
Voi katsokaa nyt noita söpiksiä, ovat ne niin ihania ja rakkaita! Söpöjä ovat myös heidän uudet vaatteensa, jotka onnekkaina saatiin Aarrekidiltä. Lapsilla on ollut paljon Aarrekidin vaatteita käytössään jo ennen tätä, sillä Aarrekid oli yksi ensimmäisistä lastenvaatebrändeistä, jotka perheellistyttyäni löysin ja koin omakseni niin tyyliltään kuin taustaltaan.
Viidessä vanhemmuusvuodessa tyylipiponi on löystynyt, tai totta puhuen alkanut repsottaa. Tyttäreni pukeutuu mielellään hörselöiseksi prinsessaksi, ja kuopuksen vaatteista saattaa vielä illallakin päätellä, mitä on syöty aamupalaksi – siinä esimerkkejä siitä, mitä en olisi voinut odottaa tulevaksi esikoisen vielä majaillessa nahkayksiössään. Ja tiedättekö, rakastan repsottavaa tyylipipoani. On ihanaa, miten mielipiteet hioutuvat ja tulevat lempeämmiksi kokemuksen myötä. Siitäkin huolimatta tykkään edelleen tyylikkään lapsekkaista ja kauniista lastenvaatteista. Ja Aarrekid on sitä.
Aarrekidin uudessa mallistossa näkyy hyvin se, mihin jo silloin viisi vuotta sitten merkissä tykästyin. Pehmeissä ja kiristämättömissä vaatteissa on mukava leikkiä. Printit ovat lapsekkaita, olematta kuitenkaan räikeitä ja Lähiömutsin alkuaikoja lainaten ällöpyllyisiä. Vaatteet ovat ajattomia, ja esikoiselle ostamani Aarrekidit ovat palvelleet kuopusta ja senkin jälkeen jatkaneet tarinaansa muiden lasten päällä. Arvostan myös sitä, että mallistoja ei ole suunniteltu tytöille ja pojille, vaan lapsille.
Huomasin myös nyt, että vuodesta 2009 alkaen toimineen Aarrekidin perusvaatteiden kaavat ovat säilyneet omiin silmiini samanlaisina kuluneet vuodet ja menneet muotivirtaukset. Mihinkäs sitä hyvää ja aikaa kestävää vaihtamaan trendioikkujen perässä. Aarrekidiltä tulee yleensä vuodessa kaksi uutta mallistoa, mutta ainakaan omasta mielestäni ne eivät vanhene. Klassikkoprintit Pöllöistä Aarremetsään ovat myynnissä vuodesta ja sesongista toiseen.
Vaikka tyylihommissa en ole enää niin nipo ja omien kauneuskäsitysteni kanssa ehdoton, vaatteiden taustojen kanssa pyrin edelleen olemaan tarkka. Aarrekidillä sekin kestää lähempää tarkastelua. Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan pääosin Portugalissa, mutta ilokseni osa tuotannosta on edelleen myös Suomessa ja lisäksi Virossa. Aarrekidiltä vakuutetaan, että he ovat valinneet yhteistyökumppaninsa tarkoin, eikä mulla ole syytä epäillä asiaa. Suurin osa Aarrekidin vaatteista on valmistettu luomupuuvillasta.
Tämän kevään ja kesän malliston on suunnitellut Piia Keto, ja vaatteiden printeissä vietetään merenalaisia juhlia. Mä ihastuin etenkin valasprinttiin, ja merenelävistä kiinnostunut esikoinen täpinöi meriprintin kaloista, simpukoista ja merihevosista. Aarrekidin printteihin on monesti kätkettynä niin paljon tarinoita, että kymmenien pesujenkin jälkeen bongailen vaatteita viikatessani niistä uusia otuksia.
