Muutto tulee vaikuttamaan ja muuttamaan teidän arkeenne enemmän kuin voitte vielä ajatellakaan. Näin sanoi muutossa meitä auttanut ystävämme kantaessaan muuttolaatikoita täysin keskeneräisen remontin keskelle. Ja oikeassahan hän oli.

Joudun tuottamaan pettymyksen kaikille niille, jotka ovat kertoneet pitävänsä meidän perhettä esikuvana pienissä neliöissä mukavasti asuvasta perheestä. Muutto kaksiosta neliöön sekä 27 lisäneliötä ovat vaikuttaneet elämäämme mullistavasti. Arki on ihan valtavan paljon mielekkäämpää, kun tilaa on enemmän. Ei se paskaa ollut ennenkään, mutta en vain tiennyt, miten paljon mutkattomampaa se voisi olla. Tajuan se jo nyt, vaikka elämme yhä keskeneräisen remontin keskellä maalipurkkien, saumalaastien ja lattialistojen seilatessa pitkin kotimme nurkkia.

Minä olen aina pitänyt pienistä intiimeistä kodeista isoja halleja enemmän. Loft-asunnot ovat kauniita muiden koteina, mutta itse olen enemmän ihmisiä, jotka viihtyvät pikkuruisessa mummönmökissä. Kun muutimme miehen kanssa kahdestaan turkulaisesta jättikolmiosta helsinkiläiseen pikkukaksioon, olin heti paljon enemmän kotonani. Jokaiselle neliölle oli tarkoituksensa ja vaikka uudessa kodissa oli kantakaupungin asuntojen korkeat huoneet, se oli paljon pesämäisempi. Meidän pieni koti, joka otti isoa kotia hellemmin syleilyynsä.

Muuttaessamme pieni ihmisentaimi sisälläni kasvaen lähiökaksioon, ajatuksenamme oli asua siinä parisen vuotta, kartuttaa omaisuutta sekä asunnon arvoa ja sen jälkeen ostaa isompi koti. Lopulta pari vuotta venähti viideksi vuodeksi ja vuosien aikana perheeseemme syntyi vielä neljäs jäsen. Katselimme kyllä koteja ja kävimme muutamissa asuntonäytöissäkin noiden vuosien aikana, mutta emme nähneet syytä muuttaa. Kaksio tuntui kodilta juuri meille.

Emme koskaan kaksiossa asuessamme oikeastaan kaivanneet lisätilaa. Kapeaa hikitunnelieteistä kyllä kirosin etenkin toppavaatekausina, mutta muuten niihin 56 neliöön mahtui kaikki, mitä me tarvitsimme. Kesken asuntokauppojen kunnostimme lapsille vanhan kerrossängyn, mikä helpotti kolmen sängyn makuuhuonetetristä ja toi lisätilaa. Mies silloin totesikin puolitosissaan, onko meidän mitään järkeä muuttaa.

Kaikkeen tottuu. Pienissä tiloissa elämiseen ja isompiin neliöihin. Nyt tuntuu jo kummallisen etäiseltä, miten sentilleen kaikki säilytystilat oli vanhassa kodissa mietitty. Esimerkiksi nykyään lastenhuoneen kaapistossa on niin överisti tilaa, että entistä kaksioasukkia ihan hävettää moinen tilayltäkylläisyys.

Vanhassa kodissa keittiönpöytä piti tarvittaessa vetää keskelle huonetta ihmisten jo istuessa pöydässä. Sen jälkeen kun keittiössä ei enää mahtunut kulkemaan. Mielestäni tiivis yhdessäolo vain lisäsi tunnelmaa, mutta nyt riemuitsen siitä, että keittiönpöydän ympärille mahtuu vapaasti istumaan ilman tunkemista ja ähinää. Muuttolaatikoita kantamassa ollut ystäväni nauroi täpinöinnilleni ja huomautti, että yleensä on ihan normaalia mahtua istumaan pöydän ääreen ilman kikkailuja.

On ollut myös mielenkiintoista huomata, että vaikka neliöitä on rutkasti enemmän, siivoamista on vähemmän. Kun pöly laskeutuu isommalle pinnalle, se alkaa häiritä hitaammin. Remonttipöly tosin on ollut melkoinen siedätyshoito siistiydestä pitävälle ihmiselle, mutta silti yllätyn, että voidaan hyvinkin olla imuroimatta kokonainen viikko ilman tahmaisia sukanpohjia. Vanhassa kodissa oli pakko imuroida vähintään kaksi kertaa viikossa ja heilutella rikkaharjaa useamman kerran päivässä.

Rakastan uuden kotimme pohjaratkaisua, joka on ihan luotu meille. Keittiö on yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen ja sieltä on myös suora näköyhteys lastenhuoneeseen. Parveke olisi unelmissani ollut ihan kiinni keittiössä, mutta nytkin sinne saa kesäisin helposti katettua aamukahvinsa. Iso eteinen on ollut arjenmullistaja, joka on leppoistanut aamuja. Mitään eteeristä aamujoogaa se ei edelleenkään ole, mutta on kiva, että puettavat talvitamineet mahtuu levittämään eteisen lattialle ja että samassa tilassa mahtuu samaan aikaan hoitamaan myös pottahommia ja laukun pakkaamista. Eteisen avonainen säilytysratkaisu myös toimii lapsiperheessä vanhan kodin kolisevia peiliovikaappeja paremmin.

Kylpyhuoneen ja vessan puutteiden ja vikojen kanssakin on melkein oppinut elämään. Tulitikkuaskin kokoinen peilikaappi on yhä kotimme ainut peili ja keltasuuttaan särisevä valo ei enää saa migreeniä räjähtämään. Polvenkorkeudella oleva muumimukin kokoinen allas onkin oikeastaan lapsille oikein kätevä. Olen jo melkein siinä pisteessä, että osaan automaattisesti ilman miettimistä mennä suihkunurkkaukseemme ilman että juutun ovien väliin kiinni pyllystäni. Entisestä kodista kaipaan silti juurikin minikokoista, mutta toimivan kompaktia kylppäri-vessaamme, enkä vielä ihan ole saanut kiinni erillisen vessan ja kylppärin ihanuudesta. Mutta ehkä joku päivä vielä, sitten viimeistään kun on aika remontoida nuo tilat meille toimiviksi.

Kotimme pohjaratkaisussa aikuisten makuuhuone ja työhuone ovat sivummassa, ja niistä lapset saavat sitten joskus tulevaisuudessa omat huoneensa. Nyt meillä on miehen kanssa oma pieni makuuhuoneemme, jossa nukumme ensimmäistä kertaa sitten lasten syntymän ihan vain kahdestaan. Minulla on työhuone, joka on vielä ihan levällään ja vaiheessa, mutta siellä on jo tärkeimmät: iso työpöytä ja ovi, jonka saa kiinni. Voimme puuhailla tarvittaessa omassa rauhassa, mutta olla silti lähellä toisiamme. Lapsilla on oma yhteinen lastenkammarinsa, jonne on tilaa levittää leikit.

Yllätyin muutossa siitä, miten paljon meillä onkaan leluja. Kun ne oli ripoteltu ympäri kotia – leikkikeittiö keittiössä, nukkekoti makuuhuoneessa, työpöytäpiste olkkarissa ja lelulaatikko sohvapöydän alla – lelupaljoutta ei huomannut. Yllätyin myös siitä, että leikit ovat nyt pysyneet yllättävän hyvin lastenhuoneessa. Luulen, että tähän mennessä oma huone olisi jäänyt lähinnä tilaksi, johon illalla puskutraktorilla työnnettäisiin lelut. Lapset ovat tahtoneet olla lähellä meitä, ja itse olen tahtonut olla lähellä heitä. Samassa tilassa me olisimme aikamme viettäneet isommassakin kodissa. Nyt kodin tiloilla on tarkemmin omat toimintonsa, ja huomaan pitäväni siitä.

Elämän mukavoituminen on ollut kiinni kummallisen pienistä asioista. Siitä, että tavarasäilytys onnistuu kodin sisällä, eikä vain taloyhtiön erillisessä varastotilassa. Vielä kun saadaan ihan kaikki säilytystilat valmiiksi ja kaikille asioille paikkansa, niin ei ole koko ajan jotain hukassa. Pyörä ja vaunuvarastot ovat näppärämmin saavutettavissa, mikä on vähentänyt tuskanhikeä arviolta noin puolitoista litraa kuukaudessa. Eniten se on tämä avaruus ja keveys ympärillä. On tilaa olla ja hengittää, mutta silti olla hellästi oman kodin turvallisessa halauksessa.

Jaa: