Saavuimme eilen Balille kahden viikon Australia-pyrähdyksen jälkeen. Aurinko oli jo laskenut, mutta lentokentältä ulos astuessa ympärille kietoutui hellivä kuumuus, jota olin jo ehtinyt ikävöidä enemmän kuin ymmärsinkään. Hengitin syvään tuttuja tuoksuja, kuuntelin korviin pomppimaa balilaista puheenpartta ja tunsin jokaista ihohuokosta myöten pehmeän ilmankosteuden. Lämpö läikähti sisälläni – ihanaa olla taas Balilla!

Tuntuu vähän siltä kuin olisi palannut kotiin rakastettunsa luo. Kotiinpaluusta tässä tietenkään ei kirjaimellisesti ole kyse, mutta jotain samanlaista tähän fiilikseen sekoittuu. Kaikki on mukavalla tavalla tuttua. Tuntuu, että olisimme olleet kaemminkin poissa, ja riemu jälleennäkemisestä kutittelee kroppaa varpaanpäitä myöten. Jos voisin, antaisin tälle saarelle intohimoisen suudelman. Olen hokenut matkakumppaneilleni kyllästymiseen asti, miten onnellinen olen, että olemme taas Balilla. Ihan kuten silloin, kun ensimmäisen kerran saavuimme tänne.

Tämä fiilis yllätti positiivisesti, sillä Australiassa koin jo pientä reissuväsymystä. Ajattelin, että oikeastaan voisi jo ihan hyvin palata kotiin Suomeen. Muunkin reissuseurueen puheissa vilahteli tavanomaista enemmän Suomen-koti, Herttoniemi, kaverit ja tulevan kesän suunnitelmat. Se tietenkin kielii siitä, että reissu alkaa tehdä tehtävänsä. On ollut kertakaikkisen parasta, mutta on mukava myös lähteä kotiin.

Paitsi, että nyt en kyllä tahdo lähteä vielä yhtään minnekään. Samaa näyttäisi tuumaavan muukin sakki. Tässä on niin kertakaikkisen hyvä, että vähän itkettää onnesta. Jossain välissä pohdimme, onko järkevää palata takaisin Balille, kun voisimme Australiasta lentää loppuajaksi melko samalla budjetilla jonnekin muuallekin Aasiaan. Mutta onneksi tultiin tänne, onnen tyyssijaan. Balilla riittää vielä tutkimattomia kyliä ja rantoja koluttavaksi.

Alkuperäinen ajatuksemme oli parkkeerata loppuajaksi, eli vajaaksi kuukaudeksi, Sanuriin. Vuokrata villa ja elellä tavanomaisempaa arkea, kuten Ubudissa. Kuulimme paikasta kuitenkin niin ristiriitaisia mietteitä, että päädyimme lopulta jatkaamaan reissuroopeilua ja jakamaan ajan kolmen paikan kesken: Uluwatun, Nusa Lembonganin ja Sanurin. Aloitimme upean reissutalvemme loppulaskettelun Uluwatusta, Balin eteläkärjestä.

Meillä on tällä pieni suloinen bungalowi, jonka alakertaan mahtuu juuri ja juuri parisänky ja toinen mokoma parvelle. Suihkussa saa taas käydä ulkosalla. Huuhdoin eilen reissuhikeä iholtani tähtitaivaan välkkyessä heinäkaton ja bungalowimme ylle kumartavien palmupuiden välistä. Voi taivas, miten hyvältä tuntuu tukkoisten hotellihuoneiden jälkeen elellä jossain sisätilojen ja ulkotilojen välimaastossa. Suojassa, mutta raikkaassa ulkoilmassa. Nukuin paremmin kuin viikkoihin.

Kirjoittaminenkaan ei tunnu tukkoiselta, kuten kuluneina viikkoina. Tekstiä soljuu näppämistölle lähes itsestään ja mieli pursuaa ideoita. Huokaan tyytyväisenä selatessani piskuisen ravintolan listaa ja tilaan lounaan 1,5 euron hintaan. Lähellä on ranta, joogastudio sekä pieni marketti ja meillä on miehen kanssa rauhallisiin iltoihin australiasta tuliaisena tuotua viiniä. En uskalla edes toivoa muuta.

Päivät tuntuvat nautinnollisen pitkiltä. Päivä on vasta puolessa, mutta olemme ehtineet tehdä vaikka mitä. Ja sitten lopulta emme ole kuitenkaan ole puuhailleet mitään mainittavaa. Kunhan olemme nauttineet siitä, että saamme olla täällä taas. Ihana, ihana, ihana Bali.

Jaa: