Yövyimme pari yötä pienessä viidakkokylässä vuoristossa, karttaan merkkaamattoman tien varrella. Eräs teistä lukijoista vinkkasi sähköpostilla siellä sijaitsevasta majapaikasta, joka toden totta oli kaikkein kehujen arvoinen. Iso kiitos vinkistä! Palaan tuohon bungalowiimme myöhemmin, mutta nyt postikortteja vesiputouksilta, jotka sijaitsivat viidakon keskelle piilotetun majapaikkamme mailla.
Ehdimme nimittäin jo harmitella, ettemme koskaan Ubudin aikoina päässeet käymään kyläkeskittymän laitamien suosituilla vesiputouksilla. Aina kun suunnittelimme retkeä vesiputouksille, alkoi sataa kaatamalla. No ei harmita enää. Muiden matkaajien täyttämien vesiputousten sijaan saimme vesiputouksen vain meille. Se oli luonnon tarjoama luksuskokemus, joka ei ihan heti unohdu.
Vesiputoukselle laskeuduttiin kapoisia kivirappusia pitkin. Luonto koitti parhaansa mukaan peittää polun kurkottelemalla oksiaan polun ylitse. Askelmien väleistä tunki pieniä taimia yrittäen saada osansa oksiston läpi siivilöityvästä valosta. Mitä alemmas laskeuduimme, sitä syvemmän vihreäksi valo ja ympäristö muuttui. Paahde ei enää ulottunut kivirappusille, joissa alkoi askel askelmalta kasvaa enemmän sammalta.
Joidenkin puiden oksilla roikkui hedelmiä. Ehkä ne olivat mangoja, ehkä avokadoja, mutta todennäköisesti sellaisia päiväntasaajan herkkuja, joita emme ole vielä maistaneet. Käärmeennahkahedelmä sentään tunnistettiin, ne kasvoivat ryppäinä puiden onkaloissa. Osa oli tipahtanut maahan ja haljennut. Halkeama paljasti, mistä hedelmä on saanut nimensä: sen kuori näyttää ihan nahkansa luoneen käärmeen nahalta ja hedelmä itsessään kuin nyljetyn käärmeen lihalta. Nappasimme muutaman kypsän hedelmän, pyörittelimme lehden avulla niitä suojaavat kaktusmaiset piikit pois ja jaoimme hedelmän, josta irtoaa lohkoja kuin jättimäisestä valkosipulista kynsiä.
Vesiputouksen kuuli jo kauan ennen kuin sen näki. Vedenpauhu tuntui hyppivän rehevän metsän oksissa, emmekä olisi osanneet pelkän äänen perusteella suunnistaa perille. Rappuset kuitenkin johdattelivat ihan kohinan alkulähteille asti. Kastoimme varpaat varovasti veteen ja kiljahdimme. Kylmää! Vuoriston lähteestä pulppuava raikas vesi tuntui kuin jäävedeltä auringon lämmittämien lahdelmien jälkeen.
Vesiputous muodostui kolmesta tasanteesta. Jokaisella tasanteella oli kuin oma pieni altaansa, jossa huljuttaa pikkupatikoinnista hikeentynyttä kroppaansa. Tasanteilta vesi jatkoi matkaansa viidakon keskellä mutkittelevaan pieneen jokeen. Tasanteiden välille kallioon oli nakuteltu vähän askelmien tapaisia, jotta ei ihan Indiana Jonesina tarvinnut seikkailla. Koska me olimme ainoat ihmiset lähimain, uimme nakuina. Kaivoimme uikkarit esiin vasta samaan aikaan kuin kameran.
Keskipäivän aurinko paistoi suoraan ylhäältä. Silti notkelman pohjalla oli hämärää. Kun nosti katseensa kohti taivasta, näkyi vain ympärille tiukkaan halaukseen kietoutuva viidakko. Kylmään veteenkin alkoi tottua; säikähdyksestä pystyyn nousseet ihokarvat alkoivat leppyä. Mies ja lapset hassuttelivat, roiskottivat vettä ja sukeltelivat. Minä keskityin nauttimaan ja koitin painaa mieleeni kaikki aistimukseni. Raikkaan veden hyväilyn iholla, tumman vihreän hämärän keskellä päivää, sieraimissa kostealta tuntuvan ilman ja veden kohinan.
Kun olimme uimisen jälkeen kiivenneet rappuset ylös, oli nahkea hiki hiipinyt takaisin iholle. Teki mieli pulahtaa taas raikkaaseen vesiputoukseen. Ja mikäs siinä, mikään ei estänyt tekemästä niin.
Vau!
Niinpä!
Täähän on suoraan jostakin villeimmistä unelmista! Ihan huikea kokemus!!!