Aarrekidillä on tällä hetkellä meneillään alennusmyynnit, ja kaikki Merenalaiset juhlat –malliston vaatteet ovat nettikaupassa -30 prosentin alennuksessa. Kokoja näyttäisi vielä olevan ihan hyvin jäljellä, mutta omasta alehaukkakokemuksestani voin sanoa, että ne loppuvat nopeasti. Sama alennusmyynti Aarrekidin vaatteista on myös Harakanpesässä, joka on ihana ja tyylikäs suomalaisia lastenvaatebrändejä myyvä kivijalkaliike Helsingin Kampissa. Harakanpesän Marikalta mä käyn yleensä täsmäostamassa täydennystä lasten vaatekaapeille. Muut Aarrekidiä myyvät kivijalkaliikkeet löytyvät listauksena täältä.
Aarrekidin kymmenen sentin välein menevä mitoitus on naftia kokoa, joten olen aina ostanut lapsille merkin vaatteet yhtä kokoa isompana kuin mitä he muuten käyttävät. Kuvissa olevat kuopuksen vaatteet kokoa 100, ja esikoisen vaatteet kokoa 130. Erityisplussa Aarrekidin legginsseille, joissa on kääntölahkeet. Niiden ansiosta kuopuksella oli yli vuoden käytössä Aarremetsä-leggarit, vaikka tuossa iässä lapset kasvavatkin nopeasti. Pitkäikäisiä ovat myös mekot, jotka ensin palvelevat mekkoina ja sen jälkeen tunikoina. Liivimekot ovat myös käteviä, kun ne menevät hellehepeneinä tuollaisenaan, mutta kun alle lisää pitkähihaisen ja sukkahousut tai legginssit, talvilook on valmis.
Alen lisäksi pyysin teitä ilahduttamaan jotain arvottavaa. Ja sehän onnistui! Sain arvottavaksi paketin, johon on käärittynä vauvapeitto sekä pieni Pöllö-pehmo (arvo yhteensä 69 euroa). Aivan kertakaikkisen ihana setti omalle pikkutyypille tai vaikka lahjaksi!
Arvontaan voit osallistua jättämällä tämän postauksen kommenttiosioon vinkkisi lasten hellepukeutumiseen (koska kyllä ne lämpimät kesäsäät sieltä taas tulevat ja uudet vinkit ovat aina tervetulleita). Muista jättää myös nimimerkki sekä sähköpostiosoitteesi, että saan sinut kiinni, mikäli voitto osuu kohdalle. Arvontaan on aikaa osallistua sunnuntaihin 19. päivä asti. Voittajaan olen yhteydessä henkilökohtaisesti, minkä lisäksi kerron voittajan Lähiömutsin Facebook-ryhmässä.
Lisäys 20. kesäkuuta: arvonta suoritettu. Onnettaren suosikki oli nimerkki Airiina, jolle on laitettu sähköpostia. Onnea voittajalle ja iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!
Noh omia muksuja ei ole vielä siunaantunut, mutta tyttöjen kohdalla mekot ovat täydellisiä helleasuja ja pojille shortsit ja hihaton 😀
viivi.korpela@hotmail.com
Luonnonmateriaaleja, vaaleata ja väljää. millaturunen@hotmail.fi
Ohutta ja väljää päälle helteellä tai paikasta riippuen ihan UV-paitakin yläosaksi ja alaosaksi kesähousut.
Vaalea, pitkähihainen- ja punttinen sekä sopivan väljä, puuvillaa tai pellavaa. Kestävät sitten kuumaa pesua, koska sitä tarvitaan illalla hellepäivä jälkeen.
sanna6478@gmail.com
Viileät ja mukavat vaatteet, mut sellaset mitkä kuitenki suojaa auringolta! Omalle pojalle puen shortseja ja T-paitoja, ja lierihattu päähän:-)
sarakole97@gmail.com
Froteiset shortsihaalarit on jo neljättä kesää käytössä, ihan parhaimmat! virve_h (at) hotmail.com
Helteessä päässä huivi, lippis tai ohuen ohut pipo. Shortsit suosiossa molempien sukupuolten edustajilla. Huh helteellä mieluusti teepparit teknisin ominaisuuksin. mirva.kurunsaari@gmail.com
Mummon kokemuksella kiristämättömiä, puuvillaisia tuotteita. Ja lippahattu tai huivi päähän.
