Kaupallinen yhteistyö: Finlayson
Meillä on ollut ihan hurja ikävä metsään. Olisi ihanaa voida makailla ihan lähekkäin pienessä teltassa ja kuunnella ympärillä tuulessa huojuvaa metsää ennen uneen vajoamista. Syksy on kuitenkin ollut niin sateinen, että ei olla viitsitty lähteä lasten kanssa tarpomaan telttaretkille. Kai siksi lapset ovat alkaneet leikkiä telttaretkiä.
He raahaavat keskelle olohuonetta ruokapöydän tuolit. Niiden päälle asetellaan läjäpäin torkkupeittoja ja -vilttejä katoksi. Majanrakennuspuuhien onneksi olen vilttirohmu, jonka kodissa on torkkupeitto joka tuolin kulmalla, sängyn päällä ja sohvan nurkassa. Nuotion lapset tekevät vesiväripensseleistä, joiden päälle asetellaan leikkikeittiön ruokia paistumaan; tomaattia, sieniä ja kermakakkua.
Lasteni mielikuvituslaukasta se oma ajatuskin sitten lähti. Sain ilokseni tehtäväkseni esitellä teille Finlaysonin uutukaisista lemppareitani ja tajusin, että minunhan on ehdottomasti rakennettava lasten kanssa maja. Sellainen pehmoinen pötköttelypaikka, jossa Tampereella vuonna 1820 perustetun Finlaysonin rehevät, herkät ja klassiset kuosit pääsevät luomaan ympärille satumaisen tunnelman. Ja niin tehtiin! Muutamat tuotteet nappasin meille itsellemme, ja osan majarakenteista valitsin kuvauslainaan.
Finlayson teki tämän vuoden syksyllä mallistouudistuksen, jossa mallisto jaettiin ihaniin, tyylikkäisiin ja jännittäviin designeihin. Kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaiset jakautuvat näihin ryhmiin, ja oma lokeroni oli aika selvä. Teillekään tuskin tulee yllätyksenä, että rehevät ja jännittävät kuosit vetoavat visuaalisella seikkailullaan eniten minuun. Jos osaisin piirtää mietteeni paperille, syksyisestä metsästä sävynsä poimiva Sadussa-pussilakanasetti olisi minun ajatusmaailmani.
Villipedot-torkkupeitto sekä erikseenkin myynnissä olevat tyynyliinat ovat kikatuttavan söpöt. Eihän mitään noin suloisen veikeää voi olla rakastamatta! Ja sitä paitsi, torkkupeittohamsterilla on näemmä aina tilaa yhdelle peitolle, johon kääriä itsensä päiväunien ajaksi ja jonka vetää kotikonttoripäivien aikaan lämmittämään harteita. Tosin joudun aina etsiä peittoa eri puolilta kotiamme, sillä lapsetkin tykkäävät siitä, minkä takia se usein löytyy lasten kerrossängystä myttyrältä. Sängylle pedattuna se itse asiassa toimisi hyvin keveänä päiväpeittona.
Toinen Finlaysonin pääteema eroaa aika paljon siitä värikkäästä Finlaysonista, jonka minä olen oppinut tuntumaan pienestä pitäen. Mallisto on tyylikäs ja nojaa Finlaysoniin perinteisiin. Kuosien sijaan keskitytään siihen, miltä vaikkapa pussilakana tuntuu. Flanelliset Reno-pussilakanat ovat niin ihanan pehmeät, lämpimät ja kutsuvat, että kotikonttorilla työskentely saattaa jossain välissä ihan huomaamatta päätyä pikkutorkkuihin viereisessä makuuhuoneessa. Utuisen sininen väri tuntuu rauhoittavalta ja lohdulliselta syksyn ja talven pimeydessä. On ihan ok olla välillä muutakin kuin säpinää ja ympäriinsä roiskuvaa väriloistoa.
Viimeinen teema on nimensä mukaisesti ihana. Se on romanttinen, kukkiva ja suloinen, mikä kuulemma on sellainen paletti, joka eniten vetoaa meihin suomalaisiin. Hempeissä ja kesäisen kepeissä Tatuainen-lakanoissa voisin nähdä haaveunia siirtolapuutarhamökistä omalla verannalla, raparperipuskalla ja lautalattialla, jolla aurinko leikkisi säteillään niinä laiskoina sunnuntai-iltapäivinä, kun aika on unohtanut ikuisen hoppunsa.
Meidän liinavaatekaapista on löytynyt aina Finlaysonia, sillä sain sellaiset mukaani muuttaessani omilleni 17-vuotiaana. Eikä lakanarakkaus ole siitä hiipunut. Pidän Finlaysonin edustamasta pohjoismaalaisesta ja raikkaasta visuaalisuudesta. Koska olen ihan lääpällään 50-luvun skandinaaviseen suunnitteluun, ei kai ihme, että Finlayson on kulkenut mukanani vuosikymmenien ajan. Finlayson kun perusti oman – sittemmin jo lopetetun – suunnitteluateljeen Forssaan juurikin 50-luvun alussa.
Esimerkiksi Elefantit näyttävät ihan yhtä freeseiltä nyt kuin niitä hankkiessani vuosia sitten tai silloin kun kuosi vuosikymmeniä sitten suunniteltiin. Edelleen suurin osa suosikeistani löytyy sieltä 50-luvulla suunnitteluista ja yhä tuotannossa olevista kuoseista. Itse tykästyin kuvauslainoista etenkin musta-valkoiseen Onni-kuosiin, enkä ihmetellyt, kun tajusin senkin olevan peräisin jo 50-luvulta. Lapsiperheellisille tiedoksi, että tuosta sydänkuosista on nykyään saatavilla pussilakanat myös vauvojen koossa sekä lasten koossa.
Tänä päivänä Finlaysonin tuotteet valmistetaan pääasiassa Euroopassa ja Turkissa. Tuotantoketjua on avattu ilahduttavan avoimesti esimerkiksi täällä. Viime vuosina Finlayson on tuulettanut lakanoista pölyjä ja tehnyt mielestäni mahtavaa brändityötä. Esimerkiksi lakanat 50 vuoden takuulla, kierrätyslakanoista tehdyt räsypalat ja kieltäytyminen myymästä tuotteita rasistiselle jälleenmyyjäketjulle ovat ensinnäkin tietenkin penteleen hyviä markkinointitemppuja, mutta myös sellaisia arvoja, joiden ansiosta mekin ylpeydellä nukumme finlaysoneissamme.
Näiden majatunnelmien kera toivotan rentoa ja pehmoisen ihanaa viikonloppua teille ihanat! Jos vain on mahdollisuus, rakentakaa tekin viikonlopun aikana maja. Köllöttely majassa yhdessä tärkeiden tyyppien kanssa toimii niin murjotuksen häätämiseen kuin onnellisuuden ylläpitoon, voin luvata. Parasta on, että viikonlopun aikana majassa voi nukkua yhdessä perhepäikkärit.
Olen seurannut blogiasi jo lähes kuuden vuoden ajan. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä, vertaistukea ja ikkunaa toisenlaiseen perhe-elämään. Ikävä kyllä blogisi on mennyt koko ajan kaupallisempaan suuntaan. Alkuun kaupalliset yhteistyöt olivat mielenkiintoisia, ihania ja yllättäviäkin vinkkejä. Vähän myöhemmin nostelin osalle kulmiani, esim. samalla kaavalla eri blogeissa kirjoutetulle jalkojen hoitovinkille. Nyt blogisi on kuin 2017 vuoden versio ostos-tv:stä. Välillä pilkahdus onnesta sitten taas hehkutusta kuinka tämä-tuo-se tuote on niin hyvä, mahtava, ohittamaton tarjous. Kiitos sinulle näistä vuosista! Hyvää jatkoa.
Ihan tosi tosi kurjaa kuulla, että koet niin. Te kaikki lukijat olette tärkeitä, eihän ilman teitä olisi blogia, sillä lukijoille tätä kirjoitan – vaikka niin paljon tästä itsekin saan, nykyään jopa elannon itselleni ja perheelleni. Etenkin Hanna sinunlaisesi lukijat, jotka olette kulkeneet mukanani tämän koko matkan, hitto vie, se on mieletöntä. Ja tahtoisin tietenkin, että kulkisit jatkossakin. Mitä voisin tehdä toisin, että palaisit vielä kylään tänne lähiöön? Finlayson on yhteistyökumppani, jota olen toivonut vuosien ajan, ja vihdoin sain ilokseni tehdä heidän kanssaan postauksen. Tämä yhteistyö ei tainnut olla mieleesi, mistä olen tosi pahoillani ja harmissani. Minkälaisista postauksista, yhteistöistä ja teemoista pidät? Tiedän, että en voi koskaan miellyttää kaikkia, eikä se ole tarkoituskaan, mutta arvostaisin isosti mielipidettäsi, etenkin kun olet ollut lukijana noin pitkään.
Kiitos Hanna, tiivistit minunkin ajatukseni. Ymmärrän ansaintalogiikkan, mutta lukijalle kaupalliset yhteistyöt valitettavasti näyttäytyvät vain teennäisinä ja ovat jumalattoman tylsiä.
Tämä koskee yleisesti koko blogimaailmaa. Moni ennen raikas ja yllättävä blogi ui nykyään mainospostauksissa ja ikävä kyllä hukkuu ja tukehtuu niihin lukijan näkökulmasta. Lähiömutsin kohdalla muutos on ollut aika raju ja mielenkiinto etsiä helmiä yhteistyöjuttujen joukosta on katoamassa.
Ihan tosi kurjaa kuulla. En nyt ala kertoa sitä samaa nauhaa siitä, miten olen pitänyt yhteistyöpostauksille saman maksimimäärän jo vuosia ja että valitsen yhteistyökumppanit tarkkaan ja jaadajaada. Ymmärrän, että sillä ei ole mitään väliä, jos tuntuu siltä, että blogi hukkuu. Se kuulostaa ihan kamalalta itselleni, niin että ihan kuristaa kurkkua. Saan toki hurjasti positiivistakin palautetta, mutta totta puhuen olo tuntuu välillä ihan neuvottomalta, kun en vain riitä kaikkiin erilaisiin vaatimuksiin. Anteeksi negistelyni, hieman surumielinen viikonloppu alla. Olisin ihan hurjan kiitollinen, jos voisin saada myös palasen positiivista palautetta, jotta tietäisin paremmin, minkälaiset postaukset ovat niitä, joista pidät.
En kerta kaikkiaan ymmärrä tuollaisia kommentoijia. Jättävätköhän he lehdenkin tilaamatta, jos se sisältää mainoksia? Ihan kuten lehdenkin mainossivut voi jättää lukematta, voi blogeissa sellaisen postauksen loikata yli, missä heti alussa ilmoitetaan selkeästi sen sisältävän mainontaa. Itse olen monestikin tutustunut blogien mainospostauksiin tarkemminkin, ja ostoksia on tullut tehtyä.
Mikäli en olisi mainoksia koskaan noteerannut, minähän olisin oikeastaan varas, joka varastaa ilmaiseksi bloggaajan hengentuotoksia! Ajatelkaa nyt – joku kehtaa käydä ilmaiseksi nappaamassa vinkkejä ja vertaistukea, mutta kuitenkin antaa palkaksi haukut. Törkeää, etten sanoisi pöyristyttävää!
Niinhän se on, että mitä suositumpi bloggaaja, sen enempi on katkeroituneita kadehtijoita. Nämäkin kommentoijat saanevat jotain kummallista nautintoa tuollaisilla vuodatuksilla – ja käyvät sitten katsomassa, mitä sinä heille vastaat! Ja mitä todennäköisimmin jäävät uhoamisestaan huolimatta lukijoiksesi edelleen. Meitä on moneen junaan!
