Viiden päivän laatikkopöyräturneemme viimeinen osuus Ahvenanmaalla oli Maarianhamina. Se on niin lempeän saaristolainen ja söpön suomenruotsalainen pikkukaupunki, että vuosia sitten ollessani siellä matkalla ystäväporukalla, yksi seurueestamme oli ihan ihmeissään, kun kaupassa sai maksaa euroilla. Hän kun oli lomatunnelmissaan liidellyt niin kauas, että tovin muisti olevansa Ruotsissa.

Lemlandista Maarianhaminaan pyörällä

Me sentään emme ihan niin pitkälle liidelleet, vaikka laatikkopyörän selässä välillä voikin riehaantua kuvittelemaan itsensä ratsastamaan villihevosella auringonlaskuun. Nyt minä pyrin pitämään ratsumme kyydin tasaisena, sillä lapset nukahtivat sen vajaan 30 kilometrin matkan aikana, mikä Lemlandin majapaikastamme oli Maarianhaminaan. Kurvasimme pyörät suoraan Gröna Udden -campingalueelle, jossa meillä oli varattuna pieni punainen mökki yhdeksi yöksi.

Oli aika, kun me miehen kanssa vietimme monia reissuja yöpyen teltan kanssa leirintäalueilla. Se oli opiskelevalle ja pätkäduuneja tekevälle pariskunnalle halvin tapa reissata ympäri maata. Oli luksusta, kun välillä sai huonosti toimivan 70-luvun priimuskeittimen sijaan kokata leirintäalueen keittokatoksissa. Parhaimmillaan saattoi osua yleisiin pesutiloihin siihen aikaan, että lämmintä vettä riitti sen verran, että kykeni pesemään hiuksensa kunnolla.

Nyt meillä oli mökki, mutta oli kiva näyttää lapsille ensimmäistä kertaa palanen campingelämää. Syötiin respan työntekijän vinoon tekemät pehmikset ja uitettiin varpaita meressä, jonka rantaviivan tuntumaan oli parkkeerannut kymmeniä matkailuautoja ja asuntovaunuja. Pyörillä olevat kodit kiinnostivat kovasti esikoista, joka sai heti useamman lapsikaravaanarikaverin. Iltapesuilla käytiin pienissä suihkuhuoneissa (lämmintä vettä alkoi jossain vaiheessa tulla) ja yöllä pissahädän tullessa tarvoimme läpi kasteisen nurmikon vessatiloihin.

Lasten kanssa Maarianhaminassa

Ennen yöunia karautettiin kuitenkin pyörillä Maarianhaminan keskustaan. Lapset saivat päättää, mitä syödään, ja päädyimme pizzalle Pub Niskaan, jonka mantereen sisarkonttoreissa olemme syöneet Tammisaaren-reissulla sekä Turun-seikkailuillamme. Peltileipinähän he apettaan myyvät, mutta ihan pizzana noita lättyjä on meilläpäin tapana ollut kutsua. Niskan pihassa oli hiekalla täytetty vanha puuvene, jossa lapset viihtyivät sen aikaa, kun me miehen kanssa vain istuimme nurinpäin käännetyillä puulaatikoilla. Meri näytti turkoosimmalta kuin kotona, ja aurinko silitteli ihoa niin että ihokarvat nousivat mielihyvästä pystyyn.

Ennen yöunia ajelimme vielä Torggattanin alkupäässä olevaan leikkipuistoon, jotta lapset saivat purkaa iltavillinsä. Ajatella, yhtäkkiä meillä on niin isot lapset, että ne molemmat itse kiipeävät liukumäkeen ja laskevat sieltä kikattaen käsikädessä alas. Leikkipuistosta riitti riemua niin kauan, että ehdin tonkia sillä välin viereisen Emmaus-kirppiksen. Mukaan tarttui se taitelijamekko sekä kaksi lautasta (sillä mitenkäs astiarakastaja voisi tulla toimeen ilman kahta vanhaa ruotsalaista lautasta, jolle tuskin koskaan löytää lisäosia).

Kaiken höyrimisen jälkeen uni tuli retkiseurueemme nuorimmaisilla jo ennen kuin Onni-poika menee mummolaan -kirja oli luettu loppuun. Me istuimme miehen kanssa mökin terassilla auringonlaskuun, ja lopulta oli pakko myöntää, että paljaat varpaat ovat ihan jäässä ja nenänpää kohmeessa. Aika nopeasti kylmenee tuo ilma, kun aurinko ei enää ole tekemässä taikojaan. Tulin kaivanneeksi villasukkia, mutta onneksi mökin täkkien alla lämpö alkoi hiljalleen palata niveliin.

Seuraavana aamuna katoimme aamupalan terassille, minkä jälkeen pakkasimme reissutarpeiston taas laatikon kyytiin. Kävimme lounaalla sympaattisen Bagarstugan-kahvilan kesäisellä takapihalla, ja kahvilan kakkuvitriinin luo on ihan pakko palata vielä joskus kahvittelun merkeissä. Nyt piti kuitenkin kurvata laatikkopyörä sataman autokaistalle. Edessä oli paluumatka – eli tämä reissu käänteisessä järjestyksessä matkattuna – ja takana 98 kesäisen onnellista pyöräilykilometriä.