Alkaneen elokuun myötä Lähiömutsissa tapahtuu muutoksia. Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin heti tänne blogiin saapuessa, että sivun yläkulmassa ei enää ole Suomen Blogimedian banneria. Tästä päivästä lähtien olen täysin itsenäinen bloggaaja.

Me pidimme Suomen Blogimedian kanssa yhtä yli neljä vuotta. Kun nelisen vuotta sitten keinuttiin Helsingin edustalla Suomen Blogimedian lanseerausjuhlissa, en todellakaan olisi osannut kuvitella, mitä kaikkea tulemme yhdessä tekemään, oppimaan ja saavuttamaan.

Neljän vuoden aikana Suomen Blogimedia on muuttanut blogikenttää, taistellut bloggaajien oikeuksien puolesta, näyttänyt somemarkkinoinnin voiman ja raivannut edellä tietä blogien ammattimaistumiselle.

Lähiömutsi oli neljä vuotta sitten pikkuinen blogi, josta tahdoin saada jotain muutakin kuin iltaöiden harrastuksen. Laitoin blogiin paljon aikaa, mutta taloudellisesti sain siitä lähinnä karkkirahoja. Vuosien saatossa asiat ovat muuttuneet isosti, enkä olisi nyt tässä ilman Suomen Blogimediaa. On mahtavaa voida tehdä työkseen jotain, mitä rakastaa ja mikä antaa paljon. Olen ylpeä siitä, että olen voinut luoda itselleni työn, jonka koen merkityksellisesti. Mahtavaa on myös se, miten blogityö on laajentanut muuta työkenttääni.

Bloggaajaroolin lisäksi olen saanut tehdä työtä Suomen Blogimedian tuottajana, mikä opetti ihan valtavasti etenkin blogimaailman pienistä mutta merkityksellistä nyansseista.

Joskus sitä kuitenkin vain kasvaa hyvässä ja tärkeässäkin suhteessa liian kauaksi toisesta. Siksi nyt on aika kiittää Suomen Blogimediaa ja toimiston upeaa väkeä kaikesta tuesta, työstä sekä opeista ja ottaa ihan kaikki narut omiin käsiinsä. Yhdessä aloitettuja projekteja kyllä tipahtelee tänne blogiin vielä tasaiseen tahtiin tämän vuoden ajan. Vaikka silmäkulmassa onkin vähän haikeutta ja vatsassa jännitystä, olen kuitenkin ihan valtavan innoissani tulevasta.

On mahtavaa, että Lähiömutsin koko paletti on nyt täysin omissa käsissäni, myyntiä ja kaupallisten sisältöyhteistöiden projektivetämistä myöten. Tiedän tasan tarkkaan, missä mennään. Se tulee tarkoittamaan enemmän työtä, mutta toisaalta asiat selkeytyvät ja nopeutuvat, kun välikädet vähentyvät. Kuluneiden vuosien aikana olen huomannut, miten paljon olen tykännyt juuri niistä yhteistyöprojekteista, joita olen itse vetänyt läpi alkupalaverista loppuraportointiin.

Omissa käsissäni ovat nyt myös blogin bannerimainokset. Vaikka koenkin bannerit erillisenä osana Lähiömutsin sisällöstä, kuten tekemäni lehtijutun vieressä olevan mainoksen, on myönnettävä, että ei tule ikävä mainoksia, jotka eivät ole oman arvomaailmani kanssa balanssissa. Tervemenoa bensamoottoriautojen ja lihatalojen mainokset! Tästä lähtien jokainen bannerimainos on minun myymäni ja asiakkaat minun valitsemani.

Miten muuten tämä itselleni iso muutos näkyy teille? Eipä käytännössä juuri mitenkään. Lähiömutsi on Lähiömutsi jatkossakin. Koska olen aina ollut omalla sivullani ja domainillani, mitään muuttoja sivustolta tai portaalista toiseen ei ole luvassa. Mutta täällä taustalla kyllä rakennetaan jotain ihan uutta parhaillaan.

Olen vaihtamassa alustaa kokonaan, mutta sillä ei ole Suomen Blogimediasta lähdön kanssa mitään tekemistä. Blogger-alusta on alkanut käydä liian kömpelöksi tarpeisiini nähden ja vaihdan WordPressiin. Se mahdollistaa esimerkiksi sen, että pian te lukijat pystytte paremmin selailemaan vanhoista postauksista, kuten raskausviikkopostauksista, resepteistä tai Balin reissutarinoista, ne haluamanne. Tätä on pyydetty ja paljon!

Nyt siis nikkaroimme graafikon ja it-tiimin kanssa vasarat paukkuen täysin uutta alustaa Lähiömutsille. Kuten olen kertonutkin, tämä nykyinen valmiina ostettu blogiteema osoittautui niin sudeksi, että olen kuluttanut sen hätäkorjailuun ihan naurettavan määrän rahaa ja tuskanhikeä. Ja edelleen vähän joka nurkka vuotaa – samaten kuin oma pääni huonosti toimivan teeman kanssa. Olisi pitänyt jo aikaisemmin tajuta remontoimisen sijaan purkaa koko paikoilleen lahoava paska ja rakentaa uusi täysin itse suunniteltu tilalle.

Valmista tulee olemaan tämän kuun aikana, kunhan koneistot tästä kunnolla taas kesälomapöhnän jälkeen käynnistyvät. Nyt ehtiikin vielä esittää toiveita tulevaan blogiteemaan liittyen. Kun kaikki tehdään alusta lähtien itse, kaikki on mahdollista. Mikä tässä nykyisessä alustassa toimii? Mikä ei (sen vanhojen postausten lukemisen lisäksi)? Teidän vinkit, toiveet ja näkemykset ovat todella arvokkaita!

Samalla kun Lähiömutsi laitetaan uuteen ja paremmin toimivaan kuntoon, myös osoite mutsiavautuu poistuu kummittelemasta osoiteriviltä. Pian mennään Lähiömutsina ihan osoitetta myöden. Mutta ei hätää, omistan liudan domaineja, ja naputtelemalla osoiteriville mutsiavautuu, päätyy vanhaan tuttuun tapaan Lähiömutsiin myös jatkossa.

Tulevasta syksystä tulee kulkaa mahtava. Nyt vielä leijutaan hetki kesätunnelmissa, mutta kunhan taas palaan työhuoneelle, laitetaan tuulemaan ihan hurrikaanina!

Jaa