Kiitos kommentistasi ja ajatuksistasi. Mä näkisin kuitenkin, että ihan kuten kenen tahansa ammattilaisen, bloggaajankin tarvitsee tarkasti kuunnella ihan kaikenlaisia palautteita. Ja jos huonoja fiiliksiään kertoo lukija, joka on pysynyt mukana ihan alusta asti, sitä tarkemmin tahdon tietää, mistä nyt kiikastaa. Lukijoiden kateudesta puhuminen tällaisessa tilanteessa taitaa olla aika kaukaa haettua 🙂
Vaikka blogien sisältöyhteistyöt ovat sinällään mainoksia, että niistä laskutan, koen kuitenkin mielekkäämmäksi käyttää sanaparia kaupallinen yhteistyö. Mä kun valitsen yhteistyöt tarkasti, ja vaikka myyn näkyvyyttä blogissani, mielipiteeni, ajatukseni tai tapani käsitellä asiaa eivät ole kaupan. Mä myös teen kaupalliset yhteistyöt yhtä pieteetillä kuin muutkin postaukset, joten tietenkin toivon, että myös ne luetaan siinä kuin ihan mikä muukin postaus. Vaikka tämä postaus on somen puolella jakanut sitä hyvää mieltä, mitä toivoinkin sen tekevän, on tärkeää kuunnella, miksi samalla juuri tämä postaus sai jättämään myös negatiivista palautetta.
Mä luulen, että se ero lehteen on siinä, että siellä on muutakin kuin mainoksia. Blogeissa taas postaukset tulee tipotellen, joten siitä voi jäädä fiilis, että tulee vain mainoksia toisensa perään. Mä käyn täällä kyllä lukemassa lähes joka postauksen ja kieltämättä aiemmin oli ehkä enemmän sellasta vertaistukea kun oli angstausta jne. Tietenkin on parempi, että Hannella nykyään menee paremmin ja on tasapainoisempaa, joten postauksetkin sitten muuttuu ”onnellisemmiksi”. Vaikka yhteistöiden määrä olisikin sama kuin ennen niin tulisikohan se mainostamisen fiilis sitten siitä erosta normitallaajan elämään nykyään. Täällä on kuitenkin paljon matkustelua ja (kallista) tavaraa, eikä se välttämättä ole enää sellaista vertaiselämää. Vaikka postaukset onkin hyvin kirjoitettu niin voihan se olla, että jos ei ole kosketuspintaa omaan elämään niin mielenkiinto sitten hiipuu. Mä kyllä silti luen tätä blogia kun tykkään Hannen tyylistä kirjoittaa ja yleensä kaikki mainostettu tuote on laadukasta. Silti mullakin on vähän fiilis, että joku on muuttunut. Ehkä on tullut enemmän sellaista kiiltokuvamaisuutta.
Kiitos ajatuksia herättäneestä kommentistasi. Se on totta, että nykyään anstailen paljon vähemmän kuin alkuaikoina. Mutta itse olen äärettömän onnellinen, että en ole enää niin hukassa ja vittuuntunut kaikesta kuin silloin. Blogi tietenkin elää kirjoittajansa mukana, toisin kuin vaikka lehti. Esikoisen aikana luin kaikki perheaiheiset lehdet kannesta kanteen ja kirjoitinkin niistä kolmesta isoimmasta jokaiseen. Nykyään en enää lue, enkä kirjoita, sillä omat kiinnostuksenkohteet ovat ihan muualla.
Retkeilystä ja reissuista olen kirjoittanut aina, mutta se on totta, että olen siitä kiitollisessa tilanteessa, että olen saanut tehdä näihin mielenkiinnonkohteisiin liittyviä yhteistöitä viime aikoina. Esimerkiksi tällä viikolla kirjoitin vinkkejä syyslomareissulle Tampereelle, mikä oli niin niin kivaa tehdä yhdessä perheen kanssa. Mutta jos olisin muunlaisissa töissä, en tietenkään olisi voinut irrottaa sen tekemiseen arkipäivistä kolmea päivää, enkä luultavasti tällä hetkellä rahaakaan (veromätkyt, jaiks!). Mä toivon, että sinä ja muut lukijat saatte reissupostauksista vinkkeä, ja vaikka ajatuksissa ei olisi reissut, vinkkien sijaan nojatuolimatkailukokemuksia.
Tuo kosketuspinnan häviäminen on mielenkiintoinen pointti, mutta toivon jokaisen blogeja lukevan ymmärtävän, että erinäisissä töissä on erilaiset luontaisedut (itselläni kieltämättä aivan tolkuttoman ihanat!) ja että jokaisella on silti murheensa.
Kiiltokuvamaisuudesta en tunnista Lähiömutsia tai itseäni kirjoittajana, joten se palaute laittaa miettimään.
Ja vielä; niin kiva kuulla, että tykkäät tavastani kirjoittaa, kiitos <3
Minäkin skippaan yhteistyöpostaukset, koska ne ovat niin teennäisiä ja yltiökaupallisia (blogista riippumatta). Tuotteen ympärille väännetty tarina on kauniisti kirjoitettu, mutta tunnelmoinnista ja hattaraisuudesta paistaa läpi väkisinmarkkinointi.
Ymmärrän tietysti, että sisällöntuottajan on tehtävä kaupallisia yhteistyöprojekteja, koska kukapa sitä vastikkeetta kirjoittaisi laadukkaita tekstejä lukijoiden iloksi. Toivoisin, että mainokset olisivat mieluummin bannereita, pop-up-ikkunoita tai erillinen, selkeästi markkinallinen oma tekstinsä, eikä elämänmakuisen blogipostauksen muotoon verhoiltu. Silloin mieluummin ostaisinkin näitä tuotteita. Mutta ehkä joihinkin kuluttajiin uppoaa tarinallinen markkinointi.
Lehtiin ei voi verrata, koska niissä on ilmoitukset / mainokset selvästi erillään journalistisesta tuotannosta.
