Tällaista postausta ei Lähiömutsissa pitänyt koskaan nähdä. Sille ei pitänyt koskaan olla tarvetta, sillä mun ei koskaan pitänyt olla ihminen, joka ei pidä itsestään huolta. Mun ei pitänyt olla ihminen, joka antaa kroppansa muotoutua sellaiseksi kasaksi, josta itseään ei enää tunnista.
Mulla ei ole tarkkaa käsitystä siitä, mitä painoin ennen raskautta. En mitannut painoani vaa’alla, vaan sillä fiiliksellä, miltä omassa kropassa oleminen tuntui. Jos tuntui ällöltä, ostin jätskikiskalta kahden pallon sijaan yhden ja annoin hien juosta vielä rankemmin Bodycombat-tunnilla. Laihduttanut en ole koskaan, sillä en ole tuntenut sille tarvetta. En minä mikään teiniaikojen tikku ollut ennen raskauttakaan, vaan normalipainoinen, sieltä täältä mielestäni vähän liian pyöreäkin. Esimerkiksi vatsani ei ole sietänyt lähempää tarkastelua sitten kesän 1998.
Äitiysneuvolakortista löytyy ensimmäisellä neuvolakäynnillä, raskausviikolla 11+6, punnittu painoni: 70,5 kiloa. Syötin sen ja pituuteni 179 senttiä netistä löytyneeseen painoindeksimittariin ja tulokseksi sain 22,3, joka tarkoittaa normaalipainoa. Sama tulos kuin minkä oma fiilikseni ennen raskautta antoi. Normaali, hyvä, mukava.
Raskauskiloja ei kertynyt mitenkään hirmuisesti, vaan ymmärtääkseni ihan normaaleja määriä. Toki niitä olisi enemmänkin tarttunut mukaan, jos vauva ei olisi päättänyt raskausviikolla 34, että nyt sitä tullaan. Vikalla punnituskerralla ennen synnytystä painoin neuvolakortin mukaan 79,95 kiloa. Olin raskausaikana tarkkana syömisteni kanssa, sillä kaikki meni putkea pitkin vatsassani kasvavalle Minimelle. Vaikka raskaus laukaisi minussa itselleni entuudestaan tuntemattoman makeanhimon, pystyin aika hyvin välttämään irtokarkkilaarien houkutukset. Vauva oli hyvä syy olla tunkematta lisäaineita, väriaineita ja turhaa sokeria napaansa.
Pari päivää synnytyksen jälkeen Kätilöpiston vaaka näytti 73 kiloa. Vaikka vatsaa tursusi farkkujen vyötärökaitaleen yli, mahduin vanhoihin housuihini. Naureskelin, että tämähän oli helppoa. Olin varma, että kunhan vain päästään kotiin, loput kiloista lähtisivät vaunulenkillä ja imetyksellä parissa kuukaudessa.
Sitten alkoi arki. Episotomiahaava, johon en laitoksella hormonihuuruissani tarvinnut kipulääkitystä lainkaan, kipeytyi reiluksi kuukaudeksi niin, että välillä itkin jo pelkästään siirtyessäni sohvalta sänkyyn. Kehoni panikoi, kun sille ennen elinehtona olleet 9-10 tunnin yöunet tippuivat pätkittäin nukuttuun 4–6 tunnin unimäärään vuorokaudessa. Keventäjien sivuilla kerrotaan, että liian vähäinen uni heittää kehon selvitymistilaan, jossa se janoaa hiilihydraatteja ja rasvaa. Been there done that.
Imetys ei todellakaan toimi kaikilla dieettinä. Mulle ei erityisemmin kertynyt raskauskiloja, mutta imetyskiloja senkin edestä. Mulla oli koko ajan nälkä, sellainen nälkä, joka teki jo fyysisesti kipeää. Kaikki aika meni kuitenkin imettäessä, hyssyttäessä ja yrityksessä selviytyä vauva-arjesta. Välillä ehdin syödä päivän ensimmäisen aterian vasta, kun Lähiöjeppe tuli töistä kotiin. Ja silloin hotkin silmät mielipuolisena kiiluen kaiken, mitä kaapeista löysin. Mitä epäterveellisempää, sen nopeammin ruoka luisui alas kurkusta. Vaikka imetin, en antanut sen haitata kuin pieninä omantunnontuskina mässäilyäni. Enhän enää ollut täysin suora vauvanruokatislaamo, kuten raskausaikana.
Odotukseni siitä, että synnytyksen jälkeen outo makeanhimoni laantuisi, osoittautui täysin vääräksi. Se paheni potenssiin tuhat. Välillä raivosin keittiön yläkaapeilla etsien edes yhtä joulusuklaakalenterisuklaata. Olin kuin narkomaani, joka olisi myynyt vauvansa vain saadakseen seuraavan annoksena. Lähiöjeppe pyrki parhaansa mukaan auttamaan suohirviöksi muuttunutta tyttöystäväänsä, ja ruokaympyräämme ilmestyivät jälkiruuat. Jäätelöä, puoli levyä suklaata (miten olen voinut ennen olla tykkäämättä suklaasta?!?) ja pullaa.
Pitkiä vaunulenkkejä vetelin suunnitelmieni mukaan joka päivä, tai siis sen ajan kun lapsi suostui vaunuissa kulkemaan. Monen tunnin vaunuttelu ja myöhemmin kantoreppuilu oli vähän pakkokin, sillä päivisin vauva ei muuten suostunut nukahtamaan edes toviksi. Ne lenkit ja kaupunkiluuhailut olivat hyvää arkiliikuntaa, mutta eivät korvanneet sitä, että ennen kävelyiden lisäksi hikoilin myös salilla 3–4 kertaa viikossa. Raskausaikana moni lempijumppa jäi vatsan takia ohjelmasta, mutta kuvittelin palaavani niihin viimeistään kuukauden kuluttua synnytyksestä. Todellisuudessa paluu tapahtui vasta kesäkuussa, lähes puolivuotta synnytyksen jälkeen.
