Uuden kotimme remonttikuukaudesta on nyt kulunut viikko, ja sinä aikana kodista on kannettu ulos pari täyttä pakettiautollista purkutavaraa. Tässä kuitenkin kuvia ihan alkutilanteesta sinä päivänä, kun saimme uuden kotimme avaimet ensimmäistä kertaa käteemme.
Kun kolmisen vuotta sitten aloimme katsella lähialueen asuntotarjontaa sillä silmällä, teimme luettelon asioista, joita kodilta toivomme. Ensimmäinen oli se, että emme tahdo kotia uudesta rakennuksesta. Pidän siitä, että kodissa on kerroksellisuutta, elettyjen vuosien tarinaa ja vähän rosoakin. Ajatuksissamme oli 50-luvun koti, sillä sen aikakauden kodeissa yhdistyy kodikkuus ja monesti myös kaupunkiasumiseen hyvä ja muokattavissa oleva pohja. Ykkösasia oli myös se, että koti olisi valoisa.
Kodissa toivoimme keittiön olevan yhteydessä olohuoneeseen tai sen mahdollistaminen seinän purkamisella. Pikkulapsiajat entisessä kodissamme olisivat luultavasti olleet helpommat, jos keittiötä ei olisi eristetty omaan nurkkaansa käytävän päähän. Lasten kasvaessakin keittiössä hääräävän on mukava olla osana olohuoneen tapahtumia – ja toisinpäin.
Toinen viime vuosien aikana kaipaamani asia on pieni vessa ja siitä erillinen kylpyhuone, ja voisin ennustaa yhden vessakylppärin aiheuttaman kaaoksen sekä ruuhkan vain pahenevan lasten kasvaessa. Kolmas pikkulapsiajan herättämä toive oli valoisampi ja isompi eteinen, ihan vain koska ne sadat vaateosat, joita tarvitaan kahden lapsen saamiseen ulos Helsingin talveen. Hissikin oli jossain vaiheessa listoilla, mutta sen merkitys väheni heti kuopuksen oppiessa kävelemään.
Toivoimme myös parveketta, joka olisi suoraan yhteydessä keittiöön, jotta sieltä olisi helppo hakea yrttejä soppaan ja jotta sinne olisi vaivaton kattaa aamukahvit. Ajatuksenamme oli myös olohuoneen läheisyydessä oleva lastenhuone, sillä jos se olisi vaikkapa yläkerrassa, lelut kulkeutuisivat joka tapauksessa olohuoneeseen, siivoaminen olisi hankalampaa ja lastenhuone jäisi vajaakäytölle.
Mietimme pitkään, etsimmekö kolmiota vai neliötä. Mehän olemme nelistään mahtuneet ihan hyvin kaksioonkin, ja pohdimme, tahdommeko ensin muuttaa kolmioon (ja yhdellä puuttuvalla huoneella matkustaa enemmän maailmalla) ja sen jälkeen neliöön. Päädyimme kuitenkin siihen, että pyrkisimme löytämään heti kodin loppuelämäksi. Kun kotiin kuitenkin kiintyy, eikä se muuttaminenkaan mitään herkkua ole.
Kolmea vuotta, useaa asuntonäyttöä ja kahta asuntotarjousta myöhemmin meillä on uusi koti. Tuleva kotimme on rakennettu 50-luvulla, ja me olemme sen kolmannet asukkaat. Se tuntuu hyvältä; tässä kodissa on viihdytty. Kerrostaloneliömme koostuu kahdesta pienemmästä huoneesta, yhdestä isommasta huoneesta, olohuone-ruokailutilasta, keittiöstä, eteisaulasta, vaatehuoneesta, kylpyhuoneesta ja vessasta. Neliöitä on 83, mikä tarkoittaa 27 neliötä lisää entiseen kotiimme verrattuna.
Toivelistastamme toteutuivat kaikki kohdat, mitä nyt pienen pienelle parvekkeelle ei ole kulkua ihan suoraan keittiöstä. Lapset saavat yhteiseksi huoneekseen olohuoneen vieressä olevan isoimman huoneen. Toiseen pienistä huoneista tulee minun ja miehen makuuhuone, toiseen minun työhuoneeni. Miettikää nyt! Vain minun ja miehen makuuhuone! Ikioma työhuone ikiomalla ovella! Tuntuu ihan utopistiselta. Sitten joskus lasten kasvaessa teinit saavat omat huoneensa vierekkäin olevista pikkuhuoneista ja me miehen kanssa muutamme vanhaan lastenhuoneeseen.
Remonttikuukausi ja asuminen vanhassa kodissa vuokralla on ollut mitä mainion päätös. Onneksi vanhan kotimme ostajat keksivät sitä ehdottaa! Saamme remontoitua ilman raksapölyssä asumista, ja lisäksi ehdimme ottaa ikään kuin pehmeän laskun muuttoon. Vaikka uudessa kodissamme on tällä hetkellä kaaos, joka kerta siellä käydessäni ne huoneet tuntuvat enemmän ja enemmän kodilta. Surku vanhasta rakkaasta kodista luopumisesta on vaihtumassa pieni pala kerrallaan kuplivaan odotukseen. Voisin vain tuijotella auringon kulkemista uuden kodin lattioilla, hipelöidä vanhoja lankavetimiä ja miettiä niitä kaikkia onnenhetkiä, -päiviä ja toivottavasti -vuosia, joita koti tuleekaan vielä näkemään.
Oi tulee niin mieleen ajat tasan 10 vuotta sitten kun hyvin samanoloista asuntoa Hertsikassa aloimme remontoida omaksi kodiksi. Olimme asunnon toiset asukkaat ja se oli ehdassa 1957 vuoden kuosissa, joten tekemistä riitti. Ihana koti se oli, tosin nyt on jo muutettu muualle mutta noista sun kuvista tuli hyviä muistoja mieleen. Paljon onnea uuteen kotiin teille!
Tuhannesti onnea uuteen kotiin! Ihan hykerryttää nähdä millainen uudesta kodistanne tulee, ihana varmasti. Mekin etsimme asuntoa pitkään ja yhdestä ehdimme tehdä tarjouksen. Olin aivan murtunut, kun emme sitä saaneetkaan. Mutta kuinka onnellinen voinkaan olla nyt, ettei se tarjous mennyt läpi! Löysimme ihanamman ja meille sopivamman talon kaikilla listamme vaatimuksilla (mm.autotalli isännälle ja ompeluhuone mulle). Mikä fiilis teillä on nyt niistä asunnoista, joissa tarjous ei mennyt läpi? 🙂
Jäin kaipaamaaan kuvia parvekkeesta 🙂
Kiitos miljoonasti tästä postauksesta! Me jätimme juuri tarjouksen asunnosta, joka on rationaalisesti ajateltuna järkevä. Mutta ei herätä mitään tunteita. Postauksesi lauseet loivat sanat tunnelmieni ympärille, joita olen pyöritellyt.
Olisiko liian henkilökohtaista, jos jossain vaiheessa julkaisisit uuden kotinne pohjapiirustuksen? Uusi kotinne vaikuttaa täydelliseltä toiminnallisuuden kannalta ja haluaisin nähdä miten se on käytännössä järjestetty.
50-luvun kerrostalot ovat ihania. Meidän ensimmäinen yhteinen oma koti oli 50-luvun kerrostalossa, jossa meillä oli ”salissa” ihana erkkeri-ikkuna. Vähän ennen lapsen syntymää kuitenkin myytiin asunto ja ostettiin talo (vanhempaan suuntaan vaan mentiin, kun talo on 40-luvulta), kun valitettavasti asunto oli kuitenkin pidemmän päälle melko pieni. Jos meillä olisi ollut hieman lisäneliöitä siinä ns. salissa tai yksi pieni huone lisää, ei olisi mihinkään asunnosta kyllä lähdetty.
Onnea uuteen kotiin 🙂
Kiitos onnitteluista! Me ehdittiin siis tehdä yksi ohimennyt tarjous näiden kolmen vuoden aikana, se toinen sitten tärppäsi 🙂 Kyllä mua välillä mietityttää, minkälainen koti me oltaisiin siitä toisesta saatu. Se kun oli siis ihan pommikuntoinen ja pimeä asunto, jossa haisi kusi. Siis oikeasti haisi, vanhat asukkaat olivat asuneet siinä ehkä turhan pitkään kuntoonsa nähden. Mutta laittamalla siitä olisi varmasti saanut mahtavan. Mutta nyt olen kiittänyt, että ei lähdetty siihen projektiin tässä vaiheessa elämää. Se olisi melkein ollut kuin talon rakentaminen, mitä nyt vanha olisi pitänyt ensin purkaa melkein alkutekijöihinsä 😀
Vaikka tässä uudessakin on hurjasti laitettavaa – sitä ei näistä kuvista tajuakaan – olen niin onnellinen tästä kodista. Se on heti valoisa, siinä on heti toimiva pohja (mitä nyt yhdestä seinästä irrotettiin palanen tilaa avartamaan) ja mikä huojentavinta, siinä on putkiremontti tehtynä, toisin kuin siinä muutenkin loppuelämäksi remontoitavaa -kodissa, huh! Että kyllä kaikki meni sitten just kuten pitikin!
Joo, parveke tosiaan jäi kuvista pois 🙂 Sitä on paljon hankalampi kuvata ns. anonyymisti kuin entistä parvekettamme, sillä se on niin pikiriikkinen ja se ei ole lasitettu. Mutta eiköhän tulevaisuudessa silti nähdä edelleen parvekepostauksia, vaikka uudelle lähiökeitaallemme ei mahdukaan kuin ehkä pieni pöytä, pari pientä tuolia ja muutama kukkaruukku. Toivoaksemme raparperin saamme mahtumaan – ja että se selviää talven yli ilman lasituksiakin.
Ole hyvä, ihana kuulla, että se sai omia ajatuksia mahdollisesta tulevasta kodista vähän eri asentoon. Mehän teimme tarjouksen aika järkisyistä kans, mutta tykästyin kyllä heti asunnon valoisuuteen ja 50-luvun tunnelmaan. Mutta kun vanha koti on niin ihana, tuntui vaikealta ajatella uutta asuntoa kotina. Mutta jo viikossa asunnosta on tullut koti <3
Pohjapiirrustusta onkin kyselty. Jännää, miten olen puinut oman äitiyteni mutalammikoita hyvin avoimesti, mutta sitten kodin kanssa on jotenkin enemmän varovainen. Ihan kuin se olisi henkilökohtaisempaa kuin kokemani äitiys. Mutta kun kerran mielelläni lapsiperheen kaupunkiasumisesta kirjoitan, olisihan se pohja ihan järkevä juttu julkaista. Itseänikin se kiinnostaisi 🙂
50-luvun kodit ovat ihania! Niistä löytyy monesti pieniä kivoja juttuja, kuten erkkeri-ikkuna. Ja pikkuasiat merkitsevät yllättävän paljon. Mä esimerkiksi rakastan meidän uuden kodin pariovia ja kulmaikkunoita! 40-luvun talokin kuulostaa kyllä aivan ihanalta sekin! Mulla on ollut haaveena joskus muuttaa pommikuntoiseen rintamamiestaloon, jota saisi pikkuhiljaa laittaa. Mutta onneksi tajuan itsekin, että tässä vaiheessa elämää siihen ei vain riittäisi henkisiä resursseja, eikä oikein niitä rahallisiakaan 🙂 Mutta mistäs sitä tietää, jos vielä joskus, vaikka loppuelämäksi me nyt kodin ostimmekin.
Kiva lukea uudesta kodistanne. Olet pitänyt lukijoita pitkään jännityksessä paljastamalla aina pieniä palasia muuttoaikeistanne!
