En tiedä, olenko se vain minä, mutta lapsiperheellistyttyäni hoidettavien asioiden listan muoto on muuttunut. Ne kaikista pienimmät hommat jäävät roikkumaan ja kerääntyvät rykelmiksi. Ne, jotka ennen hoiti alta pois saman tien.

Esimerkkinä mainittakoon, että vaihdoimme rikkoutuneen taulukehyksen tilalle uuden tässä hiljan. Rikki kehys meni esikoisen opetellessa aikoinaan kävelemään, seinää vasten nojaavasta taulusta tukea ottaen. Uusi kehys kyllä ostettiin jo, ööh, viime lokakuussa. Kehys vaihdettiin lopulta muutamassa minuutissa, mutta jo sinäkin aikana molemmat lapset ehtivät käydä säätämässä lattialle levitetyn kehyksen ja printin päällä.

Pienet asiat jäävätkin roikkumaan kai siksi, että kuvittelee moisille pikkuhommille olevan aikaa sitten niinä illan muutamana tehotuntina, kun lapset ovat nukkumassa yhtä aikaa. Sitä miettii, että on kaikille kivempi, kun tekee tuon ja tämän asian rauhassa ja nopeasti. Ja sitten ne illan muutamat rauhalliset hetket täyttyvätkin niistä isommista ja pakollisimmista hommista. Kuten vaikka vessan viemärin pesusta ilman että kätensä viemäriin haluavat tunkea myös kaksi miniapulaista (joista toisella jää sormi jumiin) tai kirjanpidosta ilman että hommaan menee kymmenen kertaa enemmän aikaa kahden apulaisen kanssa (joista toinen lisäksi syö paperit).

Mutta onneksi on heinäkuu, tuo tekemättömien pikkuhommien raivaamiskuukausi. Kun Suomi on pysähtynyt ja isot pyörät eivät surise, voi rauhassa käyttää kaksi päivää tuolin maalaamiseen (ja maalin pesemiseen pois lasten iholta).

Viime viikolla pyörähdin kaupungilla hoitamassa juoksevia asioita. Kävin muun muassa hakemassa tilaamani kameran, etsimässä rattaisiin juomatelinettä rikkoutuneen tilalle, noutamassa tuotelainan pressitoimistosta ja ostamassa sukkia, alushousuja, ruuveja, piirustuspaperia sekä ulkona rymyämiseen sopivat housut kuopukselle. Jos olisin ollut matkassa yksin, olisin hoitanut kaiken tunnissa tai maksimissaan puolessatoista. Perheen kanssa settiin meni koko päivä.

Mutta nyt ei pukannut kiireestä stressisoijaa. Oli aikaa pysähtyä osallistumaan arvontaan, jotta esikoinen sai mainosilmapallon. Oli aikaa käydä kahvilla ja pullalla. Oli aikaa pysähtyä kurvailemaan pyörän kanssa Narinkkatorille. Oli aikaa syödä lounas. Oli aikaa etsiä esikoiselle vihkoa ja vaihtaa kaksi kertaa mieltä siitä, mikä vihoista on kaikista ihanin. Oli aikaa kävellä löntystäen samassa verkkaisessa tahdissa kuin Mannerheimintiellä parveilevat turistit. Oli aikaa. Oli aika kivaa.