mummolta@gmail.com
Meillä tytöillä on parhaiksi kesävaatteiksi (lämpimällä säällä) hoksattu ohutta puuvillaa olevat pitkähihaiset ja -lahkeiset paidat,mekot,tunikat,haalarit,housut. Ovat vilpoisia mutta suojaavat auringolta ja kestävät pesua ja kuivuria. Erikseen on kyllä lyhythihaisinakin söpistelyyn mekkoja suoraan mummilan kätköistä <3
MiM anniinakt at gmail.com
Materiaali ratkaisee paljon; kevyt, hengittävä.. luonnonmateriaaleista ovat parhaita.
Postin.tuomaa@gmail.com
Luonnonmateriaalit esim. pellava on ihan parasta ja vaikka mieluiten pitkähihaisena.
s.kansakoski(at)luukku.com
Luonnonmateriaalit ovat täällä käytössä. Hellehatut on hyvä juttu, mutta helteellä myös muistettava aurinkorasva 🙂
anna_88@luukku.com
Puuvillaa tai pellavaa materiaalina, hengittää ja pysyy vilpoisana. Välttelen itse kaikkea keinokuitua helteen saapuessa ja sama pätee lapsiin 🙂
minuhno@gmail.com
Shortsihaalarit eli kesäasut on huippujuttu! Puuvilla ja pellava hengittävät hyvin, joten voi suojata auringolta pitkilläkin hihoilla ja lahkeilla. Päähän hellehattu ja aurinkolasit! imajrim88@gmail.com
Hyvä hattu ja olkapäät suojaan 🙂
meillä mennään jo toista kesää (koska viime kesänä ei helteitä ollut!) pojan kanssa sortseissa ja ukkoni kutsumassa vaimarissa eli vaimonhakkaaja paidassa. Feministi minussa hieman irvistää tolle termille, mutta joskus on vain parempi nauraa 😀
Olen monen yrityksen jälkeen saanut myytyä myös pojalle märän lippiksen. Muutama huuto ja raivo siinä meni, mutta nyt hän osaa jopa nauttia siitä! Jes!
Noi vaatteet on kyl aivan mahtavan ihania, täytyy laittaa muutama paita tilaukseen. Ja jos oikeasti ovat niin kestäviä kun annat ymmärtää, saa varmaan kakkonenkin niistä hyvät vaatteet, jahka ensin syntyy ja kasvaa 🙂
Pienellä vaippalaisella pitkä mekko tai vähän liian suuri T-paita mahdollistaa ainakin omassa pihassa viipottamisen ilman vaippaa. Jos on sopivan ikäisiä niin kannattaa käöyttää hellepäivät hyödyksi 😉
anna.jaamar@gmail.com
Silmät revähti selälleen kun luin että esikoiselle ostat 130cm vaatteita. Vaikka olisikin kokoa liian suuria niin silti, itse olin 130 pitkä joskus 5-6 luokalla!!!
Uv-vaatteet päälle rannalle ja auringossa aina päähine sekä aurinkolasit.
KirsiH
kirsihy@hotmail.com
Vaaleeta, ohutta ja väljää päälle helteellä, muuta vinkkiä ei oo. Aivan mahtava arvonta 🙂 Innolla mukaan.