Täällä lähimmäksi pääsee mun bucket listillä oleva Oneota Falls, perille päästäkseen on syytä olla uikkarit mukana, mutta vesi on kylmää eikä varmasti tarvitse olla yksin.
https://www.hikespeak.com/trails/oneonta-gorge-lower-oneonta-falls/
Upean näköinen paikka! Sun tekstit ovat aina niin upeita ja mukaansatempaavia että voi kuvitella itsekin olevansa teidän mukananne siellä. Niin ja sekin pitää vielä mainita että tsiiiisus miten upeat jalat sulla on! Olen kateellinen!
Mahtavaa, että vinkistä oli iloa ja pääsitte tuonne käymään! Meille jäi paikasta niin ihanat muistot, että varmasti palataan uudestaan nyt lapsiperheenä paikan päälle. Tuo uimapaikka on ihan uskomaton, se tunnelma ei unohdu.
t.Anni
Siis VAU! Balilla on näköjään todella maagisia paikkoja! Olisin todella iloinen jos voisit lähettää minulle tiedot tuosta paikasta, olen yrittänyt houkutella miestäni Balille mutta hän ei ole ollut kovin kiinnostunut. Mutta majapaikka viidakon keskellä ja tuo upea vesiputous… Hänkin rakastuisi tuohon!
JOtenkin vähän satumaista 🙂
Ihana postaus jälleen kerran! Sori nää fanityttömäiset kommentit 😀 Oon lukenut blogiasi siitä asti kun esikoisesi oli vauva (aivan ihana ballerinatyyli hänellä muuten keskellä viidakkoakin! :-D). Arvostan miten osaat kertoa avoimesti ja päästää lukijat lähelle ilman kiiltokuvahöttöfiilistä, mutta silti ei ole kertaakaan tullut myötähäpeä että olisi liian avoimia tai liian jotain postauksia. Ja nyt kun kehumisen makuun pääsin niin kiitos muuten siitäkin että jaksat vastata kommentteihin!
Ihania seikkailuja teidän perheelle! Nauttikaa auringosta, Helsingissä sataa räntää taivaan täydeltä (lapset hyppivät onnessaan lätäköissä mutta itse miettii että voi …, missä kesä ja aurinko ;-))…
Vautsi mikä kokemus, todellakin sadunomaisen kuuloinen! Ja osaat kuvailla asiat niin elävästi ja kuvatkin aivan upeita! On ilo seurata blogiasi jo monetta vuotta ja eläytyä seikkailuihinne. 🙂
T: Miiruli
Upea paikka! Jäin hämmästelemään miten siellä voi poluilla kulkea ilman kenkiä tai sandaaleja. Me asumme myös päiväntasaajan tuntumassa, mutta toisella puolella maapalloa, ja täällä sademetsässä kulkiessa pitää kyllä olla jotain jalassa sillä maassa näkee usein pistäviä / polttavia tuhatjalkaisia (en tiedä oikeaa nimeä suomeksi) ja esim. sadevesilätäköissä on loismatoja, jotka menevät ihon läpi. Hämähäkkejäkin näkyy silloin tällöin. Ei tulisi siis mieleenkään täällä mennä retkelle paljain jaloin.
Eikö tuolla viidakon keskellä tarvinnut pelätä käärmeitä tai muita myrkyllisiä/vaarallisia eläimiä. T. Todella kokematon matkailija 😉
Olen kyllä kateellinen. En siitä, että olette reissussa, vaan siitä, että minä en kertakaikkiaan pystyisi rentoutuun tuollaisessa paikassa. Pelkäisin ötököitä ja herra ties mitä kaikkea. Varmasti en paljaalla jalalla astuisi minnekään ja vedessä vaanisi saletisti vähintään sekä hai että krokotiili 😀
Juuri sama ajatus itsellä! En ikinä uskaltaisi rentoutua kaikilta kuvittelemiltani vaaroilta vastaavassa paikassa. ��
Oli kyllä satumainen kokemus, sellainen että piti nipistää itseään, että tajusi todella saavansa olla siellä 🙂
Upean näköinen vesiputous sun listalla!
Se oli upea! Ja voi kiitos, niin mahtava kuulla, että onnistun viemään myös teitä lukijoita mukaani matkoille kirjoitusten kautta. Ihan parasta! Ja hihi sekä kiitos, jalkakommentille. Minulla on möröt kroppani kanssa, kuten lähes jokaisella meistä, mutta jalat ovat kyllä kivat 🙂
Iso kiitos vinkistä, se oli mainio! Innolla myös pian jaan koko majapaikkakokemuksen täällä blogissa. Suosittelen kyllä jokaista lohkaisemaan reissustaan palanen sille, jos yhtään pitää samanlaisesta matkailusta kuin me.