Mutta hei! Olen kommentoinut tätä ennenkin: kun asuntoonne tulee työhuoneesi, niin olethan selvittänyt, mitä verotuksellista etua siitä voi olla? Vuokraatteko yrityksellesi työhuoneen tms.
Hihi joo, pientä draamankaarta ja ”tulisi jo seuraava jakso” -jännitystä pitää olla 😀
Voin tosiaan verotuksessa ottaa huomioon työhuonevähennyksen. Pitää vain selvittää, miten vaikuttaa se, että ainakin alkuun pidän myös työhuonepaikkani muualla. Miehellä kun on viikkovapaita ja hän silloin kotosalla lasten kanssa. Tulevasta omasta työhuoneovesta huolimatta tiedän, että silloin saan paremmin tehtyä töitä kodin ulkopuolisessa työhuoneessa 🙂
Ihanan valoisaa, kuulostaa just passelilta.
Meillä on ollut hakusessa uusi koti jo viitisen vuotta, ei superaktiivisesti mutta silleen että koko Hkin (*sigh*) tietyt kriteerit täyttävät asunnot on olleet seurannassa tuon ajan…eikä varteenotettavia kandidaatteja ole löytynyt. Meillä nykyinen on ihana, supervaloisa ja avara, neliöitä lähes 80, hyvä pohja kahdella makkarilla ja kolme henkeä. Mutta jos löytyisi toinen yhtä ihana (ihana asunto korkealla ilman naapureiden ikkunoiden tuijottelua, hyväkuntoinen taloyhtiö ja hyvin rakennettu 40-luvun talo) plus hitusen vähemmän liikenteen vieressä oleva sijainti (mutta silti hyvät kulkuyhteydet), yksi lisähuone, parveke, sekä lisävessa (plus mieluusti ei paljon rempattavaa)…niin oispa ihanaa. No jokunen sopivan oloinen on kyllä vuosien mittaan löytynyt, mutta silloin hintalappu on valitettavasti yli budjetin (100 000 e nykyisen hinnan yli…tosin nyt katsellaan jo luokassa 150 000 euroa yli nykyisen, huh). Mutta koitetaan olla luopumatta toivosta, ehkäpä jonain päivänä meidän uusi koti löydetään…
Mikä kaunis!
Samoin kaipailin parvekekuvia, mutta hyvin ymmärrän tuon ettei tunnettu bloggaaja välttämättä halua julkistaa tarkkaa asuinpaikkaansa.
Rintamamiestaloissa on aina omat vaaransa. Itse haaveilen vielä vähän vanhemmasta. Lähes 100v terveeltä vaikuttava hirsitalo sisältäisi luultavasti vähemmän ikävien yllätysten riskiä kuin rintamamiestalo joiden remonteista olen kuullut painajaismaisia tarinoita. Mutta on niissäkin varmasti helmiä ja hyvin rakennettuja ja hoidettuja yksilöitä. Kyllä minäkin tavallaan rakastan rintamamiestaloja. Suurin vika niissä tänä päivänä on se että joko ovat ihan pommin jäljiltä tai sitten remontoitu pilalle. Lautalattiat peitetty laminaatilla, vanhan uunit purettu yms. Minusta vanhaa kunnioittaen remontoitu ei tarkoita että kaikki sisäpinnat vedetään uusiksi lautaa leikkivällä laminaatilla, keittiöön vaihdettaan kiiltävät kahvattomat kaapit ja vanhat tulisijat puretaan korjaamisen sijaan. Seuraavaan kotiin ihan ehdoton on joko leivinuuni taikka puuhella. En halua olla sähkökatkojen aikaan pelkän avotakan ja vilttien varassa. Ja onhan se nyt ihanaa viileänä aamuna sormet vähän kohmeessa meinnä villasukat tai karvatossut jalassa keittiöön ja viritellä tuli hellanpesään. Sitten teevesi kiehumaan siksi aikaa kun käy virittelemässä tulet muihin uuneihin. Ja tämä ei ole pelkästään ruusuisin lasein nähty haave vaan olen suvun kesäpaikassa talviaikaan tehnyt tätä. Minusta se on paras tapa aloittaa talvinen pakkaspäivä ja mielellään heräisin tuntiakin aikaisemmin näihin askareisiin kuin nukkuisin sen ajan ja säntäisi siitä nopsan aamiaisen jälkeen töihin. Elämän onni koostuu pienistä asioista ja velinnoista ja tämä on yksi niistä kompromisseista jonka tahtoisin omassa arjessani tehdä jos se ikinä on mahdollista.
