Kuopuksestamme tuli eilen velho, ainakin jos on vanhan kansan viisauksia uskominen. Kerrotaan, että jos lasta imettää yli kolmen pitkäperjantain, tämä saa velhon voimat.
Nykypäivänä tämä uskomus tuntuu tietenkin hupaisalta ja jännittävältä. Kaksi ja puoli vuotta vanha lapseni on saanut äidinmaidostani velhon ihmevoimat ja tietäjän viisauden. Tällainen ikivanha tarina tuntuu hauskalta, etenkin kun nykytutkimusten valossa tiedetään, minkälainen ihmeaine äidinmaito ihan oikeastikin on.
Tarinat imetetyistä velhoista ovat vähän kuin Pohjanmaalla tänään lankalauantaina trullittavat noidat tai iltasella sytytettävät kokot, joiden tarkoituksena on häätää pahoja henkiä. Nykyään ne ovat mukavia ja harmittomia pääsiäisperinteitä, mutta niiden takana on sekamelska ortodoksien, luterilaisten, pakanauskontojen, katolilaisten ja vanhan kansan uskomuksia ja tarinoita.
Alun perin imetetty velho oli pelottava asia, eikä mikään Harry Potterin kaltainen taikuuksia osaava ja hyväntahtoinen pikkuvelho. Sain Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmässä vinkin kirjasta, jossa velhouskomuksen taustoja valotetaan tarkemmin. Imetyksen aika -kirjassa kerrotaan, että ennen pelko lapsen muuttumisesta velhoksi oli aito. Uskomuksen takana vaikuttivat sekä uskontoihin liittyvät paastokaudet että seksi.
Vuosisatoja sitten vanha kansa tiesi kertoa, että imettävän äidin ei ollut suotavaa harrastaa seksiä. Sen kun uskottiin pilaavan äidinmaidon. Siksipä vanhasta pohjoismaisesta lakikirjasta 1300-luvulta löytyy kohta, jossa kerrotaan miehellä olevan oikeus vaatia sakon uhalla vaimoaan lopettamaan imetys, jos se on kestänyt yli kahden paaston ja kolmanteen asti.
Kun nykyään noin vuoden ikäisistä suomalaisvauvoista vain yksi kolmasosaa saa äidinmaitoa, vielä vuonna 1914 yli puolet suomalaisista kaksivuotiaistakin sai äidinmaitoa. Sata vuotta sitten ainut vieroitukseen liittyvä virallinen ajankohta oli juurikin pääsiäinen. Vanhaan paastoperinteeseen nimittäin liittyi uskomus, ettei yli kolmen paaston saanut imettää. Ortodoksit noudattivat tätä sääntöä tiukasti, vaikka se ei kirkon virallinen ohjeistus ollutkaan.
Myös katolilaisella puolella pääsiäinen saattoi liittyä vieroitukseen, sillä kirkon virallisen säännön mukaan jo kaksivuotiaan oli noudatettava paastoa. Äidinmaitokin oli siis kiellettyjen sapuskojen listalla.
Jos sitten lapsi sai maitoa vielä elämänsä kolmantena paastokautena, uskomuksen mukaan lapsesta saattoi tulla epäonnisempi aikuisena. Pelättiin, että lapsi saa pahan silmän, jolla hän saattoi tahtomattaan saada lehmiltä loppumaan maidon, pilata tervahaudat ja ottaa muilta ihmisiltä näiden onnen. Imetetystä lapsesta siis tulisi tahtomattaan pahaa onnea taikova velho.
Kun paastomääräykset sitten lievenivät ihmisten mielissä, imetysajat pitenivät myös ortodoksisilla alueilla ja uskomukset alkoivat siirtyä toiseen suuntaan. Itse asiassa sittemmin tiedettiin kertoa, että etenkin pojista tulee sitä vahvempia, mitä kauemmin he saavat äidinmaitoa. Vähän aikaa maitoa saaneilla pojilla taas oli vaara jäädä peräkammarin pojiksi.
