Reissuamme sponsoroi muun muassa Icelandair

Islanti ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun pohtii, minne lähtisi lomailemaan lasten kanssa. En oikein edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että täällä ei ole Bamse-klubeja ja tenavakerhoja? Islantia ei myöskään erityisemmin nosteta framille lapsiperhekohteena, ja itse asiassa Reykjavikissa perheineen asuva Satu oli kuullut, että joku suomalainen matkatoimisto kertoo Islannin olevan perheille vaikea kohde. Onko ihan hullua lähteä Islantiin pienten reissaajien kanssa?

Me ollaan oltu Islannissa nyt kolme päivää ja rapiat. Reissuseurueessamme on kaksi aikuista, 4-vuotias ja 1-vuotias. Ja tämähän on mitä mainion paikka perheen yhteisiin seikkailuihin! Viikinkien perillisten kulttuuri on helppo tällaisille pohjolan asukkaille: meno on rehtiä, suoraa ja jämptiä. Juomakelpoista vettä virtaa niin vesiputkissa kuin luonnossa. Englantia puhutaan töksähdellen ja r-kirjainta pärisyttäen, joten suomalainenkin pääsee heti kärryille. Ei ole torakoita, jääkarhuja, käärmeitä tai edes inhottavasti pistäviä hyttysiä. Paikalliset vahtivat, että turistit tajuavat käyttää turvavöitä autoissa ja pestä takapuolensa ennen yleisiin uima-altaisiin pulahtamista.

Lapsiperheet otetaan myös ihanasti huomioon. Ei me olla kuraa saatu niskaan Suomessa tai missään muuallakaan kylillä kulkiessamme, mutta en yleensä koe saavani osakseni tällaista erityishuomiotakaan. Ensimmäisenä iltana kadulla nainen tarjosi minulle apuaan, enkä heti tajunnut miksi. Totta puhuen ei olisi itselleni tullut mieleenkään tarjota apua rattaiden nostamiseen neljäsenttisen rotvallin yli. Ravintoloissa erityiskohtelu ei ole kiinni edes syöttötuolirivistöistä ja värikynistä, vaan siitä, miten lapset otetaan huomioon asiakkaina ja ihmisinä.

Tietenkin Islanti ei sovi kaikille. Jos tahtoo aurinkoloman all inclusice -rannekkeella – mikä sekin on varmasti ihanaa – tuskin tutkailisi Islantia vaihtoehtona ilman lapsiakaan. Mutta kaltaisellemme seikkailujanoiselle perheelle Islanti sopii. Maisemat ovat upeita, ja lapsikin mykistyy luonnonihmeiden edessä. Tämä on satumaa, jossa ihan oikeasti voi nähdä peikkoja ja tonttuja – ainakin jos on islantilainen tai lapsen mielikuvituksella varustettu. Islanti on myös monipuolinen, joten pienimmätkään täpinätyypit eivät pääse pitkästymään. Reykjavik tarjoaa kaupunkilomameininkiä hauskalla kalastajakylätwistillä ja muu osa maasta on taas mykistävä sekoitus avaruutta ja Taru sormusten herrasta -miljöötä.

Turha silti väittää, että reissu olisi mennyt ihan auvoisasti. Lapsiperhekinkkisyydet seuraavat minne tahansa meneekin, myös saarelle keskelle Atlantin valtamerta. Jos ruoka on pahaa, vaatteet tyhmät ja perille liian pitkä matka, siitä pukkaa kriisiä toki Islannissakin. Ollaankin suosiolla rajoitettu reissut Reykjavikin ulkopuolelle yhden päivän pyrähdyksiksi autossa istumisen minimoimiseksi. Myös aikaero rassaa yllättävän paljon, vaikka kello on täällä vain kolme tuntia vähemmän kuin Suomessa. Kun lapset heräävät kolme tuntia aikaisemmin vaikka ovat menneen kolme tuntia myöhemmin nukkumaan, sekoilukapasitetti nousee heti. Tätä on kuitenkin kompensoinut se, että emme ole yötä hotellissa, vaan majailemme pienessä keittiöllisessä kaksiossa.

Lapsiperheenä mennään myös kaikkien ehdoilla, jolloin jostain omista haaveista on luovuttava saadakseen tilalle jotain muuta. Mies tahtoisi vielä joku päivä perhokalastaa Islannissa teltta majapaikkanaan, minä toivoisin rauhallista islanninhevosvaellusta läpi jylhien maaseutumaisemien ja yöpymistä maaseutumajataloissa. Nyt sen sijaan ryömitään leikkipuistossa lasten perässä, pysähdytään rapsuttelemaan kissoja jokaiseen kadunkulmaan ja kerrotaan sadannen kerran hauska tarina siitä, miten käytiin islantilaisessa saunassa, jossa haisi ihan kananmunapierulta. Besta í heimi – parasta maailmassa – juuri nyt, tässä vaiheessa elämää.

Mutta niihin parhausseikkailuihin palaan seuraavissa postauksissa, kuten meillä blogimaailmassa on tapana letkauttaa!