T. Nelliina
nelliina at yahoo.com
Ihana arvonta <3 Hellepäivinä leveälierinen hattu ja vaaleat vaatteet on must
– Jassu
jasmine_325 (at) hotmail.com
Shortsit ja t-paita sopii niin tytölle ja pojalle, lippis mukana menossa.
mantam ät netti.fi
Ohutta, mukavaa ja mieluiten ihoa peittävää. Jos oikein helle iskee(jota toivotaan) niin sitten uv-vaatteet. Shortsit ja t-paita on mainio mutta sitten on läträttävä aurinkorasvalla. Tuli ensimmäisen kerran ostettua luonnonkosmetiikkaa joten nyt hellettä ja testiin.
reetta_p@hotmail.com
Auringossa suosin lapsella vaaleita ohuita pitkähihasia ja kaveriksi hame tai shortsit. Isolierinen hattu suojaa silmiä, kasvoja ja niskaa 😎 ihana arvonta!!
Mukana ollaan. Meillä on aurinkoisina päivinä UV-suojapaidat käytössä. 🙂
hippohiiri at gmail.com
Vaaleaa vaatetusta ja ehdottomasti hattu. 🙂
sopeutuja(at)hotmail.com
Airiina
Vaaleaa shortsia, hihatonta paitaa tai mekkoa, puuvillaa, kunnon hattu jossa lippa päähän ja sitten kannattaa varata ohut pitkähihainen jota välillä pitää ettei käsivarret pala.
aiholapp(at)uusikaupunki.fi
Ei ole isompia vinkkejä, mutta hattu pyritty pitämään päässä ja nesteen saantiin kiinnitetty huomiota 🙂 katjape@gmail.com
Vaaleet väljät vaatteet ja sandaalit ja jos mahdollista paljain varpain 🙂 t.daisy daaazy[ät]Hotmail.com
Esikoinen on kahdeksanviikkoinen, joten kovin paljon ei ole vielä vinkkejä annettavana… Muutaman jo olleen hellepäivän perusteella kuitenkin ohut shortsihaalari vaikuttaisi melko toimivalta hellevaatteelta pienelle (varjossa ja usein vaunuissa noin pieni on tietenkin joka tapauksessa).
Annika
annika.m.vuorio@gmail.com
Esikoiseni tuuheat hiukset antoivat odottaa itseän muutaman vuoden. Poika kumminkin viihtyi auringossa ja päivettyikin sopivasti, joten pää piti suojata auringonpistoksilta. Jokunen hattuversio oli käytössä, mutta kätevin oli isosta miesten nenäliinasta neljällä kulmasolmulla taiottu päänsuoja. Se ei pikkumiestä haitannut, joten pysyi hyvin päässä. Ei se hullumman näköinen ollut valokuvissakaan.
Mahdollinen voitto menisi nyt toistamiseen isäksi tulevan pienokaiselle.
Vaaleaa, kevyttä ja miellään toki peittävääkin jotta suojaa auringolta. Aarrekidillä on kyllä aivan ihania kuoseja, täytyisikin ottaa itseään itseä niskasta kii ja tilata jotain heiltä. Himoinnut olen mutta aina jäänyt kuitenkin..
Veera/ veetu89 at jippii.fi
tämänhän unohdin liittää: savenvalaja@gmail.com
Nykyään on tosi kivoja UV-suojattuja lierihattuja, joissa nauha leuan alle. Sellainen on hankittu meidän 6kk ikäiselle täksi kesäksi. Muuten suojataan ohuella pitkähiaisella/lahkeisella puuvilla vaatteella. jasminella82 ät gmail.com
Lapselle hellehatut päähän ja riittävästi juomista mukaan =). Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
Lapselle hellehatut päähän ja riittävästi juomista mukaan =). Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com
Ihana arvonta, ystävistä tuli juuri eilen vanhempia niin olisi ihana antaa heille 🙂 Hellepäiviksi olen tänä kesänä ostanut ensimmäistä kertaa uv-suojavaatteita 😛 En kauheasti tykkää siitä miltä ne näyttää, mutta ehkä se vähän vähentää tarvetta jatkuvalle aurinkorasvan lotraamiselle, uskon että rannalla voi olla vähän mukavampaa niiden ansiosta 🙂
heinikangas@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
30 asteen helteessä helpoimmalta tuntuu pitää vauva pelkästään vaippasillaan 😀 t-paitabodyt ja shortsiasut ovat toistaiseksi riittäneet tässä ilmastossa.