Oli miten oli, minä keittelen omalle velholleni ihmejuomaa niin kauan, kun hän sitä kokee tarvitsevansa. Sen verran vähäisiä määriä sitä viime aikoina on tilattu, että tuskinpa velho kaipaa taikakeitoksiani enää ensi pääsiäisenä. Siitäkin huolimatta, että silloin hänelle olisi tarjolla ylivelhon maaginen mantteli.
Meilläkin velhouduttiin pari pääsiäistä sitten. Varsinainen velho meidän kuopus onkin. 😉
Riipaisevia nämä imetysjutut.
Oma lapsi joutui jäämään viikoksi sairaalaan syntymän jälkeen eikä elimistöni ryhtynyt tuottamaan maitoa. Yritin kaiken: heräsin öisin pumppaamaan, koska öisin oli paras aika stimuloida maidontuotantoa. Sitten tuli kotikäynti neuvolasta, näki epätoivoisen äitimytyn ja totesi: nyt loppuu tämä pelleily. Sairaalastakin oli todettu, että aina ne väärät äidit ottavat asiat liian tosissaan. Eli ne, joilla olisi haluja muttei kykyä – toisilla taas olisi kykyä, muttei haluja.
Perheeni on ollut aina täynnä oikeita superimettäjiä, ajatus siitä että minä olisin se epäonnistuja ei edes käväissyt mielessäni. Mutta vieläkin, kun luen näitä tarinoita, sattuu kovasti, vaikka lapsi on jo useamman vuoden. Hän on terve, älykäs, sosiaalinen ja ihana, mutta silti edelleen tuntuu, että petin hänet. Mutta joka ainoan millilitran, jonka elimistöni suostui tuottamaan, hänelle annoin. Ehkä se riittää.
Nauttikaa äidit kyvystänne imettää, koska se, kuten uusi ihminenkin, on pieni ihme.
Oot mun idoli! Ja onnittelu velholle. 🙂
Omat lapseni ovat vieroittaneet itse itsensä alle vuoden iässä (vaikka olisin siihen maagiseen yhden vuoden ikään asti ainakin halunnut imettää). Siksi ihmettelen aina tällaisia pitkän imetyskauden tarinoita ja myös tuota imetyksen historiaa. Että miten se ylipäätään onnistuu ja miten isolla osalla se entisaikaankaan on onnistunut. 🙂
Sama kokemus kuin pilamilla että reilun vuoden iässä lapsi vieroitti itse itsensä. Tissillä olo iltaisin (mikä oli viiminen tissittely mikä jäi pois) meni pelkäksi leikkimiseksi niin kerran reissussa vaan päätin että mennään nukkumaan ilman sitä pari minuuttia kestävää pyörimistä ja mönkimistä ja siihen se sitten jäi.
Törmään tässä postauksessa omaan tunnetasoiseen ennakkoluulooni taaperoimetystä kohtaan. Teoriassa tiedän että siitä ei varmasti ole haittaa, ennemmin varmasti hyötyä, mutta jotenkin se on aihe jota minun on hankala lähestyä tuntematta oloani hiukan epämukavaksi. Syytä tälle epämukavuudelle en tiedä. Kun ajttelen että itse imettäisin kohta 3v lastani niin tulee tunne että se ei vaan jotenkin ole oikein. Sama tunne tulee jos näen tai kuulen jotain taaperoa imetettävän.
Olen yrittänyt saada tätä tunnetta pois perustelemalla ihan järkisyillä sitä miksi se on ihan luonnollinen asia. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä että imettäminen on pelkästään hyväksi lapselle enkä keksi mitään järkevää syytä miksi se tulisi lopettaa aikaisin. Kaikesta työstämisestäni huolimatta tuo tunne tulee edelleen aika voimakkaana pintaan kun aihe nousee jossain esille. Tosin sama tunne tulee myös silloin kun kuulen jonkun valinneen ihan vain valinnan takia että ei imetä ollenkaan. Ei siis koske sitä tilannetta missä joku ei vaan pysty imettämään. Sille ei voi mitään ja hyviä lapsia niinkin kasvaa, mutta en pääse eroon ikävästä tunteestani silloin kun kuulen että joku on tehnyt valinnan olla edes yrittämättä ihan vaan kun ei halua.