Mielenkiintoista kuulla noin erilaisia ajatuksia hyvästä kaupallisesta postauksesta. Itse kun juurikin tahdon tehdä jokaisen postauksen Lähiömutsin tyyliin, enkä kyllä voisi tehdä tätä työkseni, jos pitäisi kirjoittaa mainoksena ilman mitään omia ajatuksia ja mielipiteitä jokainen yhteistyöpostaus.
Lehtiin blogeja ja niiden kaupallisia yhteistyöitä voi verrata hyvinkin. Esimerkiksi tällä viikolla olin pressimatkalla, jossa oli mukana myös toimittajia. Kaikille tarjottiin tietenkin niin matkat, majoitus, ruuat ja sen sellaiset. Minä bloggaaja ja he toimittajina kirjoittavat omiin kanaviinsa asiasta jutun. Minun tekstini edessä tulee lukemaan kaupallinen yhteistyö, heidän ei. Minä laskutan jutusta suoraan asiakasta, toimittajat saavat palkkansa lehdeltä, joka rahoittaa palkan tilausmaksuista ja mainosrahoituksesta.
Tällaisia esimerkkejä on paljon. Toimituksissa myös kirjoitetaan esimerkiksi tuotteista, jotka on saatu testiin, ihan kuten blogeissakin. Tämä pätee etenkin aikakuslehtiin. Tuotteet voivat olla kaikkea naamarasvapurnukasta autoihin. Kun on itse tehnyt duunia sekä toimittajana että bloggaajana, on tähän liittyviä keskusteluja aina yhtä mielenkiintoista seurata. Lehdissäkin pitäisi niin paljon avoimemmin avata juttujen taustoja, jotta alaa tuntemattomat lukijat ymmärtäisivät paremmin, miten se maailma pyörii.
Olen hyvin eri mieltä edellisten kommenttien kanssa. Olen ollut ihan alusta asti mukana, rakastan tapaasi kirjoittaa ja maalata ihania mielikuvia. Rakastan myös rehellisyyttäsi, sitä raadollisintakin, näin lapsettomana olen saanut valtavasti tietoa sinulta mitä lapsiperheen elämä on ja olen siitä todella kiitollinen. Joo, yhteistyöt vaikuttavat lisääntyneet, mutta minä pidän näistäkin. Olen saanut täältä täysin uutta tietoa, uusia tuotteita jne. joista en olisi kuullutkaan ilman blogiasi. Kirjoitat yhteistyöt hyvin, et tyrkyttäen. Näistä näkee, että nämä ovat ajatuksella kirjoitettuja ja siitä pidän. Eroat muista kaupallisista blogeista eduksesi.
Onpa ihana kuulla, että olet pysynyt mukana messissä alusta lähtien. Etenkin, vaikka oma elämäntilanteesi on lasten kohdalta erilainen. Vau, kiitos <3 Ja tosi ihanaa saada myös positiivista palautetta. Vaikka rakentava palaute on aina tervetullutta ja arvostan sen saamista, on niin tärkeää saada vastapainoksi myös ihan puhtaasti hyvää fiilistä.
Lueskelin kommentteja ja pohdiskelin vähän, että miksi minäkin koen blogin nykyisin niin erilaiseksi, että harkitsen jättäväni sen lukemisen kokonaan. En tiedä onko muilla samankaltaisia ajatuksia, mutta tässä minun mietteitäni:
Otin aikajanaksi blogistasi välin 14.9-14.10 eli viimeisimmän kuukauden. Tältä ajalta laskin 10 selvää kaupallista yhteistyötä. Lisäksi oli omaan blogintekemiseen ja podcastiin liittyviä juttuja 7. Podcastiin liittyvät jutut näyttäytyvät todennäköisesti lukijoille mainoksina vaikka eivät puhtaasti sellaisia olekaan. Eli 17/28 postausta joko mainostusta tai omaan työhösi liittyvää asiaa. Ehkä siitä tulee se tunne, että blogi on mennyt mainostamiseksi? Teet hirveän hienoa työtä yhteistyöpostauksissa ja uskon mainostajien olevan tyytyväisiä. Oletko mielestäsi pitänyt muissa ei-kaupallisissa teksteissä saman laadun? Siis juuri niissä, minkä takia minäkin tänne kerrasta toiseen palaan.
Omasta mielestäni blogi ei tällä hetkellä ole ihan tasapainossa aiheidensa kanssa. On todella paljon työjuttuja (ja se ihan oikeasti on todella upeaa, että olet löytänyt unelmahommasi) ja alkuperäinen blogin teema (sinun kasvusi äidiksi) on vähentynyt. Ehkäpä tasapainon hakeminen eri teemojen välille auttaisi?
Joka tapauksessa toivon kaikkea hyvää sinulle ja blogillesi!
Kiitos rakentavasta palautteesta, tässä oli hyvää pohdittavaa itselleni.
Viimeiseen kuukauteen tosiaan mahtuu monia poikkeuksia. Yksi niistä on yhteistyönä tehty Gran Canarian -matka, jonka postausaikataulussa minä mokasin. Halusin kirjoittaa kokemuksistani ja hotelleista heti tuoreeltaan, että niistä olisi
mahdollisimman paljon iloa ja hyötyä lukijoille. Syyslomareissujen ja muiden talvimatkojen suunnittelut kun olivat ja toki ovat edelleen ajankohtaisia. Mutta en ollut hölmänä tajunnut aikatauluttaa niitä postauskalenteriin, vaan sillä viikolla oli muitakin sovittuja yhteistöitä. Tämä oli siis ihan oma puhdas aikataulutusmokani, josta olen pahoillani.
Podcasteista toki kirjoitan nyt, kun ne paraikaa tulevat ulos. Itse asiassa niistä olisi syytä kirjoittaa enemmänkin, mutta en vain ehdi 🙂 Voi olla tosiaan, että se tuntuu jostakin mainostamiselta, mutta pyydän nyt ymmärrystä. Podcastit ovat iso juttu minulle, ja olen tosi innoissani niistä, haluaisin kaikkien löytävän niiden pariin, ja koen voivani niistä fiilistellä omassa blogissani niin paljon kuin lystään. Työelämästä ja omista työelämän kasvutarinoistani ja ajatuksistani kirjoitan nyt, sillä se on tällä hetkellä minulle ajankohtaista. Aika monelle muullekin lukijalle työelämä on nyt iso osa arkea, joten koen sen luontevaksi kasvuksi. Olkoonkin, että oma työelämäni on paljolti tätä, Lähiömutsia.
Ihana kuulla, että koet sisältöyhteistyöni laadukkaiksi. Ja kysymykseesi; kyllä, kyllä koen säilyttäneeni saman laadun myös ei-kaupallisissa postauksissa. Mä olen tässä viime aikoina yrittänyt löytää ratkaisua aikapulaani ja olen siksi konsultoinut blogikollegoita. Olen saanut neuvoksi, että voisin vähän laskea rimaa, ettei jokaisessa postauksessa tarvitse olla selkeää punaista lankaa. Koitan opetella sitä, mutta vielä vähän huonoin tuloksin 🙂
Äitiysjuttuja on tosiaan nykyään vähemmän, mikä on tietenkin ihan luontevaa blogin kasvua kirjoittajansa mukana. Vauvavuodessa riittää aika paljon enemmän ihmeteltävää kuin nyt. Tietenkin myös lapsien kasvaessa tarvitsee kirjoituksensa valita tarkemmin, vaikka pöyrittelenkin niissä pääasiassa omaa äitiysnapanöftääni, en heidän asioitaan. Tietenkin äitiysjuttuja ja perheeseen liittyviä postauksia on nytkin viikottain, mutta ehkä niitä on sitten liian vähän. Aiheista ei sinänsä olisi pulaa, vaan nytkin postauskalenteri pursuaa idea-aihioita. Ongelma on aika, jota ei vain ole. Haluaisin kirjoittaa niin paljon enemmän!
Haluaisin antaa vähän Hannen pyytämää positiivista palautetta ja kertoa omista suosikkiteemoistani. Mukavaa luettavaa ovat esim. reissujutut ulkomailta ja lähimetsistä, arkiruokareseptit ja lastenvaateasiat. Tässä postauksessa kuvat olivat kauniita ja jäin ihastelemaan kankaiden kuoseja. Sen sijaan helmiä, sellaisia postauksia jonka ilmestymisen aamupäivällä Instasta huomatessaan saa malttamattomana odottamaan lapsen päikkäreitä, kahvikupillista ja hetkeä Lähiömutsin kanssa (huh mikä lause!) ovat kaikki äitiyteen ja arjen ja oman itsensä kanssa kipuiluun ja kasvamiseen liittyvät. Esimerkkejä jotka äkkiseltään tulevat mieleen ovat Tukiopetusta ravintolaetikettikasvatukseen, taannoinen imetyspostaus, Kaksi lasta ei mene siinä missä yksi, kauppojen autokärryavautuminen (:D), Läskiksi meni ym. Kaikkien aikojen suosikkini on kuitenkin nerokas Menkat Hampurissa!
Olen samaa mieltä.
Toivottavasti Hanne kirjoitat joskus esim. lasten / nuorten kirjan, koska käytät suomen kieltä niin kauniisti, monipuolisesti ja soljuvasti, kuitenkin kikkailematta.
Voi kiitos LP, kirjoitit kommenttisi samaan aikaan, kun vastasin Johannalle. Mäkin toivon, että vielä joskus voin julkaista fiktoakirjan tai montakin, juurikin lapsille tai nuorille suunnattuna.
Hei kiitos, nämä olivat tosi hyvä esimerkkejä, ja antavat itselleni suuntaa siihen, mistä tykkäät. Niin mahtavaa, että muistit noin tarkasti heti ihan yksittäisiä postauksia 🙂 Ja niin siistiä saada olla se, jonka juttuja tulet päiväuniaikaan lukemaan kahvikupin kanssa, kiitos <3
Jos sinun suosikkejasi ajattelee, ainakin arkiruokaresepteja saisi siis olla enemmän. Olen kirjoittanut niitä hävettävän vähän viime aikoina. Syynä ihan se, että hoitovapaalla oleva mies on ollut niin vallassa keittiössä. Mutta nyt, kun minäkin joudun ja saan keittiössä enemmän häärätä, reseptejäkin voisi kuvitella olevan luvassa enemmän. Ja hei, menkoista pitäisi kirjoittaa niin paljon enemmän 😀
Minustakin esim.tämä postaus oli jotenkin liian kaupallinen. Avaat todella hyvin asioita mitä teet ja blogi postaustausten taustoja. Kirjoitustyylisi on todella hyvä. Sinulla on lahja kirjoittaa tarinoita. Tämäkin postaus on hyvin kirjoitettu mutta sen kaupallisuus tulee siinä mielestäni liikaa esiin. Yhteistyö postauksesi on tarkkaan mietitty ja ne on mielestäni eettisestikin hyvällä pohjalla. En pidä pahana sitä että blogissa on yhteistyöpostauksia. Senkin taustaa olet hyvin avannut. Tämänkaltaisista yhteistyöpostauksista en vain ole kovinkaan kiinnostunut. Enemmän tykkään niistä missä ei mainosteta mitään. Lähiömutsia olen lukenut, koska siinä on käsitelty äitiyttä ja sen kipupisteitä ja kasvuja. Perheeseen liittyviä ajatuksia.
Kiitos palautteesta. Tässä tulee hyvin esiin se haaste, kun sinusta tämä postaus oli liian kaupallinen yhteistyöpostaukseksi ja sitten tuolla ylempänä toinen toivoo, että yhteistyöpostaukset olisivat ihan vain mainoksia, ilman mitään omaa tai tarinaa siinä ympärillä. Tasapainoilu toiveiden välillä on vähän hankalaa, ja vaikka herkästi kuuntelen sinun ja muiden lukijoiden palautteita ja toiveita, välillä on vain pakko sinne tänne kumartelun (ja siinä samassa toisaalle pyllistelyn) sijaan mieluummin tehdä sellaista, mistä itse tykkää ja minkälaista itse tahtoisi lukea.
Äitiys toki pysyy punaisena lankana tuolla blogin taustalla, vaikka varmasti on ymmärrettävää, että kipuilut ja kasvupyrähdykset tasaantuvat sitä mukaa, kun mutsiudelleni tulee ikää. Tietenkin ihmeteltävää tulee esiin harva se päivä nytkin, mutta niin moni muukin asia kiinnostaa 🙂
Totta on, että hankalaa miellyttää kaikkia. Jatkat niin kuin sinusta itsestäsi hyvältä tuntuu. Lapset kasvaa ja elämäntilanne muuttuu sen mukaan. Itselläni vähän vajaa kolme vuotias lapsi niin huomaa kyllä että alussa kaikki oli uutta ja sellaista ”hapuilua”. Nythän se on jo seesteisempää 🙂 . Tykkään teidän metsäretkistä lukea ja muistakin sellaisista missä touhutaan lasten kanssa. Niistä saa ideoita mitä voisi itsekin tehdä. On kiva lukea sellaista rehellistä tekstiä missä kerrotaan että aina ei mene niin kuin strömsössä. Välillä sattuu kommelluksia joille voi sitten nauraa. Niin kuin se menkkajuttu. Osaat niin hyvin sanoittaa tunteet/ajatukset että on niin kiva lukea niitä. Siinä tulee sellaista tarttumapintaa jota aina välillä kaipaa luettavakseen.
Kiitos, että ymmärrät <3
Niin kiva kuulla, että tykkäät lukea meidän metsäretkistä. Niitä postauksia on myös hurjan mukava kirjoittaa 🙂 Noita tekemisvinkkejä lasten kanssa voisi kirjoittaa enemmänkin (kuten nyt tämän postauksen muistutusvinkki siitä, miten kivaa on heittäytyä lasten kanssa tekemään majaa), ja luultavasti nyt talven tullen tulee taas enemmän koluttua museoita ja muita rientopaikkoja, joista voisin kirjoittaa.
Ja kyllä, rehellisyys ja kommellukset sekä niin sattuessa myös kipuilut pysyvät kyllä mukana Lähiömutsissa loppuun saakka. Toivon silti ymmärrystä myös siihen, että välillä ihan oikeasti on vain rehellisen ihanaa ja onnellista, eikä silloin jaksa takertua pikkuharmeihin. Toivon, että sinä ja muut lukijat suotte senkin puolen elämästä ja rehellisyydestä minulle kirjoittajana 🙂
Minä olen myös alusta asti kulkenut lukija ja vertaistilanteessa sain blogistasi paljon eväitä vauva-arkeen. Saatoin samastua moniin asioihin, rohjeta telttailemaan, kokeilla äänikirjoja, haaveilemaan Artek pöydästä, ajattelemaan että saan olla väsynyt. Olen kuitenkin huomannut, että en löydä itseäni nykyisin niin usein lukemasta blogiasi vaikka pidän kirjoitustyylistäsi kovasti. Tiedän, että yhteistyöt ovat tulonlähteesi mutta esimerkiksi pannupostaus ja nyt tämä sai minut pettymään vaikken tiedä miksi. Ehkä se on tämä yleinen kaupallistuminen, joka koskee siis kaikkea ammattibloggausta mutta olen iloinen puolestasi että saat tehdä sitä mistä pidät. Joskus havahtuu itsekin, että näillä tuloilla on ihan ok ostaa halvempaa seppälää eikä tarvitsekaan olla varaa kaikkeen, mitä blogeissa mainostetaan.
Niin ihana kuulla, että olet ollut mukana alusta lähtien ja että olet saanut vertaistukea täältä 🙂 Ja tietenkin on ihan hurjan kurja kuulla, että et enää nykyään niin usein päädy lähiöön visiteeraamaan. Toivottavasti se on vain ohimenevää, ja saan sinut virtuaalikylään jatkossakin joka päivä 🙂
Meidän Artekin pöydästä en muuten olekaan kirjoittanut, vaikka tuo ihana second hand -pöytävanhus ansaitsisi oman postauksensa. Ja voisin kirjoittaa vastapainoksi kaupallisille jutuille ylipäätään enemmän kirppislöydöistä kotiin ja vaatekaappiin. Itse esimerkiksi en oikeastaan osta kuin aniharvoin uutena muuta kuin alusvaatteita ja sukkahousuja. Muut hankinnat teen kirpputoreilta ja vintageputiikeista.
Mä pohdin tätä sitä kautta, että ehkä aiemmin kirjoituksesi ovat olleet sellaisia, jotka ovat laajemmin koskettaneet erilaisissa elämäntilanteissa, kaupungeissa, elinpiireissä ja tuloluokissa eläviä. Niin kuin edellisistä kommentoijista joku mainitsikin, eivät viime aikoina tekemäsi yhteistyöpostaukset ehkä kosketa niitä, joilla ei ole varaa kaikkein laadukkaimpiin ja hintavampiin lastenvaatteisiin ja sisustustuotteisiin. Keittiörempasta tai Kanarian-matkasta puhumattakaan. Päinvastoin, nämä jutut voivat etäännyttää lukijaa, ja aiheuttaa jopa kateutta ja ärsytystä ruudun tällä puolella (kiiltokuvamaisuus mainittu).
Yksi viime aikojen juttu, mikä pisti vähän silmään, ja joka ehkä kuvastaa tätä kuviota, oli taannoinen postaus, jossa markkinoit Anna lapselle mahdollisuus-kampanjaa. Sinänsä hyvällä asialla on tuo kampanja, mutta näin taloudellisesti hyvin eri tuloluokasta tulevana lukijana hämmennyin tajutessani, että voisimme ihan hyvin itse olla tällainen ”tarvitseva perhe” parin vuoden kuluttua, emme suinkaan ”minä, sinä ja me kaikki”, jotka ”voimme auttaa yksinkertaisesti ottamalla kuvan ja lahjoittamalla”. Päinvastoin, meikäläisen perhe on pikemminkin sillä autettavalla puolella, ”tuolla” jossain, ja siitä ristiriidasta syntyi taas pieni etäisyys blogin kirjoittajan elämään.
