Yhteistyössä Suomen Lähikauppa ja Suomen Blogimedia

Entisessä kotikaupungissani Turussa asuu pariisimaisen ilmapiirin lisäksi rakkaita ystäviä. Välillä harmittelen, että eikö heitäkin voisi sieltä saada tänne Helsinkiin, mutta on välimatkassa jotain hyvääkin. Turkulaiset ystävät ovat mitä mainion syy tehdä silloin tällöin minilomia Aurajoen rannalle.

Viime viikolla otimme taas perheen kanssa Intercityn alle Helsingin päärautatieaseman laiturilta numero 11 ja matkasimme Turkuun. Sain nimittäin mahdollisuuden yhdistää samaan syssyyn sekä työ- että lomareissun, mikä on ehdottomasti näiden blogitouhujen parhaita puolia. Yhteistyökumppani Suomen Lähikauppa antoi tehtäväkseni käydä tutkimassa maalikuussa Varkkavuorenkadulle avattu Siwa. Ja näinhän tehtiin.

Olin kutsunut Turku-kavereita piknikille, ja tarpeistot sitä varten oli tarkoitus hakea Siwasta saamallani satasen lahjakortilla. Mua vähän jännitti, sillä tiedättehän varmaan, että paneudun yleensä huolella noihin pikniktouhuihin. Tykkään häärätä keittiössä tunteja ennen retkeä eväitä valmistellen, ja mukaan mihin tahansa pöpelikköön raahataan posliinia ja lasia, jotta tunnelma olisi kohdillaan. Vaikka kaikki valmistelu jo itsessään tuo mulle iloa, voisihan sitä välillä lähteä matkaan vähemmälläkin hääräyksellä. Otinkin Siwa-tehtävän haasteena sekä itselleni että Siwalle: voiko piknikin järjestää ihan vaikka extempore ja kaukana kodin astiakaapeista?

Laitoin piknikille tuleville kavereille viestiä, että tuovat kotoaan viltit ja lisäksi ottavat mukaan sekalaisen kokoelman tarjoiluastioita – en minä sentään pakkauskääreistä ala ruokia syömään, jos on mahdollisuus vähän osallistuttaa kavereita hommaan! Lupasin, että minä hoidan loput järjestelyistä ruokaa, juomaa sekä ruokailuastioita ja -välineitä myöten.

Otimme keskustasta Aurakadulta taksin koko perhe ja kerroimme kuskille määränpään. Kuljettaja näytti vähän pölmistyneeltä ja varovaisesti huomautti, että kyllä tässä lähempänäkin ruokakauppoja on. Teki mieli jekuttaa, että emme suostu käyttämään mitään muuta kuin Varkkavuorenkadun Siwaa, jonne matkaamme joka viikko Helsingistä ostoksille. Kuski tuli vielä epäilevämmän näköiseksi, kun pyysimme häntä odottamana kauppareissumme ajan kaupan ulkopuolella, jotta ei tarvitse raahata taksissa odottavia matkatavaroita, rattaita ja turvakaukaloita kauppaan. Luuli varmaan, että olemme perheenä menossa ryöstämään Siwaa ja pidämme hänen pirssiään pakoautona.

Kun sitten vihdoin astelemme Hepokullan kaupunginosassa sijaitsevaan Siwaan, tuli vastaan se, mitä olin kuulemani perusteella odottanutkin: uudistuneiden Siwojen hedelmä- ja vihannesosastot ovat freesaantuneet isolla harppauksella entisestä. Lastasimmekin kärryyn ison osan pikniksapuskoista heti HeVi-osastolla. Kirsikkatomaatteja, pensasmustikoita, kirsikoita, viinirypäleitä, mansikoita ja vielä tuoreyrttihyllystä rucolaa. Vähän kävi mielessä, että voi kun voisin tehdä jonkun kivan salaatin, mutta ilman veistä oli pysyttävä suunnitelamassa loihtia piknik vain käymällä kaupassa.

Hedelmien lisäksi tyhjensimme tuorepaistopisteen croisanttilaarit ja nappasimme vielä pari patonkia ja läjän karjalanpiirakoita mukaan. Taatut sokeripöhinäjälkkärit varmistimme lastaamalla kukkuralliset pussilliset kreisin värikkäitä donitseja. Vehnästen ja vihannesten sekä hedelmien kaveriksi otimme lajitelman erilaisia juustoja. Naposteltavapuoli hoitui neljällä erilaisella pähkinäpussilla ja lemppariperunalastuillani. Tässä vaiheessa tuli vähän olo kuin lapsena pelatessa Pane miljoona menemään -peliä. Tuossa lautapelissä voittaja on se, joka ensimmäisenä tuhlaa miljoonan. Nyt meidän oli tehtävänannon mukaisesti laitettava haisemaan satanen, ja aloimme pyöriä hyllyjen välissä pohtien, mihin rahat hussata. Eittämättä erikoisimpia työtehtäviä elämässäni.

Kauppakärryrallia käytävillä vedellessä muistin kertakäyttöastiat. Oli muuten lähellä etten unohtanut, kun ei niitä yleensä tarvitse! Niitä siis vielä kärryyn ja servettejä myös. Juomahyllyllä pääsin mukaan pelin henkeen, kun kivennäisvesien, tuoremehun ja esikoiselle lupaamieni pillimehujen lisäksi kasasin kärryyn ihanan värikkäitä ja herkullisia smoothieita. Ne olivat lasipulloineen kiva vaihtoehto piknikille, kun ei ole mahdollisuutta surrauttaa juomaa kotona valmiiksi. Vielä pari jääkahvia (tässä vaiheessa tajuan, että olisin voinut pyytää kavereita tuomaan termarikahvit) ja kuopukselle pussismoothieta sekä iltapuuroa hotellille. Sitten kassan kautta pakoautoon ja piknikille!

Valitsimme piknikpaikaksi korkealla mäellä sijaitsevan Samppalinnanpuiston, josta aukeaa upeat näkymät Turun ylle. Olen viettänyt siellä opiskeluaikoina kymmeniä ja kymmeniä letkeitä päiviä, joina ajan kulumiseen on havahtunut vasta siinä vaiheessa, kun aurinko laskee kaupungin taakse ja on alettu kavereiden kanssa pohtia, mikä baari olisi vielä auki ja että voiko sinne mennä hellemekoissa, läpsyissä ja aurinkorasva korikassissa. Nyt vuosia myöhemmin meininki oli vähän eri, ja levitimme kavereiden tuomat viltit nurmikolle pienen sympaattisen leikkipuiston viereen.

Poutapilvet lipuivat hiljakseen taivaalla ja aurinko lämmitti niin että ensimmäistä kertaa tuntui ihan oikeasti siltä, että kesä on nyt ja tässä. Oli ihana nähdä vanhoja ystäviä ja uusia tuttuja. Pyysin nimittäin Mamma Rimpuilee -blogin Lauran perheineen messiin myös, emmekä olleet ennen tätä tavanneet kasvotusten kuin ohimennen. Hassua ja mukavaa, miten tutulta toinen voi tuntua, vaikka ensimmäistä kertaa kunnolla nähdään.

Syötiin vatsat täyteen vilttimeren keskelle katetusta piknikistä, ja nuorimmat ottivat välillä torkkuja varjossa puun alla. Lapset laskivat mäkeä ja kaivoivat hiekkaa meidän vaihtaessa kuulumisia. Pelasimme mölkkyä ja unohdimme ajan kulun. Sellaiseen tilaan pääsee nykyään harvoin, aivan liian harvoin. Monesti se on itsestä kiinni, että ei anna mielen vajota vain nauttimaan, vaan tunkee ajatuksiinsa to do -listoja ja saa itsensä kiinni miettimästä, että voisi tämänkin ajan tehokkaammin käyttää. Hävettää, miten pöljä sitä välillä voikaan olla. Mikä olisi tärkeämpää kuin ottaa avosylin vastaan rentoutta ja ystäviä. Kun on välillä ollut tekemättä mitään erityistä, saa levännyt mieli taas enemmän kiksejä sen to do -listan kimppuun käymisestä.

Kello palasi mieleen vasta siinä vaiheessa, kun aurinko ei enää satanut puunlehvistön läpi hyväilevän pehmoisina timantteina, vaan piti kaivaa lämpimänpää vaatetta ylle. Vaikka Samppalinna saa näemmä edelleen mielen kuplivan painottomaan tilaan, puistoilun jälkeiset suunnitelmat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Baarin sijaan suunnistimme iltapuurolle hotellille – kasvoille unohtuneiden onnellisten hymyjen kanssa.

Keitäs muita tyyppejä meidän lisäksemme käy Siwassa? Minkälaisia elämänviisauksia heillä on jaettavanaan? Kurkkaa valokuvaaja Juliana Harkin sympaattinen valokuvaprojekti #siwaihmiset, joka tallentaa ihan meidän tavallisten Siwan maitohyllyllä törmäilevien ihmisten tarinoita.