Kuitenkin olen hyvin vahvasti sitä mieltä että nämä ovat jokaisen omia valintoja eikä niiden pitäisi vaikuttaa minuun millään tavalla. Ne eivät ole minulta pois eikä ole minun asiani tuomita toisten päätöksiä. Siksi harmittaakin se miten nuo silti nostavat tunteita pintaan. Mutta pitää vaan jatkaa asian työstämistä. Ehkä vielä joskus myös tunnereaktiosta tulee neutraali.
Kiva kuulla! Ja kyllä, varsinaisia velhoja ja tietäjistä viisaimpia meilläkin asuu 😀
Imetyspettymys on tosiaan valtavan iso ja vaikuttava asia, joka ei noin vain häviä. Itse olen onnekseni voinut molemmat lapset imettää, joten en voi kun kuvitella, miltä tuntuisi, jos asiat olisivatkin menneet toisin. Naisen keho on tosiaan mieletön, ja yhä edelleen näin viidettä vuotta elämästäni imettäessä jokainen tuottamani maitopisara tuntuu ihmeeltä.
No voi, kiitos ihana! Välitän velhoutuneelle onnittelut merkkipäivän johdosta 😀
Kyllä, lapset ovat niin erilaisia imetettäviä. Sen on huomannut jo ihan omien lasten kohdalla, jotka ovat olleet ihan erilaisia imetettäviä. Olin jo melkein unohtanut, mutta tästä kommentistasi tuli mieleen postaukseni reilun parin vuoden takaa Mitä jos vauva ei haluakaan taaperoimetettäväksi. En tosissani silloin tuota postausta kirjoittaessa olisi voinut uskoa, että yhä imetän ja juurikin lapsensa itsensä tahdosta.
Yli vuosikkaiden lasten imetykseen liittyy tosiaan Suomessa monenlaisia tunteita, etkä sä ole ainut noiden ennakkoluulojen kanssa pyörivä. Mutta siitä olen onnellinen, että tiedostat omien tunteiden ja tiedon ristiriitaisuuden.
Mä luulen, että Suomessa ennakkoluulot johtuvat siitä, että yhteiskunnassa näkyy tosi vähän vauvaiän ylittäineiden imetystä. Ennen näkyi, mutta ajan kuluessa niinkin normaali asia kuin imetys on ehtinyt kerätä päälleen mystisyyttä. Tietenkin myös lyhentyneet imetysajat vaikuttavat tähän. Yhteiskunnissa, joissa imetetään pitkään ja imetys on näkyvämpää, asia tuskin herättää samanlaisia tunteita kuin Suomessa. Itsekään en muista, koska olisin viimeksi Suomessa julkisilla paikoilla imettänyt, sillä yleensä maitoa kaivataan vain aamuisin. Ja harmikseni huomaan myös vältteleväni imetystä julkisilla paikoilla, jos joskus lapsi pyytää maitoa ollessamme vaikka kaupungilla.
En itsekään olisi esikoisen aikana nähnyt itseäni imettämässä kolmea vuotta lähestyvää, vaikka tiesinkin, että ihmisen luonnollinen vieroittumisikä on 2-7 vuotta. Esikko kun alkoi puolitoistavuotiaana olla valmis luopumaan maidosta. Mutta niinpä vain toinen lapsi olikin sitä mieltä, että hän tarvitsee maitoa kauemmin.
Ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksen huomaa muissakin maitojutuissa. Suomessa on ihan normaalia juoda toisen nisäkkään lapselle tarkoitettua maitoa ja syödä siitä tehtyjä valmisteita. Valtio jopa tukee sitä hulppeilla rahasummilla vuodessa. Aasian maissa lehmänmaitoa ei juurikaan käytetä. Lehmänmaito ei yleensä suomalaisissa herätä epämiellyttäviä tunteita tai fiilistä siitä, että sen juominen olisi jotenkin väärin. Vuohenkin maito taitaa olla suht ok vielä. Mutta jos tilalle vaihtaa vaikka kirahvin, koiran tai hevosen maidon, se taitaa monista tuntua epämiellyttävältä ajatukselta. Vaikka samalla tavalla toisen nisäkkään äidinmaidosta niissäkin on kyse 🙂
Kiinnostava keskustelu tunteita herättävästä aiheesta, kuten lähes aina imetyksestä puhuttaessa. Terveyttä edistävien molekyylien, vasta-aineiden ym. konsentraatiot ovat pienentyneet äidinmaidossa niin matalalle tasolle jo 6 kk jälkeen, että tosiaan terveysvaikutuksilla pitkää imettämistä ei voi perustella. Oksitosiinin nousu toki saa äidissä aikaan hyvän olon tunteen -erittyyhän sitä myös mm. seksiä harrastaessa. En jaksa uskoa, että imettämisessä voisi olla jotain väärää tai haitallista (mikäli ulkopuolelta tulevaa arvostelua, tai vaikkapa lapsen kiusaamista ei lasketa mukaan). Imettäminen voi olla lapsellekin mukavaa aikaa rauhoittua ja lähentyä äidin kanssa. Kunhan vaan pidetään faktat faktoina, eikä väitetä missään perättömiä terveysväittämiä taaperoiden ja sitä vanhempien lasten imettämisestä. Kyse kun ei ole mistään muusta kuin äidin ja lapsen yhdessäolosta, muita terveyshyötyjä ei ole, eikä tule. Tämä postaus on siten tehty erinomaisesti, mitään kiihkouskoa ei tästä tarvitse lukea.
Joo, asioista ”uskonnon” tekeminen on melkeinpä asiassa kuin asiassa lähinnä haitallista.
Sen sijaan se ei pidä paikkansa, että äidinmaidon juominen ei olisi terveysyistäkin hyväksi kuuden kuukauden jälkeen. Kerrotko, mihin perustat tämän väitteesi? Tässä postauksessa kirjoitin tarkemmin taaperoimetyksestä ja sivuan myös sen (ja taaperon saaman maidon) hyviä puolia, jotka ovat tutkimusten valossa kiistattomia. Tietenkään lapsi ei kuole tai vakavasti sairastu, vaikka ei saisi äidinmaitoa taaperona, mutta melkoista lapsen tarpeiden mukaan muokkaantuvaa superfoodia se silti on 🙂
Niin moniin asioihin uskotaan ihan uskontoon verrattavalla tavalla. Kantoreppujen valintaan, imetykseen, perhepetiin, ruokavalioihin, laihdutukseen. Onko näin ollut aina vai onko ihmisillä nykyään liikaa aikaa käytettäväksi tällaisten asioiden raivokkaaseen puolustamiseen tai vastustamiseen? Vai onko sen tehnyt vain näkyvämmäksi tai yleensä mahdolliseksi tämä suuri viestintä ja yhteydenpitokanava, internet. Jospa avarakatseisuudesta nousisi seuraava tai sitä seuraava muoti-ilmiö.
Tuossa postauksessa mennään nimenomaan uskonnon puolelle, ja siinä on runsaasti virheellisiä terveysväittämiä, joiden oikeellisuutta tai virheellisyyttä en ala blogin keskusteluboksissa puolustamaan. Suosittelen tutustumaan vaikkapa pubMed -tietokantaan, josta löydät ihan oikeiden tutkijoiden tekemiä oikeita riippumattomia tutkimuksia (mikäli se tuntuu hankalalta käyttää, Google Scholar on lisäksi ihan käypä työkalu, muista englannikieliset hakusanat). Laktivistiäiti ei liene tutki asiaa laboratoriossa, joten hänen käyttämisensä lähteenä on kyseenalainen.
Jos sanot, että väittämät ovat virheellisiä, olisi suotavaa, että perustelisit miksi. Laktavistiäiti ei tutki asiaa laboratorioissa, mutta on koonnut sivuilleen aihepiirin kirjallisuuteen ja nykytutkimukseen liittyviä faktoja asiasta, lähteet selvästi merkiten. Huomasit ehkä, että linkkasin myös useampaan muuhun sivustoon, joiden oikeellisuuteen koen voivani luottaa.
