluu nopeasti ohueksi ja alkaa pussittaa. Näin oli jo vaippojen kanssa, mutta taas testasin kun lapdi 5-vee. Edelleen kuluivat pyllystä luokattoman nopeasti
Hmm no joo, ehkä tuota pussitusta on muuten meilläkin, nyt kun ajattelee. Mutta eipä niin, että se olisi koskaan häirinnyt mua tai lasta.
Popin alushousut ja sukat hyviä mutta meille kelpaa jopa vielä paremmin Sanetan pikkupöksyt ja alustopit. Myös petit bateau käytössä. Popilta ostan ainoastaan villasukkahousuja, mielestäni perussukkahousut ovat surkeita (nyppyyntyvät ja ovat kovaa materiaalia). Sukkahousut ja sukat (myös villaisia) tulee meille Meltonilta ja Falkelta. Kannattaa kokeilla myös näitä
Komppaan tätä. Meltonilla aivan ehdottoman loistavat sukkahousut. Niiden villasukkkahousut ovat todella pehmeät ja tulevat tarpeeksi korkealle, lapseni inhoaa matalia ja helposti valuvia sukkiksia. Eivät nukkaannu oikeastaan ollenkaan ja sukkaosa kestää kulutusta poppia paremmin. Lapsi on tosi tarkka sukkiksista, mutta noita rakastaa. Suosittelen todella lämpimästi!
Popin villasukkahousut ovat meillä kuluneet polvista ja pyllystä nopeasti + nukkaantuvat tosi helposti.
Myös Sannetan alusvaatteet ihania ja pehmoisia, myöskin lasten lemppareita.
Sanneta ja Meltton olivatkin mulle ihan uusia merkkejä. Falkelta mulla on merinovillaisia polvisukkia, ja samaten talven merinovillasukkahousut ostan aina sieltä. Ne kestävät mulla yhden kauden vain nekin, mutta toisaalta käytän niitä ihan koko ajan ja pyöritän kolmea paria päällä. Lisäksi oon ostanut Falkelta muinoin lapselle sukkahousuja, joihin mahtui hienosti myös kestovaippapylly 🙂
Popin sukat on kyllä ihania! Oma sukkalaatikkonikin notkuu popin sukkia, sillä niitähän saa aika isoja kokoja. Itse asiassa, jopa mieheltäni löytyy popin sukkia kokoa 40-42 (12-vuotiaan koko 🙂
Mun mielestä niillä on kanssa taipumus mennä kovaksi pesussa, mutta niiden aivan ihana värimaailma ja kuviointi on niiden juttu (siis ainakin mun jaloissa). Päivästä tulee aina parempi kun laittaa värikkäät sukat. Tämän kevään uutuudet ovat kyllä ikävän tylsiä väreiltään ja kuoseiltaan, ainakin minulle.
Mulla on jopa yhdet popin punaiset paksut sukkahousut (jouluksi) ajoilta, jolloin vielä oli myynnissä 170 cm asti 😉
Mulla on nyt just testissä ekaa kertaa just tuon 40-42 kokoisia sukkia – oma jalkani kun on reilu nelikymppinen. Ohuita merinovillasukkia on ollut aikaisemminkin 🙂
Tuli nyt mieleen, että mehän käytetään kaikki puuvillasukat aina kuivausrummussa. Voi olla, että siksi ne ovat pehmoisia, mutta just sopivan napakoita. Narulla kuivattaen jäävät varmasti enemmän koppuraisiksi.
Villasukkahousuista tulikin mieleen akuutti kysymys: Omat villasukkahousuni ovat tässä viimeisen kuukauden aikana alkaneet mennä käyttökelvottomaan kuntoon. Mitä villasukkahousuja suosittelisit aikuiselle? Toiveena olisi kestävät, lämpimät ja mieluusti myös hyvin päällä pysyvät sukkahousut. Entiseni taitavat olla Norlyniltä monen vuoden takaa.
Mä olen käyttänyt vuosien ajan Falken merinovillasukkahousuja. Tykkään; säilyttävät muotonsa, tulevat tarpeeksi ylös, ovat lämpimät, eivät kutita ja ovat haastavalle kropalleni (pitkät jalat, tasapaksu keskivartalo) istuvat. Mutta eivät nekään mulla käytössä kestä kuin yhden kauden. Toisaalta pidän niitä ihan koko ajan apauttiarallaa syyskuusta toukokuuhun ja kierrätän sitä kolmen (joskus neljä) parin settiä tämän ajan.
Jos jollain muulla on muita vinkkejä, kuulen mäkin mielelläni. Toi kestävyys kun vähän laittaa ärsyttämään. Mä en enää suostu tälle kaudelle ostamaan villasukkahousuja, mutta nuo alkusyksystä ostamani ovat niin rikki, että yhdet olen jo laittanut pois. Ja nyt sitten on talven kovimmat pakkaset.
Kiitoksia tästä ja hoitoainevinkistä myös! Pitää ehkä ensi syksynä ostaa vaikka yhdet Falket testiin; en ole niitä ennen kokeillut.
mutta se mikä harmittaa ihan mielettömästi on kokojen loppuminen! olen ollut yhteydessä popin henkilökuntaan asiasta koska meillä on ongelma! Ne popin kalsarit on ihan huiput, mutta nyt 12-vuotiaalle ovat jo niin piukat ja koot loppuvat kesken. poitsu on tosi tarkka vaatteiden tunnusta ja ei ole löytynyt muita yhtä hyviä ja hän kulkee nafteissa. ollaan tosi pulassa ja ihmettelen miksei kokoja voi olla 170 asti vaikka.
Hei! Jos tarkoitat niitä raitakalsareita punanen&sininen&harmaa, niin niitähän löytyy aikuisten koossa xs-xl, jolloin lapsi voi 146/152 jälkeen siirtyä kokoon xs 🙂
Salla tuossa antoikin hyvän vinkin, että josko aikuisten XS-koko olisi soppeli. Mulla on itselläni PO.P:n raitakalsarit koossa L (olen 179 senttiä pitkä), näkyvät tässä
postauksessa 🙂
Mutta niistä värikkäistä ja ”lapsekkaista” sukkahousuista saisi kans olla isompia kokoja. Onneksi sentään raitasukkiksissa riittää kokoja vielä vuosiksi.
Äh, äskeinen kommenttini lähti liian aikaisin. Ajattelin kysellä myös, oletko löytänyt jonkin pitkille hiuksille sopivan mieluusti luonnonkosmetiikkaa olevan (melko) edullisen hoitoaineen? Itse en yleensä koe hoitoainetta tarvitsevani (ja ehkä myös piheydessäni säästän, kun en sitä erityisesti kaipaa…), mutta nyt pakkasten aikaan hoitoaineesta voisi olla hyötyä, jotta eivät pitkät hiukset lennä ihan missä sattuu. Osaatko vinkata, mitä kannattaisi lähteä kokeilemaan?
Mäkään en tarvitse hoitoainetta kuin kausittain, joten hoitoaineista ei ole kovin paljoa kokemusta. Mutta kun hoitoaineelle on ollut tarvetta, olen tykännyt silloin käyttää Mádaran hoitoaineita. Sitä olen pitänyt hyvänä ja hinta-laatusuhteeltaan passelina.
Mun on pakko kehua popin sukkia. Kalliita ovat, mutta ovat oikeasti kestävät. Meillä popin sukat kestävät kahdella pojalla, kun jotkin halpissukat kuten Lindex, H&M eivät kestä edes yhden pojan kulutusta. Juuri ostin paketin halpissukkia ja kuukauden jälkeen jäljellä on parit ehjät. Taas päätin, että ostan ainoastaan popin sukkia, jotka kestävät ainakin kahden pojan kulutuksen.