Kesällä tapahtui myös parannus ruokavaliossa, kun Minimekin alkoi pikkuhiljaa siirtyä imetyksestä kiinteisiin. Kun päivästä oli pakko raivata tilaa rauhallisille ruokailuhetkille, alkoi omakin ruokalautanen pääsääntöisesti näyttää siltä miltä ennen. Terveellistä ja hyvää. Jälkiruuat sen sijaan olivat jumiutuneet osaksi ateriointia, mutta mietin silti, että tästä se lähtee.
Kesällä nimittäin huomasin ensimmäisen kerran vaatekerrosten vähentyessä, miten peilikuvani oli muuttunut. En tuntenut oloani hyväksi. Leuan alle oli ilmestynyt toinen leuka, reisiläskit hinkkasivat toisiinsa ja imetysrintsikat painoivat selkämakkarat esiin. Tajusin ekan kerran, että jos tahtoisin taas itseni näköisen kropan takaisin, mun pitäisi laihduttaa. Ei mitään kaalikeittidieettiä, vaan tehokas ja terveellinen laihisspurtti, jonka tuloksia olisi sitten hyvä ylläpitää elintavoilla.
Mulla oli kuitenkin (teko)syy, miksi en voinut tehdä ruholleni jotain jo kesäkuussa. Imetys. Minime eli vielä lähes pääsääntöisesti mun maidolla, joten ajattelin, että en voisi riskeerata maidontuotantoa ruokavaliotani tarkkailemalla. Mutta nyt kun lapsi on kaksi kuukautta päälle vuoden, en voi enää käyttää imetyskorttia syynä kropparemontin viivästymiseen. Imetän kyllä edelleen pari kertaa päivässä, mutta maidontuotannon tyrehtyminen ei enää olisi kenellekään katastrofi.
Mä painan nykyään saman verran kuin viimeisilläni raskaana. Painoindeksi on 24,6. Se on ihan normaalipainon ylärajoilla. Jos kerryttäisin vielä pari kiloa lisää, siirtyisin asteikolla lievän lihavuuden puolelle. Vaikka mulle nuo asteikot ovat diipadaapaa, on silti sanottava, että hyi helvetti. Ei vauvaa, ei istukkaa, ei lapsivettä. Pelkkää läskiä. Vatsani on saman näköinen kuin kuvissa, joissa pömpistelen raskausviikolla 28. Siltä se myös ulkopuolisille näyttää. Ollessamme Thaimassa, mulle pedikyyrin tehnyt nainen koski ihaillen vatsaani ja kysyi, kumpi on tulossa. En tiedä, kumpi oli nolompana asian todellisen laidan selvittyä. Lähiömutsin anonyymi kommentoija on myös varma, että perheenlisäystä odotetaan ja arveli mun olevan raskausviikoilla 17–22.
Kymmenen kiloa on saatava pois. Ainakin viisi. Tahdon nyt kuitenkin huomauttaa, että moni painoindeksikäyrillä mua ylempänä huiteleva nainen näyttää hyvältä. Tyrmäävän hyvältä. Mutta se johtuu siitä, että he ovat sinut kehojensa kanssa. Mä en ole, ja se heijastuu myös ulospäin. Mä en kuulu tähän kroppaan. Mun kroppa on hyvinvoivan naisen keho, jossa on pyöreyttä siellä täällä, mutta se on silti timmi. Siitä näkee, että nainen pitää itsestään huolta, nauttii liikkumisesta ja hyvästä sekä ravitsevasta ruuasta.
Liikkumisesta ja ruuasta homma lähteekin. Jos vain en olisi joka toinen viikko kipeänä, liikuntamäärät ovat nykyään ihan kohtalaiset tähän elämäntilanteeseen. Ruuan annoskoot taas ovat edelleen turhan isot. Mun pitäisi opetella taas himmaamaan siinä vaiheessa, kun kroppa antaa ensimmäiset signaalit siitä, että kiitos. Ei siinä vaiheessa, kun se huutaa, että ruokapöydästä ei voi poistua kuin pyörimällä.
Vaikka tälläisiä asioita ei koskaan pitänyt Lähiömutsilaan tulla, niin olen iloinen, että tämä tänne kuitenkin tuli. Oli mukava lukea hyvää pohdintaa tästä ikuisuusasiasta. Minulla ei ole paino ollut koskaan näin alhainen sitten lasten syntymän, mutta motivaatiota tarvitaan jaksaa hankkia salilla fyysistä jaksamista ja lopettaa koulussa sen ikuisen suklaan puputtamisen. 🙂
<3 Pikkuhiljaa. Samassa veneessä ollaan, ilman lasta vaan.
Kiitos tästä tekstistä!
Olen saanut nyt, pojun ollessa vuoden, tuossa ennen joulua hyvän liikuntarytmin taas kasaan. Aerobista ryhmäliikuntaa 1-3krt viikossa, yleensä ainakin kaksi, muun elämän sallimissa puitteissa. Jo syksyllä koetin aloittaa liikunnan, mutta raskaus oli jotenkin löystyttänyt niveliä siten että entinen suosikkihelppousurheiluni, juoksu, ei kulkenutkaan ollenkaan.
En ole koskaan ollut laiha vaan aina vähän pyöreä, mutta hyvässä kunnossa, noin jaksamisen osalta sekä vahva kuin pieni …karhu?
Sen olotilan haluaisin takaisin ja sinne päin ollaan menossa.
Lisää ajatuksia itsestään huolehtimisesta, vartalon ihmettelystä raskauden jälkeen ja ”hyvän olon painosta”:
http://www.lily.fi/juttu/vartalo-raskauden-jalkeen-puolivuotiskatsaus
http://www.lily.fi/juttu/takaisin-kiinteaksi-laskiksi
Ihan samoja asioita täällä! Mun mummo silitteli mun mahaa onnellisena kun luuli että odotan kolmatta. Mun isä kysyi että joko meille on kolmas tulossa. Mä itse näen peilistä muuten ihan ok näyn, mutta järkyttävän pömppiksen. Ei ihme että ne luulee että mä oon raskaana, kun mä tasan näytän siltä kun olisin raskaana!
1v3kk synnytyksestä. Ei oo imetys laihduttanut, ei. Tosin täytyy sanoa että edellisen lapsen kanssa se imetys laihdutti vasta kun lapsi oli jotain 1,5 vuotta ja silloin kyllä suli kilot vauhdilla! Jos sitä odottelis vaan viä vaikka vuoden että ne häviäis itsekseen? 😀
Ei vaan, nyt ei voi enää odotella vaan jotain pitää tehdä. Pääasia mullakin on se oma hyvä olo ja tällä hetkellä mulla on aika huono olo minussa.
179c?! Hih, oon aina pitäny sua semmosena max 165cm kirppuna.. Hassua kuin kuvien ja tekstin combo on saannu tälläsen mielikuvan susta 😀
Mahtava postaus. Mulla tilanne sama vaikkakin päinvastainen.. Kilot jäi synnärille ja imetys vei muutaman lisää, vaikka rasvasen ruuan ja uuden parhaan ystäväni, suklaan määrä hipoi pilviä. Joo mulla on veemäiset geenit jotka antanu mun elää ruuan suhteen aika leveesti koko elämäni. Mutta tämä alipainosena riutuminenkaan ei ole herkkua ja aikasmoista taistelua saa vääntää, jotta ne muutamat kilot saisi takaisin. Voitonpuolella kylläkin ja matkalla reippaaseen ja terveennäköiseen omaan itseeni 🙂
Katselin tuon edellisen postauksesi kuvat uudelleen, ja nyt kun katsomalla katsoin vatsanseutuasi niin kyllä muuten näyttää vauvamahalta 🙂
Itse olen jo vuoden verran selitellyt että nahka ei ole niin kimmoisa ja vatsalihakset jäi oudon kauas toisistaan ja jaadijaadijaa.. Muuten olen ihan ok ja ehkä jopa hoikka (?) 153cm/48kg, mutta ennen lasta niin tiukassa kunnossa oleva vatsani ei vaan pysy ruodussa. Ehkä jos olisi aikaa treenata kuten ennen lasta, ehkä ei. Ehkä jos malttaisi jättää ne viikottaiset suklaalevyt kauppaan, ehkä.
Ymmärrän miltä susta tuntuu. Mun paino tippui synnytyksen jälkeen monen vuoden jälkeen lukemiin mitä en kuvitellut ikinä enää näkeväni, siitäkin huolimatta että syön aika vapaasti. Mutta… Toi pömppis on kamala. Aamuisin vielä näyttää ihan hyvältä (ymmärrän muuten miksi mallikuvaukset järjestetään aamuisin!) mutta iltaa kohden kumpu kasvaa uskomattomiin mittoihin. Ja jos se ei pömpötä, saaden mut näyttämään kevyesti yli puolen välin ohittaneelta raskaushirviöltä, se roikkuu farkkujen reunan yli kuin Yossulla konsanaan 🙁
Mä vältän vaaleaa leipää, limsaa, alkoholia, kaikkea mikä voisi turvottaa mutta pahalta näyttää. Mitä ihmettä tässä keksisi? Laihdutettavaa vielä olisi, (158cm/60kg) , mutta normaalipainon sisällä se on uskomattoman vaikeaa!
Voi että, onneksi en ole yksin. Mulle kävi ihan samoin kuin sulle: imetysnälkä oli jotain ihan käsittämätöntä. Mulla oli uusi nälkä jo silloin kun tuhti ruoka-annos oli lautaselta loppu. Ja sehän tietysti tarkoitti jatkuvaa suklaan napostelua ruokien välissä. Oli todella masentavaa huomata, että neljä kuukautta synnytyksestä olin lihonut 4 kiloa vielä raskauskilojen päälle, vaikka olin kuvitellut että sen verran tippuisi itsestään. Ja kun on kuullut ja kuunnellut niitä ”imetys on paras laihdutuskeino” -kommentteja, tuli varsin petetty olo. Miksi mun kroppani toimii toisin kuin muiden? Siksi onkin ihan hirvittävän tärkeää saada kuulla, ettei ole ainut.
Muutaman kilon olen saanut nyt tiputettua pois lapsen ollessa lähes vuoden, mutta matkaa on vielä. Toisaalta olen kyllä myös suht sinut itseni kanssa, vaikka ylipainon rajoja lähentelenkin. En kerta kaikkiaan vaan jaksa haukkua itseäni, koska kuka siitä hyötyy? Ja muuten, sä näytät noissa kuvissa oikeasti tosi hyvältä ja onnelliselta, ei sulla oo mitään hätää!
Mulla tuli 16-17kg raskauden aikana.. nyt 1v3kk myöhemmin paino pudonnut 23kg. hitaasti mutta varmasti 🙂 olen suht tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen, esim käsilihakset tosi timmit muksun nostelusta 🙂 treenaan n.4krt vko ohjatuilla tunneilla hikoillen. yksi minkä olen vatsan (mikä kyllä vähän vielä pömpöttää juu..) kiinteytymisen kannalta huomannut nyt viime aikoina on tosi paljon treeniä. ja mutsit, sitä voi tehdä kotona! voimajoogaan 2krt päivässä n. 5-10min kerrallaan.. ja samalla kun leikin muksun kanssa lattialla teen välissä vatsalihaksia, reisiä, pakaroita yms. ja liikkeet kun yhdistää lapsen kanssa tekemiseen saa kivan 10kg kahvakuulan treenitehoksi 🙂 helposti tulee päivän mittaan tehtyä kymmeniä toistoja. vielä olisi 8kg ihannepainoon, vaikka nytkin painan huomattavasti vähemmän kuin ennen raskautta 🙂
Masentaa kans hieman kun ei enää keksi mitään tekosyytä himoillensa ja paisuuneelle vyötärölleen kun poitsu on 1v3kk ja imetyksestäkin on jo aikaa..:P Kahvakuulan ostin syksyllä, tossa se koreilee kirjahyllyssä. Huomenna voisi pyyhkiä pölyt ja poista hintalapsun;) Hitaasti hyvä tulee. Tsemppiä!
hyvä postaus! väsymys, se on kyllä paras (teko)syy suklaan syönnille! mä annan nyt jo toista kertaa itselleni armoa tän vauvavuoden verran, sitten koitan ryhdistäytyä ja karistaa kilot ja palata niin lähelle kuin mahdollista, sitä kroppaa, joka mulla oli ennen näitä kahta lasta (ja sektiota). tuntuu, että vatsalihaksiin on paljon vaikeampi saada kontrollia leikkauksen jälkeen. nyt vauva on vasta 6 viikkoinen, joten en edes yritä vielä vierottautua suklaasta…tsemppiä sulle kovasti muotoonpalaamiseen! -miuku
Samassa jamassa, tosin mä kerrytin raskaudessa 24kg lisää, joista 18kg on jo lähtenyt. Nyt olisi pakko saada 6-8kg pois, koska mun painoindeksi on ihan totta ylipainoisen puolella. Siis mitä? Mähän olen aina ollut hoikka tekemättä mitään. Nyt pitäisi urheilla ensimmäistä kertaa 2 vuoteen. Joudunkohan mä vielä aikuistumaan niin paljon, että lähden salille ekaa kertaa ikinä 😀
Lisäksi mulle teki ”työkaveri” saman tempun. En antanut raskaanaollessakaan kenenkään silitellä mun vatsaa niin en varmasti myöskään, kun olen onnellisesti epäraskaana. Meinasi vähän kiehahtaa…
Ihan samat meiningit täällä. Muakaan ei ole koskaan imettäminen laihduttanut, vaan päinvastoin. Se on kai joku ihan hormonaalinenkin juttu. Ja vaikka mulla on suoernopeita pikkupoikia, ei niidenkään perässä ravaaminen ole auttanut. Ainoa mikä auttoi, oli annoskoon roima pienentäminen. Sitä safkaa kun ei oikeastikaan tarvitse kahden edestä mättää jos ei edes imetä enää. Annoskoolla ja astangajoogalla on lähtenyt jo yli kymmenen kiloa, enkä kyllä meinaa ikinä päästää niitä takaisin!
tismalleen. i feel you! kyl tää tästä, sit joku päivä.
Hyva kirjoitus ja vaikka mielestani naytatkin tosi hyvalta, on tietenkin tarkeinta milta sinusta itsesta tuntuu. On myoskin mukavaa vaihtelua lukea sinun jarkevaa suhtautumista painontarkkailuun vauvan jalkeen. Tuntuu nimittain niin usein silta, etta 'celebrity aitien' karistettua vauvakilot (niin mitka kilot?) muutamassa viikossa, muidenkin aitien olisi siihen pystyttava. Ei ihme jos tuoreilla aideilla on ulkonakopaineita heti synnytyksesta kotiin paastyaan. Tsemppia hyvan olon loytamiseen 🙂
Samoja juttuja täälläkin ilmassa. Vauva täyttää kohta puoli vuotta ja minä olen pyöreämpi kuin vaikka viikko synnytyksen jälkeen. Näyttää tosiaan siltä, että jossain viikoilla 15-20 mennään… Mutku se imetys…
Siis Lähishän näyttää hyvältä! <3
Luin tos taannoin vauva.fi:stä keskustelua otsikolla xl-kokoisten blogit ja mua ehdotettiin EKANA! Mut se on ku ilo tarttuu myös kroppaan, ei voi minkään 😉
Kiitos, että kirjoitit tämän! Meilläkin huonosti nukkuva erittäin suuritarpeinen vauva, nyt 9 kk. Alun euforiassa ja muutenkin pakosta sitä tuli käveltyä 4-5 kertaa päivässä vaunulenkkejä ja yöllä kanniskeltua pitkin kämppää koliikissa itkijää. Kyllä kilot karisi ja kroppa kiinteytyi kunnes… Kunnes tuli talvi ja vauva oppi nukkumaan joitakin pikkupätkiä pihalla ja öisin mun kainalossa tissiä lipitellen. Eikä tuolla lumisilla teillä vauhti lenkeillä ollut enää kummoinen. Kuukausien univelat ovat kasaantuneet ja kun vauva edelleen viihtyy vain sylissä, terveellistä ruokaa ei jaksa/ehdi/pysty syödä saatikka tekemään. Suklaata on pakko syödä jaksaakseen ja nopeasti energiaa saadakseen. Kantoliinassa/-repussa tms. ei mun voimilla enää pidellä, joten päivät menee sylitellessä lattialla/sohvalla/sängyssä ja napostellessa. Kylkimakkarat kasvaa ja hampaat kärsii. Mutta aika aikaansa kutakin… Vauva on silti ihana ja kun sille antaa kaiken mitä hän tarvitsee, olo on siedettävä. Kyllä me vielä päästään treenaamaan ja resursseja vapautuu terveelliseen elämään, uskon mä. Ellei sitten hullut mennä tekemään lisää noita pikkuihmisiä… Kuinka ihmiset pärjää useamman lapsen kanssa, mä en tajua. Siinä ei vissiin kerta kaikkiaan ehdi syödä yhtään mitään…?
Se suklaa huh! Oon kiskonut sitä viimeisen vajaan parin vuoden aikana koko entisen elämänikin edestä. Onnekseni olen kuitenkin huomannut, että suklaanhimo on laantunut sitä mukaa, kun imetyskerrat ovat harvenneet. Mutta tuskin ikinä palataan siihen, että en tykkää suklaasta. Pieni pala (sen puolikaan levyn sijaan) tummaa suklaata silloin tällöin on vaan hyvästä. Näin mä olen päättänyt.
Joo, kyllä me tästä taas hoikistutaan!
Joo, mäkin pyrin nykyään käymään salijumpissa ainakin sen kaksi kertaa viikossa. Se on vähemmän kuin ennen lasta, mutta tähän elämäntilanteeseen ihan riittämiin. Ja kun aikataulupalapelit naksahtavat oikein kivasti paikoilleen, liikutaan sitten vielä enemmän.
Mä yritän muistaa käydä ajatuksella lukemassa nuo sun juttusi teemasta, kiitos linkeistä!