Vähän kuin muumipappa joka tietää aina lopettaa tarinan oikeassa kohdassa pitääkseen kuulijan jännityksessä 😀
Tuota pohjapiirrosta kyselinkin jo aikasemmin kuten joku toinenkin kommentoija tuolla. Olen pohjapiirroshöperö. Rakastan katsella eri talojen ja asuntojen pohjapiirroksia ja miettiä miten järjestäisin oman elämäni sellaisissa oloissa sekä piirtelen välillä pohjia omalle unelmien talolle.
Joo, mä en ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa valmis rintamamiestaloriskeihin 😀 Mutta sun haaveet kuulostavat ihanalta. Puun rätinä pesässä pakkasaamuna on yksi kauneimmista äänimaisemista, joita tiedän.
Mäkin tunnistan itsessäni vähän pohjapiirroshöperyyttä! Jospa uuteen kotiin kotiutumisen jälkeen miettisin sen pohjapiirrustuksen näyttämistä myö sinulle ja muille lukijoille 🙂
Eiköhän meidän miniparvekkeestakin jotain kuvia blogiin saada, jahka siellä on jotain muutakin näytettävä kuin puoliksi mädäntynyt lattialaudoitus 😀
Just passeli se tosiaan on! Ja voi, tuntuu tutulta tuon teidän kodin hakemisprosessi. Etenkin nuo hinnat täällä Helsingissä ovat kyllä jäätäviä. Onnekseen sellaisen ostaessaan ei asunnon arvon pitäisi kuin nousta aikojen saatossa, mutta onhan se ihan älytöntä, minkälaisia palatseja ihan lähiökaksionkin hinnalla saa muualta Suomesta. Mutta sillä hinnalla saa sitten Helsingissä asumisen edut, joten ei auta 😀
🙂
Tosiaan PKseudun hintoja olen välillä katsellut ihan silmät pyöreinä. Välillä siellä on myynnissä kerrostalokaksio hinnalla jonka vastineeksi vaatisin jo hehtaarin tontin ja aika hyväkuntoisen talon. Ilmeisesti tällä hetkellä vaan on niin että kaupungeissa on kysyntää ja hinnat nousee ja maalla taas hinnat laskee. Ostajalle hyvä, mutta kun pitäisi vanha koti myydä jos uuteen tahtoisi. Minä vaan ihmettelen miten ihmisillä yleensä on varaa muuttaa Helsinkiin tai sen lähialueille, mutta kait se on vaan isoja lainoja otettava jos sinne tahtoo.
Meillä tämä 40-luvun talo ei ole rintamamiestalo ja edelliset omistajat olivat remontoineet taloa vanhaa kunnioittaen – mm. lautalattiat oli otettu muovimattojen alta esiin ja seinissä on jopa pinkopahvit 🙂 Kylmähän talo on ja tekemistä riittää toki, mutta ei ole kaduttanut se, että siitä ihanasta pienestä 50-luvun kerrostaloasunnosta isoon vanhaan taloon muutettiin (hintaluokka on toki aivan erilainen täällä maakunnissa kuin pk-seudulla).
Apua, onko blogiin tullut joku päivitys kun puhelimella (iPhone) kommentit menee kapeana pötkönä oikeassa laidassa? Inhottavaa, melkein jäi kommentit lukematta 🙂
Ihana asunto, 50-luku on mun suosikki myös <3