skyfullofstars@hotmail.com
Täällä odotellaan kuumeisesti esikoispoikaa saapuvaksi ja jo nyt tuskailen, miten pukea tuo nyytti kesähelteillä. Ihastuin totaalisesti Aarrekidin kuoseihin, että taitaapi tämä mamma suunnata pian itsensä Harakanpesään – kiitos vinkistä! PALJON ollaan saatu käytettynä kevyttä kesävaatetta ja hauskoja bodyja pojalle, joten niillä mennään ja sitten sumplitaan, jos vaatetta on liikaa tai liian vähän!
Sivonnii(at)gmail.com
Lakki päässä ja mekoissa viipottaa meidän neiti. Ohuet pitkät housut kylkeen, niin on vähän enemmän suojqa sekä auringolle että suurimmille kolhuille 🙂
-Hansu-
hanna.helander (at) netikka.fi
Hattu päähän säällä kun säällä niin ei kalju pala… meillä parhaimmat hiekkalaatikkohousut on ollu vaaleat gugguun pantsit, ei ehkä keveintä materiaalia mutta ohuet kuitenkin, ja lahkeet+vyötärö sen verran napakkaa materiaalia ettei hiekka pääse puntista sisään.. polvet on myös kestäny ihan uskomattoman hyvin taaperon kaatuilua!
rimapaju@gmail.com
Hattu päähän säällä kun säällä niin ei kalju pala… meillä parhaimmat hiekkalaatikkohousut on ollu vaaleat gugguun pantsit, ei ehkä keveintä materiaalia mutta ohuet kuitenkin, ja lahkeet+vyötärö sen verran napakkaa materiaalia ettei hiekka pääse puntista sisään.. polvet on myös kestäny ihan uskomattoman hyvin taaperon kaatuilua!
rimapaju@gmail.com
Pää täytyy aina suojata hyvin, vaaleaa vaatetusta suosin 🙂
hilsan@luukku.com
Vaaleaa, viileää ja uv-suojattua.
hamalainentm@gmail.com
Vaaleaa, viileää ja uv-suojattua.
hamalainentm@gmail.com
Iso hattu ja luonnonmateriaalit käyttöön. Mielellään vielä pitkähihaiset ja -lahkeiset jos ei ole liian kuuma.
Mitä tehdä kun lapsi ei suostu pitämään arskoja päässä? Tarpeeksi pitkälippainen lippis päähän, kuten cap- mallinen, niin peittää kunnolla silmät ja kasvot. Lapstenvaate- mallistojen lakit on usein varsin lyhyt lierisiä ja arskat lentää kaaressa maahan 🙂 Siis mukana arvonnassa, petelius_99@hotmail.com. – Petruska
Hellehattu, jossa on niskassa pidempi lieri, on hyvä auringon porottaessa. Ja väljät, ohuet, pitkälahkeiset pellavahousut on ihan parhaat, suojaa auringolta olematta kuumat. Liian ihonmyötäsiä tai liian paksumateriaalisia vaatteita vältän…
Ida
ida.m.lahtinen@gmail.com
Ohkaista puuvillaa, me nimitämme niitä harsopaidoiksi.
Parhaiksi hellevaatteiksi sopivat väljät ja ohuet vaatteet. Sekä hattu jossa kunnon lippa tai lierihattu.
Katja
vihantokatja@gmail.com
Suojaa vaatteilla, ei aurinkovoiteella ��
annamaija.heikkila (at)gmail.com
Lipallinen ohut hattu ja neppareilla oleva shortsihaalari, jota saa tarvittaessa avattua esim hellepäivänä vaunuissa päiväunilla ollessa.