No täällä on tosi maagisia paikkoja! Vaikka saari on aika pieni, tänne mahtuu monenlaisia maailmoja. Mä olen kirjoittamassa tuosta majapaikasta postauksen lähiaikoina, mutta jos kaipaat sen tietoja nyt heti, laita viestiä! 🙂
No äläpä! Luulenpa, että tästä kokemuksesta saa ammennettua maisemia johonkin satuun 🙂
Voi kiitos! Niin kiva kuulla! Oman elämän ja blogin välillä tasapainoilu on välillä hankalaa, mutta mahtavaa, että on tullut se fiilis, mitä toivonkin voivani välittää: aito ja avoin, mutta silti (itselleni ja perheelleni) sopivissa rajoissa yksityisyyden kanssa pysyvä.
Kommentteihin vastaaminen on mulle ykkösasia, ja olen niin onnellinen, että nykyään voin vastata ihan jokaiseen. Blogihistorian aikana kun on ollut kausia, että ei vain yksinkertaisesti ole ehtinyt revetä kaikkeen, ja sitten kommentteihin vastaamisen on joutunut tiputtamaan ensimmäisenä pois. Kommentit ovat kuitenkin se, mikä tekee blogista blogin (jos vertaa vaikka kolumneihin), ja mulle on tärkeää nämä keskustelut ja kanssakäymiset täällä 🙂
Olenkin kuullut ja kuvista nähnyt, että Helsingissä on nyt aika, noh, keväinen sää. Mutta eipäs mene kuin kuukausi, kun sielläkin alkaa näyttää jo paljon toiveikkaalta kesän suhteen – ja meidänkin reissu alkaa siinä vaiheessa olla loppusuoralla, jaiks!
Niin kiva kuulla, että palaset elämyksistä välittyvät myös sinne puolelle ruutua. Jaettu ilo on paras ilo 🙂 Kiitos, että olet käynyt visiteeraamassa täällä virtuaalilähiössä ja olet jo ihan vakivieras, arvostan isosti!
Balilla on muutamia myrkkyllisiä hämähäkkejä, käärmeitä ja skorpionejakin, mutta niitä ei elele tuolla alueella 🙂 Tuo vesiputous ei myöskään ollut varsinaisesti viidakon keskellä, vaikka siltä tuntuikin. Enemmänkin majapaikan takapihan metsästä oli kyse 🙂
Oli kyllä kertakaikkisen upea paikka! Meillä oli kyllä jalassa sandaalit, mutta uimapaikalla riisuimme ne pois 🙂 Metsässä on toki jos jonkinlaista ötökkää ja elukkaa, kuten Suomessakin. Jos kovin pitkäksi aikaa pysähtyy ihailemaan paikoilleen, pistelevät muurahaiset kiipeävät pian pistellen polulleen pysähtyneen ihmisen jaloille. Hämähäkkejäkin täällä on aika paljon, mutta noilla seuduin ne eivät ole myrkyllisiä. Balilla on ylipäätään yllättävän vähän myrkyllisiä tai vaarallisia elukoita, vaikka tropiikissa ollaankin. Vaarallisimpia juttuja taitavat olla hyttyset (vaikka malaririski on täällä päin olematon) sekä sekopäinen liikenne.
:DD Mä olin kyllä enemmän kauhuissani kakarana, kun uin ruskeassa Kyrönjoessa, enkä nähnyt, mitä veden alla on. Etenkin sen jälkeen, kun hai puraisi serkkua ihan kunnolla varpaaseen haha! Mutta joo, jos hyönteiset ja muut pikkuelukat ällöttää, Balilla olisi kyllä tekemistä pitää mieli ja mielikuvitus aisoissa. Jokaisessa asumuksessakin asustelee ihmisten lisäksi vähintään yksi gekkoperhe.
Moikka, mä odotan ihan mielelläni, en jostain syystä ollut ajtellut että kirjoitat siitä mitenkään yksityiskohtaisesti – en tosiaan tiedä miksi niin kuvittelin vaikka mainitsit postauksen olevan tulossa! On ollut ihanaa lukea erilaisesta arjestanne siellä Balilla. Terveisiä keväisestä Newcastle upon Tynesta, Englannista! 🙂
Ensi viikon aikana toivoakseni saan postauksen nätisti mahtumaan kalenteriin, mutta viimeistään parin viikon päästä sitten 🙂 Mahtava kuulla, että meidän menostamme täällä on mukava lukea. Ja aina yhtä hauskaa kuulla, missä joka puolella maailmaa blogiani luetaankaan 🙂
Voi Hanne, oot upea. Juu viidakko oli mieletön, mutta eniten mulla sydän sykähti ja hikeä pukkasi siitä mielettömästä bikinikuvastasi. Kuinka upea ja kaunis ja rohkea ootkaan.
Ihanaa saada olla matkallanne mukana kuin kärpäsenä katossa!
No voih, kiitos! Ja nettiin tosiaan mahtuu kuvia monenmoisista bikinitsubuista 🙂