Ai mitä meidän kodin remonttihommille kuuluu? No kiitos kysymästä, eipä ihmeempiä, miksi en ole asiasta hetkeen kirjoittanutkaan. Kun söimme ensimmäisen aterian uudessa kodissa vuosi ja kaksi päivää sitten, en todellakaan olisi uskonut remontin edelleen vuoden päästä junnaavan tässä. Heitimme läppää siitä, että remontti saadaan valmiiksi jouluksi, mutta emmepä tienneet, että pilkka osuisi vielä omaan maalitelaan.

Me olemme nyt siinä vaiheessa, mitä alun perin ylipäätään ajattelimme kodille tehdä. Edessä on se kuuluisa pieni pintaremontti. Viime syksynä remontti lähti vähän lapasesta, kun lopulta päädyimme laittamaan samoilla remonttipölyillä uusiksi keittiönkin. Remontin edetessä tuli myös vastaan kaikenlaista ylläriä, muun muassa se, että päädyimme uusimaan kaikki kodin sähköt.

Remontoiminen lasten kanssa on osoittautunut samanlaiseksi kuin muuttamien lasten kanssa. Se on joko turhauttavaa ja äärimmäisen hidasta – fiksummat sanoisivat heti, että mahdotonta. Remontti on ollut välitilassa myös ihan vain säästöpossun hupenemisen takia. Miehen hoitovapaa, talvi Balilla ja kodin remontti eivät ole palapelissä sopineet saumattomasti toistensa viereen. Joskus on valittava mieluummin 60 puuropakettia kuin rulla tapettia.

Jotain hyvääkin listanippujen, kaakelikasojen ja maalipurkkirykelmien keskellä elämisessä on. Olen ilokseni huomannut, että malttamaton mielenikin kyllä leppyy ja tottuu. Jopa niin pelottavan hyvin, että joskus pitää muistuttaa itseään, että seinän ja lattian välissä ei kuuluisi olla hiekanmurusia ja pölypalleroita imeviä koloja, vaan lattialistat.

On tässä kuitenkin edistystäkin tapahtunut, ihan huomaamatta. Otin nämä postauksen kuvat reilu kuukausi siten, ja kappas kehveliä! Vähän joka nurkka näyttää nykyään erilaiselta. Suurin muutos on nurkissa lojuvien remonttikamojen vähyys. Ne kannettiin kellarikoppiin odottelemaan aikaansaavempia raksa-aikoja. Jopa lattialistat mahtuivat sinne, vaikka ehdin jo tottua siihen kätevään laskutasoon olohuoneen nurkassa.

Ruokailutilan nurkkaan on taas ilmestynyt jotain uutta, koivupuinen ja selkeä linjainen laatikko, joka ehti kuviinkin mukaan. Me saimme tuon täysin suomalaisvalmisteisen Ecosmol-laatikon Niimarilta. Siitä ei ihan heti uskoisi, että se kätkee sisäänsä meidän metalli- ja lasiroskat sekä palautuspullot. Jälkimmäisille meillä ei ole ollut uudessa kodissa mitään järkevää säilytyspaikkaa, mutta nyt laatikkokaunotar hotkaisee ne sisäänsä odottamaan palautuspulloreissua kauppaan.

Keittiön seinät ovat kuvien ottamisen jälkeen vihdoin saaneet sen harmaan maalin, ja liesituulettimen vuoksi rakennettu sokkeli on laatoitettu. Korikeinu on vihdoin katossa, samaten kuin voimistelurenkaat. Ruokailutilaan on ilmestynyt vanha apteekkikaappi, jonka sisällä ei vielä ole mitään, ja mikä siksi on riskiostos kaltaiselleni astiahamsterille. Kaappivanhus muutti meille jo aikaisemmin, mutta nämä muut muutokset mies sai tehtyä kuopuksen päiväkotiharjoittelun aikana, kun hän sai muutamia tunteja aikaa raksailla ihan rauhassa.

Se antaa toivoa. Kyllä meillä vielä joskus on tapetit liisteröitynä ja nurkissa lojuvat hyllyt tavaroineen seinillä. Nyt kun mies palaa hoitovapaalta töihin, rempparahaakin pitäisi voida taas irrottaa kuukausibudjetista. Kirjoitin hiljan listaa remonttihommista, jotka on vielä tekemättä. Ilman miettimistä siitä tuli kahden lappusen pituinen. Mutta kyllä ne siitä ruksitaan yli, yksi kerrallaan. Meidän pitää vain järjestää rauhallista remonttiaikaa miehelle, joka onneksemme on raksaillut joskus ihan työkseenkin. Sellaista on itse asiassa luvassa ensi kuussa, kun lähden lasten ja äitini kanssa viikoksi reissuun.

Että josko sitten vaikka ensi jouluksi, tai viimeistään sitä seuraavaksi.