Tietysti sähköposti unohtui kommentista 🙂 unelmalandia@gmail.com
Ohutta ja väljää ja hattu päähän. Kovalla helteellä hakeudutaan vesileikkeihin mahdollisuuksien mukaan varjoon, ja ollaan sit vaikka ihan nakkena. 🙂
Sellasta haluisin myös kysyä, että osaatko sanoa kuinka pitkä teijän kuopus on? Meidän tytöllä on häneen vain parin viikon ikäero, ja arvon tässä just Aarrekid-tilauksen kanssa et otanko koon 90 vai 100.. Kun periaatteessa käytetään tällä hetkellä kokoa 86, mutta uusissa vaatteissa ostan jo yleensä 92:sta, että kumman mä nyt tässä sit otan ku haluisin kuitenkin vaatteet heti käyttöön enkä kaappiin odottamaan, mutten toisaalta haluis niiden jäävän kuukaudessa pienekskään… Ja noi koot on Aarrekidillä tollai vähän erilaisia ku yleensä. Ja muistan ostaneeni kirppiksiltä sopivia 80-kokoisia Aarrekidejä silloin ku muut vaatteet oli 74. On tää vaikeeta, first world problems!! ;D Aarrekidin sivuilla oli kyl hyvä yksityiskohtainen kokotaulukko, et ehkä mä alan vaan mittailee noita nykyisiä kledjuja. 🙂
kati.blomqvist@gmail.com
Kevyttä ja vaaleaa. Tai sitten viipotetaan pelkästään vaippasilteen kotipihalla lippis päässä 🙂 ihania vaatteita! annan-k@hotmail.com
Sisällä ollaan ihan vaan vaippasilteen. Ulkona ohuet ja vaaleat vaatteet, pitkillä hihoilla ja lahkeilla, kun kyseessä on vielä niin pieni kaveri.
Sisällä ollaan ihan vaan vaippasilteen. Ulkona ohuet ja vaaleat vaatteet, pitkillä hihoilla ja lahkeilla, kun kyseessä on vielä niin pieni kaveri.
Vaaleaa, ohutta ja pitkähihaista sekä -punttista ulos ja sisällä tietty mahdollisimman vähän päällä.
-minttu47-
minttu47@gmail.com
UV-suojatuotteet ovat käteviä ja muuten hyvin väljää ja ilmavaa.
Vaatteilla suojaan lapsia mieluiten, mutta toki tarvittaessa käytetään aurinkovoidettakin isommille lapsille.
Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Henna27
Meillä pidetään lakit päässä, aurinkolasitkin hetken, yleensä ne lentää leikinhuumassa pois. Uv-vaatteet päälle rannalle. Vaaleita vaatteita suosin.
henna.holappa1@luukku.com
Me ostettiim Thaimaasta sellasia ohuen ohuita haaremihousuja (hippihousuiks vois joku sanoa) ja ne on täydelliset kesähousut! Viileät mut suojaa auringolta 🙂
Ja ilman lakkia ei tietenkään lähdetä minnekään. Rannalla/vesileikeissä yleensä uv-suojavaatteet päällä. Siinä mun vinkit 🙂
mannisto.ansku(at)gmail.com
Me ostettiim Thaimaasta sellasia ohuen ohuita haaremihousuja (hippihousuiks vois joku sanoa) ja ne on täydelliset kesähousut! Viileät mut suojaa auringolta 🙂
Ja ilman lakkia ei tietenkään lähdetä minnekään. Rannalla/vesileikeissä yleensä uv-suojavaatteet päällä. Siinä mun vinkit 🙂
mannisto.ansku(at)gmail.com
Sisätiloissa köllöttely sujuu helteellä kivasti vaippasiltaan. Välillä tosin kylmät jalat on hyvä paketoida sukkiin, vaikka sukat potkitaankin kohta pois.
Ihanat shortsihaalarit löydettiin Ipanaisesta, niissä kelpaa ottaa vieraita vastaan helteisenäkin päivänä.
Meidän pieni on jo mahtavat 3 viikkoa ja 5 päivää vanha. 🙂 <3 Harjoittelua tämä pukeminen vielä.
tuluranta1@gmail.com
Ohuet ja vaaleat vaatteet, pitkillä hihoilla ja lahkeilla sekä hattu lipalla.
mari.h_84@netti.fi
Moikka! En ihan tarkkaan osaa sanoa meidään juniroin pituutta, mutta kuulostaa, että teillekin kannattaa tilata Aarrekidin vaatteet koossa 100 🙂
Shortsit, t-paita ja suojaava hattu päähän. Tytölle tietysti mekko on vielä parempi vaihtoehto. Ja mielellään vaaleita värisävyjä vaatteissa 🙂
netteri@gmail.com
Shortsihaalari ja hellehattu.
texas-86 (at) hotmail.com
Mukavat ja kevyet vaatteetsellaiset, jotka lapsi haluaa. Kesällä ei ole niin väliä mitä on päällä, joten ei kannata käyttää aikaa vaattekikutteluun.
veera.tepponen@gmail.co
Hellevinkkien ykkönen on silkkihuivi!Siis ehdottomasti 100% silkkiä. Kirppareilta näitä löytää yllättävän halvalla ja helposti! Luonnonmateriaali on viileä kuumalla ja kuitenkin lämmittää jonkin verran vaikka on ohut. Heitä vauvan päälle suojaamaan auringolta tai lisäkerrokseksi, kun menette helteestä kylmään ruokakauppaan. Taaperokin tykkää kietaista ”viitan” harteilleen, jos se vain on tarpeeksi hulmuava. 😉 Ja juuri etelänlomalla pötkötteli mielellään ”peiton” alla aurinkotuolissa, vaikka auringonvarjo olikin.
Menee uskomattoman pieneen tilaan, joten voit kuljettaa vaikka taskussa ja on helppo pitää puhtaana!
saarawill@hotmail.com
Ohutta ja väljää 🙂 Ja ehdottomasti jotain päähän. Tytöllä mekot toimivat loistavasti, tuon poikavauvan kanssa vielä pähkäillään parasta vaihtoehtoa… Minkä pituinen Minime on (jos saa udella)?
Minime on 110 ja rapiat 🙂
Vaaleat, ohuet pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet. Suojaavat auringon paahteelta mutta ovat viileät. Ja päähän tietysti leveälierinen hellehattu. synkletika ät gmail.com.
Hihaton mekko toimii aina 🙂 Neuletakki vaan kaveriks jos viilenee, kätsyä 🙂 huittinen.laura1(at)gmail.com
Jes, mainiota! Kiitos vastauksesta! Leggingsit tuntu kyl mittojen puolesta hurjan pitkiltä koossa 100, mut leggingsithän voi aina vähä rutata, se näyttää vaan söpöltä.. 😉
Valkoinen ohut puuvillamekko ja samanmoinen lierihattu on mun suosikit hellevaatteiksi tytölle!
Vaaleat vaatteet ehdottomasti jos on tosi kuuma, sekä tietysti parempi jos ne ovat ohuet ja väljät 🙂 Oloa voi viilentää myös vesipyssyllä ja sumupullolla jolloin vaatteet hieman kastuvat 🙂
peeäs, Aarrekid on myös mun lemppareita
hexu__(at)hotmail.com
Helteisiin sopii kevyet ja ilmavat vaateet auringolta suojaavaa hattua unohtamatta 🙂
T: Miukkis
birgit82@suomi24.fi
Vajaa 4-vuotias poikani on ihastunut jalkapallopaitoihin. Olenkin havainnut, että teknistä materiaalia olevat ilmavat t-paidat ovat loistavia hellekeleille. 🙂
Sofia
sofia.palola at gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Helteillä meillä ovat käytössä suojaavat ja hyvin hengittävät vaatteet. Rantsussa uv-puvut.
Jenni.almgren@gmail.com
Vaatteiden kanssa joutuu vääntämään 4-vee neidin kanssa, mutta UV-kalastajanhatun päähän ja hellemekon päälle ilman mutinoita.
Mukaan arvontaan hezpe@hotmail.com
Vaatteiden kanssa joutuu vääntämään 4-vee neidin kanssa, mutta UV-kalastajanhatun saa päähän ja hellemekon päälle ilman mutinoita.
Mukaan arvontaan hezpe@hotmail.com
Ohutta villaa olevat avatteet olisivat tietenkin ihanteelliset, sillä villa lämmittää kylmällä ja viilentää lämpimällä.. Vaaleat sävyt vaatteissa! Hattu on ehdoton, ettei saa auringonpistosta 🙂
tuuliapr@gmail.com
Yksi-vuotiaani ei suostu sitten millään pitämään hattua, mutta onneksi meiltä löytyy narullinen lierihattu, jonka voi solmia. Se pysyy päässä vielä…
<3 Laura (laurasep at gmail . com)
Parhaat kesäkengät ovat lapsille mielestäni espadrillos -tyyliset; ei mene hiekka sisään kuten sandaaleissa, mutta ovat kevyemmät kuin tennarit tai tavis kangaskengätkin.
Muuten suosin luonnonmateriaaleja.
lauralehto79@gmail.com
Ohuet, vaaleat vaatteet, aurinkorasva ja päähine, joka suojaa. UV-uima-asut löytyy myös molemmille pojille ja vesipullot kulkevat matkassa mukana. Ninnu
ninnu-83(a)hotmail . Com
Vaatteilla ei niin väliä, kunhan on lätsä päässä ja tarpeeks juotavaa. Hellepäivinä asutaan viereisellä rannalla, joten uikkarit ja aurinkorasva on perus asu helteellä. 🙂 Paula
Pieni vauva on parempi suojata vaatteilla kuin aurinkorasvalla. Lierihatut suojaavat hyvin auringolta pään lisäksi myös naamaa ja niskaa. saari.sini@outlook.com
Hrllepukeutumisessa suosin UV vaatteita, ohuita esim pellavavaatteita. Isommilla lapsilla tpaita ja shortsit ja aurinkorasvaa.
Mimosa.mammikoura@gmail.com
Lippis/hattu, ehdottomia. Yksivuotias tahtoo heitellä hatun menemään vähän väliä niin nauhalla varustettu lierihattu helpottaa äidin ja isän arkea!:) muuten sit suosin väljää ja vaaleaa vaatetusta helteellä!
jonnamoilan (at) gmail.com
Lippis/hattu, ehdottomia. Yksivuotias tahtoo heitellä hatun menemään vähän väliä niin nauhalla varustettu lierihattu helpottaa äidin ja isän arkea!:) muuten sit suosin väljää ja vaaleaa vaatetusta helteellä!
jonnamoilan (at) gmail.com
Kevyttä ja henggittävää, uv-suojalätsä päähän ja crocksit jalkaan. Aurinkorasvaa unohtamatta 🙂
iinasss@hotmail.com
Lipallinen hattu on tärkein asuste 🙂
jemppis1 (at) hotmail.com
Aurinkoisen päivänä 1-v pukeutuu hattuun ja pitkähihaiseen. Hellepäivänäkin on onneksi päiväuni-aika jolloin äiti voi nauttia auringon paisteesta, pienen ollessa varjossa. Joskus kovalla helteellä olen käyttänyt sateenvarjoa suojana, kun hattu on unohtunut matkasta. Sen alla olen kantanut sylivauvaakin.
vaniljasade@hotmail.com