Olen itse näkemykseni vahvasti tieteeseen perustava ihminen, enkä kuulu mihinkään koettuun tai rekisteröityyn uskontokuntaan. Olin tutkituttamassa maitoani laboratioriossa, kuten vauvaiän ohittaneiden lasten äitien maitoja on aikaisemminkin tutkittu. Postausta varten juuri minun maitoni koostumus olisi kuitenkin ollut mielenkiintoisempaa ja asian lähemmäksi tuovaa tietoa. Harmikseni heräsin asiaan vasta viime vuoden lopulla, kun imetyskerrat olivat vähentyneet niin minimiin. Pumppaamalle ei enää irronnut monipuolisia testejä varten vaadittavia määriä maitoa. Se on tosi harmillista, laboratoriotulokset olisivat olleet supermielenkiintoisia.
Mä olen kirjoittanut vuosia sitten postauksen Hurahtaminen tekee vauvavuodesta onnellisemman tsempiksi niille pienten lasten vanhemmille, jotka pelkäävät äitiyden mustaan aukkoon tipahtamista. Se oli itselläni pahin pelko äitiydessä, mutta opin ajan kuluessa suhtautumaan itseeni ja äitiyteeni lempeämmin. Jos siis puhutaan näistä vanhemmuusasioista ja valinnoista sen genren sisällä. On ihan ookoo olla kiinnostunut asiasta, on ihan ookoo jopa hurahtaa.
Internet on varmasti tehnyt vanhemmuudenkin valinnat näkyvämmäksi, ja on upeaa, minkälaisen vertaistukiverkoston esimerkiksi vanhemmat voivat löytää netistä, vaikka omalla kylällä ei asuisi yhtään pikkulapsiperhettä. Jos nyt vaikka imetyksestä puhutaan, Suomessa Imetyksen tuki ry tekee netissä upeaa duunia auttaen vapaaehtoistyönä äitejä näiden imetysongelmien kanssa. Ilman nettiä voisi olla, että ongelmiin ei saisi apua.
Minäkin toivon ihan valtavasti, että avarakatseisuus olisi se seuraava iso juttu.
Hurahtaminen onkin ihan ok kunhan ei lähde saarnaamaan hurahtamisensa aihetta muille ainoana totuutena, tuomitse muiden valintoja tai katso omaa hurahtamustaan vaaleanpunaisten lasien läpi jos päätyy väittelemään asiasta jonkun kanssa.
Hurahtaminen on oikeasti kivaa 🙂
Kyllä, hurahtaminen on kivaa. Mä hurahdan milloin mihinkin; kahviin, kaupunkiviljelyyn, pyöräilyyn, Islantiin, mustikkametsään, mitä ikinä! 😀
Ompas inhottava tuo Anonyymin 16. huhtikuuta 2017 klo 19.03 kirjoittama ”vastaus”. Ällöttävää, miten hän nousee meidän muiden yläpuolelle ja vielä vähän lällättelee, että minäpä tiedän, mutta te muut ette.
P.S pubMed on tuttu, osaan käyttää ja käytän hyvin paljon sitä. Olisikin kiva jos kyseinen Anonyymi kertoisi kenen artikkeliin minun kannattaisi tällä kertaa tutustua niin voisin sivistää itseäni.
Lähiömutsille kiitokset mukavasta kirjoituksesta!
On tosiaan keskustelun kannalta täysin hedelmätöntä väittää, että toinen henkilö ja hänen lähteensä ovat väärässä, jos ei itse vaivaudu perustelemaan väitettään.
Minäkin mielelläni luen aiheesta (kuin aiheesta) tutkimuksia ja artikkeleita, joten olen iloinen, jos anonyymi vinkkaa tutkimustuloksista, joihin voisin perehtyä.
Kiitos tästä rohkeasta, ihanasta postauksesta! Imetän itse kesäkuussa kolme vuotta täyttävää lastani. Miksi, en osaa tarakalleen sanoa. Se on vaan jatkunut ja tuntunut luonnolliselta. Se vaan on tälle lapselle vielä niin kovin tärkeää. Tähän asti jatkaminen on tuntunut paremmalta ajatukselta kuin väkisin lopettaminen. Me jatketaan päivä kerrallaan.
Toisen lapsen kanssa myös selvästi tajuaa paremmin kuinka pieni se parivuotias vielä on. Ja osaa nauttia tästä ohikiitävästä ajasta, joka kohta on muisto vain.
Vielä kun olisin niin rohkea että en tätä jotenkin häpeilisi. Julkisesti en ole imettänyt enää yli vuoteen, vaikka vauvaa imetin missä vaan; taksissa, kaupassa tai ravintolassa. Neuvolassa yli vuoden ikäisten imetyksestä ei juuri kysellä, puhumattakaan kannustamisesta. Olisipa meidänkin kulttuurissa suhtautuminen (isomman lapsen) imetykseen hyväksyvämpää, tai edes välinpitämätöntä. Mitä ihmettä, sehän on vaan yksi nisäkkäiden normaaleimmista toiminnoista, ei mitään sen mystisempää.
Aika samanlainen stoori itselläni. Se on jatkunut, sillä se on tuntunut luontevalta, enkä ole nähnyt syitä, miksi lopettaa. Vaikka välillä itse olisin kyllä valmis taputtelemaan tämän tien loppuunkuljetyksi, lapselle se on yhä tärkeä asia. Pieni hetki se on mun elämästä, mutta lapselle iso osa siihen mennessä eletystä. Ja kyllä, kuopus tuntuu niin paljon pienemmältä kuin esikoinen samassa iässä.
Mäkään en ole julkisilla paikoilla imettänyt enää aikoihin. Joskus välillä on tullut tilanteita, että on ollut parempi antaa maitohörpyt kuin kieltää. Mutta teen sen nykyään arkaillen ja piilossa, vaikka molempia lapsia olen vauvoina ja yksivuotiaina imettänyt ihan missä vain. Ja kun kuitenkin kyseessä on juurikin sun sanoin vain yksi nisäkkäiden normaaleista toiminnoista.
Ihana kirjoitus! Täältäkin löytyy kaksi velhopoikaa, joista nuorimmainen on 2v8kk ja vanhempi täytti juuri 11v. Kuten Jennikin, itse olen alkanut kainostella imetystä. Toki oma perhe ja lähimmät ystävät tietävät, mutta esim. viikon työmatkoista kieltäytymisen todellista syytä en ole kehdannut töissä avata. Päiväkodissa vasussa viime viikolla kysyivät, että vieläkö imetän ja sain ihanan kannustavan vastauksen kun kerroin että kyllä meillä vielä tissitellään.
Ja toki, kyllähän tämä välillä väsyttää. Olen ollut viimeisen 14 vuoden aikana yli 9 vuotta raskaana tai imettänyt (3 lasta), joten se kyllä näkyy tässä muijassa, jonka kroppa säilöö kaiken energian rasvana ja naama on selvästi uomaisempi kuin monella ikätoverilla.
Mahtavaa, vallan velhokaksikko 🙂 Kainostelua tosiaan ilmassa täälläkin. Jos joskus tosi tosi harvoin kaupungilla tai muualla kylillä lapsi tahtoo maitoa, koetan kyllä viimeiseen asti ohjata ajatusta muualla ja jos sitten maidot kaivetaan esiin, teen sen jossain nurkassa. Ennen olen imettänyt missä vain – olisi muuten mennyt elämä neljän seinän sisällä kökkimiseksi (ja seinähulluudeksi).
Mä olisin valmis jo imetyksen lopettemaan, ja välillä on ollut vaiheita, että olen miettinyt, että nyt tämä loppuu, en vain enää jaksa. Lapselle se on kuitenkin niin tärkeä asia, ja kun tietää, minkälaista tehoshottia äidinmaito on pienissäkin määrin, olen sitten kuitenkin jatkanut. Ja jos ei ihan kummia tapahdu, jatkan, kunnes lapsikin on valmis luopumaan maidosta. Mäkin mielelläni ottaisin taas oman kehoni ihan ilman raskaus- ja imetyshormoneja, mutta sitten taas, ehtiihän sitä.