Parivuotiaan oppivaiheet ovat maanisia nekin. Yhtä asiaa jankataan loputtomiin, että varmasti menee oppi perille. Aihepiirit ovat silti helpommin hallittavia kuin muutamaa vuotta vanhempien lasten: Muumien henkilöhahmojen nimiä, hälytysajoneuvojen nimeämisiä ja erilaisia hedelmiä kaupassa. Meidän tämänikäisellä on juuri nyt meneillään vahva värikausi. Lapsi siis tahtoo kertoa jokaisen asian värin tai varmistaa sen tietävimmiltään. Tätä vaihetta varten meillä on onneksi kaksi erinomaista kirjaa.

Aino-Maija Metsolan Värit-kirja on niin herkullinen, että kirjaa tekisi mieli nuolaista. Paksulehtisen kirjan sivuilla on kuvattuna erilaisia asioita ja eläimiä väreittäin. Ne on kuvitettu tavalla, joka on tuttua myös Aino-Maijan Marimekolle suunnittelemista kuoseista. Värit roiskuvat ja viivat ovat ronskeja, mutta lopputulos on silti pehmeä ja kepeä.

Puhumista opettelevalle lapselle kirjan katselu tarjoaa mahdollisuus harjoitella värien lisäksi myös tuttujen asioiden tunnistamista ja niiden nimeämistä. On mielenkiintoista, miten lapsi osaa hahmottaa sillan kirjan mielikuvituksella väritettyjen kuvien ja oikean maailman asioiden välillä ja yhdistää ne samaksi asiaksi. Ehkä sitä voisi sanoa katsotun ymmärtämistaidoksi?

Värit-kirjan sivuilla on myös luukkuja, joiden alta paljastuu muun muassa, kenen päässä luukussa kuvattu hattu on ja mitä kuvan kolibri syö. Jokaisella väriaukeamalla on myös yksi joukosta värinsä takia erottuva esine tai asia, kuten sininen apina keltaisten banaanien, mehiläisten ja kumisaappaiden joukossa.

Toinen värit tutuksi tekevä kirja on Jenni Erkintalon Värejä Meressä. Se kertoo erivärisistä siveltimistä, ja kirjassa päästäänkin värien kanssa vähän pidemmälle. Mitä tapahtuu, kun perusväreistä keltainen ja sininen törmäävät? Entäs jos punainen ja valkoinen halailevat? Vanhempaakin lasta kiinnostaa nähdä kirjan sivuilla ajatus siitä, miten värejä yhdistelemällä voi luoda uusi värejä.

Ainakin minun silmiini näyttää, että piirroksetkin on tehty sen päähenkilöitä eli siveltimiä käyttäen. Tällainen kuvitus ei yleensä iske omiin lapsiini (voi ne kaikki ihanat herkät akvarellikuvakirjat, joita lapset eivät malta keskittyä katselemaan!), joten yllätyinkin tämän kirjan suosiosta. Tätä kirjaa on kuluneiden vuosien aikana luettu niin paljon, että kirjat sivut ovat ihan käpristyneet. Tämä oli jossain vaiheessa myös se iltasatukirja. Tiedättehän, se kirja, jota luetaan illasta toiseen, noh, maanisesti, kunnes tilalle tulee ihan puskista joku uusi suosikki.

Uskoisin Värejä meressä -kirjan suosion taian piilevän pitkälti riimitellyssä tarinankerronnassa, jonka tempo tuntuu resonoivan lasten mielikuvituksessa. Riimittely on taiten tehty ja sitä on myös aikuisena kiva lukea. Lisäksi siinä on lapsille osuvaa tarttumapintaa ja hassuja sanoja, joita lapset mielellään jäävät mutustelemaan. Löllö. Ärhäkkä. Kolkkaus. Sukkela. Joka kerta sanat maistuvat yhtä kikatuttavilta.