Mutta hei! Ei mitään hätää, tykkään silti käydä täällä lukemassa ja fiilistelemässä. Vähän haaveilemassa liian kalliista huonekaluista ja uusista näteistä verhoista. Lukemassa vanhoja postauksia raskaus- ja vauva-ajoilta, joista saan nyt itselleni esikoista odottaessani kullanarvoisia vinkkejä. Ennen kuin täällä oltiin odotusvaiheessa, toimi sinun blogisi ehkä sanoisinko jopa esikuvana, elämänmakuisiin juttuihin äitiyden alkutaipaleilta oli helppo kuvitella samaistuvansa sitten (nyt) kun on ns oma lehmä ojassa 🙂 Kiitos blogista joka tapauksessa! Ole vain oma itsesi, uskon, että lukijakuntaa sinulle kyllä löytyy, vaikka osa porukasta pakittaisikin.
On ihan totta, että ei kaikilla tietenkään ole varaa esimerkiksi keittiöremonttiin – ei meilläkään olisi ollut varaa tehdä sellaista vielä viisi vuotta sitten. Nyt onneksi vanhan kodin myynnistä kertyi sen verran voittoa, että siitä pystyi lohkaista ison palasen keittiöremonttiin. Reissupostauksissa toivon jokaisen ymmärtävän, että ihan kuten matkailusta kirjoittavalla toimittajalla, ei minulla tietenkään olisi mahdollisuuksia tai varaakaan reissata niin usein, ellen ilokseni voisi tehdä sitä työkseni. Esimerkiksi viime viikolla olin kolme päivää Tampereella arkena Visit Tampereen yhteistyön tiimoilta, mitä en tietenkään olisi voinut jotain muuta työtä tekevänä tehdä.
Vaikuttaa nyt siltä, että minun pitäisi kirjoittaa enemmän second hand -juttuja 🙂 Esimerkiksi meidän kodin huonekaluista suurin osa on kuitenkin kirppareilta hankittuja – ja juuri siksikin ne ovat niin kivoja.
Anna lapselle mahdollisuus -kampanjassa jokaisen ehkä olisi hyvä tajuta, että vaikka nyt asiat ovat mallillaan, kuka tahansa meistä voi olla se perhe, joka voi jo huomenna kaivata apua. Hope kun auttaa esimerkiksi kotinsa ja siten irtaimistonsa tulipalossa menettäneitä perheitä. Perheellisenä yleensä myös esimerkiksi vaatteita jää pieneksi, eikä niitä enää voi käyttää, vaikka samanlaiselle materialle itsellä tarvetta olisikin. Silloin ne voi laittaa eteenpäin toisille niitä tarvitseville. Mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Mä itse olen kertonut esimerkiksi tukiperhetoiminnasta, ja vaikka olen tahtonut olla auttamassa perheitä, on ollut hurjaa tajuta, että esimerkiksi pari vuotta sitten me oikeastaan olisimme olleet siellä tarvepuolella, kun perheen jaksamisvarastot alkoivat olla kaluttu loppuun.
Kaikkea hyvää odotukseen ja tulevaan mullistavaan elämänmuutokseen! Ihana kuulla, että kirjoittamistani postauksista on ollut iloa ja apua <3
Hei Hanne!
En ole aiemmin kommentoinut, mutta nyt minäkin haluan antaa positiivista ja rakentavaa palautetta blogistasi. Löysin Lähiöön odottaessani tytärtäni ja alkuun ahmin kaikki raskauteen ja pikkuvauva-aikaan liittyvät postaukset. Niistä siirryin hiljalleen lukemaan myös muut tekstit ja nykyisin seuraan blogiasi päivittäin. Päivä ei lähde käyntiin ellen aamun rauhassa pääse lukemaan Lähiömutsin kuulumisia! 🙂
Minulle mieluisimpia postauksia ovat ne, joissa käsittelet äitiyden kokemista ja esim. lasten kehitystä. Vaikka vauva-ajat ovat teidän perheessä jo takanapäin, olisi silti mielenkiintoista kuulla millaista on elää alle kouluikäisten lasten kanssa. Millaisia haasteita kukin ikävaihe tuo ja miten selviätte niistä arjessanne? Mitkä asiat tuovat iloa? Nämä teemoja toki jo käsittelet teksteissäsi, mutta halusin vielä korostaa niiden merkitystä lukijalle. Tämän tyyppiset postaukset kun sisältävät niin paljon samaistumispintaa ja vertaistukea. Lisäksi liputan diy ja 2nd hand-postauksille! Esimerkiksi viime vuoden diy-joulukalenterisi oli aivan huippu ja olisi ihanaa lukea teidän kotinne 2nd hand -aarteista. Sisustus- ja remppapostauksia seuraan myös mielelläni. Kaunis, rönsyilevä fiftarityylinne antaa itsellekin valtavasti inspiraatiota ja uusia ideoita vaikka oma sisustustyylini onkin vaaleampi ja hillitympi. Kurkistukset teidän kotiinne saavat minut kuitenkin ajattelemaan laatikon ulkopuolella ja tekemään rohkeampia sisustusratkaisuja. Ja vielä täytyy nostaa esiin kirjavinkit, joita toisinaan olet antanut. Olen usein palannut siihen postaukseen, jossa esittelit herttoniemeläisten tekijöiden lastenkirjoja. (Siitä inspiroituneena hankin meillekin Yökirjan ja laitoin ostolistalle Onnen kuplia ja Hei hommiin!) Tämän tyyppiset jutut sopivat mielestäni mainiosti Lähiömutsin tyyliin! Toivottavasti näitä tulee jatkossakin vielä lisää.
