Joudun tuottamaan pettymyksen kaikille niille, jotka ovat kertoneet pitävänsä meidän perhettä esikuvana pienissä neliöissä mukavasti asuvasta perheestä. Muutto kaksiosta neliöön sekä 27 lisäneliötä ovat vaikuttaneet elämäämme mullistavasti. Arki on ihan valtavan paljon mielekkäämpää, kun tilaa on enemmän. Ei se paskaa ollut ennenkään, mutta en vain tiennyt, miten paljon mutkattomampaa se voisi olla. Tajuan se jo nyt, vaikka elämme yhä keskeneräisen remontin keskellä maalipurkkien, saumalaastien ja lattialistojen seilatessa pitkin kotimme nurkkia.
Minä olen aina pitänyt pienistä intiimeistä kodeista isoja halleja enemmän. Loft-asunnot ovat kauniita muiden koteina, mutta itse olen enemmän ihmisiä, jotka viihtyvät pikkuruisessa mummönmökissä. Kun muutimme miehen kanssa kahdestaan turkulaisesta jättikolmiosta helsinkiläiseen pikkukaksioon, olin heti paljon enemmän kotonani. Jokaiselle neliölle oli tarkoituksensa ja vaikka uudessa kodissa oli kantakaupungin asuntojen korkeat huoneet, se oli paljon pesämäisempi. Meidän pieni koti, joka otti isoa kotia hellemmin syleilyynsä.
Muuttaessamme pieni ihmisentaimi sisälläni kasvaen lähiökaksioon, ajatuksenamme oli asua siinä parisen vuotta, kartuttaa omaisuutta sekä asunnon arvoa ja sen jälkeen ostaa isompi koti. Lopulta pari vuotta venähti viideksi vuodeksi ja vuosien aikana perheeseemme syntyi vielä neljäs jäsen. Katselimme kyllä koteja ja kävimme muutamissa asuntonäytöissäkin noiden vuosien aikana, mutta emme nähneet syytä muuttaa. Kaksio tuntui kodilta juuri meille.
Emme koskaan kaksiossa asuessamme oikeastaan kaivanneet lisätilaa. Kapeaa hikitunnelieteistä kyllä kirosin etenkin toppavaatekausina, mutta muuten niihin 56 neliöön mahtui kaikki, mitä me tarvitsimme. Kesken asuntokauppojen kunnostimme lapsille vanhan kerrossängyn, mikä helpotti kolmen sängyn makuuhuonetetristä ja toi lisätilaa. Mies silloin totesikin puolitosissaan, onko meidän mitään järkeä muuttaa.
Kaikkeen tottuu. Pienissä tiloissa elämiseen ja isompiin neliöihin. Nyt tuntuu jo kummallisen etäiseltä, miten sentilleen kaikki säilytystilat oli vanhassa kodissa mietitty. Esimerkiksi nykyään lastenhuoneen kaapistossa on niin överisti tilaa, että entistä kaksioasukkia ihan hävettää moinen tilayltäkylläisyys.
Vanhassa kodissa keittiönpöytä piti tarvittaessa vetää keskelle huonetta ihmisten jo istuessa pöydässä. Sen jälkeen kun keittiössä ei enää mahtunut kulkemaan. Mielestäni tiivis yhdessäolo vain lisäsi tunnelmaa, mutta nyt riemuitsen siitä, että keittiönpöydän ympärille mahtuu vapaasti istumaan ilman tunkemista ja ähinää. Muuttolaatikoita kantamassa ollut ystäväni nauroi täpinöinnilleni ja huomautti, että yleensä on ihan normaalia mahtua istumaan pöydän ääreen ilman kikkailuja.
On ollut myös mielenkiintoista huomata, että vaikka neliöitä on rutkasti enemmän, siivoamista on vähemmän. Kun pöly laskeutuu isommalle pinnalle, se alkaa häiritä hitaammin. Remonttipöly tosin on ollut melkoinen siedätyshoito siistiydestä pitävälle ihmiselle, mutta silti yllätyn, että voidaan hyvinkin olla imuroimatta kokonainen viikko ilman tahmaisia sukanpohjia. Vanhassa kodissa oli pakko imuroida vähintään kaksi kertaa viikossa ja heilutella rikkaharjaa useamman kerran päivässä.
Rakastan uuden kotimme pohjaratkaisua, joka on ihan luotu meille. Keittiö on yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen ja sieltä on myös suora näköyhteys lastenhuoneeseen. Parveke olisi unelmissani ollut ihan kiinni keittiössä, mutta nytkin sinne saa kesäisin helposti katettua aamukahvinsa. Iso eteinen on ollut arjenmullistaja, joka on leppoistanut aamuja. Mitään eteeristä aamujoogaa se ei edelleenkään ole, mutta on kiva, että puettavat talvitamineet mahtuu levittämään eteisen lattialle ja että samassa tilassa mahtuu samaan aikaan hoitamaan myös pottahommia ja laukun pakkaamista. Eteisen avonainen säilytysratkaisu myös toimii lapsiperheessä vanhan kodin kolisevia peiliovikaappeja paremmin.
Kylpyhuoneen ja vessan puutteiden ja vikojen kanssakin on melkein oppinut elämään. Tulitikkuaskin kokoinen peilikaappi on yhä kotimme ainut peili ja keltasuuttaan särisevä valo ei enää saa migreeniä räjähtämään. Polvenkorkeudella oleva muumimukin kokoinen allas onkin oikeastaan lapsille oikein kätevä. Olen jo melkein siinä pisteessä, että osaan automaattisesti ilman miettimistä mennä suihkunurkkaukseemme ilman että juutun ovien väliin kiinni pyllystäni. Entisestä kodista kaipaan silti juurikin minikokoista, mutta toimivan kompaktia kylppäri-vessaamme, enkä vielä ihan ole saanut kiinni erillisen vessan ja kylppärin ihanuudesta. Mutta ehkä joku päivä vielä, sitten viimeistään kun on aika remontoida nuo tilat meille toimiviksi.
Kotimme pohjaratkaisussa aikuisten makuuhuone ja työhuone ovat sivummassa, ja niistä lapset saavat sitten joskus tulevaisuudessa omat huoneensa. Nyt meillä on miehen kanssa oma pieni makuuhuoneemme, jossa nukumme ensimmäistä kertaa sitten lasten syntymän ihan vain kahdestaan. Minulla on työhuone, joka on vielä ihan levällään ja vaiheessa, mutta siellä on jo tärkeimmät: iso työpöytä ja ovi, jonka saa kiinni. Voimme puuhailla tarvittaessa omassa rauhassa, mutta olla silti lähellä toisiamme. Lapsilla on oma yhteinen lastenkammarinsa, jonne on tilaa levittää leikit.
Yllätyin muutossa siitä, miten paljon meillä onkaan leluja. Kun ne oli ripoteltu ympäri kotia – leikkikeittiö keittiössä, nukkekoti makuuhuoneessa, työpöytäpiste olkkarissa ja lelulaatikko sohvapöydän alla – lelupaljoutta ei huomannut. Yllätyin myös siitä, että leikit ovat nyt pysyneet yllättävän hyvin lastenhuoneessa. Luulen, että tähän mennessä oma huone olisi jäänyt lähinnä tilaksi, johon illalla puskutraktorilla työnnettäisiin lelut. Lapset ovat tahtoneet olla lähellä meitä, ja itse olen tahtonut olla lähellä heitä. Samassa tilassa me olisimme aikamme viettäneet isommassakin kodissa. Nyt kodin tiloilla on tarkemmin omat toimintonsa, ja huomaan pitäväni siitä.
Elämän mukavoituminen on ollut kiinni kummallisen pienistä asioista. Siitä, että tavarasäilytys onnistuu kodin sisällä, eikä vain taloyhtiön erillisessä varastotilassa. Vielä kun saadaan ihan kaikki säilytystilat valmiiksi ja kaikille asioille paikkansa, niin ei ole koko ajan jotain hukassa. Pyörä ja vaunuvarastot ovat näppärämmin saavutettavissa, mikä on vähentänyt tuskanhikeä arviolta noin puolitoista litraa kuukaudessa. Eniten se on tämä avaruus ja keveys ympärillä. On tilaa olla ja hengittää, mutta silti olla hellästi oman kodin turvallisessa halauksessa.
Meillä neljälle 67 neliö kaksio. Kolmionkin olisi parempi mutta kun on ilmainen perintöasunto niin näillä mennään. Tiedostan kyllä kuinka paljon parempi meno olisi isommassa..
Ja lisään vielä, että se on mahdollistanut sen, että olen voinut olla lasten kanssa kotona 5 vuotta ilman huolen häivää. Arvostan sitä enemmän. -J-
67 kuulostaa oikein hyvältä! Me välillä miehen kanssa 56 neliön kaksiossa asuessa mietittiin, että kun saisi 5 neliötä lisää, sillä saisi jo järjestettyä erilliset nukkumasopit meille. Kaikenlaisissa kodeissa asuessa ihmiset varmasti löytävät niistä ne hyvät puolet. Meille kaksio oli mitä mainion ihan sen pikkulapsiajan. Se raha, mitä oltaisiin silloin laitettu isommassa asumiseen, laitettiin säästöön ja matkusteluun.
Meilläkin arki muuttui kesällä, vaikka lisäneliöitä tulikin vain reilu 10! Pohjaratkaisu on kuitenkin erilainen ja saimme kolmannen makuuhuoneen ja kaksi vessaa entisen kahden makuuhuoneen ja yhden ”putkimaisen” kylpyhuoneen sijaan!
Lapsilla on nyt yhteinen, tilava huone ja teimme kolmannesta makuuhuoneesta työhuoneen ja laitoimme sinne myös telkkarin. Nyt ei ole olkkarissa enää telkkua ja se on tosi kiva!
Säilytystilaa on myös niin paljon, että 1/3 kiinteistä kaapeista on ihan tyhjiään! Uskomatonta! Ja on se ihanaa kun eteisessä mahtuu pukemaan pikkutyyppejäkin. Aika paljon saa 12 lisäneliötä ja järkevä pohja aikaiseksi! 🙂
Me asutaan 68 neliön kolmiossa, 2 aikuista, 4-vuotias ja vauva. Oon aina ajatellut että tässä ollaan niin kauan kuin esikoinen menee kouluun. Sitten olimme viikon remonttievakossa vanhemmillani, 90 neliöinen neliö. Ai että se tila tuntui ihanalta! Pienet sotkutkaan ei häiritse kun ne ei ole koko ajan silmissä. Kotiin palatessa tuntui että törmää koko ajan johonkin.
Me asutaan Isossa omakotitalossa kahden pienen lapsen kanssa. Omat hyvät puolensa tässä tilavuudessa, välillä vaan kaipaan sitä kun olisi pienempi koti ja vähemmän järjesteltävää, sisustettavaa ja siivottavaa. Ei lastenhoidolta aika riitä kaikkeen.
Kirjoitus osui ja upposi. Meillä samankokoinen perhe ja koti oli vielä pari kuukautta sitten 60 neliöinen kolmio. Todellakin olitte mun idolit ja vertaistuki. �� Nyt mekin muutettu 15 neliötä isompaan ja meno on selkeästi rennompaa ja mukavampaa. Olitte silti hyvä esimerkki siitä, että pienessäkin voi asua jos ei ole muuta mahdollisuutta. Kiitos vaan vertaistuesta silloin kun ”kaikilla” kavereilla oli hulppeat kodit.
Me asutaan 80 neliön rivarissa, kahdessa kerroksessa. Ahtaalta tuntuu, koska kaksi kerrosta. Rappuset, sauna ja takka vie tilaa. Lapset on 2&1, joten ollaan vaan alhana koko ajan 40 neliössä. Pohjaratkaisu ja ne neliöt yhdessä kerroksessa on todella tärkeää.
Meillä taas oli niin päin, että muutettiin isosta vuokraomakotitalosta (n. 150m2) omaan rivaripätkään jossa n.87m2. Meitä on kaksi aikuista ja kaksi alle 5v lasta. Nyt koti tuntuu jotenkin paljon kotoisammalta kun pohjaratkaisu on parempi ja kaikki jotenkin lähempänä. Uusi koti on myös helpompi pitää lämpimänä verrattuna edelliseen isoon ja vähän kolkkoon. Niin paljon on kiinni kyllä pohjaratkaisusta, että miltä koti ”tuntuu”. Komppaan siis Hannea, että joskus pienemmässä voi olla enemmän kotonaan. Siis kun viittasit siihen Turun isompaan kolmioon.
Me muutettiin kesällä 68 neliön 2h tupakeittiöstä 144 neliön omakotitaloon. Meitä on kaksi aikuista ja kolme lasta. Meilläkin homma toimi vallan hyvin myös pienemmissä tiloissa. On se silti tosi ihanaa että ei tarvitse aina siirtää jotain, jotta jostain saa jotain. Samaa mieltä siivoamisesta ja musta tuntuu että vaikka neliöt tuplaantui kuluu siivoamiseen viikossa saman verran aikaa. Imurillakin voi vain huiskia menemään eikä se kokoajan takkua johonkin. Tuntuu että tilavammassa eteisessä on tilaa hengittää syvään, kun äidille meinaa iskeä kiukku ja ahdistus. Ulos lähteminen on entistäkin mielekkäämpää, kun se on paljon helpompaa. Meillä oli aiemmin myös kahdet rattaat eteisessä(joista toiset tuplat), koska ei ollut vaunuvarastoa.
Kun joitakin vuosia sitten muutimme uuteen kotiimme, ei meillä ollut mitään peiliä varmaan puoleen vuoteen (pieniä käsipeilejä toki). Äitini totesikin silloin, että perheen pienin ei varmaan edes tiedä, miltä näyttää… Hän oli silloin juuri kävelyä aloitteleva taapero. Lapsi olikin aina ihmeissään, jos kyläpaikoissa löysi kokovartalopeilin.
Olen ihan samaa mieltä tuosta pölyn määrästä pienemmässä asunnossa. Jostain luin, että määrä riippuu paljolti asukkaiden lukumäärästä ja isommassa asunnossa pöly sitten tietysti levittäytyy suuremmalle alueelle. Ainakin meillä on pitänyt tämä myös paikkansa. Nykyisin meillä on melkein 200 neliötä, ja yläkerrassa riittää usein lattioiden pyyhintä pölypyyhkeellä, sillä sinne ei kulkeudu hiekkaa tms. Alakertaa saakka sitten imuroida monta kertaa viikossa, sillä koira tuo hiekkaa kuraeteisestä huolimatta hurjasti sisään.
Minua tavallaan hirvittää ajatus että teillä kerrostalossa ilman eläimiä on pitänyt imuroida kahdesti viikossa kun meillä omakotitalossa jossa ei ole rappukäytäviä mihin ehtisi edes osa kurasta karista matkalla ja kaksi koiraa ja ainoastaan pahimpaan kura-aikaan joudutaan imuroimaan useamman kerran viikossa. Mutta pienessä kodissa varmaan pölyä tosiaan kertyy yhdelle pinnalle enemmän ja kun kaikki on lähellä niin pölyn huomaa. Meillä se ei tosin ikinä ole tahmannut lattiota.
Minä kaipaisin meille vähän pienempää kotia. Meillä on tällä hetkellä n. 140 neliötä ja se on kolmelle ihmiselle ja kahdelle koiralle tällä pohjaratkaisulla liikaa. Alakerran takkahuone on käytössä vain kerran viikossa kun katsotaan avara luonto saunan jälkeen tai jos tulee vieraita niin se toimii vierashuoneena. Lisäksi pyykkäys ja muu vaatehuolto tapahtuu ihan eri kerroksessa kuin muu asuminen ja siksi pyykkejä ei voi laittaa muun arjen ohessa vaan siihen on ihan erikseen ryhdyttävä ja se tekee tuosta muuten ihan mukavasta työstä aika rasittavaa. Toisenlaisella pohjalla tämä neliömäärä olisi varmasti meille hyvä, mutta nyt kun katselen huvikseni taloja niin ihastun monesti paljon tätä pienempiin ja tätä suurempia en kauheasti viitsi edes katsella.
Täytyy kyllä kommentoida vielä että minä en ikimaailmassa olisi voinut taipua siihen että pöytää pitäisi siirtää että kaikki mahtuvat syömään. Minähän meinasin saada hepulin kun jouluna anoppi kyselemättä meni ja käänsi tarkasti paikoilleen asetellun nojatuolin toisinpäin voidakseen istua siinä katselemass alahjojen avausta. Kysymättä lupaa! Käänsi meidän tuolin! 😀 Olen sellainen ihminen joka tykkää että kun huonekalulle on joku paikka niin se on siinä ja jos se ei jostain syystä mahdu olemaan siinä niin sille keksitään muu paikka, mutta niitä ei jatkuvasti siirrellä paikasta toiseen tai minä saan hepulin 😛
Me muutimme 52 neliön kolmiosta 96 neliön kolmioon. Tavallaan hullunkurinen muutos kun huoneita on saman verran mutta voi vitsi että elämänlaatu parani ja lasten keskinäiset kähinät puolittuivat. taisin käyttää ihan samoja sanoja kuin sinä, ilmaa ja tilaa hengittää! Ja ehdottomasti suurin elämänlaatua parantava asia oli käytäväeteisen muuttuminen tilavaksi hallimaiseksi tilaksi. Ja se että asunnossa pääsee juoksemaan ympyrää, lähes joka ilta. Huippua on myös erillinen keittiö vs. aiempi avokeittiöratkaisu. Toisin kuin kuvittelin niin erillinen keittiö on nimeomaan lapsiperheille sopiva juttu, poissa silmistä, poissa mielestä. Kaikella rakkaudella mutta ihanaa, edes hetkellisesti 🙂
Mä tuun sanomaan tän tänne, vaikka ei varsinaisesti liity tähän postaukseen, onpahan nyt uusin kuitenkin. Oon miettiny jo kauan, että sulle pitäis kyllä sanoa tää juttu.
Sä oot mun idoli.
Kaikki haut vie sun blogiin! Kuopuksen imetysongelmista alkaen olen lukenut tätä blogia, jäin ihan kerrasta koukkuun. Sittemmin imetys alkoi sujumaan (kiitti vertaistuesta, vaikka et ehkä tiennyt sitä tarjoavasi enkä minä heti ymmärtänyt sitä saavani!) ja mellä alettiin nukkua yöt, joten päivän paras aika lukea blogeja ikään kuin jäi välistä.
Eilen alkoi ihan rehellisesti vit..tamaan, kun koetin pähkäillä miten saada vaunujen ratasosaan joku lämmin makuupussiratkaisu päiväunensä vain ja ainoastaan ulkona nukkuvalle toukalle, joka ampaisee raketin lailla ulos vaunuista herättyään ellei ole turvavöillä kiinni alustassaan. Ja hain nimenomaan jotain muudan kuin SADANYHDEKSÄNKYMMENENYHDEKSÄN (jeesus sentään, oikeasti)euron ratkaisua. Kappas, mä löysin taas itseni sun blogista ja tuunaamasta ysäri-äitiyspakkauksen makuupussia.
Kiitos Hanne kaikesta. I salute you! Jatkan sun blogin käyttämistä mun olkapäänä. 🙂
Meillä oli samanlainen kaksikerroksinen rivitaloasunto vuokralla, kun rakensimme. Meitä oli silloin viisihenkinen perhe plus koira ja ahdasta kyllä oli. Jos samat neliöt olisi juurikin olleet yhdessä tasossa, kuten kirjoitit, ei ongelmaa olisi ollut.
Ah, niin uppoavat nämä havainnot! Nimittäin nyt alkaa jo vähän kyrsiä nelihenkisessä perheenä kahden ihmisen kokoisessa asunnossa asuminen. Se ottaa eniten kaaliin, kun kaikkea pitää siirtää, jotta onnistuu tekemään asioita.
Jos kaikki muu on elämässä hyvin (on terve, ja ihmissuhteet tolpillaan), kyllä vaan lisäneliöt ja sopivasti rahaa tekee olemisesta paljon kivempaa. Musta te teitte ton kokovaihdoksen just fiksusti. Heti ei tarvitse ottaa puolen miljoonan euron lainaa ison omakotitalon ostoon ja taistella lyhennysten kanssa suu säkkiä myöten, vaan vähitellen säästää ja vaihtaa pienestä vähän isompaan kun hetki on oikea. 🙂
50- ja 60-lukujen talojen pohjaratkaisut ovat usein todella kivoja lapsiperheille.
Itse olen huomannut, että neliöitä enemmän vaikuttaa myös se miten neliöt on käytetty. Me muutimme lapsi mahassa aikanaan seitsemän neliötä ensimmäistä asuntoa pienempään kolmioon ja tuntui, että olisimme saaneet valtavasti neliöitä lisää käyttöömme. Eka asunto oli uudiskohde, jossa oli niin pienet makuuhuoneet ettei sinne olisi parisängyn lisäksi saanut pinnasänkyä samaan huoneeseen ja jossa jättikokoinen kylppäri ja käytävämäinen eteinen nielasivat valtavan määrän neliöitä. Nyt 50-luvun kerrostalokolmiossa tuntuu, että tilaa on hengittää kun saatiin isoon olohuoneeseen yhdistyvä iso makuuhuone, toinen pienempi makuuhuone ja maltillisen kokoinen kylppäri. Ainoa mitä jäin edellisestä asunnosta kaipaamaan oli vaatehuone.
Kyllä, järkevästä pohjastahan se taitaa lähteä, ei niinkään neliöistä. Mä luulen, että esimerkiksi meidän eteisessä ei ole ihan hurjasti enempää neliöitä kuin vanhassa, mutta kun se on tunnelin sijaan aulamainen tila, säätäminen toppavaate- ja kuravaatekauden aikaan on ihan eri juttu. Meilläkin on säilytystiloja tyhjinä, uskomatonta!
Ja kiitos kaikki kommentoineet, mä vastaan näihin jahka selviä kuumetaudin kourista. Nyt näemmä energia riitti yhden kommentin kirjoittaiseen, kunnes on taas pakko painaa pää tyynyyn.
Hämmennyin tuosta imuroimisesta. Meillä on kolme isoa koiraa ja lapsia, niin imuroin päivittäin. Pahimpana kurahiekka-aikana parikin kertaa päivässä… 😀
Asumme kahden pienen lapsen kanssa 57 neliössä ja nyt on alkanut tuntua että haluan myös isompaan. Pahinta on, kun pienin herää öisin ja herättää kaikki muutkin tai vastaavasti aamulla itse töihin lähtiessä herättää muut vaikka yrittäis olla kuinka hiljaa. Eli kaikki nukkuvat hieman huonosti :/ Vieraitakaan ei voi kutsua kun eivät ne mahdu mihinkään. Pienessä asunnossa asuminen tosin on siinä mielessä hyvä, että on se vaan edullisempaa ja rahaa säästyy tähdellisempiin asioihin.
Meillä on neliöitä ja tilaa omalle perheelle tällä hetkellä naftisti tarpeeksi. Mutta kun lasten kaverit on alkaneet kulkea kylässä enemmän niin tuntuu siltä, että aina joku kaipaisi enemmän leikkitilaa tai omaa rauhaa kuin mitä on tarjolla. Lapsilla yhteinen huone, joten olohuone kovalla käytöllä myös ja sitte aikuiset joutuu ”paeta” pieneen makkariin jos haluaa hetken rauhaa.
Joo just toi, jotenkin törmäilee koko ajan johonkin, jos ei muuhun niin seiniin 😀 Isommissa kodeissa vieraillessa tai vaikka vanhemmillani kyläillessä tuli (ja edelleen toki tulee) se fiilis, että oho, jotkut tosiaan elävät näin. On kuraeteiset, isot kylppäritilat ja kodinhoitohuoneet. Ne helpottavat elämää ihan valtavasti, mutta sitten toisaalta meille kaksioasuminen on mahdollistanut sellaisen elämän, joka on meidänlaistamme. Musta tuntuu, että nyt meillä on niin täydellinen koti kuin vain voi olla siihen nähden, mitä muuta elämiseltä toivomme ja haluamme.
Tsempit sulle ja kaikille omakotitaloasujille! Ei mitenkään riittäisi aika, ilo tai mahdollisuudet pitää sellaista kotia kaikkine pihatöineen yllä nyt pikkulapsiarjessa. Mä itse koen mielekkäämmäksi vähän liian pienen kuin liian ison, mutta nämä mieltymyksethän ovat jokaisella erilaiset 🙂
🙂 Me tosiaan mun mielestä asuttin oikein mukavasti ja tykättiin kodistamme, nyt vain huomaamme tykkäävämme näin asumisesta vielä enemmän. Pienessä todellakin voi asua mukavasti, eikä vain pakosta vaan ihan omasta tahdosta. Me olisimme voineet muuttaa isompaan jo aikaisemmin, mutta emme nähneet sitä järkevänä. Ja nyt olen myös kiitollinen, että nuo vuodet ehdittiin maksaa velkaa pois, mikä helpotti siirtymistä isompaan.
Toi on muuten ihan totta! On iso ero, onko koti yhdessä vai kahdessa tasossa. Tiiäkkö, kiitos tästä kommentista. Me tarjottiin kesällä myös toisesta kodista, mutta ei sitten koskaan saatu sitä. Mä ajattelin, että se oli täydellinen, vaikka oli ihan täydellinen pommi. En siis edes mieti edes sitä, miten ison rempan siihen olisi joutunut tekemään (kun jo tässä nykyisessä on mennyt jo monta kuukautta), mutta se koti oli kahdessa kerroksessa. Lastenhuoneet olisivat olleet ylhäällä. Huh, onneksi ei saatu sitä kotia ja seuraavaksi vastaan tuli tämä nykyinen.
Joo, ymmärrän hyvin! Pohja ja se ”kodin tuntu” vaikuttaa ihan hurjasti. Tykkään myös siitä, että vaikka tilaa meillä nyt onkin rutkasti aikaisempaa enemmän, on ihanaa, että ollaan silti kaikki lähellä toisiamme.
Tunnistan niin kaiken, mitä sanot! Etenkin tuo eteinen, siitä olen joka päivä niin kiitollinen. Miten paljon voikaan elämää mukavoittaa, kun eteinen on kapean tunnelin sijaan hallimainen tila.
Haha joo, mäkään en tiedä, koska olisin nähnyt itseni viimeksi kokovartalopeilistä. Pari viikkoa sitten yleisessä saunassa vissiin, sitä edellistä kertaa en muista.
Mäkin olen huomannut, että esimerkiksi lastenhuone on parempi ihan vain pestä imuroinnin sijaan. Entisessä kodissa hiekka kulkeutui ihan kaikkialle asuntoon ihan ilman koiraakin 🙂
Se on tosiaan oman kokemukseni mukaan totta, että pienessä kodissa pinnat vaan pölyyntyvät nopeammin. Pienessä kodissa hiekka ja muu lika myös kulkeutuu ihan joka huoneeseen, kun nyt nykyisessä kodissa makuuhuoneen ja lastenhuoneen esimerkiksi voi hyvinkin siivota vain kostealla pyyhkimällä.
Pyykkihuolto eri kerroksessa on tosiaan varmaan hieman rasittavaa. Musta tuntuu, että mä unohtaisin pyykit koneeseen 😀
Me onneksi mahduttiin omalla sakilla syömään pöydän ympärille, mutta jos tuli vieraita, sitten piti pöytää siirtää keskelle huonetta. Mutta olihan se aika, öh, ahdasta 😀 Nyt revitellään omallakin sakilla ja syödään reteesti kaikki eri puolilla pöytää, eikä kylki kyljessä kuten ennen .
Voi kyllä, eteinen, sen merkitystä ei voi arjen leppoistamisessa liikaa korostaa! Meilläkin pääsee juoksemaan ympyrää ja itseasiassa kahdeksikkoa, kun jätettiin vaatehuoneen ovet pois ja se on meillä kulkuväylänä myös.
Meillä oli entisessä kodissa keittiö, joka oli viiskytlukulaiseen tyyliin rajattu muun kodin ulkopuolelle käytävän päähän. Tykkäsin tosi paljon meidän keittiöstä, mutta lasten kanssa se oli tosi hankala, kun he sitten pyörivät aina siinä jaloissa niissä muutenkin pienissä keittiöneliöissä ruuanlaiton ajan. On suorastaan ihme, etteivät ole saaneet jotain kuumaa tai terävää päälleen. Nyt keittiö on erillään, mutta silti selkeästi osana kotia. Lapset voivat leikkiä ruokailutilassa, olkkarissa, eteisessä tai jopa omassa huoneessaan, mutta ovat silti lähellä keittiössä kokkaavaa. Tätä olisin toivonut etenkin esikoisen vauva-aikana, mutta on se aivan kertakaikkisen ihana juttu nytkin.
No voi että, kiitos! Olipa ihanasti sanottu <3 Hurjan hyvä mieli tuli. Mahtava kuulla, että olen voinut olla osaltani vertaistukemassa imetyksessä, se on iso juttu! Ja jes, hienoa, jos joku ysärimakuupussi pääsee uuseen kukoistukseensa mun innoittamana. Niin siistiä! Mä olen kuullut muiltakin, että mitä tahansa googlaa, päätyy Lähiömutsiin – aika upea juttu se!
Mielenkiinnolla odotan sun havaintoja sitten teidän laajennuksen ollessa valmis. Muistaakseni meillä oli aika samat neliöt meidän vanhassa kodissa ja teidän alkuperäisessä kotiratkaisussa.
Mustakin tuntuu, että me tehtiin melkein tajuamattamme vaihto just oikeaan aikaan. Pienten lasten kanssa pienissä neliöissä asuminen on luontevaa, kun siinä samassa kasassa me kaikki kuitenkin oltaisiin. Perhevapailla pitää myös vähän katsoa kukkaron perään, ja pienissä neliöissä asuminen on ollut mahdollistamassa muita elämän kivoja juttuja, kuten seikkaluja maailmalla.
Ihan totta, tuon aikakauden asunnoissa on yleensä kivat pohjaratkaisut. Mitä kauemmin ollaan tässä nykyisessä kodissa asuneet, sitä enemmän onnellisena hämmästelen, miten kertakaikkisen täydellinen pohja tässä on. Ei sitä silloin ostopäätöstä tehdessä edes tajunnut.
Ja kyllä, varsinasen pohjaratkaisun lisäksi myös neliöiden käytöllä on väliä. Se voi olla pari neliötäkin, mikä tekee ihan valtavan muutoksen.
No se on ne koirat! 😀 Silloin kun meillä oli kissat, se pölyn ja karvan määrä oli ihan mahdotonta – ja ne olivat kuitenkin sisäkissoja, joten eivät tuoneet edes hiekkaa ja kuraa sisälle.
Mutta joo, rikkaharjaa on heiluteltava joka päivä eteisessä, keittiössä ja ruokapöydän ympäristössä, mutta muuten pari kertaa viikossa riittää imurointi koko kotiin, eikä ihan sikainen fiilis ehdi tulla viikossakaan. Vanhan kodin pienemmissä neliöissä viikon imuroimattomuuden kyllä huomasi sukanpohjissa 😀
Äh, no se on mälsää, jos kaikki nukkuvat huonosti. Meillä onneksi esikonen ei juuri herännyt kuopuksen heräillessä vauva-aikana. Olisi ollut vielä hurjempaa se aika muuten.
Mä olen huomannut, että vanhempi lapsi nauttii, kun voi kavereiden kanssa vähän paremmin leikkiä rauhassa lastenhuoneessa, eikä siinä aikuisten keskellä olkkarissa. En usko, että hän sellaista kaipasi aikaisemmin, mutta nyt kun siihen mahdollisuus on, näyttäisi hän siitä nauttivan.
Kiitos. Kiitos lukijaystävällisyydestä. Nyt kun minulla on aikaa ja jäänyt juttuja lukematta, niin voin lukea näitä useita kerralla. No mikäkö tässä on kivaa?? No kun sulla on tekstin alla tuo oikopolku, jossa lukee VANHEMPI eipä tarvi skrollailla turhia lukeakseen lisää. Ja tähän iso peukku. Ei ku tuplapeukku. Ja hyvää itsenäisyyspäivää. Terveisin, Ystäväsi villasukat jalassa, pakkasta on -25 astetta..että voi sentään Bali-beibi. <3 ja nyt mä aion julkaista tän tekstin ja jatkaa lukemista.
Kiitos itsellesi palautteesta! Ihana tietää, että blogin alusta on lukijaystävällinen – kyllä sitä onkin viilattu ja hinkattu silloin blogiremonttivaiheessa 😀