Mä olen tässä kelaillut, koska tuon imetyksen jättäisi kokonaan pois kuvioista, mutta haaa! Jos 1,5 vuotta on se maaginen raja, kun alkaa tapahtua, ni ehkä mä vielä tovin pidän meijeritoimintaa yllä 😀
Joo, ei kirppu, enemmänkin heinäsirkka. 😀 Anna heti sun veemäisistä geeneistä muutama mulle!
No sen pömpön jätti jälkeensä vauva ja vauvavuosi, joten kai sitä voi vauvamahaksi kutsua 😀 Oon myös huomannut, että jos pidän lasta sylissä, oikein vielä pömpistän mahaa, kun siinä on hyvä tyyppiä sitten kannatella. Ei mikään nätti näky.
Musta tuntuu edelleen, että mun vatsalihakset on jotenkin todella oudot. Treenatessa ne tuntuvat olevan ihan mullinmallin ja kummallisissa paikoissa. Vaikka palautuneethan niiden pitäisi jo olla, monen monen kuukauden ajan.
Joo, se pömppi! Jotain rajaa pitäisi silläkin olla pömpistelyssään! Mustakin se aamuisin on ihan siedettävä, jos oikein vetää vatsaa sisään, mutta illalla ollaan jo kans pitkälle pulivälin raskaana. Ja vaikka ne vanhat farkut menee päälle, istuessa maha valuu vyötärökaitaleen yli kuin ylikohonnut taikina kulhostaan.
Normaalipainon sisällä laihduttaminenhan on kuulemma paljon vaikeampaa kuin kilojen karistaminen selvästi ylipainoisena.
Joo se nälkä, eihän moinen voi olla edes luonnollista. Aivan hillitöntä fyysistä ja eläimellistä nälkää! Se että imetys automaattisesti laihduttaisi on kyllä suurin vale ikinä.
Ihana kuulla, että olet sinut itsesi kanssa. Silloin se oman kuvan haukkuminen ei todellakaan ole järkevää. Eikä ehkä muutenkaan, mä vain olen ihmisiä, jotka tarvitsevat vähän ruoskimista saadakseen päälle sen ”vielä minä itselleni näytän” -moodin.
23 kiloa, vau! On kyllä totta, että lapsi on hyvä treenauttaja. Sen huomasi ekoilla bodypump-tunneilla synnytyksen jälkeen, kun selkä ja ojentajat olivat yllättävän hyvässä vedossa, vaikka muissa osissa joutui painojen kanssa lähteä taas ihan aloittelijatasolta.
Kotona voi todellakin tehdä treeniä, mutta mä en vaan saa aikaiseksi. Mä tarvin sen ohjaajan piiskaamaan lisää hikeä pintaan. Käyn venyttelyissäkin mieluiten salilla, että varmasti jaksan keskittyneesti tehdä venytykset loppuun ennen kuin alan touhata jotain muuta. Mähän tarvisin lantionpohjalihasten treeniinkin ohjaajan, vaikka ei luulisi olevan hankalaa tehdä muutamat supistukset päivittäin vaikka hampaita harjatessa.
Kahvakuula on ihan törkeen hyvää treeniä! Kävin vanhalla salilla ohjatuissa kahvakuulatreeneissä, se oli paras jumppa koskaan. Nykyisellä salilla ei enää ohjattuja tunteja ole, mutta kahvakuulat kyllä vapaassa käytössä. En ole koskenutkaan niihin. Tarvitsen sen ohjaajan piskaamaan lisää jaksamista silloin, kun tuntuu, että ei enää jaksa yhtään toistoa. Ja katsomaan, että teen liikkeet varmasti oikein.
Mutta kuten sanoit, hitaasti hyvä tulee, kun hätilöiden vain ohimeneviä tuloksia ja hajonneita paikkoja. Tsemppiä myös sinne!
Kuusiviikkoinen ja esikoinen – no siinä on jo saavutus, jos saa konkkaronkan edes pienelle vaunulenkille!
Joo, jos oli outoa, että joku koski vatsaa ollessani raskaana, se vasta outoa olikin, kun läskejä alettiin paijata.
Juu, ei ole oikein kroppa ja ruokaa lautaselle mättävä käsi tottuntu siihen, että enää ei tarvitse syödä kahden edestä. Onneksi se täysimtyksen aikainen kokonaisvaltainen ja -aikainen nälkä on jo sentään mennyttä elämää. Annoskoko, se on ratkaisu onnistumiseen!
Juu, hiljalleen hyvä ja pysyvä lopputulos tulee.
Mä itseasiassa koen julkkisäitien tikkukropat vain muutaman viikon päästä synnytyksestä inspiroivina. Että jos tuokin pystyy, kyllä jumankauta minäkin (vaikka käytössä ei ole 24/7 lastenhoitajia, personal traineria, ravitsemusterapeuttia, kokkia, taloudenhoitajia yms)!
Juu, mä muistan miten läskiltä mielestäni näytin lapsen nimiäisissä, mutta nyt kun katson niitä kuvia, tajuan olevani tuplasti läskimpi kuin silloin. Vauvavuosi ja imetys, minkä teittekään!
Hahha, no kiitti. Ihan jeeshän tuo peilikuva on, mutta tuntisin oloni kotoisammaksi ja enemmän itsekseni timmimmässä kropassa.
Ilo tarttuu kroppaan :DD Joo mä kans välillä puoliksi vahingossa eksyn katsomaan kyseisellä palstalla olevia syväanalyysejä Lähiömutsista. Huh huh.
Joo, vaativan lapsen kanssa liikunta-ajan saaminen itselle on kyllä… vaativaa. Kun ainakin itse käytin ne omat hetket mielellään vain parisuhteeseen, univelkojen vähentämiseen ja noh, bloggaamiseen. Nyt onneksi on jo helpottanut, ja jaksamista ja aikaa riittää enemmän sekä parisuhteeseen, nukkumiseen, bloggaamiseen että itsestään huolehtimiseen.
Mutta kyllä odotan niin, että keväämmällä päästään taas helpommin reippailemaan koko sakki!
Raskauden aikana paino nousi vain 6 kiloa ja nyt lapsen oleessa jo puolitoistavuotias on painoa tippunut tuon 6 kilon lisäksi vielä 10 kiloa ylimääräistä. Lapsi on niin vaihdikas tapaus että hyvä kun ehtii vessassa käymään, syömisetä tai suihkusta puhumattakaan, eli suklaalla ja limsalla eletään täälläkin. (ensimmäiset kilot putosivat helposti koska lapsi nukkuin ensimmäisen puolen vuoden ainkana vain 5 tuntia päivässä ja senkin 2 osassa)
Ja raskaudesta kysymiseen.. Noin neljä vuotta sitten ollessani koiran kansa lenkillä naapurin täti kysyi koska vauva syntyy ja kumpi se on. Ilme oli hieman hämmentynyt kun vastasin olevani vain lihava en raskaana. Painoindeksin mukaan olin tuolloin juuri ja juuri lievästi ylipainoinen, vartalon malli vain on niin sanotusti maha painotteinen.
Täällä 30- v mutsi, lapset 3 ja 1,5- vuotta. Ja kun on vielä se yksi muksu niin on kuin lomalla= ei tartte tehdä mitään. Kahden kanssa on kuin sirkuksessa; molemmat motorisesti lahjakkaita… Ekan jälkeen kroppa oli vielä ok ilman duunia mutta nyt… Kiloja ei ole jäänyt mutta figuuri on täysin muuttunut. Hiihtoa, hot joogaa ja juoksemista, siinä mun aseet!
ANTEEKSI! TUHANNESTI ANTEEKSI!
Minä olen se törppö idiootti, joka potkii täällä itseään päähän.
Sulla on kuitenkin vielä oikeasti vauva ja imetysprojekti päällä, niin no hätä.
(ja oikeasti kyllä suosittelisin sen pikku2sen tähän samaan saumaan, kun noin nättejä lapsia teette:) Siksi olin asiasta niin varma…)
Anteeksi vielä kerran.
Olis kyllä ihana päästä kuntoilemaan, se olis lihaskunnon jne. kannalta hyvä. Terveellisen elämän kannalta mä haaveilen kuitenkin lähinnä erilaisista aktiviteeteista, mitä vois tehdä lapsen kanssa yhdessä. Innolla luin kirjoitustasi talvisesta eväsretkestä lähimaastoon. Mulla on lapsenkantorinkka hankittuna ja haaveilen mm. lumikengistä, potkukelkasta, mäenlaskusta ja pyöräilystä kunhan lapsi vielä kasvaa. Ols kiva lukea, mitä kaikkea tänne tyyppistä olet mahdollisesti kokeillut. Tiesitkö muuten et lainsäädäntö mahdollistaa puolen kadun jättämisen hiekoittamatta just esim. potkukelkkoja ja pulkkia varten mut sitä ei taideta Hgissä vaan harrastaa… Mulla on myös mietinnässä, hankkiako pyörään turvaistuin vai peräkärry lapselle. Onhan se tietty niin, että ruokailutottunuksilla on tosi suuri merkitys aktiivisen elämäntavan lisäksi kilojen kertymisessä. T. Se suuritarpeisen 9 kk vauvan äiti
Mä en tiedä pitäiskö mun olla jotenkin tosi onnellinen siitä, että mun ylipaino ei näytä raskaudelta; päällekkäin on 3 sievää michelin-makkaraa. Ai että on kaunista. Ja käytän oikein mielelläni edelleen paria raskausaluspaitaa, koska maha ei ole pieni, vain eri mallinen. Osittain olen hyväksynyt asiantilan, osittain toivon, että jokin ihme tapahtuisi.
Tiedän useita raskaamman sarjan naisia, jotka ovat todellakin kauniita. Rasva on jakautunut tasaisesti ja iho on kauniin värinen. Mutta jos on vain ja ainoastaan plösö (ja kalpea&näppyläinen), ei näytä hyvältä. Passikuvassa on vieras ihminen, jolla on kummallisen leveät leukaperät. Myös kaulalla on makkaroita (wtf) ja kropan malli on muuttunut, ei siis kasvanut tasaisesti. Näillä mietteillä uuteen juoksukauteen!
No mun mielestä sä olet kyllä oikein hyvän näköinen. En olisi ikinä uskonut noita mainitsemiasi kiloja kuvien perusteella. Mutta oma tyytyväisyys on tietty tärkeintä, joten tsemppiä laihdutukseen jos niin tahdot! Itsellä on kans tämä kuuluisa pömppö, muttei toisaalta synnytyksestäkään vielä kuin 5 kuukautta.
Kiitos tästä postauksesta! Pystyin samaistumaan tarinaan liiankin hyvin, koska itsellä on käynyt ihan samoin! Olen vielä suunnilleen samoissa mitoissakin, 2 senttiä lyhyempänä ja kilon lihavampana 😀 On ihan epätodellinen fiilis, että mistä nää kilot oikein tuli, hö! Ja toisaalta tiedän kyllä tasan mistä ne tuli, heheeee…
Nyt auringon kurkistelun myötä itsellä alkaa vähän tsemppi palautumaan ja joku tolkku syömishommiinkin. Jotenkin se itsellä lähtee siitä, että sisäistää sen oman painonnousunsa rehellisesti itselle ja muille. Sitten vaan herkuttelut kuriin ja liikuntaa lisää. Mutta haasteellista se on. Olen myös lapsen myötä viimeistään huomannut olevani klassinen tunnesyöppö. Tunnesyöppöhän ei tarkoita sitä, että pitäisi olla erityisen masentunut tms. Tunneskaalojen heilahdukset ajaa mut vaan helposti sinne jääkaapille. Tää on ollut kanssa hyvä huomio itselle.
Tsemppiä meille!!!!
Joo, itse lihoin kanssa ekaa odottaessa aika paljon.. Jäi ne 10 kiloa ylimäärästä synnytyksen ja imetyksen jälkeen, koska imettäessa oli vaan niiiiin kova nälkä. Sit sain kilot tiputettua just pois, kun tulinki uudestaan raskaaksi ja tokassa raskaudessa sit seurasin painoa tarkemmin ja synnytyksen sekä imetyksen jälkeen kilot karisikin ihan kivasti pois parissa kuukaudessa, vaikka söinkin ihan normaalisti ja herkkuja tuli vedettyä. En kyllä koskaan laihduttanut, mutta otin sellasen asenteen et saan ostaa viikossa karkkia, sipsiä ja limpparia. Siis kerran viikossa, ei joka päivä 😉 Ja tosiaan parissa kuukaudessa tippu se 10 kiloo… Nyt odotan kolmatta ja alle 2 kuukautta laskettuun aikaan, painoa on tullu ehkä joku 8 kiloa 😛 Mutta jospa nämäkin sit lähtis aikanaan.
Oho, en olis ikinä tajunnu, kuvia katsellessani huomioni keskittyy aina vaan iloisuuteesi ja suloiseen miniyouhun. Kiitos että päätit kirjottaa aiheesta, tämä oli mielenkiintoista lukea.
Itselläni painoa tuli raskauden aikana noin 23kiloa. Ekat 15kg lähti onneksi kuukaudessa, mutta sen jälkeen putoaminen hidastui vaikka liikuin suht paljon. Kun vauva oli 7kk eikä siis ollut enää täysimetyksellä päätin pistää remonttiin myös ruokavalion. Käytännössä siis vähensin karkin jatkuvaa napsimista, katson että saan tarpeeksi hyvälaatuista rasvaa ja proteiinia (kasvissyöjänä kasviksia ja kuitua tulee ihan riittävästi) ja LISÄSIN syömistä. Kolmessa kuukaudessa paino on tippunut 6kiloa ja kokonaispudotus on nyt 29kg. Nyt ”oikeana” ongelma on vaan tyhmä pömppis joka ei suostu millään lähtemään, mutta aikanaan. Niin varmasti sinultakin, ei hätää! 🙂
Mietin että pitäisiköhän tässä alkaa syödä täsmälleen samaa ruokaa ja saman verran kuin lapsukainen. Ois selkee dieetti.
Pyh pah oon aina ajatellu et näytät ihan prinsessa Victorialta kun luen sun blogias.. Et miltään pullukalta, herranen aika!
Mä en hirveesti välittäis laihtua tästä, mutta olis kiva aloittaa joku treeni että saisin vähän ruista ranteeseen ja jaksaisin touhuta tuon pojan kanssa 🙂 Itsestähän se on kiinni, tiedetään.. 😀
Hei pakko nyt vaan kommentoida, et sun vastaus tohon raskausviikkokyselyyn oli kyllä aivan mahtava! Mut ihan oikeesti, kenen mielestä tollasta on ok kysellä – siis blogin kommenteissa, vieraalta ihmiseltä (tai ylipäätään)? Jos olisikin raskaana, kai se nyt on selvää että jos sitä ei tällaisessa blogissa mainitse, siitä ei halua puhua. Ihanko oikeasti jonkun on niin vaikea ymmärtää, että ihmisellä voi maha pömpöttää muutenkin?
Mutta, kuten sanottu, pointsit vastauksesta, toi on mun mielestä juurikin se oikea vastaus, erityisesti päin naamaa esitetyistä kyselyistä.
Jenni
Sitähän tää kaikki on, ylenmääräisen ruuan ja tavaran vastustamista, yltäkylläisyydessä selviämistä…
Täysin samoin on mennyt kilojen ja ajatusten kanssa. Itselläni tuntui, että vuoden kestäneen imetyksen loputtua aloin saamaan taas otetta omasta vartalosta ja olen jaksanut myös paljon paremmin kuin imettäessä. Nyt kuvioissa on kaksi palaa tummaa 85% suklaata max kerran päivässä ja liikunnan lisäys, terveelliset ruuat ja selkeä ateriarytmi, niin kilot ovat alkaneet tippua vauhdilla, olo on hyvä ja vatsaakin sietää jo katsoa :)Niin ja muuten yöunilla myös selkeä yhteys, mitä enemmän unta, sen paremmin raskauskilotkin tippuvat.
Vartalon malli mahapainotteinen :DDD Hahaa, mä oon just se! Olin jo ennen vauvaa.
Sirkus on kai ihan hyvää treeniä :DD Ja joo, hiihto, hot jooga ja juokseminen kyllä!
Vatsa on myös kätevä teline sylissä viihtyvälle lapselle. Sitä oikein vielä pömpistää ja työntää lantiota eteen, kun lapsi keikkuu sylissä.
Joo, lapsen kanssa on kyllä kiva puuhastella! Mä niin kans fiilistelen jo, mitä kaikkea voidaan tehdä, kun tyyppi tuosta vähän kasvaa. Ei me tähän mennessä olla oikeastaan kuin pulkkailtu, kantoreppuiltu villiyrttejä keräten ja just retkeilty milloin minkäkin välineen avustamana.
Joo, mä olen joskus kuullut, että toinen puoli kadusta saataisiin jättää potkukelkoille. Olisi kyllä huisia, jos leveillä tienpätkillä, jossa tilaa olisi myös kulkea turvallisesti hiekoitetulla kadulla kävellen tai fillarilla, voisi jäisellä puolella potkutella menemään kelkalla!
Joo, kaulamakkarat mitähä! Ja jos mun naama oli ennen pitkulainen, nyt se on jykevä. Että kyllä, lenkkarit ja Hertsikan pururata alle!
Hih, no kiitos. Mutta joo, oma fiilis ei ole ihan sinut tämän kropan kanssa, joten jotain on tehtävä. Vaikein kukistettava on varmasti juurikin se hitsinvitsin pömppö.
Joo, sama homma sen kanssa, että homma lähtee siitä, että myöntää kaikille tilanteen. Pohdin kauan, kehtaanko lukuja heittää kehiin täällä, mutta nyt kun ne on kerrottu, on myös motivaatiota päästä kertomaan kevyemmistä lukemista sitten myöhemmin. Tsemppiä siis meille!
Jep, kiloja olis kertynyt mun ruhoon varmasti tuplasti enemmän tähän mennessä, jos en olisi ollut tarkkana raskausaikana. Nyt onneksi on jo jaksamista ja aikaakin pitää lapsen lisäksi huolta myös itsestään. Kyllä se vanha kroppa ainakin melkein kuoritaan esiin tämän ruhon alta pala palalta!
Onneksi se hirvittävä HIRVITTÄVÄ makeanhimo on laantuntu sitä myötä, kun imetys on vähentynyt. Nyt riittää satunnaiset jälkkärit ja silloin tällöin nakerretun suklaan syömisessäkin on kohtuus jo mukana. Mutta joo se megalomaaninen pömppis, sen kanssa tullaan vielä taistelemaan paljon, vaikka muun kropan saisinkin joten kuten inhimilliseen kuosiin.
Se olis helppo ja selkee seurata, kyllä! 😀 Mä kyllä syön samaa ruokaa lapsen kanssa muutenkin (iltapuuroa en vaan yleensä tarvitse), mutta annoskoot, ne annoskoot. No niin ja ne nykyään jo onneksi satunnaiset herkuttelut lapsen mentyä nukkumaan. Mutta niistä en luovu, kohtuus on hyvä myös suklaakääreissä!
Prinsessa Victoria, hihiii! Ja juu, ruis ranteessa on kiva. Mä saan oikeastaan enemmän kiksejä siitä, että lihakset alkavat muotoutua esiin sieltä läskin alta kuin siitä, että läski siloaisi pois.
No tää mun pömppö oli jo aika pömppö ennen raskautta. Ainakin sen perustella, että ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun mun on luultu olevan raskaana viimeisen kymmenen vuoden aikana. Pistää vaan miettimään, että kuinka moni on luullut, mutta ei ole sitiä suoraan päin naamaa kysynyt.
Hullunkurista, mutta tottahan tuokin.
Sama maksimimäärä mullakin tummaa suklaata 😀 Ilokseni välillä huomaan, että ei ole useaan päivään kolunnut keittiön yläkaapilla (aka herkkukaapilla). Että onneksi se hirvittävä makeanhimo on laantuntu sitä mukaa kuin imetyskerrat ovat vähentyneet. Mä jo säikähdin, että siitä tulee pysyvä olotila, kun se ei hävinnyt synnytyksen myötä, vaan paheni vaan imettäessä. Nyt vaan pitäisi saada sen makeanhimon jäljet korjattua.
Hahah ihan loistavaa kiitos 🙂
Jaan niin sun fiilikset, ennen raskautta olin normaalipainoinen, hoikkakin jopa. Raskausaikana painoa tuli lisää 12 kiloa, jotka olivat hävinneet 2 kiloa vaille ristiäisiin mennessä. Jotenkin se jatkuva kotona oleminen kuitenkin sai mut syömään päin honkia, ja ensin tuli takaisin se kymmene kiloa, sitten vielä päälle toiset samanlaiset. Nyt ylipainoisena yritän epätoivoisesti päästä näistä kiloista eroon, koska vaikka joku muu voisi olla vielä samankokoisena itseensä tyytyväinen, niin mä en ole. En vain koe itseäni täksi ihmiseksi, joka musta on tullut.
Tsemppiä sunkin projektiin, kyllä tästä selvitään! 🙂
Voin tunnustaa, että ajauduin tänne just jonkun raskausepäily-kirjoituksen pohjalta. 🙂
Pari kommenttia:
MAHAN PÖMPÖTYS — mahan pömpötys synnyttäneillä naisilla johtuu ainakin osin siitä, että raskauden aikana suorat vatsalihakset ovat erkautuneet toisistaan ja poikittaiset vatsalihakset ovat heikentyneet, jolloin ne eivät pidä sisäelimiä napakasti kasassa. Mulle kävi niin ekan raskauden jälkeen ja siksi nyt tokan raskauden jälkeen raskauskiloja laihduttaessani käytän erikoisvyötä ja siihen kuuluvaa jumppaohjelmaa auttamaan vatsalihasten yhteen saamisessa: http://kutri.net/projektit/kutri-kuntoon-2013/kutri-kuntoon-2013-04-viikko/
IMETYS JA NÄLKÄ/LIHOMINEN — mä olen havainnut tuttavapiiirissä saman ilmiön. On naisia, jotka lihovat reippaasti raskauden aikana (kuten minä), mutta laihtuvat sitten imettäessä suhteellisen helposti. Sitten on naisia, jotka eivät juurikaan liho raskauden aikana, mutta kärsivät imettäessä hirvittävästä nälästä sillä seurauksella, että jos eivät panosta erityisesti proteiinin saantiin ja tarkkaile syömisiään, lihovat! Eli et ole poikkeusyksilö. 🙂
Hmmm… Mietin että voisinkohan mä jotenkin jeesiä teitä muita mammoja, jotka myös haluatte päästä kuosiin. Mulla on sivuillani menossa 10 viikon kevennys kesään -tsemppipuhelusarja mun sivuston jäsenille, mutta jos laitatte mulle meiliä: kutri@kutri.net niin katsotaan miten mä voisin jeesiä nimenomaan teitä äitejä tässä laihdutusasiassa.
Täällä painitaan saman asian kanssa.
Esikoisen jälkeen kilot sulivat kuin itsestään, mutta nyt toisen jäljiltä ne ovat jumahtaneet vyötärölle.
Miten projekti etenee, onko paino lähtenyt laskuun?
Tämä postaus tuli esiin Google-tuloksissa ensimmäisellä sivulla, kun taas on ajankohtaista Googlailla muiden kokemuksia raskauskilojen karistuksesta. Kiitos postauksesta! Mulla meni viimeksi yhdeksän kuukautta 30 kilon painonpudotukseen pienillä teoilla. Kirjoitin siitä blogiini: https://www.emmipyykko.com/post/kuinka-laihtua-yli-30kg-yhdeks%C3%A4ss%C3%A4-kuukaudessa
Jännittää, kuinka tällä kertaa käy uuden raskauden jälkeen.