Mitä taas tulee yhteistyöpostauksiin, niin olen samaa mieltä monen muunkin kanssa siitä, että niitä tuntuu olevan nykyisin uuvuttavan paljon. Ehkä tämä tunne johtuu siitä, että niiden rinnalle on tullut podcasteihin liittyvät postaukset ja tämä vääristää lukijan kokemusta. On kuitenkin selvää, että jostainhan sinun tulee elantosi saada ja kerrot kuitenkin aina reilusti yhteistyöstä etkä makeile liikaa. Ja eihän yhteistyöpostaus välttämättä tarkoita ettei siitä löytyisi samaistumispintaa tai että postaus olisi mielenkiinnoton. Olen monesti palannut esim. vierailuusi Porin Villa & Peitteen tiloissa. Se teksti on niin hyvin kirjoitettu; tuot esiin faktatiedot, kerrot mielenkiintoisesti yrityksen historiasta ja luot tarinan, jonka luettuaan tuntuu siltä kuin olisin itsekin ollut vierailulla tehtaan tiloissa. Myös tätä Finlaysonin kanssa tehtyä yhteistyötä pidin mielenkiintoisena ja olin hirmuisen iloinen kuosivinkeistä!
Minusta vaikuttaa siltä, että blogisi elää nyt jonkinlaista murrosvaihetta. Vuosi vuodelta olet tullut enemmän oman työsi herraksi (tai siis rouvaksi;)) ja minusta on aivan mahtavaa että saat nyt tehdä unelmaduuniasi! (Itsekin olen unelmatyössäni, jossa on muuten paljon samaa sinun työsi kanssa. Saan itse määritellä työaikani, vaikuttaa paljon työtehtäviini ja elättää itseni kirjoittamalla [akateemista] tekstiä.) Löydät varmasti jonkinlaisen tasapainon kaupallisten postausten ja muiden tekstien välille, sillä mielestäni olet aina kuunnellut hyvin lukijoitasi ja arvostat aidosti näkemyksiämme. Yhdyn myös monien muiden esittämiin kehuihin tarinankertojan lahjoistasi, mutta tähän lisään vielä sen, että myös visuaalinen puoli on Lähiömutsin vahvuus! Kuvasi ovat aina laadukkaita ja tukevat (jo itsessäänkin hyvää) tarinaa mainiosti. Yhdessä ne luovat miellyttävän kokemuksen, johon on ihana sukeltaa ja unohtaa hetkeksi omat arkiset kiireet.
Mukavaa työviikkoa sinne Lähiöön! <3
Iso kiitos kommentista ja palautteesta! Ihan super ihanaa kuulla, että aloitat yleensä päiväsi kyläilemällä täällä Lähiössä!
Äitiyttäni toki käsittelen yhä edelleen aina kun siihen inspiraatio tai kimmoke tulee. On varmasti ymmärrettävää, että kun äitityttä on takana useampi vuosi, ei ihmeteltävää sillä saralla riitä enää niin paljon, vaan muut kiinnostavat aiheet kiilaavat siihen viereille. Lasten kehityksen olen rajannut pois ihan tarkoituksella. Vauvavuosien aikana kertasin vauvan oppimia asioita, sillä ne ovat sellaisia, joita jokainen terve lapsi oppii jossain vaiheessa. Vanhempien lasten kasvut ja
kipuilut ovat sitten sellaisia asioita, joita en koe oikeudekseni julkisesti levitellä. Mutta äidin kehityksestä kirjoitan edelleen, ja siitähän koko blogi lähtikin: omien äitiysnapanöftieni kaivelusta 🙂
Secon hand -juttuja, diy-vinkkejä ja kotijuttuja on varmasti nyt talven tullen luvassa enemmän. Ja kun niillä näemmä näyttäisi olevan tilausta, suon niille postauskalenterissa enemmän tilaa 🙂 Vielä kun tulisi aurinkoisia päiviä, että luonnonvalo riittäisi sisällä kuvaamiseen 😀 Ja voi joo, kirjavinkkejä jakaisin mielelläni enemmän, mutta tuntuu, että aika ja kalenteri ei meinaa riittää niiden postausten kirjoittamiselle. Mutta koitan tsempata sen kanssa 🙂
Podcastit näemmä näyttävät vääristävän yhteistyöpostausten määrää. Vaikka podcasteista kertovat eivät tosiaan ole mainoksia, vaan vinkkauksia siitä, että mun tuottamaa ja ilmaiseksi kuunneltavissa olevaa materiaalia on tuolla blogin ulkopuolellakin saatavissa 🙂
Tosi kiva kuulla, että kuitenkin näet yhteistyöpostaukset, kuten minä. Että nekin ovat mielenkiintoisia – kuten mikä tahansa postaus – ja niistäkin löytyy tarttumapintaa. Saan niistä elantoni, mutta silti ja juuri siksi niissä pitää olla joku juju ja niiden pitää sopia Lähiömutsiin. Voisin kirjoittaa niitä postauksia muutenkin, mutta olen tietenkin ihan tavattoman onnekas, että voin niistä laskuttaa. Se kun taas mahdollistaa taas sen, että voin antaa tälle rakkaalle Lähiömutsille niin paljon aikaa kuin annan.
Voi tosiaan olla, että Lähiömutsi elää murrosvaihettaan, sillä se nyt ainakin on selvää, että mikään vauvantuoksuinen blogi tämä ei enää ole.
Kiitos hurjasti kauniista sanoistasi. Oli ihanaa myös saada konkreettisia postausesimerkkejä, joista olet pitänyt. Erityisesti sydäntä lämmittää maininta kuvista. Olen panostanut blogivuosien aikana valokuvauksen harjoitteluun ja kalustoon tosi paljon, mutta yleensä saan kuvista palautetta vain siitä, että niitä on liikaa. Tykkään ihan hurjasti valokuvauksesta ja postauksen teossa kuvien kanssa askarteluun kuluu yllättävänkin paljon aikaa. Siksi on ihana kuulla, että ne kymmenet tuhannet otetut kuvat ja valokuviin laitetut työtunnit ovat alkaneet näkyä taitojen kehityksessä myös sinne lukijoiden suuntaan 🙂
Mukavaa viikkoa sinne myös!