Tilat eivät riitä, aikuiset eivät riitä, aika ei riitä. Päivistä tulee pakollisista hommista selviytymistä liukuhihnameiningillä. Varhaiskasvatuksen rippeetkin saa heittää romukoppaan, ja päiväkodeista tulee vain säilöntälaitoksia. Näin tiivistävät haastattelemani päiväkotien työntekijät Sipilän hallituksen suunnitelmaa suurentaa päiväkotien ryhmäkokoja. Hallitus esittää, että yli 3-vuotiaiden ryhmässä saisi olla kahdeksan lasta yhtä hoitajaa kohden, eli jokainen hoitaja saisi vastuulleen yhden lapsen lisää. Todellisuudessa ryhmäkoot nousisivat vielä enemmän, sillä puolipäiväiset lasketaan puolikkaiksi lapsiksi. Tästä päiväkodin käyttö- ja täyttöasteen nurinkurisuudesta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä

Nyt kuitenkin kurkistus siihen, mitä ryhmäkokojen suurentaminen tarkoittaisi nyt ja tulevaisuudessa heidän näkökulmastaan, jotka sitä arkea päiväkodeissa pyörittävät. Esitin aiheesta liudan kysymyksiä varhaiskasvatuksen ammattilaisille, jotka tavoitin Facebookin suljetussa Varhaiskasvatuksen ääni kentältä eduskuntaan -ryhmässä. Kysymyksiini vastasi seitsemän päiväkodin arjen tuntijaa, hiljan valmistuneesta lastentarhanopettajasta päiväkodin johtajaan.

Ensinnäkin hallitus romuttaisi vuosien ajan valmistellun varhaiskasvatuslain, joka tulee voimaan ensi syksynä. Lain takana ovat selvitykset, joiden mukaan jo nykyisten ryhmien on todettu olevan liian isoja lapsille. Ihan vain päiväkotien seinät tulevat monessa paikassa vastaan jo nyt.

– Vuorohoitoryhmässämme on 4 aikuista ja 28 lasta. Vessoja on kaksi, eikä sänkyjä riitä kaikille, vaan olemme ottaneet käyttöön juuri ja juuri lattialle mahtuvat irtosängyt. Syömäpaikkoja riittää, kun syömme kolmessa eri huoneessa. On tilojen kannalta mahdotonta, että ryhmään tulisi vielä 4 sänkyä, 4 ruokapaikkaa ja 4 naulakkoa, kertoo viisi vuotta alalla ollut lastentarhanopettaja.

Ryhmäkokojen kasvattaminen lisäisi myös koneella istumista ja paperitöitä: muun muassa selvityksiä neuvolaan ja lasten omia varhaiskasvatussuunnitelmia. Vaikka ne ovat tärkeitä papereita, on niiden rustaaminen pois lapsille annettavasta ajasta. Yli kymmenen vuotta alalla työskennellyt lastentarhanopettaja on huomannut, että lapset tarvitsevat nykyään enemmän tukea ja yksilöllistä ohjausta kasvunsa ja kehityksensä avuksi. Samoin vanhemmat tarvitsevat päiväkodilta enemmän tukea omassa kasvattajan roolissaan.

Kun hoitajilla ja opettajilla on vain kaksi kättä, pelkäävät varhaiskasvattajat saavansa sanoa kasvavien ryhmien myötä heipat pedagogiikalle. Eräs lastentarhanopettajaksi itsensä kouluttanut, mutta ei sittemmin alalla työskennellyt nainen kertookin huomanneensa, ettei yhteiskunta arvosta lainkaan heidän ammattikuntaansa. Päiväkoti nähdään hänen mukaansa paikkana, jolta ei edes odoteta muuta kuin että lapset nyt hengissä selviävät. Varhaiskasvatuksen merkitystä lytätään alas tokaisemalla, että väliäkös sillä, näin tehtiin jo 70-luvulla.

– Esimerkkinä voin sanoa, että ei ole kovinkaan hyödyllistä keinuttaa kahta tyttöä päivästä toiseen samassa rengaskeinussa montaa tuntia, vaikka lapset niin haluavat ja se on aikuiselle helpoin tie.

Toinen lastentarhanopettaja kertoo, että on saanut kuulla heittoja, joissa nälvitään sitä, että päiväkodissa työntekijät saavat palkkaa hiekkalaatikolla istumisesta ja päiväunien nukkumisesta. Onpahan hänelle myös kyseenalaistettu sitä, tarvitseeko päiväkotityöhön muka jotain koulutusta. Nykyään kyseinen lastentarhanopettaja on vaikean uupumuksen ja masennuksen takia poissa työelämästä.

Varhaiskasvatus vaikuttaa lapsen elämään enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus. Onkin siis aika paljon merkitystä, että lapset saavat perushoidon lisäksi laadukasta ja omalle ikäluokalleen räätälöityä varhaiskasvatusta. Liian suuret ryhmät saavat aikaan oppimis- ja keskittymisvaikeuksia, jotka näkyvät myöhemmin lasten koulumenestyksessä ja sitä kautta työelämässä ja sosioekonomisten erojen syventymisenä. Päiväkotien työntekijät muistuttavatkin, että 90-luvun laman jälkihuolto tuli kalliiksi ja vaikutukset sen ajan lapsiin näkyvät yhä. Ja nyt ollaan toistamassa samoja virheitä leikkaamalla lapsilta.

­– Mutkat oikoen sanoisin, että jos linjaukset toteutuvat, meillä on tulevaisuudessa epäempaattisempia aikuisia, jotka hallitsevat kyynärpäätekniikan ja ovat vähemmän kouluttautuneita kuin nykyaikuiset. Hallituksen edustajilla toivottavasti löytyy riittävästi rahaa takataskusta ostaa symppis hoitaja kotiin vaihtamaan vanhuusiän vaippoja, sillä kylmää kyytiä päiväkodissa saaneet tulevaisuuden aikuiset eivät välttämättä ole mukavimpia hoitajia tuntemattomalle vanhuksellekaan, 12 vuotta alalla toiminut päiväkodin johtaja toteaa.

Mutta mitä siis tehdä päiväkodeissa, jos jostain on säästettävä ja valtion velkaiseen rahamassiin on saatava lisää rahaa? Kysymyksiini vastanneista varhaiskasvattajista lähes jokainen oli valmis korottamaan jossain muodossa päivähoitomaksuja. Tavoiksi ehdotettiin esimerkiksi sitä, että nollaluokkaa tarkistettaisiin niin, että muista kuin tukitoimellisista syistä niin kutsutussa virikehoidossa olevilta perittäisiin aina maksu. Myös etenkin ylimpään maksuluokkaan ehdotettiin korotuksia.

Suurin osa kannatti lasten kotihoidon parempaa tukemista, jotta valtiolle kalliit päiväkotipaikat eivät ruuhkautuisi. Myös subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen löytyi ymmärrystä, mutta joukossa oli myös niitä, jotka ehdottomasti kannattivat vanhempien oikeutta valita ja korostivat lasten oikeutta varhaiskasvatukseen. Lisäksi ehdotettiin myös satsausta laadukkaaseen leikkitoimintaan, mikä maksaa päiväkotia vähemmän. Yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona nähtiin myös metsäryhmät, joissa lapset, hoitajat ja opet painuvat metsään koko päiväksi.

Päiväkodin johtajana työskentelevä nainen ehdottaa myös käänteistä säästämistä. Hän väljentäisi ryhmiä ja sanoo, että yli 3-vuotiaiden ryhmässä 6 lasta hoitajaa kohden on hyvä määrä. Pienenpien ryhmien myötä lapset ja henkilökunta voisivat paremmin ja sairastelisivat vähemmän, oppimisvalmiudet paranisivat ja sosiaaliset taidot kehittyisivät. Suoraa säästöä tulisi sairauspoissaolojen vähentyessä, ja pidemmällä aikavälillä koulutuksen positiiviset vaikutukset siirtyisivät yhteiskunnan käyttöön. Lastensuojeluluunkaan ei tarvitsisi syytää niin paljon rahaa.

– Talousnobelisti James Heckman on laskenut, että yksi varhaiskasvatukseen sijoitettu dollari tuo seitsemän takaisin. Jos talousmahti USA on ottanut nämä laskelmat vakavasti ja panostaa voimakkaasti varhaiskasvatukseen, en usko, että Suomen kannattaa koittaa toista linjaa. Ennaltaehkäisy on aina halvempaa kuin jälkihoito.

Päiväkodin työntekijöiden vastauksista kuuluu epätoivo oman jaksamisen ja lasten puolesta. Pienipalkkainen ala on kutsumusammatti, mutta silti moni on miettinyt, jaksaako enää. Energiaa työhönsä he saavat lapsilta. Viisi vuotta alalla työskennellyt lastentarhanopettaja kertoo, miten palkitsevaa on huomata pitkäjänteisen työn auttavan erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Lasten kehityksen seuraaminen ja oivallusten tarjoaminen tuovat hektisiin työpäiviin iloa. Lapsilta palautetta saa suoraan ja he kiipeävät syliin, kuiskuttelevat korvaan ja halaavat.

– Kun tekee töitä lasten kanssa, pysyy itsekin vähän lapsellisena. Huomaa muurahaisia maassa ja hattaran muotoisen pilven, päiväkodin johtaja kertoo.

Jotta päiväkodeissa koettaisiin kehittymistä, oivalluksia, haleja ja onnistumista jatkossakin, päiväkodin työntekijät kehottavat hallitusta tutustumaan siihen materiaaliin, jota tuotettiin uuden varhaiskasvatuslain perustaksi. Lukuvinkiksi annetaan myös Valtiovarainministeriön selvitys Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua, mikä kertoo jo otsikkotasollakin sen, mikä päiväkotien työntekijöiden mukaan ryhmäkokojen suurentamissuunnitelmissa on pielessä.

Mitä me lasten vanhemmat, isovanhemmat, kummitädit ja -sedät ja muut tulevaisuuden aikuisista välittävät voimme tehdä? Paljonkin. Ensinnäkin allekirjoita adressi ryhmäkokojen suurentamista vastaan. Tee se nyt heti. Toiseksi osallistukaa ensi keskiviikkona järjestettäviin Vain kaksi kättä -mielenilmauksiin, joita on Helsingin lisäksi ainakin Oulussa, Tampereella ja Turussa. Laittakaa lisäksi Sipilälle postikortti terveisten kera ja osallistukaa näin postikorttikampanjaan. Ottakaa yhteyttä päättäjiin ja oman kaupungin varhaiskasvatustoimijoihin, kuten päiväkotien johtajiin. Lastentarhanopettajana työskentelevä nainen huomauttaa, että työntekijöiden sana ei välttämättä paljoa paina, vaan vanhemmilta tuleva viesti on tehokkaampi.

Sillä on väliä. Lapsilla on väliä. Kuten eräs varhaiskasvatuksen erityisopettaja minulle vastatessaan totesi: kaksi kättä ei riitä kaikkeen siihen, mitä sydän haluaisi.

Share: