On 1990-luvun alku ja istumme ystävieni kanssa pyöräilyshortseissamme ja New Kids on the Block -bändipaidoissamme nahkasohvilla lapsuudenkotini takkahuoneessa. Kuvaputkitelevisiossa pyörii Paluu Tulevaisuuteen -elokuva, jonka rakeinen kuva rätisee hieman, mikä ei ole ihme. Niin monta kertaa VHS-nauhalle tallennettu leffa on katsottu. Ruudulla pyörii kohtaus, jonka muistan näin vuosikymmeniä myöhemminkin selvästi lentävien skeittilautojen ja jättimäisten peiliaurinkolasien lisäksi.

Autostaan aikakoneen nikkaroinut tiedemies Doc pelmahtaa tulevaisuudesta takaisin silloiseen nykyhetkeen 1980-luvun alkuun. Aikaisemmin plutoniumilla toiminut aikakone on vuoteen 2015 tehdyn visiitin aikana päivitetty tulevaisuuden moottorilla, ja Doc kaataa auton koneistoon kadunvarteen jätetyn roskapöntön sisällön. Tankkiin päätyy niin olutta kuin banaaninkuoria.

Se mikä tuntui kymmenvuotiaasta ihan ufolta vielä parikymmentä vuotta sitten, on nyt tätä päivää. Ihan kuten kasariklassikkoelokuva maalaili. Liikenteessä painelee menemään autoja, jotka kulkevat teollisuuden, kaupan ja kotitalouksien biohajoavista jätteistä – kuten niistä banaaninkuorista – jalostetulla biokaasulla. Minulle tämä valkeni vasta tänä keväänä, kun selvittelin asiaa ennen kuin ilmoitin halukkuudestani lähteä yhteistyöhön biokaasua valmistavan suomalaisen Gasumin kanssa.

Meillä ei ole autoa. Helsingissä asuvana sille ei ole tarvetta, ja säästämme niin hermoja, aikaa, rahaa kuin luontoakin käyttämällä oman auton sijaan arkiseen liikkumiseen julkisia liikennevälineitä. Näin kesäisin alla hyrrää sähkömoottorilla kulkeva laatikkopyörä, jonka kyytiin mahtuvat lapset, multasäkit ja pienet huonekalut. Olen kuitenkin kotoisin maalta, joten tiedän hyvin, että jokainen ei voi kävellä päiväkotiin, roudata ostoksia laatikkopyörässä ja hurauttaa töihin metrolla.

Autoton Suomi ei ole ainakaan juuri nyt mahdollinen, mutta autoliikenteen kannalta puhtaampi Suomi on. Biokaasun hiilidioksidipäästöt koko sen elinkaaren ajalta ovat jopa 90 prosenttia pienemmät kuin bensiinillä. Biokaasulla kulkevan auton suorat hiilidioksidipäästöt ovat taasen pyörät 0 grammaa kilometrillä, eikä kaasun polttaminen tuota lainkaan noki- ja hiukkaspäästöjä.

Niinpä päädyimme ajelemaan kesällä parin viikon ajan lainakaasuautolla. Samalla kun pääsimme tekemään roadtripin kesäiseen Suomeen – mistä lisää myöhemmin – testailimme, miten kaasumenopeli käytännössä toimii. Me ajelutimme kylillä mustaa Skoda Octaviaa, joka yllätyksekseni oli ihan tavallisen näköinen auto. Odotin kai, että autoon olisi kiinnitetty joku saunakiukaan näköinen lisähökötin. Mutta ei, ulospäin mistään ei olisi voinut sanoa, että kyseessä on kaasuauto.

Vaikka itse olisin mielelläni alleviivannut, minkämoinen menopeli alla on, muut autoilijat ehkä arvostavat Paluu tulevaisuuteen -efektin sijaan sitä, että kaasuautomallisto on laaja ja niin sanotusti normaali. On monen kokoista sekä näköistä autoa, ja omat kaasuautonsa on Skodan lisäksi esimerkiksi Audilla, Volkkarilla ja Mersulla. Ei siis haise banaaninkuoret tai hippiys, vaikka mun puolesta asiasta voisi pitääkin enemmän hajua ja meteliä.

Syytä rummuttamiseen nimittäin olisi. Sen kertoo jo se, että Gasumin biokaasulle on myönnetty sekä kotimaisuudesta kertova Avainlippu-merkki että Joutsenmerkki, joka ottaa tuotteen ympäristövaikutuksia huomioidessaan huomioon niin raaka-aineet, tuotannon, käytön että jätteen. Ei todellakaan mitään itsestään selviä leimoja auton polttoaineelle! Huhtikuusta lähtien biokaasutuotannossa syntyvä mädätysjätös on käytetty hyödyksi sekin, kun siitä jalostetaan lannoitetta pelloille levitettäväksi. Sillä maanviljelijät voivat korvata tyyriimmät keinolannoitteet.

Testimielessä me ajeltiin kaasukaaralla leppoisan maantieajon lisäksi myös täällä Helsingissä. Jopa minä, jolla on edelleen pienet traumat siitä Helsingin-reissusta vuosia sitten, kun juuri ajokortin saaneena maalaislikkana allani oli isin auto. Silloin ratikoiden, sekopäisten kaistajakojen ja yksisuuntaisten mukulakivikatujen seassa ajaessani menin sellaiseen selviytymismoodiin, että tajusin vasta perille päästyäni, miten kädet tärisivät, selkä oli nahkean kylmä ja t-paidan kainalot olivat hiestä märät. Vähän sama fiilis oli nyt, vaikka olikin pakko pitää pokka takapenkillä istuimissaan nököttävien lasten takia. Kaupunkitestiajojen jälkeen tuloksena oli – sen lisäksi että Helsingissä ajaminen on ihan yhtä kamalaa autosta riippumatta – että ajettavuus ja käytettävyys olivat ihan kuin tavanautoissakin.

Selkein ero bensa-auton ja kaasuauton välillä tulee tankkausasemilla. Gasumin tankkausasemia löytyy eripuolilta Suomea tällä hetkellä 18 kappaletta, ja lisää on suunnitteilla koko ajan. Täällä Helsingissä on hyvät oltavat, kun kaasutankkausasemia löytyy useampia, mutta pohjoisin suunnitelmissa oleva asema on tällä hetkellä tulossa Ouluun. Toivottavasti myöhemmin päästään ihan kunnolla pohjoiseen asti. Sähköautoon verrattuna biokaasuauto on kuitenkin enemmän koko Suomen auto, sillä siinä on samassa myös bensatankki. Yhdellä kaasutankillisella pääsee noin 400 kilometriä, mutta jos kaasu loppuu kesken, auto vaihtaa lennosta bensaan. Tankkeja on siis kaksi, mutta sekä kaasu että bensa palavat vauhdin antavaksi energiaksi samassa moottorissa.

Tankkaus itse tapahtuu samantapaisesti bensan kanssa. Mitä nyt kaasupistooli on vähän erilainen ja aikaa tankin täyttöön menee ehkä 10 sekuntia kauemmin. Selkeä ero on kuitenkin hinta. Olin totaalisen äimänä, kun ymmärsin biokaasun olevan selkeästi dieseliä ja bensaa edullisempaa. Skodan tankin sai täyteen noin 20 eurolla. Biokaasulla päästellessä 100 kilometriä kustantaa noin 7,36 euroa, kun samasta matkasta bensalla saisi maksaa noin 10,95 euroa.

Ovatko kaasuautot sitten bensalla kulkevia kalliimpia? No eivät, vaikka muuta olisin luullut. Kaasu- ja bensiinikäyttöisten autojen hankintahintojen ero on kaventunut, ja eroa hinnoissa on yleensä vain muutamia satoja euroja. Meillä alla olleessa Skoda Octavia -mallisarjassa kaasukiesi saattaa tulla jopa bensaversiota edullisemmaksi. Se on mielenkiintoista, sillä sähkö- sekä hybridiautoissa hintalappu on perusperttiautoa korkeampi.

Tässä vaiheessa kaasuautotutkimuksia ei voinut olla miettimättä, miksi ihmiset sitten eivät autoja hankkiessaan osta kaasuautoja. Mikä koira tässä oikein on haudattuna, kun kaikki kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta? Miksi vuonna 2014 Suomessa oli vasta vajaa 1700 rekisteröityä kaasuautoa? Aloin kysellä asiasta suoraan autoilevilta ihmisiltä.

Nopeasti kävi selväksi, että moni autoilevakin ihminen on yksinkertaisesti ollut ihan yhtä pihalla kaasuautohommista kuin minäkin. Hei eivät tienneet mitä se tarkoittaa tai ajattelivat sen koskevan vain busseja ja rekka-autoja. Jouduin myös oikoa harhakäsityksiä hinnoista ja selventää, että ei, kaasuauto ei räjähdä ilmaan kuin elokuvissa, jos sen kanssa kolaroi.

Yhteiskunnallakin on osansa erilaisten vihreämpien kulkupelien eteenpäin viemiseen. Esimerkiksi Norjassa sähköautoille myönnetyt veroedut, ilmainen pysäköinti sekä lataus, vapautus tietulleista ja lupa kruisailla bussikaistoilla ovat saanet norjalaiset sähköautokaupoille. Sähköautoja Norjassa oli vuoden 2015 alussa lähemmäs 39 000 kappaletta, kun Suomen teillä niitä rullasi samaan aikaan vajaa 500 kappaletta. Ruotsissa taas on pohjoismaiden eniten kaasuautoja – loppuvuodesta 2014 niitä oli lähemmäs 47 000 kappaletta – mihin on varmasti vaikuttamassa se, että ruotsi aloitti biokaasun käytön liikenteessä maailmanlaajuisesti toisena maana. Toisaalta Suomi oli heti perässä kolmantena. Ruotsissa kaasutankkausasemaverkosto on laajentunut tasaisesti, ja pari vuotta sitten kaasua sai autoonsa jo 155 julkisesta tankkausasemalta.

Ehkä siis Suomessakin pian huristelee menemään yhä enemmän biokaasua syöviä kaasuautoja. Siihen suuntaan vie EU:n toive suitsia alueensa tieliikenteen päästöjä nostamalla biopolttoaineiden osuus 10 prosenttiin jokaisessa jäsenmaassa. Suomi on vielä koventanut panoksia, ja päättänyt 20 prosentin tavoitteesta. Norjassa ja Hollannissa on vielä tiukemmat suunnitelmat: siellä on esitetty uusien diesel- ja bensiiniautojen myynnin kieltämistä vuonna 2025. Kehitys kehittyy ja maailma muuttuu, ja onneksi monesti parempaan suuntaan.

Minä jatkan muutaman viikon biokaasukruisalun jälkeen onnellisena kulkemista pääasiallisesti metrolla ja pyörällä, ja toivon, että biokaasuautot otetaan pian vuokra-autoja välittävien firmojen listoille. Saataisiin sitten tästä eteenpäin päästellä kaasulla mökkireissut ja muut kotimaan retket, joille ei junan tai linja-auton kyydissä pääse. Jos joskus elämä heittää kuperkeikkaa ja päädytään muuttamaan toimivien julkisten liikenneyhteyksien ulkopuolelle, autokaupoilla toivottaisiin kiesiä, joka kulkee banaaninkuorilla kuin siinä kasarileffaklassikossa.

Jaa