Ennen esikoisen syntymää pidimme itsestään selvänä, että vapaat jaettaisiin. Tekisimme sillä oman osuutemme siihen, että naisen euro olisi sen surullisen 82 sentin sijaan ihan kokonaisen euron. Se olisi myös tasa-arvoista vanhemmuutta. Sitä, että molemmat saavat sekä koti- että työkakusta oman osuutensa pureskeltavaksi.
Mutta niinhän siinä kävi, kuten suurimmassa osassa suomalaisperheitä. Minä pidin kaikki vapaat, joita ei ollut korvamerkitty isälle. Vanhempainvapaan jakoa ei tullut siinä uuden elämäntilanteen myllerryksessä lopulta edes mietittyä. Hoitovapaa kosahti minulle, sillä minä pystyin tekemään töitä kotoa käsin, mikä miehelle ei ollut mahdollista. Toisen heittäytyminen täysin tukien varaan tuntui taloudellisesti ja sitä kautta henkisesti liian riskaabelilta.
Esikoisen aikaan mies oli kotona isyysvapaan ajan sekä isäkuukauden. Sen lisäksi hän teki alkuun lyhennettyä viikkoa mun palattua lopulta täysipäiväisesti töihin ja esikoisen alettua käydä päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Vuorotyöläisenä hän pääsi kotimutseilemaan mun työpäivinä. Se oli valtavan opettavaista molemmille osapuolille. Etenkin itselleni se oli herätys ja vasta silloin ymmärsin, miten eritavalla raskas vauvavuosi on ollut miehelle.
Nyt kuopuksen kanssa vauvavuotta lähdettiin pelaamaan kortit levällään. Päätöksiä vapaiden jakamisesta ei tehty, vaan päätimme edetä vauvan ja tilanteen mukaan. Alkutilanne kun oli ja on samanlainen kuin esikoisenkin aikaan. Miehellä on keskimäärin parempi palkka kuin minulla, vaikka saatankin joinakin kuukausina tykittää parempaa kuittia. Mies on miesvaltaisella alalla ja minä siellä täällä uiva media-alan sekatyöläinen. Miehellä on vakituinen työ, kun minulla ei ole työtä mihin palata, vaan kokoan paletin taas ihan alusta työpöydän ääreen siirtyessäni. Meidän perheen kaltainen työ- ja taloustilanne tuntuukin olevan se yleisin syy, miksi nainen jää kotiin miehen sijaan. Mitä nyt poikkeuksen tekee se, että minä olen meidän perheessämme pienyrittäjä, jonka uraputkeen perhevapaat tekevät jättimäisen solmun. Uutena muuttujana on myös tämä blogini, joka nykyisellään mahdollistaa osaltaan veronmaksamiseni.
Pohdimme jo pari kuukautta sitten, mitä jos mies omasta työtilanteestani huolimatta jäisi vanhempainvapaalle. Ottaisi osansa siitä, mikä kuuluu yhtälailla hänelle kuin minulle – niin hyvässä kuin pahassa. Kääntelimme ajatusta tovin, mutta se tuntui liian kalliilta ratkaisulta. Sitten sain pienen herätyksen ollessani kuuntelemassa vaalikeskustelutilaisuutta tasa-arvoisesta vanhemmuudesta.
Yhtenä puhujana tilaisuudessa oli Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Johanna Lammi-Taskula. Hän sanoi, että perheet jättävät vapaat jakamatta yleensä juuri siksi, että sen koetaan olevan taloudellisti mahdotonta. Silti tutkimusten mukaan vain kolmannes perheistä ihan oikeasti laskee, miten paikkojen vaihtaminen näkyisi säästöpossussa. Itse asiassa laskelmia oli tehty eniten niissä perheissä, joissa vapaat oli päätetty jakaa vanhempien kesken. Lukujen näkeminen paperilla siis enemminkin rohkaisee jakamaan vapaita kuin näyttäisi toteen sen, että jakaminen olisi ihan taloudellisesti tuhoon tuomittu suunnitelma.
Nolostuin. Eihän mekään oltu mitään laskettu, kunhan vain oletettu. Kotona kaivoimme verotuspaperit esille ja lätkimme lukuja Kelan sivuilta löytyvään laskuriin. Ja kappas. Mies saisi huomattavan monta sataa euroa parempaa vanhempainvapaarahaa, se kun on ansiosidonnaista. Ja mä kun olen leijunut jo siitä, miten sievoisen summan valtio antaa mulle kuukausittain rahaa vain siksi, että hoidan vauvani itse. Miehen suurempi rahaetuus ei kuitenkaan poistaisi sitä tosiasiaa, että en millään saisi työllistettyä itseäni niin nopeasti, että pystyisin tuomaan kassaan lähellekään miehen palkkaa olevia summia vanhempainvapaan aikana. Eikä se olisi tarkoituskaan. Mutta jos vaihtaisimme paikkoja, erotus taloutemme kassavirrassa olisi miehen isommasta vanhempainrahasta huolimatta ainakin alkuun nelinumeroisen summan verran miinuksella. Joka kuukausi. Ja se on hemmetisti rahaa se.
Mutta se olisi silti mahdollista. Kyllä me pärjäisimme. Ollaan tultu toimeen paljon pienemmilläkin tuloilla ja elelty silti ihan mukavasti. Emme istu perittyjen osakesalkkujen tai lottovoiton päällä, mutta olemme keskituloisesta lompakosta ja huithaippelista taloudenpidosta huolimatta onnistuneet säästämään jonkin verran.
Ja se tärkein: tasa-arvoisessta vanhemmuudesta käydyn keskustelutilaisuuden jälkeen minussa nousi esille tahto oikeasti tehdä asian eteen jotain, eikä vain paasata paremmasta. Koen meidän miehen kanssa olevan vanhemmuudessamme tasa-arvoisia, mutta muusta kertoo se, että mä rohmuan kaikki jaettavaksi tarkoitetut vapaat. Tahdon olla osaltani muuttamassa yhteiskuntaa tasa-arvoisemmaksi, vaikka se vaatisikin säästöpossun rikkomista ja asioiden tekemistä toisin kuin kylmällä järjellä ajatellen fiksua olisi.
On häpeällistä, että pohjoismaisessa vertailussa suomalaiset isät ovat häntäpäässä vanhempainvapaiden käytössä. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan muutosta on saatu aikaan vain muuttamalla lakeja. Vuonna 2003 tuli voimaan muutos, jossa isille annettiin oikeus pidennettyyn isyysvapaaseen, jos hän piti vähintään kaksi viimeistä vanhempainvapaan viikkoa. Se oikeutti isät bonuksena tulevaan kahteen lisävapaaviikkoon. Ja kas. Kun vuonna 2002 vain vajaa 3 prosenttia isistä piti vanhempainvapaata, vuonna 2007 luku oli jo lähes 12 prosenttia.
Mutta tilanne on heti eri, kun katsotaan niitä vanhempainvapaita, joita ei oltu korvamerkitty isälle bonusvapaiden ehtona. Isäkuukauteen sisältyvää kahta viikkoa pidempää vanhempainvapaata piti vuonna 2012 vain 1,9 prosenttia isistä. Siis vain vajaa kaksi prosenttia, kaksi! Tuo onneton luku on jopa laskenut vuosien takaisista. Ja kyllä, meidän perhe kuuluu tuohon 98 prosenttiin, jotka lapsen molemmille vanhemmille kuuluvaa vanhempainvapaata eivät tuona esikoisen vauvavuonna 2012 jakaneet. Vuoden 2013 alusta isyysvapaa ja isäkuukausi yhdistettiin, ja nykyään isillä on oikeus yhdeksän viikon vapaaseen riippumatta siitä, jakaako hän vanhempainvapaata äidin kanssa.
Isien vanhempainvapaan käyttö siis lisääntyi etuuksiin tehdyn muutoksen jälkeeen, mutta tilastojen mukaan valtaosa isistä rajasi vapaansa keston tarkasti vain isille korvamerkittyihin vapaisiin. Ne perhevapaat, jotka saa pitää kumpi vain, jäävät edelleen naisen pidettäväksi. Onkin siis selvää, että jos yhteiskunta ei laita antamilleen etuuksille uudenlaisia reunaehtoja, vanhemmuuden tasa-arvo ei tule koskaan tapahtumaan Suomessa. Tähän nykyiseen tilanteeseen on jämähdetty, vaikka ihan varmasti vapaat jaettaisiin eritavalla, jos niitä alettaisiin säätää laiksi vasta nyt.
Mä itse kannatan 6+6+6-mallia, jossa kuusi kuukautta olisi varattu äidille, kuusi kuukautta isälle ja kuusi kuukautta vanhemmat jakaisivat parhaaksi katsomallaan tavalla. Tämän mallin nähdään parantavan naperoiden hyvinvoinnin edellytyksiä, perheiden tuloja, vahvistavan miesten vanhemmuutta että naisten asemaa työelämässä. Samassa pitenisi myös vanhempainvapaan kesto, mikä ei varmasti erityisen montaa perheellistä harmittaisi. Tästä mallista me emme miehen kanssa vanhempina pääse nauttimaan, mutta toivoisin, että tulevat perheet pääsisivät. Kuten ehkä myös omat lapsemme, jos he joskus haluavat ja saavat perheenlisäystä.
Ja juuri siksi me tahdottaisiin nyt tehdä oma osuutemme vanhemmuuden tasa-arvon eteen. Tahdomme jakaa vanhempainvapaasta edes ne muutamat jäljellä olevat kuukaudet miehelle, jotta tulevaisuudessa yhdenvertaisuus miehen ja naisen välillä toteutuisi paremmin sekä kotona että työelämässä, myös niillä, joilla lapsia ei ole. En halua vain puhua muutoksen puolesta, mutta silti istua odottamassa, että joku määrää niin tehtävän.
Samalla kun muutettaisiin yhden perheen verran tilastoja ja vietäisiin omalta osaltamme yhteiskuntaa kohti tasa-arvoa, saisimme me myös ainutlaatuisen ajanjakson perheenä. Mä pystyisin yhdistämään työn ja perhe-elämän tekemällä töitä kotona ja lähikahviloissa. Blogikin toivottavasti alkaisi päivittyä paremmin reaaliaikaisena, eikä nykyisellä vähintään kahden viikon viiveellä. Mies saisi olla kotona. Ja me kaikki saisimme aika kivan perhekesän. Voisimme budjettimatkustella, sillä monet töistäni kuitenkin kulkevat mukana siinä missä läppäri ja puhelin.
Mutta uskalletaanko me sittenkään? Jääkö tämä vain paatoksellisen puheen tasolle? Miten te muut olette perhevapaata jakaneet? Eritoten kiinnostaa tietenkin vanhempainvapaan jakaneiden kokemukset. Miten se vaikutti taloudelliseen tilanteeseen, parisuhteeseen, lapseen/lapsiin, vanhempien työtilanteeseen ja, etenkin, onnellisuustasoon?
Lähteet ja lisälukemista: Työ, talous ja tasa-arvo (Tilastokeskus), Perhevapaat ja työelämän tasa-arvo (Työ- ja elinkeinoministeriö), Tilastotietoa perhevapaiden käytöstä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), Äidit kotona ja työssä – perhevapaavalinnat, työtilanteet ja hoivaihanteet (Yhteiskuntapolitiikka ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)
Hei. Minun mieheni jäi kotiin lapsiemme kanssa kuopusen ollessa vuoden. Hän viihtyi kotona puolitoista vuotta. Samalla teki töitä muutamana iltana viikossa. Loistava järjestely kaikin puolin, suosittelen kaikille! Rahat oli vähän tiukilla, mutta eikös ne ole aina.
Jee, huippua että kirjotit tästä! Koska toivottavasti tämä saa myös muut ajattelemaan ja laskemaan sitä, että mitä jos sittenkin poikettais siitä normaalista.. Tällä hetkellä se on siis niin automaatio-oletus, että äiti käyttää koko vanhempainvapaan, ja sekö mua pännii. 😀
Me esikoisen kohdalla tehtiin niin, että mies piti koko vanhempainvapaan ja minä opiskelin. Vaikka meni taloudellisesti tiukille, niin silti siinä oli se plussa, että miehen vanhempainvapaa oli paljon suurempi kuin minun minimiäitiyspäiväraha opiskelijana. Lisäksi opiskelut ei vienyt liikaa aikaa silloin, joten varsinkin alkuun kävin koululla mahd. vähän ja tein paljon kotoa käsin, jolloin meillä oli paljon koko perheen yhteistä, leppoista aikaa käytettävissä. Vanhemmuudesta tuli alusta alkaen tasa-arvoisempaa, kun molemmat pienestä pitäen tiesivät, miltä tuntuu olla yksin koko päivä vauvan kans tai vaihtoehtosesti tulla rankan päivän jälkeen kotiin. Suosittelen, ainakin vakavaa harkintaa kaikille!
Ja yks hyvä puoli oli kyllä just se, että sai vähän ravistella pinttyneitä käsityksiä 😀 Kun ne käsitykset olivat kelan luukulta asti niin asenteellisia, nimittäin vanhempainvapaa myönnettiin automaattisesti minulle hakemuksesta poiketen jne. Toki joillekin toisille äiti-ihmisille esim. koulussa mun opiskelut olivat niin kova pala, etteivät he halunneet enää minun kanssa olla tekemisissä… :/
Tällä kertaa vanhempainvapaa tulee kokonaan minulle, mutta olemme molemmat opiskelijoita tällä hetkellä ja siksi jaamme vastuuta käytännössä. Isällä on toivottavasti mahdollisuus pitää isäkuukausi ensi syksynä tai viimeistään ensi keväänä, jolloin minä aloitan täysipäiväisemmän opiskelun. Kyllä sumplimalla näistä systeemeistä saa aika joustaviakin! Tsemppiä teidän perheelle hyvän ratkaisun löytämiseen! 🙂
Meillä on jaettu vanhempainvapaat. Kun lapsi syntyi, tilanne oli se, että miehellä oli vakivirka, minulla oman alan kokemusta silppuiset pari vuotta ja valmistumisesta puoli vuotta. Alusta asti oli silti selvää, että jaamme vanhempainvapaat. Oman lisämausteensa tähän toi se, että työskentelen opettajana. Kun lapsi oli yhdeksän kuukautta, mies piti isäkuukauden ja jäi siitä suoraan hoitamaan lasta kotiin. Koska oli kesä ja koulut kiinni, minä olin virallisesti työttömänä muutaman kuukauden. Kouluen alkaessa aloitin työt ja mies jäi koti-isäksi.
Otimme monenlaisia riskejä. Kun mies jäi kotiin, ei ollut mitään takeita siitä, että saisin töitä heti elokuun alusta alkaen. Silppuisen työkokemuksen vuoksi en edes saanut työttömyysajalta ansiosidonnaista päivärahaa vaan minimityömarkkinatuen. (Äitiys- ja vanhempainlomalla olin nauttinut hyvästä ansiosidonnaisesta.) Pienet tulot ja epävarmuus ei kuitenkaan missään vaiheessa haitannut meitä, koska asia oli alusta asti suunniteltu ja pohdittu. Koska elämme todella niukasti, kiitos mahdollisimman ekologisen elämäntavan, meillä oli myös säästöjä, eikä eläminen pelkällä työmarkkinatuella ja vanhempainrahoilla säästöihin kajoamattakaan olisi ollut mahdottomuus. Toisaalta myös tiesimme, että jos ja kun saan töitä, tienaan paremmin kuin mies virassaan. Nyt elämme omasta mielestäni oikein mukavasti minun palkkani ja miehen kotihoidontuen turvin.
Meillä raha ei ole koskaan saanut sanella päätöksentekoa: tärkein kysymys on se, mikä ratkaisu tuntuu hyvältä ja tekee onnelliseksi. Jos pystyy maksamaan asunnon, ruoan ja välttämättömät vaatteet, rahaa on riittävästi 🙂 Koen, että ratkaisu on ollut kaikille antoisa: olen päässyt kartuttamaan työkokemustani ja saanut vaihtelua arkeen vauvavuoden jälkeen. Vastaavasti mies on saanut vaihtaa liiankin tutut työkuviot aikaan kotona lapsen kanssa. Ammattini vuoksi riskinotto on tarkoittanut myös pitkiä yhteisiä kesiä lapsen ensimmäisinä vuosina.
Niin ja jäi sanomatta että ne vuodet, kun mies oli kotona, oli onnellisia!
oho taitaa olla nukkumaanmenoaika käsillä tekstistä päätellen 😀 Toivotaan ens yölle parempia unia, myös vauvalle! 😀
Ai niin.. Unohdin aivan kiittää siitä, että kirjoitit vaihteeksi yhteiskunnallisesta aiheesta ja tasa-arvosta. Peukutan aina kovasti, kun äitiblogeissa keskustelu laajenee vauvan navan ympäriltä laajemmalle ja tärkeisiin yhteiskunnallisiin (tai ekologisiin) kysymyksiin 🙂 Tällaisia kirjoituksia kaipaan kovasti äitiblogeihin.
Hyvä kirjoitus, jes! Me emme jakaneet vanhempainvapaata ihan niin puoliksi kuin sen parhaimmassa tapauksessa olisi voinut jakaa, mutta jaoimme kuitenkin. Itse aloitin viime syksynä opiskelun (jäin päätyöstäni opintovapaalle) ja mies jäi vanhempainvapaalle. Käytännössä olimme kotona useamman kuukauden yhtä aikaa, koska opintoni vaativat tuolloin vain vähän läsnäoloa. Nuo kuukaudet olivat taloudellisesti kökköjä, mutta pärjättiin silti ihan ok. Hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Oli mahtavaa saada viettää luksus aikaa koko perheen kesken ja lisäksi itse keskittyä hieman enemmän opintoihin. (Nyt siis opiskelen ja lapset ovat kotihoidossa, välillä hieman huh- fiilis!) Uskon, että molemmille lapsille isän vanhempainvapaalla olo teki tosi hyvää. Lapset (silloin 2,5 vee ja 6 kk) saivat viettää paljon aikaa molempien vanhempien kanssa eikä koko ajan kaikilla ollut kiire. Kannustan vapaiden jakamiseen. Säästää ehtii myöhemminkin taas! 🙂
No se on kyllä totta, että tuli sitä rahaa tällaisessa perustalliaisperheessä minkä verran vain, aina tuntuu olevan vähän tiukkaa 🙂 Mahtava juttu, että miehesi pystyi tekemään hoitovapaan ohessa duunia muutamana iltana. Mekin mietittiin, että onnistuisikohan, että mies voisi tehdä vanhempainvapaan ohessa satunnaisia sunnuntaivuoroja, ne kun eivät vaikuta etuuteen. Tasaisi vähän kassavirtaa ja pitäisi tatsin yllä 🙂
Mä olen aina ihaillut perheitä, jotka kykenevät yhdistämään opiskelijaelämäkituuttamisen, perheen ja työn. Se ei ole mikään helpoin paletti, mutta niin kiva kuulla, että teillä se on onnistuntu hienosti.
On totta, että molemmille kuuluvan vanhempainvapaa tuntuu ajatuksissa kuuluvan ilman muuta äidille. Samaan ajatustapaan syyllistyn myös itse. Siksihän tässä ihan postauksen verran mietin, voisiko tosiaan vanhempainvapaata jakaa.
Meillä kans meni se vanhempainvapaaosuus ihan kaikkien perinteiden mukaisesti, eli mä pidin kaiken, mutta sen sijaan hoitovapaata on jaettukin sit eritavalla. Itse olin esikoisen kanssa hoitovapaalla n. 5kk ja mies 1,5vuotta ja kakkosen kanssa mä pidin hoitovapaita n. 3kk ja mies loput (eli siihen asti, kunnes kuopus täyttää 3v.). Eli mies taitaa kokonaisuudessaan olla pidemmän pätkän kotona kuin mä (tai sit suunnilleen 50% – 50%) ja on kyllä ollut hyvä ratkaisu. Mies tienaa 40% enemmän kuin mä ja on hyväpalkkaisessa työssä.
Tällä hetkellä mies on kotona ja mä oon opintovapaalla, eli tulot on todella matalat ja miettiä saa, mihin tuhlataan. Toisaalta aamuisin saadaan herätä kun halutaan, syödä aamupala pitkän kaavan mukaan (jaksaisko sitä jo klo 10 miettiä lasten kanssa ulos lähtemistä, vai vieläkö puuhaillaan omia hommiamme sisällä), ruokakaupassa vietetään aikaa, koska se on hauskaa, eikä kellään oo kiire mihinkään… suurin ongelma on ehkä se, että kuka jaksais nousta sohvalta sulkeen verhot kun aurinko paistaa silmiin 😀 Rahassa hävitään, mutta voittajia ollaan. Ehditään sitä kiirettä ja ruuhkavuosia elää ihan tarpeeks tulevaisuudessakin. Suosittelen!!
Mä niin toivoisin osaavani katsoa asiaa yhtä fiksusti kuin te! Itselläni raha kuitenkin painaa vaakakupissa, vaikka toivoisin osaavani ajatella asiaa vähemmän kolikkokeskeisesesti. Esikoisen kohdalla kai siksi rohmusinkin kaikki muut kuin isille korvamerkityt vapaat. Nyt kun kuopuksen kohdalla tietää, että tässä tilanteessa on kaikella todennäköisyydellä viimeistä kertaa elämässään, tulee paniikki, että on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin niin perheen sisäisessä onnellisuudessa ja tasa-arvossa kuin yhteiskunnallisen muutoksessa.
Mä niin kovasti tahtoisin kirjoittaa enemmän yhteiskunnallisista aiheista, et tiedäkään! Mutta kun aika. Nyt ei vain tunnu olevan tarpeeksi aikaa, että voisin taustoittaa tämän kaltaisia postauksia kovin usein. Mutta ehkä sitten, kun mies on vanhenpainvapaalla ja mulla on myös enemmän mahdollisuuksia kehittää blogiani 🙂
Se on tärkeä juttu kuulla. Vaikka kuinka pyritään omalla pienellä osuudellamme muuttamaan yhteiskunnan käsitteitä, olisi se onnellisuuden lisääntyminen aika kiva kaupanpäällinen.
Voi toi, että ei olisi koko ajan kiire. Sellainen arki olisi ihanaa antaa lapsille edes toviksi. Kiitos kokemuksenne jakamisesta, kuulostaa mahtavalta ratkaisulta!
Se että hengailette ruokakaupassa kauemmin kuin on tarpeen, koska se on kivaa. Siis toi, ton mä haluan kokea!
On mahtavaa, jos isät halutessaan jäisivät kotiin lapsia hoitamaan, mutta mielestäni tähän ei pitäisi yhteiskunnan tasolta ”pakottaa”. Olen huojentunut, että SAAN olla kotona koko mahdollisen ajan ja mies on tyytyväinen, kun saa olla töissä. Mies on muuten todella läsnäoleva ja omistautuva isä, mutta meille tämä perinteinen jako oli molempien yhtä suuri ja harkittu toive. Pointtina mulla tässä se, että tasa-arvo näissä jutuissa on enemmän kuin okei, kunhan perheet saa nimenomaan päättää vapaiden pitämisestä itse.
Meillä kans on just tota kiireettömyyttä, kun opintoihin kuluu näin vanhemmalla ajalla vähemmän aikaa päivästä kuin nuorempana (mistä lie johtuukaan). Eli vaikka mä periaatteessa opiskelenkin päätoimisesti, ni ei opinnot kuitenkaan vie viikosta kuin ehkä 20-25h kokonaisuudessaan. Muu aika ollaan perheen kesken lungisti 😀
Vaikka vapaiden jakamiseen tehtäisiin muutoksia, saavathan perheet edelleen toki päättää, kuka on kotona ja kuinka kauan. Mutta valtio ei tukisi niitä kaikkia päätöksiä rahallisesti. Vaikka tällaiset asiat kirpaisisivat nyt monia yksilöitä, yhteiskunnan pitää pystyä miettimään asiaa isommassa mittakaavassa ja tulevaisuutta ajatellen. Kuten tilastoista huomaa, tasa-arvo perhe- ja työelämässä ei tule tapahtumaan, jos ei siihen etuuksien kautta kannusteta.
Jos mä olen ollut etuusrohmu, niin mä olen myös tekemisrohmu. Mulla on paha tapa täyttää kalenteriin ilmaantuneet tyhjät tilat nopeasti jollakin muulla. Mun olisi hyvä opetella tuota mainitsemaasi lungisti ottamista, ja ehkä vapaiden jakaminen toisi siihen mahdollisuuden 🙂
Kiitos tästä jutusta! Iso peukku tällaiselle pohdiskelulle! Miten me äidit onnistummekaan liian usein omimaan vauvan eikä vapaiden jakamista varmaan edes aina oikeasti pohdita! Olen todella ylpeä miehestäni, joka jää vanhempainvapaalle minun palatessa töihin. Tosin toisin kuin itselläni, hänellä ei ole mutsiarmeijaa, jolle soitella päiväkävelyllä tai pyytää pullakahville. Onneksi lähipuistossa näyttää olevan paljon koti-isejä, lähipiirissämme näin ei totisesti ole.
T.Lene
Meillä ei ole jaettu vanhempainvapaata, vaan minä olin sekä esikoisen että olen nyt kuopuksen kanssa kotona. Meillä vuoronvaihto koittaa vanhempainvapaan jälkeen. Mieheni oli esikoisen kanssa hieman reilun vuoden kotona ja samoin hän tulee olemaan myös kuopuksen kanssa. Miehen kotona olo teki hyvää koko meidän perheelle ja etenkin isä-lapsi-suhteelle. Mieheni mielestä parasta kotona ollessa oli se, että hän oppi tuntemaan lapsensa paremmin ja luottamaan omiin kykyihinsä pärjätä lapsen kanssa kaksin. Minun oli helppo palata takaisin töihin, kun lapsi sai jäädä isän kanssa kotiin, eikä tarvinnut miettiä, miten meidän ”vauva” pärjää päiväkodissa. Kurjinta miehen mielestä kotona olemisessa oli se, että leikkipuistoissa naiset vieroksuivat lapsen kanssa kotona olevaa miestä ja vaikka mieheni helposti tutustuukin uusiin ihmisiin, niin hoitovapaalla hän joutui olemaan melko yksin. Haluaisin sanoa, että meillä kotona oleminen jaettiin tasa-arvon nimissä, mutta kyllä meillä kuvion ratkaisi raha. Meillä vallitsevasta tilanteesta poiketen minä tienaan enemmän ja siksi oli/on järkevää, että minä menen töihin ja mies jää kotiin.
mitä sitten, jos vanhempainvapaan ajan vauva on todella kiinni äidissä ja eroahdistuskausihan on yleensä siinä 6kk-1v välilllä? meillä ei vapaiden jakaminen olisi tuonkaan takia onnistunut. saatika rahallisesti. musta on ihan kamalaa jos tämä menee siihen, että valtio päättää miten vapaat jaetaan, miten käy perheiden, jotka ei oikeasti pärjäisi niin, että äiti palaa töihin ja isä jää kotiin?
Ongelmaksi muodostuu tilanteet, joissa molemmilla vanhemmilla on työpaikat. Kuinka moni työnantaja mahdollistaisi 6+6+6 (tms. mallin, jossa vanhempinvapaan kestot olisi korvamerkitty) ulkopuoliset poissaolot? Eli siis, jos vaikkapa perhe haluaisi että äiti on kotona myös isän osuuden, niin työnantajan ei olisi käsittääkseni tässä mallissa pakko myöntää (palkatonta) vapaata tuolle ajalle. Tai kuinka moni työ taipuu siihe että eka työntekijä on poissa 6kk, välissä taas 6kk töissä ja sit 6kk taas kotona?
6+6+6 on mielestäni ideana erinomainen, käytännön toteutuksesta on vaan vielä monta kohtaa miettimättä.
Jos/kun vanhempainvapaita korvamerkitään vanhempien kesken jaettavaksi, tulee lainsäätäjien ottaa todella tarkasti mietintään ns. poikkeustapaukset – yksinhuoltajat, pienyrittäjät jne.
Jaoimme niin, että minä olin kotona 9kk ja mies vajaat 8kk. Sen jälkeen lapsi meni päiväkotiin. Meille tää oli itsestäänselvyys, mut kyllä se yllätti kuinka vaikea mun oli ”päästää irti” vauvasta, jouduin tietoisesti miettimään, että en saa kertoa miehelle mitä tehdä, mitä laittaa hoitolaikkuun yms. Mut kuukausi kuukaudelta lapsen ja isän suhde syveni ja myös tasa-arvo muutenkin parisuhteessa lisääntyi (vaikka todella harva meistä on OIKEASTI tasa-arvoisia).Kannatan myös 6-6-6-systeemiä, valtio voi siis pakottaa, koska rahatkin tulevat valtiolta. Muuten tähän ei tule muutosta koskaan ja se näkyy kaikessa; naisten palkoissa, syrjinnässä työmarkkinoilla sekä varmasti myös väkivaltatilastoissa yms, niin kauan kun miehen malli on nykyinen macho…
Mä pohdiskelin omalla tontillani eilen samoja asioita, tosin hoitovapaanäkökulmasta: http://www.lily.fi/blogit/kahvia-kiitos/haikeat-hyvastit-kotiaitiydelle. Olen sekä innoissani että hiukan kauhuissani siitä, että vanhempainvapaan päätyttyä ja kuopuksen ollessa vasta 9 kk mä menenkin töihin ja mies jää hoitovapaalle. Vaikka uskonkin, että tämä järjestely tulee lisäämään, eikä vähentämään, meidän onnellisuutta niin mun on vielä tässä vaiheessa aika vaikea kuvitella olevani vauvasta erossa 8 h päivässä. Mutta eiköhän me jotenkin onnistuta sumplimaan imetykset ja muut kuviot toimiviksi 🙂 teidän suunnitelmat kuulostaa hyviltä ja uskon, että saatte asiat järjestymään! 🙂
Kiitos hyvästä pohdinnasta ja kivasta blogista muutenkin! Meillä ei jaettu vanhempainvapaata siitä itsekkäästä syystä, että minulla on työ johon ei voi palata vain muutamaksi kuukaudeksi (tai voi mutta siinä ei ole järkeä) ja haluamme pitää lapsen kotihoidossa lähemmäs kahta ikävuotta. Mutta meillä mies jää elokuussa hoitovapaalle syksyksi, kun minä palaan töihin. Olisi ollut mahtavaa, että mies olisi saanut kokea myös vauva-aikaa kotona ja ehdottomasti olisi vuoroteltu, jos työni olisi eriluonteinen (teen noin 6-18kk pituisia projektitöitä). Jaksan aina ihmetellä kuinka ne joilla olisi mahdollisuus työn luonteen puolesta tehdä vaikka 2-4kk töitä ja ottaa sitten taas kotivuoro vielä hetkeksi, eivät käytä tätä aidon vuorottelun mahdollisuutta. Toki meidän perheessä ei hirveesti tartte miettiä rahaa sen takia, että omani ja miehen palkka on jotakuinkin samansuuruinen. Mutta rohkenen väittää, että vaikka olisin selvästi pienipalkkaisempi, olisimme jakaneet vapaita siitä huolimatta. Silloin ehkä myös vanhempainvapaata tuen ansiosidonnaisuuden takia nimenomaan. 6+6+6 mallia odotellessa! Ja kiitos muuten kunnon säästöinspiraatiosta: ajattelimme jo vaihtaa asuntoa isompaan kunnes inspiroiduin, että kaksio on ihan hyvä perheasunto pienellä uudelleenjärjestelyllä 🙂
Ei se 6+6+6 malli mun ymmärtääkseni pakota pitämään vapaita niin, että ensin nainen 6kk sit mies 6kk ja vika pätkä jompi kumpi. Vaan, et ensin voi olla vaik nainen 12kk ja sit mies 6kk. Eli pointti on siinä et nainen ei vois käyttää kaikkee.
Kyllähän se ois hieno asia, ettei tarvis pakottamalla ohjata päätöksiä, mut mikään ei taitais muuttua ilman pakottamista ( tai ainakin muuttuis tosi hitaasti). Uskon, että kun alkuun pakotetaan ni jonkun ajan kuluttua se on jo niin luonnollista, että pakko voidaan poistaa ja silloin miehet silti jäis kotiin koska se on normaalia/ hyväksyttyä… Sillä pakolla ja kiintiöillähän esim. naisten asemaa johtotehtävissä on lisätty ja tasa-arvoistettu.
(Toivottavasti ei tullu älyttömästi kirjoitusvirheitä, kännykällä nypääminen ei oo oikein mun juttu)
En imetyksen vuoksi pystyisi vanhempainvapaata jakamaan :/ Nyt meillä on mies jäämässä puoleksi vuodeksi hoitovapaalle molempien lasten kanssa.
Valitettavasti mies tienaa n.tuplat mitä minä eli miehen hoitovapaassa ei ole rahallisesti mitään järkeä. Mutta mies paiskii nyt keväällä pari kuukautta niin paljon töitä, että saa syksyä varten hyvin säästöön. Ja säästämme myös päivähoitomaksuissa sen n.600€/kk.
Aloitin itse työt ja teen 80% työaikaa, lisäksi saan Kelalta joustavaa hoitorahaa. Pelkät päivähoitomaksut ja työmatkakulut julkisilla ovat 750€, joten kovin kannattavaa tuo työssäkäynti ei ole 😀 Mutta kolme kotiäitivuotta oli minulle tarpeeksi ja palasin töihin lähinnä omien hermojeni vuoksi.
Kannatan myös 6+6+6-mallia ja olisikin hienoa, jos sellainen käytäntö olisi voimassa mikäli meille tulisi vielä kolmas iltatähti.
Vanhempainvapaata emme ole jakaneet, hoitovapaan kyllä. Mieheni jäi kotiin 11 kk ikäisen vauvamme kanssa ja oli vuoden hoitovapaalla. Alku oli siinä mielessä rankka, että mieheni toi lapsen noin klo 11 tissille (minä pidin palkallista imetysvapaata tämän ajan), mutta tilanne syksyn mittaan helpottoi kun aamupäiväimetys jäi pois muun imetyksen vielä jatkuessa. Rahallisesti järjestelymme oli aivan hölmö, olin aluksi opintoihin kuuluvassa harjoittelussa (1400 e/kk), sitten viimeistelin opintoni ja tämän jälkeen olin 2 kk työttömänä kunnnes sain työpaikan. Mutta meillä lapset ovat hyvin suunnitellusti ”tehty”, joten olimme säästäneet ison puskurin. Käytimme säästömme, pankista haimme 3 kk lyhennysvapaata ja pärjäsimme kädestä suuhun-taktiikalla. Mieheni on hyvätuloinen ja jos hän olis ollut tuon vuoden töissä, olisi hän palkkansa lisäksi saanut tulospalkkaa noin 6000 euroa. Isot summat jäivät saamatta, mutta se ei haittaa yhtään. Vuosi oli mieheni sanojen mukaan hänen onnellisin ja hän kaipaa edelleen kotiin lasten kanssa. Meille lasten tasa-arvoinen hoito on aina ollut ensisijaisesti arvokysymys.
(Esikoisen kanssa olimme molemmat opiskelijoita, joten lompakossa ei näkynyt tukien jakaminen ja olimme paljon kotona molemmat.)
Meillä miehen työpaikka meni konkurssiin kaksi kk ennen laskettua aikaa. Ensin iski paniikki mut sitten tajuttiinkin et mehän saatiin lottovoitto(ei siis kirjaimellisesti). Eli oltiin kotona molemmat siihen asti kunnes vauva oli 5kk. Sitten mies meni töihin ja olen nyt edelleen hoitovapaalla kun tyttö on yksivee.Mutta teen muutaman vuoron viikossa töitä. Aina silloin mies hoitaa tyttöä. Syksyllä neiti menee päiväkotiin ja minä alan opiskella.Mies hankkii meille elannon ja kaikki ollaan tyytyväisiä tilanteeseen. Oli ihana että molemmat saatiin olla kotona se alkuaika pienen vauvan kanssa.
Keskustelu tuosta 6+6+6 mallista on hyvä mutta siinä unohdetaan tyystin pienyrittäjät ns. yhden miehen firmat.
Meilläkin on tilanne ettei yrittäjä mies voi jäädä vapaalle koska on jatkuvasti sovittuja töitä ja osa sopimuksista toistaiseksi voimassa eikä etsinnöistä huolimatta pätevää sijaista kun ei löydy mistään useammalla alalla työskentelevälle yrittäjälle.
Toiseksi ongelmaksi mudostuu nimenomaan se raha kun yritys tuottaa sen verran että mies itse sillä elää kohtuullisesti vaatisi ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen tuoton kasvun nostoa koska työntekijän palkan sivukulut kasvattaa menoja.
Myöskin yrittäjän vanhenpainvapaa korvaus lasketaan yelin mukaan joka yrittäjyyden alkuvaiheissa on pieni joten korvauskin on niin pieni ettei sillä kateta tarvittavia menoja.
Mun on välissä tultava tähän huikkaamaan, että itsehän olen pienyrittäjä ja elätän itseni yhden naisen firmallani. Jouduin vain yksinkertaisesti ajamaan kaikki työt alas ja pätkäistä sovitut työdiilit (jotka tietenkin täytettiin toisella tekijällä, joten takaisin ei ole paluuta). Alani on vielä sellainen, että kukaan ei voi tehdä töitä puolestani, joten sijaista ei voinut edes ajatella. Naisyrittäjät jotenkin vain saavat perhevapaat onnistumaan, koska, noh, on pakko, jos perheenlisäystä tahtoo.
Yellliähän maksetaan niin paljon kuin yrittäjä itse arvioi työnsä arvon olevan, jos sen teettäisi ulkopuolisella. Mininirajat on toki asetettu. Ei taida olla mikään salaisuus, että monet yrittäjät nostavat työnsä arvoa ennen perheenlisäsyksen saapumista.
Minun mielestä hoitovapaiden kohdalla ei voi oikeastaan puhua vapaasta valinnasta, jos äidit käyttävät kuitenkin näin merkittävän suuren osan vanhempainvapaasta. Se on aika näennestä valinnan vapautta, jos lähes kaikki perheet kuitenkin valitsevat tietyllä tavalla. Todelliseen valinnan vapauteen pitäisi nimenomaan pyrkiä säätelemällä hoitovapaan käyttöä lailla. Vaikutukset tuntuisivat sitten pitkässä juoksussa.
Voihan se olla, että se rajoittaisi hetkellisesti joidenkin perheiden valintoja, mutta lainsäädännössä pitää katsoa kokonaisvaikutusta, ei yksittäisiä perheitä.
6+6+6-mallissa on se hyvä puoli, ettei siinä kukaan äiti varsinaisesti häviä mitään suhteessa nykytilanteeseen. Äiti voi edelleen olla kotona sen oman 6 kuukauden jakson lisäksi myös jaettavaksi tarkoitetun 6 kuukautta, mikäli perhe näin valitsee. Se tekee yhteensä 12 vanhempainvapaakuukautta nykyisen 10(?) kuukauden ”äitiysloman” sijaan. Jos isälle korvamerkityt 6 kuukautta ovat tavallaan vain ekstraa, jolla kannustetaan myös miehiä jäämään kotiin.
6+6+6 mallissa ei muuten tarvitse pitää vanhempainvapaakuukausia missään tietyssä järjestyksessä, vaan kukin perhe ihan itse parhaaksi katsomassa kombinaatiossa. Äiti voi esim. ensin olla kotona sen 9 kuukautta ja isä sitten perään toiset yhdeksän. Tai äiti 12 ja isä 6. Tai äiti 6 ja isä 12. Tai vaikka kolmen kuukauden pätkissä kerrallaan. Aika paljon valinnanvapautta mun mielestä.
Me oltiin aikoinaan esikoisen kanssa kotona 6+6+6 (minä-mies-minä). Hyvin sujui. Myös imetys jatkui, vaikka olin töissä. Kakkosen vauva-aikana miehellä ei ollut saumaa jäädä kotiin ja se on harmittanut meitä vielä jälkikäteenkin. Kolmannen kanssa oltiin 12 + 6 (minä-mies). Sen jälkeen oltiin vielä molemmat muutama kuukausi osittaisella hoitovapaalla, jolloin nuoremmat lapset olivat vain 2-3 päivää viikossa hoidossa. Ainoa, joka EI ollut innoissaan järjestelystä, oli esikoinen, joka ei mielestään saanut noina aikoina koskaan olla tarpeeksi paljon yksin kotona. 🙂
Taloudellisesti nuo perhevapaiden ajat ovat olleet meille tosi tiukkoja, mutta kaikilla muilla mittareilla erinomainen ratkaisu.
Ja pitää vielä lisätä, että kyllä, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksia pitäisi parantaa. Samaten kuin (nais)pienyrittäjien mahdollisuuksia edes haaveilla lapsista. Mutta se onkin sitten jo toisen postauksen aihe se 🙂
Niin, ja kirjoittelin työn ja perheen yhdistämisestä vähän aikaa sitten itsekin, osin juuri perhevapaiden näkökulmasta: http://www.lily.fi/blogit/karuselli/tyo-ja-perhe-ne-yhteen-soppii
Meillä on kaksi lasta ja ekan kohdalla minä pidin äitiysloman + 1kk vanhempainvapaata ja loput piti mies. Hän jatkoi myös kotihoidontuella esikoisen kanssa kotona, kunnes tämä täytti kaksi.
Me päätettiin niin, koska miehellä oli vakityö ja siis paikka mihin palata. Minä sain kunnon otteen työelämästä usean silppuisen pätkätyövuoden jälkeen, kun vetovastuu kotona oli miehellä.
Kuopuksen synnyttyä mulla oli jo vakityö, hyvä mutta myös vaativa ja aateltiin, että olen kotona puoli vuotta ja mies toisen puoli vuotta ja sitten päätetään mitä tehdään. No, mun vakityö meni alta äitiysloman aikana konkurssin vuoksi eikä uutta ole löytynyt, niin olen pitänyt nyt kaiken vanhempainvapaan. Mies jatkaa hoitovapaalla, jos löydän uuden työn ennen kuin lapsi täyttää kolme.
Kuulostaa kovin työkeskeiseltä tämä, mutta me halusimme, että molemmilla olisi hyvät mahdollisuudet saada mieluisa vakityö, koulutusta vastaavalla alalla. Ei niin, että toinen puskee uraa ja toinen jää soittelemaan kakkosviulua.
Tulotasosta olemme tinkineet kotihoidon vuoksi ja se on ollut sen arvoista.
Minusta on varsin tarpeellista, että yhteiskunta pyrkii ohjaamaan asioita esim. tasa-arvon edistämiseksi. Yksilötasolla jokaisella on edelleen valinnanvapaus, mutta yhteiskunta ei välttämättä niitä valintoja rahallisesti tue.
Ah, lempiaiheeni vanhemmuudesta! 😀 Ja taidetaan Lähiömutsin kanssa olla niin samoilla linjoilla, että tuli kyllä hyvä mieli lukiessa. Meidän kaksi ekaa lasta tulivat liki peräkkäin, ikäeroa 1v 4kk. Esikoisen kohdalla minä pidin kaikki vapaat ja muutaman kuukauden kotihoidontuella, kunnes seuraava bebe syntyi. Myös toisen kohdalla kulutin vanhempainvapaat yksin, koska halusin ajoittaa töihin paluuni syksyyn enkä keskikesälle. (Ja seliseli, ei todellakaan mikää imarteleva syy. 😉 ) Mutta sen jälkeen mieheni jäi koti-isäksi kotihoidontuella neljäksi kuukautta, kaksivuotiaan ja vapaan alkaessa 11 kuukauden ikäisten lapsiemme kanssa. Tai osa tuosta ajasta oli vuosilomia, mutta loppuaika kotihoidontuella. Koska samaan aikaan minä tahkosin 100% työajalla, emme rahallisesti hävinneet hirmuisen paljoa. Säästöihin toki kajottiin ja mies eli lasten kanssa huomattavasti enemmän säästöliekillä kuin itse olin elänyt: ei kahvitteluja kaupungilla, ei lastenvaateliikkeissä kiertämistä, jne. Tuo neljä kuukautta oli meille kaikille erittäin arvokasta ja opettavaista, enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä pois. Mieskin ymmärsi tiettyjä tuntemuksia kotona olemisesta enemmän, joskin hän ei aivan päässyt kärryille siitä vauvavuoden sitovuudesta, jonka ajoittain koin itse ahdistavana. Mutta hän nyt on muutoinkin pajon lungimpi tapaus. 😉 Myös lapsille tämä aika oli tärkeä, vaikka isänsä on ollut täysillä osallistuva isä sitä ennenkin. Ainoa negatiivinen oli se, että tuo neljä kuukautta hurahti ehdottomasti liian nopeasti! 😀
Nyt kun odotamme kolmatta lasta, emme ole vielä keskustelleet aiheesta, mutta uskoisin molemmilla oletuksena olevan, että mies viettää jälleen jonkin pätkän kotona. Paljon sanelevat molempien työkuviot, lähinnä onneksi ”vain” ajoitukseen, että osuuko vapaa vanhempainrahakauteen vai hoitovapaalle. Toiveena meillä kyllä olisi, että kuopuksen kanssa mies saisi jostain kasaan ainakin puolen vuoden pätkän olla kotona. Itse olen sanonut ääneenkin, että mies olisi meillä paljon parempi ”kotivanhempi” kuin minä kuunaan olen kotiäitinä ollut: pidempi pinna, rennompi ote, kotihommatkaan eivät häntä lastenhoidon ohessa stressaa vaan hän hoitaa ne mukinoimatta ja rehellisesti paljastettuna paremmin kuin minä. 😀 Jos ei tarvitsisi asiaa kummankaan työurien kannalta ajatella, vastaus olisi ilmiselvä ja mies saisi meillä viettää enemmän aikaa koti-isänä. Ehkä saamme rohkeutta ja rahkeita lähteä tätä toteuttamaankin – toivottavasti.
Lillille: Mä käsittäisin niin, että 6+6+6 -mallissa ei kajottaisi hoitovapaaseen, eli lapsen kummalla tahansa vanhemmalla olisi yhä oikeus jäädä hoitovapaalle kotiin lasta hoitamaan siihen asti kunnes lapsi täyttää 3 vuotta. Jos siis äiti käyttäisi vanhempainvapaasa 6+6kk ja isä ei omaa osuuttaan ollenkaan, niin sitten äiti vain jatkaisi vapaataan hoitovapaana suoraan muiden vapaidensa perään. Eli ei ongelmaa, vaan laki takaa että alle 3-vuotiasta lasta saa halutessaan hoitaa kotona eikä työnantajalla pitäisi olla siinä nokan koputtamista.
Susulta erittäin hyvät pointit, jotka allekirjoitan täysin!! Erityisesti tuon, että 6+6+6 -mallissa kukaan ei häviäisi mitään, vaan nekin perheet, joissa toinen vanhempi ei voisi tai haluaisi käyttää päivääkään omasta 6kk pätkästään, voittaisivat silti. Nykyinen äitiys+vanhempainvapaahan on vain siihen asti, kunnes vauva on 9kk. 6+6+6 -mallissa joka perheessä vanhempainvapaa kestäisi vähintään siihen saakka, kunnes vauva on 12kk, eli oikeasti sen koko vauvavuoden. Mahtava etuus!
Perhoneidon jatkoksi: Esim Ruotsista ja Islannista on jo saatu todistettua näyttöä siitä, että kun vanhempainvapaita korvamerkitään (ja juurikin noita ansiosidonnaisia eikä kotihoidontuella kitkuttamista hoitovapaalla) niin asenteet muuttuvat ja 10-20 vuodessa normit muuttuvat. Juuri tämän vuoksi korvamerkintä olisi oleellista: pidemmällä aikavälillä tasa-arvo alkaisi todella toteutua.
Ja kuten Perhoneito sanoikin, 6+6+6 -malli ei olisi keneltäkään pois, vaan myös niissä perheissä joissa isä ei voi syystä tai toisesta omaa pätkäänsä käyttää, äiti voisi olla kotona pidempään ansiosidonnaisella vanhempainrahalla kuin nykymallissa. Win-win-win tilanne mielestäni.
Ja itse huikkaisin itseäni toistaen vielä senkin, että vaikka 6+6+6 -mallissa mies ei käyttäisi päivääkään omaa korvamerkittyä vapaataan, saisi äiti silti olla kotona pidempään ansiosidonnaisella tuella kuin nykysysteemissä. Eli silti mielestäni yrittäjäperheetkin voittaisivat: äitikin saisi 3kk pidempään parempaa tukea valtiolta, vaikka mies ei voisikaan jäädä kotiin.
Koska nykymallissakaan ko. yrittäjät eivät todennäköisesti pysty/halua/voi jäädä kotiin (ellei tee kuten Lähiömutsi), ei 6+6+6 -malliin muuttaminen saisi myöskään kariutua vain tällaisten esimerkkien vuoksi. Yritän siis sekavasti sanoa, että jos ko. henkilöt eivät nytkään hyödyntäisi mahdollisuutta olla vanhempainvapaalla, ei uusi vaihtoehto (6+6+6) saisi olla silti muilta pois. (Äh, toivottavasti joku ymmärtää, mitä yritän tällä sanoa, nyt ei oikein lauseet suostu järkevämmiksi muodostumaan. :D)
Mielestäni erittäin hyvät pointit nämä:
”me halusimme, että molemmilla olisi hyvät mahdollisuudet saada mieluisa vakityö, koulutusta vastaavalla alalla. Ei niin, että toinen puskee uraa ja toinen jää soittelemaan kakkosviulua.”
”Minusta on varsin tarpeellista, että yhteiskunta pyrkii ohjaamaan asioita esim. tasa-arvon edistämiseksi. Yksilötasolla jokaisella on edelleen valinnanvapaus, mutta yhteiskunta ei välttämättä niitä valintoja rahallisesti tue.”
Erittäin hyvin ja ytimekkäästi kirjoitettu, olen samaa mieltä!
En jaksa kahlata kommentteja läpi, joten saattaa tulla toistoa. Kerron kuitenkin meidän perheen valinnoista ja kokemuksista.
Jo raskausaikana teimme lastenhoitopoliittista laskentaa ja linjanvetoa. Me haluttiin, että isä on lapsen kanssa kotona enemmän kuin isäkuukauden. Tulorakenteemme oli hyvin perinteinen, joskin keskiluokkainen (äiti n. 2700e/kk, isä n. 4500e/kk). Tämä johti siihen, että isän oli taloudellisinta olla kotona ansiosidonnaisella vanhempainvapaakaudella. 6kk täysimetyksen mahdollistamiseksi päädyimme siihen, että isän osuudeksi tuli reilu 3kk lapsen ollessa n. 7kk-10kk ikäinen. Äiti siis palasi töihin 3kk pätkäksi ja jäi sen jälkeen vielä muutaman kuukauden hoitovapaalle.
Tämä oli erinomainen kompromissi. Vaikka isän jakso oli lyhyt verrattuna äidin 7kk + 8kk jaksoihin, muutti se silti merkittävästi koko perheen dynamiikkaa hyvin pitkäksi aikaa. Isä sai paljon tasa-arvoisemman aseman vauvan huoltajana ja äiti sai kokea, miltä tuntuu olla 10h/pv pois vauvan luota. Isä oppi tekemään lapsenhoidon lisäksi myös kotihommat ihan uudella rutiinitasolla ja äiti ymmärsi, miten väsynyt työssä käyvä vanhempi voi iltaisin olla. Rahaa menetimme muutaman satasen/kk, mutta molemminpuolista ymmärrystä ja perheyksikön sisäistä tasa-arvoa saimme runsain mitoin tilalle.
Kerronpa vielä senkin, että imetys jatkui ongelmitta myös äidin työssäolon aikana. Lapsi tankkasi illalla & aamulla riittävästi ja söi työpäivien aikana vain kiinteitä ruokia. Lapsi kieltäytyi tuttipullosta, nokkamukista, hörppyytyksestä jne. Isä tarjosi aina juomaa, mutta käytännössä lapsi joi vain rintamaitoa. Parissa viikossa maidontuotanto sopeutui uuteen rytmiin, eikä maito enää työpäivän aikana pakkautunut häiritsevästi. Meidän kokemuksemme mukaan myöskään imetyksen jatkaminen ei ole este isän kotikaudelle.
Isoäitivinkkelistä luen tätä postausta kommentteineen.
Lapsenlaps just aloittanut päiväkodissa. Sitä ennen vanhemmat jakoivat hoitojaksoja luovasti.
Aikoinaan itse olin lasten kanssa kotona tooosi pitkään. Silloin isät vain sen pari viikkoa mukana hommassa.
Oma poikani selvästi kasvoi isänä ja ihmisenä olleessaan kotona lapsensa kanssa pyörittämässä arkea.
Tottakai raha on tärkeää, mutta yhteiskunta kuitenkin jakaa kustannuksia perheitten kanssa. Se vaan, että naisen asema edelleen heikompi työmarkkinoilla (ja pitkään lasten kasvettuakin). Lainsäädännöllä ohjataan asioita muutenkin, jäisi kuitenkin vallinamahdollisuuksia. Aina joku häviää joka vaihtoehdossa, mutta noin yleisellä tasolla vanhemmat tasavertaistuisivat uudella jakosysteemillä.
Entäpä sitten se tosiasia, että lapset kasvaa nopeasti. Kiintymyssuhteen luomiseen ei tule kovin monta mahdollisuutta. Pikkulapsivaiheessa se olis luontevinta. Se kantais varmasti läpi elämän, tuli mitä tuli. Ristiriitatilanteissa voisi toimia jonkinlaisena rokotuksena. Saattaisi isät olla sitoutuneempia perhe-elämään, eikä äidit niin riippuvaisia puolisosta. Sitäkin kautta vastuut jakautuis tasaisemmin.
Vielä tässäkin vaiheessa saan nimittäin maksaa taloudellisesti niistä pitkistä vuosista, jotka annoin perheelle ja lapsille. Sitä en kadu, mutta eläketurvani on surkea. Tähän olisi saatava muutos, jotta perheitä edelleen perustettaisiin. Tämä jakaminen pitkällä tähtäyksellä voisi parantaa perheitten keskinäistä hyvinvointia. Kenenkään ei tarvitsisi uhrautua. Yhdessä vietettäisiin taloudellisesti niukemmat ajat ja sitten kukin tahollaan keskittyisi siihen, missä on hyvä.
Hyvä kirjoitus! 🙂 mulle tuli tästä mieleen että jos teidän perheessä työroolit olisivat toisin päin niin sitäkin voisi käyttää perusteluna sille miksi mies ei voi pitää vanhempainvapaata. Eikös se miehen yrittäjyys aika yleinen syy ole? Sinulla olisi vakivirka joka ei katoa vapaiden aikana minnekään, ansiosidonnaiset tuet olisivat parempia ja samalla miehen vapaat sotkisivat hänen työkuvionsa täysin.
Meillä jaettiin vanhempainvapaa, minä lähdin töihin kun lapsi oli 8kk ja mies jäi 4kk:ksi kotiin, sen jälkeen minä olin vielä 5kk hoitovapaalla. Meillä päätös mun töihinpaluusta tehtiin jo ennen lapsen syntymää, onneksi tehtiin sillä oisin saattanut jänistää…tai mieskin 😉 Jälkikäteen päätös oli ihan oikea, miehen ja lapsen suhde kehittyi ihan erilaiseksi kuin mitä se olisi ollut jos mies olisi ollut töissä (miehen kuvailu ajasta kotona, että todella raskasta mutta myös ihan älyttömän palkitsevaa…toi raskaus liittyi osin siihen että laps oppi kävelemään ja seisomaan miehen kotonaolon aikana, joten sitä sai vahtia aika intensiivisesti). Plus mun mielenterveys tarvitsi tuon hengähdyspätkän töissä, aikuisten maailmassa, kun vaativan vauvan kanssa kotona meinasi seinät kaatua päälle.
Meillä lähtökohdat päätökseen oli helpot. Samalla koulutuksella sama palkka, määräaikainen työsuhde, johon tasa-arvon kannustuksessa saa jatkoa perhevapaiden takia poissaolopätkän verran. Lisäksi imetys loppui 4kk iässä, joten ruokkiminenkaan ei ollut 8kk ikäisen kohdalla ongelma. Hoitovapaapätkä tuli mulle taas siksi, että miehen työsuhde oli katkolla lähikuukausina ja mulla pidempi pätkä, muuten ois varmaan koitettu jakaa tuo hoitovapaaosuuskin…
Kelan toiminta on raivostuttavaa. Sama vanhempainvapaan kokonaan myöntäminen tapahtui meilläkin, vaikka haettiin sitä vaan osittain mulle. Korjaus päätökseen syntyi kyllä nopsaan, mutta eipä tuollainen menettely tasa-arvoon kannusta 🙁
Niin joo ja jatkona vielä, että miehen osittainen vastuu lapsen hoidosta jatkui hoitovapaallakin, sillä minä tein osa-aikatyötä ja mies hoiti lasta noin silloin.
Tämä on niin totta! Ennen lapsia paasasin, kuinka vaadin että myös lapsen isä jää kotiin tasaveroisesti hoitamaan jälkikasvuaan. no, toisin kävi, kuten teilläkin, lähinnä omaa laiskuutta ja myös siksi, että vauvamaailmaan two income no kids -tilanteesta laskeutuminen oli aikamoinen shokki. Olin esikoisen kanssa kotona opulta vuoden ja 4 kk. Nyt toisella kierroksella tilanne on kuitenkin toinen, sillä nyt oikeasti halusin, että myös mies on kotona pidemmän aikaa kuin nuo isävapaat. Mies tienaa puolet enemmän kuin minä, mutta silti kotiinjääminen onnistuu (kovan laskemisen ja pohtimisen ja laskemisen ja kelan sivujen kanssa tappelemisen jälkeen): menen takaisin töihin kun tyttäreni on 9 kk eli vanhempainvapaa päättyy, ja mies jää koti-isäksi lapsiemme kanssa syksyyn asti! Olen niin innoissani, että ”pääsen” takaisin duuniin ja samalla myös hieman siitäkin, että näytämme omalla mallillamme ”esimerkkiä” siitä, että kotiin voi jäädä myös suurituloisempi. Se vaatii vaan hieman laskeskelua, ja sietokykyä siihen että tulot ovat pienemmät sen hetken. Itsekin kannatan kaikista eniten tuota 6+6+6 -mallia! On itsestään selvää että myös mies on oikeutettu hoitamaan lapsiaan pidempään kuin muutaman viikon!
Olipa kerrassaan ajatuksia herättävä teksti! Meillä moisten hommien pähkäilyyn on vielä aikaa, kun vauva on kerta vielä mahassa, mutta ehdin silti jo ajatuksen tasolla mennä ihan sekaisin aiheesta.
Meillä kun tilanne on aika päinvastainen. Minä olen töissä ihan hyväpalkkaisella alalla vakipaikassa. Mies taas opiskelee ja opintoja on jäljellä vielä kolme kokonaista vuotta. Mielellään ”antaisin” hänen jäädä kotiin ja uskoisin, että rahallisestikin selviäisimme jos pääsisin vaikka alkuun hommiin takaisin osa-aikaisesti.
Mutta entä ne miehen opinnot? Ja työelämään pääsy? No ne taas pitkittyisi tasan sen kotonaolojakson verran (tai pidempäänkin, jos ei lukujärjestys joustaisi), ja nyt ainakin tuntuu ettemme ehkä olisi siihen valmiita. Tilanne olisi toki toinen jos hän opiskelisi etäopinnot paremmin mahdollistavaa alaa.
Mutta saapi nähdä… uskoisin, että vauvan synnyttyä ja kasvettua ajatukset voivat olla kovinkin paljon toisenlaiset 🙂
Minä olin palaamassa töihin oltuani 1,5 vuotta kotona ja miehen oli tarkoitus jäädä hoitovapaalle. Kävikin niin, että samaan aikaan mies jäi työttömäksi, joten hän haki työttömyssetuuden hoitorahan sijasta ja oli lapsen kanssa kotona. Olisihan sen voinut kikkailla niinkin, että olisi haettu kumpaakin etuutta ja tilastot olisi näyttänyt paremmilta. Haettiin kuitenkin vain sitä työttömyysetuutta, koska tilille tuleva summa olisi ollut kuitenkin sama vaikka paperia olisi saanut täyttää enemmän. Varmasti on useita isämiehiä, jotka hoitavat työttömyysetuudella lapsia kotona äidin ollessa töissä.
Tiina
Minusta on ikävää jos/kun perhevapaista poistuu se perheen oman harkinnan mahdollisuus. Perheet eivätkä elämäntilanteet ole samanlaisia, ja minusta on vähän loukkaavaa, että ulkopuolelta aletaan holhoamaan ja osoittamaan, että antakaas kun me kerrotaan miten teidän tulisi teidän perhe-elämänne järjestää. Jos kuuskuuskuus-malli olisi käytössä nyt, me oltaisiin taloudellisesti aivan uskomattomassa kusessa. Mies on opetusalan pätkätyöläinen oppiaineessa, jossa ei vakivirkoja juuri tunneta. Kaikki pätkät on otettava mitkä saa, kortistolla ei sitä työkokemusta kasaan saa. Minä opiskelen vielä maisteriani kasaan eikä minulla ole siis työpaikkaa mihin mennä saati aikaa sellaista hankkia.
Se perheen oma harkintavara, sitä ei pidä unohtaa. Kaikki elämäntilanteet ei mahdu noihin pakkoraameihin.
Tässä on oikeasti tärkeä ja minullekin ajankohtainen aihe. Tosin täälläkin kävi niin, että vanhempainvapaat menivät meilläkin pelkästään allekirjoittaneelle. Kesän alussa mies jää kuitenkin puoleksi vuodeksi kotiin hoitovapaalle (plus vuosilomalle ja isyyslomalle). Tämä ei ollut taloudellisesti täysin fiksua sillä kyllä meilläkin mies saa jonkin verran parempaa palkkaa. Ajateltiin kuitenkin, että se ei ole ainoa tärkeä asia tässä maailmassa ja pienillä säästöillä ja laskelmilla homma saadaan toimimaan. Kuvio vaatii joustoa myös minulta: toisessa tilanteessa olisin ehkä ollut vielä ainakin kesän kotona mutta ei minulla ole oikeutta kieltää mieheltäni ja lapseltani mahdollisuutta yhteiseen aikaan.
Se, mikä on oikeasti hämmentänyt, on joidenkin asenteet tämän asian suhteen. Minulta on mm. kysytty, että ”oikeastiko sun mies haluaa jäädä kotiin?”. Joo, ihan oikeasti haluaa ja muuten, miksi minulta ei tätä koskaan kysytty? Olen myös huomannut, että työpaikoissa on aika isoja eroja. Mieheni työnantaja on ollut todella kannustava asian suhteen ja siellä moni muukin mies on pitänyt pidempiä vapaita. Tuttavapiirissä on niitäkin työnantajia, joissa tilanne on aika kaukana tästä ja jopa noiden lyhyempiin isyyslomien aikana miesten oletetaan tekevän etätöitä. Siis oikeasti, töitä isyyslomalla. Joo, kai ne asenteetkin muuttuvat pikkuhiljaa kun ihmiset tekevät asioita eri tavalla. Mutta jotenkin epäilen, että ilman yhteiskunnan kannustusta muutokseen voi mennä yllättävän kauan.
Milläköhän lailla tarkalleen ottaen teidän perhe olisi ”taloudellisesti aivan uskomattomassa kusessa” jos nykyisen ”max 10kk, josta 4kk äidille + 6kk kummalle tahansa” -mallin sijaan valtio kustantaisi uskomattoman hyvän setin, eli ”max 18kk, josta 6kk äidille + 6isälle + 6 kummalle tahansa” voimakkaasti tuettua (eli vanhempainraha n.60-70% palkasta) aikaa eli äidillekin tuossa skenaariossa tupsahtaisi halutessaan 12kk, joka on 2kk enemmän kuin nykyinen maksimi. Tämä mallihan ei ota kantaa hoitovapaaseen ja sen jaotteluun ja kestoon vaan nimenomaan vanhempainvapaaseen.
Unohdetaan usein se, että valtion TEHTÄVÄhän on verotuksella ja erilaisilla tuilla nimenomaan OHJATA kansalaisten käyttäytymistä: alkoholivero, tupakkavero, sokerivero, tiettyjen tuotteiden verovapaudet tai alhaisemmat arvonlisäverot, opintotuki jne jne. Esim. tällä 6+6+6 mallillavaltio mahdollistaisi lasten pidemmän kotihoidon, koska katsotaan, että seon YHTEISKUNNALLISESTI HYVÄ ASIA ja se isälle kiintiöity kutonen taas patistaisi äidit (ehkä) töihin, koska sekin on YHTEISKUNNALLISESTI HYVÄ ASIA.
Valinnanvapauttahan kyllä on, mutta ei ole valtion tehtävä kaikkea tätä valinnanvapautta maksaa/tukea.
Milläköhän lailla tarkalleen ottaen teidän perhe olisi ”taloudellisesti aivan uskomattomassa kusessa” jos nykyisen ”max 10kk, josta 4kk äidille + 6kk kummalle tahansa” -mallin sijaan valtio kustantaisi uskomattoman hyvän setin, eli ”max 18kk, josta 6kk äidille + 6isälle + 6 kummalle tahansa” voimakkaasti tuettua (eli vanhempainraha n.60-70% palkasta) aikaa eli äidillekin tuossa skenaariossa tupsahtaisi halutessaan 12kk, joka on 2kk enemmän kuin nykyinen maksimi. Tämä mallihan ei ota kantaa hoitovapaaseen ja sen jaotteluun ja kestoon vaan nimenomaan vanhempainvapaaseen.
Unohdetaan usein se, että valtion TEHTÄVÄhän on verotuksella ja erilaisilla tuilla nimenomaan OHJATA kansalaisten käyttäytymistä: alkoholivero, tupakkavero, sokerivero, tiettyjen tuotteiden verovapaudet tai alhaisemmat arvonlisäverot, opintotuki jne jne. Esim. tällä 6+6+6 mallillavaltio mahdollistaisi lasten pidemmän kotihoidon, koska katsotaan, että seon YHTEISKUNNALLISESTI HYVÄ ASIA ja se isälle kiintiöity kutonen taas patistaisi äidit (ehkä) töihin, koska sekin on YHTEISKUNNALLISESTI HYVÄ ASIA.
Valinnanvapauttahan kyllä on, mutta ei ole valtion tehtävä kaikkea tätä valinnanvapautta maksaa/tukea.
Täältä kuvitusta aiheeseen! 😉
http://www.buzzfeed.com/lynzybilling/this-is-what-it-looks-like-when-men-are-allowed-to-take-60-d#.vw3KWXqoo
Erittäin hyvä kirjoitus! Itselleni tilanne ei ole ajankohtainen, mutta minua hämmästyttää miksi ihmiset eivät ota paremmin selvää, miten puolisoiden kotiin jääminen OIKEASTI vaikuttaa perheen taloustilanteeseen, varsinkin, kun nimenomaan taloudellisilla syillä niin usein perustellaan (yleensä) äidin kotiin jäämistä. Ero bruttopalkoissa saa olla aika iso, että paremmin tienaavan kotiin jäänti hetkauttaa talouden pahasti miinukselle, varsinkin jos kumpikin vanhemmista on kuukausipalkkaisessa vakkarityössä.
Meillä tehtiin näin: äiti kotonakunnes lapsi puolivuotias. Sen jälkeen vanhempainvapaa puoliksi: äiti töissä aamupäivät, isä iltapäivät. Kun vanhempainvapaat loppu, isä kotona n 7 vkoa (isyysvapaita). Lapsi meni päiväkotiin vuoden vanhana ongelmitta. Äidin ollessa töissä lapsi söi kiinteän aterian/aterioita, imetys jatkui vuoden ikään saakka (korvikkeita ei tarjottu).
Minun tuttavapiirissäni on paljon sellaisia, joista vähintään toisella on ollut opinnot vielä kesken lapsen syntyessä. Näissä perheissä myös kaikissa on jossain vaiheessa isäkin ollut kotona lapsen kanssa, joko kokonaan tai osa-aikaisesti. Tuntuu siltä, että työelämään vakaasti juurtunutta isää on vaikeampi houkutella kotimieheksi kuin uraa luovaa äitiä, vaikkei eroa sinänsä tarvitsisi (tai pitäisi?) olla. Hassua sinänsä, että meillä juuri yksityisyrittäjäpuoliso ei uskaltaisi jäädä kotiin, koska töitä ei ole kukaan hänen puolestaan tekemässä. Itse vakipaikkalaisena taas kokisin kotiin joksikin aikaa jäämisen helpoksi. Asia ei ole tosin vielä ajankohtainen, mutta minua usein hämmästyttää, miten paljon tämä valinta tuntuu perheissä olevan rahakysymys. Moni muu asia on kuitenkin elämässä tärkeämpää. Yksi onnellisimpia tuntemiani lapsiperheitä elää köyhyysrajan alapuolella pääkaupunkiseudulla. Ihailen heidän elämänasennettaan (itse en ihan niin zen ole). 😀
6+6+6-malli olisi perheiden kannalta aivan loistava, mutta tulisi valtiolle niin kalliiksi, että en elättele toiveita sen toteutumisesta. Joku saisi ajaa typistetympää versiota, esim. 4+4+4. Tai vaikka 5 (äidille) + 4 (kummalle vaan) + 3 (isälle), jos nykyistä ”äidille varattua” aikaa ei haluttaisi lyhentää.
On kovin helppo kannattaa 6+6+6-mallia, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa se lienee yhteiskunnalle nykytilannetta kalliimpana epätodennäköinen. Toisaalta tilanteet muuttuvat.
Hyvä aihe. Mellekkin ajankohtainen. Meillä minä pidän koko vanhempaan vapaan ja jään näillä näkymin myös hoito vapaalle n vuodeksi. Ja miksikö näin minulla huonompi palkka vuorotyö ym. Miehellä päivävuoro. Ajattelumme että Jämsän olla enempiä pojan kanssa näin. Ja mitä palkkaan tulee minun palkka alle 1500 kk miehellä 2700 kk eli pienipalkkaisia ollaan. Kun on palkka noinkin pieni niin ei tod ole varaa siihen että mies on hoito vapaalla. Eri asia jos toinen tienaisi n4000 niin kuin eräässä kommenteissa. Hyvähän sellaisella rahalla on jäädä kotiin siitä hän jää jo säästöönkin kovasti. Ja vielä 1 syy esikoinen on saanut alkunsa hoidoilla. Syksyllä aloitamme toisen yrityksen.tämä on minulle huomattavasti helpompaa käydä hoitorumba läpi näin. Kuin vuorotöissä ressaantuneena ym.
Meillä on ilmeisesti tosi poikkeuksellinen järjestely. Mä menin töihin lapsen ollessa 5 kk ja mies jäi kotiin. Lähdin vieläpä määräaikaiseen työhön ja otin loparit vanhempainvapaan aikana vakityöstä! Mulle kotona oleminen ei sopinut, aika kävi pitkäksi ja olin aina surkeana vastaanottamassa miestä töihin monen tunnin kellon katsomisen jälkeen. Nyt olen itse tyytyväisenä töissä ja mies nauttii leppoisasta kotona olosta. Tylsää ei ole kuulemma vielä tullut.
Meillä on molemmilla suunnilleen samat tulot, miehellä hieman suurempi palkka. Suunnilleen samana on tulotaso pysynyt koko ajan. Nyt mies jatkaa hoitovapaalla suunnilleen siihen kun lapsi on 1,5 vuotta, sitten mies menee töihin. Hoitovapaan ajan elämme lähinnä mun tuloilla ja säästöillä, elintasosta emme joudu tinkimään.
Eniten itseäni on rassannut järjestelyssämme ulkopuolisten hämmästely ja kummastelu, osittain jopa tosi törkeä kommentointi päin naamaa. Moni on sitä mieltä, että olen huono äiti kun jätän lapseni oman isänsä hoitoon päiviksi. Mies on luonnollisesti saanut pelkkää suitsutusta ulkopuolisilta. 🙂
Mulle meidän ratkaisu ei ole poliittinen kannanotto, se tulee sivussa bonuksena. Tää ratkaisu vain sopii meille parhaiten. Katsellaan mitä tapahtuu kun määräaikaisuuteni loppuu. Jos en saa jatkoa / töitä, jään varmaan kotiin lapsen kanssa kunnes löydän töitä. Jotenkin vaan on lapsellinen usko, että asiat kyllä järjestyy.
Meillä on pistetty vapaat jotakuinkin puoliksi, mutta taloudellisessa mielessä se oli järkevä päätös siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla on parempi palkka. En kyllä suosittele tätä kenellekään, joka sitä ei tosissaan halua. On rankkaa imettää yöt ja käydä töissä päivät.
Meillä mä pidän vapaat ja mies käy töissä, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että mun palkka olisi vain puolet miehen palkasta. 6+6+6 malli meillä tarkoittaisi myös sitä, että mä pitäisin 6+6 ja sitten lapset menisi päiväkotiin, valitettavasti 🙁 (paitsi, jos samaan aikaan parturin kuukausipalkkaa nostettaisiin 1500e–>2000e, mutta siitähän nyt on turha haaveilla).
Huomenta!
Hyvä, mielenkiintoinen ja erittäin ajankohtainen kirjoitus taas sinulta. Innolla luin myös kommentit, koska uteliaana ihmisenä olen kovasti kiinnostunut myös muiden ratkaisuista!
Taustaa sen verran, että meillä on neljä lasta. Esikoisemme ovat tuplat, joden kanssa mies piti vain isyysloman ja tytöt menivät vähän yli vuoden vanhoina tarhaan. Seuraavan lapsen kanssa minä olin kotona siihen asti, kun poika oli n.2,5 vuotta, edelleen mies piti vain isyysloman kolme viikkoa.
Näihin vuosiin on mahtunut sekä minun, että miehen lyhyaikainen työttömyys. Työttömyysajat ja osin myös nuoruuden holtiton rahankäyttö (ei huolta huomisesta!) ovat aiheuttaneet rahallisia paineita aivan näihin päiviin saakka. Maksamme siis edelleen ”turhia” lainoja menneisyyksistämme. Koskaan ei ole onneksi luottotiedot menneet, ruokaa on ollut pöydässä ja katto pään päällä. Selvitty on, vaikka välillä on laskuja maksaessa tuntunut epätoivoiseslta.
Tämän pohjustuksen jälkeen nykytilanteeseen! Viimeinen vauvamme on nyt 1,4kk ja mies on hoitovapaalla. Minä käytin koko vanhempainvapaan ja kaksi kuukautta olin kotihoidontuella. Toinen näistä kuukausista oli samalla kesälomakuukausi, joten se oli rahallisesti hyvä kuukausi.
Tammikuussa mieheni aloitti hoitovapaan, ja on ainakin koko tämän vuoden. Äitiys- ja vanhempainvapaalla sain rahaa laitettua säästöön, joten onneksi on pieni turva olemassa, joskin sitä ei ole vielä ollut pakko käyttää.
Mieheni tulot ovat hieman paremmat kuin minun, mutta vain n. 15000e/vuosi. Mieheni on vuorotyöläinen kaupan alalla, joten työajat ovat erittäin inhottavat! Erityisesti, kun työmatkoihin menee n. kolme tuntia/päivä (autolla menisi n. 40min./pv, mutta autoa meillä ei ole).
Minä olen hoitoalalla päivätöissä, eli tästä jokainen voi laskea, että tulot ei päätä huimaa. Käteen jäävä osuus on n. 1700 euroa/ kk, josta maksan sitten asumisemme 1400e/kk. Lapsilisät ovat 490e/kk ja miehen kotihoidontuki käteen n. 590e/kk. Rahaa ei siis juurikaan ole, mutta kaikkeen tarpeelliseen on riitänyt. Myös näistä kääpiötuloistamme olemme saaneet kaikki maksettua ajoissa ja osa veloistamme loppuu nyt keväällä!!
Miehen hoitovapaa on antanut meille mahdollisuuden viettää enemmän aikaa yhdessä! Viikonloput tuntuvat nyt viikonlopuilta, kun mies ei ole joka lauantai töissä (joskus myös sunnuntaisin). Iltaisin voimme syödä koko perhe yhdessä ja nauttia toistemme seurasta.
Ekaluokkalaisemme on saanut paljon rohkeutta lisää isän ollessa kotona (äiti ei ole liikaa paapomassa). Mieheni nauttii ulkoilusta ja puistoilusta poikien kanssa paljon enemmän kuin minä.
Olen saanut pidettyä suuni kiinni, enkä ole ohjeistanut miestäni vauvan hoitoon tai kotiin liittyvissä asioissa. Olen vain sanonut, että luokaa omat rutiininne. Mieheni on aina ollut lastenhoidossa 100%:sesti mukana, mutta kyllähän hän on uuden näkökulman myös tähän hommaan saanut!
Nyt olemme alkaneet jo miettiä, että mitäs ensi vuonna? Jatkaako mies vielä kotona? Vai minä? Vai meneekö vauva jo tarhaan? Minulla ei todellakaan ole ikävä sitä rumbaa, kun töistä pitää tulla tukkaputkella hakemaan lasta hoidosta…
Kaikista mieluiten olisimme molemmat kotona, mutta tämä ei ilman lottovoittoa onnistu!
Summa summarum: meillä toimii isän hoitovapaa, rahat riittää, kun on pakko ja kaikki nauttivat enemmän! Kaikille kokeilemisen arvoinen juttu!
T:Kirsi
P.s. Kelaa on minun vielä kehuttava, kun niin paljon sitä parjataan! Netissä hakemusten teko ja liitteiden lähettäminen on varsin kätevää. Päätökset ovat tuleet nopeasti ja sieltä on aina otettu yhteyttä, jos jossain asiassa on ollut epäselvyyttä (esim. miehen provikka-palkan vaikutus…)
Hyvät pointit anonyymi2:lta! Se tässä tuntuu 6+6+6 -mallin vastustajilta unohtuvan, että kukaan ei pakota isiä kotiin JA että kokonaispotti parempaa ansiosidonnaista vapaata kotona pitenisi joka tapauksessa – käyttäisi isä omaa puolivuotistaan tai ei. Eli myös alkuperäinen anonyymi maisteriopiskelijankin perhe saisi paremmin ja pidempään tukia, vaikkei isä voisi hankalan pätkätyötilanteensa takia omaa kiintiötään hyödyntääkään.
Eihän hoitovapaaseen olla tässä koskemassa. 6+6+6 -malli ei poistaisi oikeuttasi olla kotona lapsen kanssa hänen 3-vuotiaaksi asti. Tosin en ole varma, poistaisiko uusi malli kotihoidontuen. Mutta tuo tukihan on joka tapauksessa niin pieni, että eipä sillä paljoa hurrata. Lisäksi, onneksi maailma ei ole mustavalkoinen: Kuvittelisin ammattisi perusteella, että voisit ottaa pienen määrän (vaikka sitten tuon kotihoidon tuen verran kuukaudessa) asiakkaita vastaan sellaisiin aikoihin, että lapset olisivat isän kanssa kotona. Ei 6+6+6 -malli ole pakottamassa lapsia ”liian aikaisin” päivähoidon pariin, vaan pikemminkin takaa isomman ansiosidonnaisen tuen 2-3kk pidemmäksi ajaksi, vaikka perhe voisi hyödyntää vain 6+6 kuukaudet. Niistä kun vielä pistäisi edes satasen-pari kuussa säästöön (tai peräti kokonaan noiden 2-3 lisäkuukaudet tuet), niin melkein saisi puolet tulevasta hoitovapaan kotihoidontuesta jo sinällään talteen käytettäväksi hoitovapaan aikana.
VAU, miten kannustava esimerkki!!! Tämän vertailussa kyllä kalpenee täälläkin väläytellyt esimerkit, joissa nainen tienaa vaikkapa 2000€/kk ja mies 4000€/kk, eikä sen vuoksi ole ”taloudellisesti järkevää” isän jäädä kotiin. Tämä korostaa myös asian arvopuolta: Kumpi on kullekin perheelle arvokkaampaa, isän aika kotona lasten kanssa vai lapsia edeltävän tulotason (ja materiaalihankitojen, lomamatkojen, ym) säilyttäminen.
KIITOS Kirsille mahtavasta ja inspiroivasta esimerkistä!! 🙂
Kiva että otit tämän aiheen esiin, tästä ei koskaan puhuta liikaa ja on mielenkiintoista lukea perheiden erilaisista tilanteista ja ratkaisuista! Itse olisin toivonut että olisimme voineet kantaa kortemme kekoon sen puolesta, että miehetkin jäisivät useammin kotiin, mutta meillä miehen terveysongelmat ratkaisivat asian: mies jaksaa joten kuten käydä (toimisto)töissä mutta jokapäiväisen lapsenhoidon hän olisi kokenut riian raskaaksi. Raha ei siis ratkaissut, ja meillä suurituloisempi eli minä jäin lapsen kanssa kotiin. Lapsi on menossa syksyllä päiväkotiin (1,5-vuotiaana), aluksi kolmena päivänä viikossa, ja minä jatkan osittaisella hoitovapaalla. Olemme olleet tyytyväisiä järjestelyyn ja uskon että myös syksyn työ- ja hoitojärjestely on meille juuri oikea ratkaisu.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Idea kiva joo..mutta tienaan 3000 euroa vähemmän kuukaudessa kuin mieheni. Kummallakin virka aika työ. Nämä ovat niin perhekohtaisia että suosin kyllä perheen vapaavaltsemis oikeutta. Tuloillani maksetaan asuntolainan lyhennys..entä vastike sähkö auto vakuutukset ruoka eläminen. En haluaisi 6+6 jälkeen laittaa lasta hoitoon. Työmatkani on suuntaansa 63 kilometria bussilla..miehellä 100 km autolla..tulee pitkät hoitopäivät pienelle.
No täällä yksi kokemus vanhempainvapaan jaosta!
Mieheni jäi vanhempainvapaalle tyttömme ollessa 6 kk, ja minä menin töihin (päivähoitoala, niin löytyy paljon sijaisuuksia mistä valita). Pian tyttömme on 10 kk, ja mieheni palaa töihin, ja minä kotiin. Miehelle tulee siis koti-isyyttä tästä nelisen kuukautta.
Meille tämä on ollut rahan puolesta paras ratkaisu, sillä mieheni (IT-alalla) oli oikeutettu samoihin etuihin kuin samassa firmassa äitiyslomalle jääneet naistyöntekijät, eli palkalliseen vanhempainvapaaseen (ja miehen bruttopalkka on ainakin tonnin omaani parempi). Mieskin on ottanut paremmin osaa kodinhoitoon, nyt kun on itse 'pyörittänyt arkea' arkipäivät. Ainut miinus tässä järjestelyssä on ollut se, että imetys loppui aiottua aikaisemmin (noin kuukausi töihin menoni jälkeen, mutta toisaalta se on helpottanut muuta arkea kun en ole enää fyysisesti sidottu vauvaan) ja kokopäiväisesti työtätekevänä on välillä tuntunut raskaalta mennä töihin hoitamaan ja kasvattamaan muiden lapsia, kun on ollut se omakin kotona odottamassa…
Myös silloin kun tyttömme syntyi, niin mieheni jäi heti reilu 2 kk:n kesälomalle (sisältäen kolmen viikon isyysloman), joten olemme alusta asti olleet tasa-arvoisia kasvattajia. Tähän asti olemme olleet siis yhtä kauan kotiäitinä ja -isänä, alussa samaan aikaan sen pari kuukautta (minä äitiyslomalla, mies kesälomalla), sitten minä lähes 4 kk (vanhempainvapaalla), ja mieheni 4 kk (vanhempainvapaalla plus isäkuukaudella). Nyt kun jään uudestaan 'kotiäidiksi' aioin olla kotona ainakin jouluun (eli tyttömme 1,5v), tai mahdollisuuksien (rahatilanteeni) mukaan kesään (tyttömme 2v) asti.
Toivotan kaikille rohekutta näiden asioiden suunnittelussa! 😉 Kannattaa kokeilla, jos työtilanteet sen vain sallivat.
Tässä ajatuksia isien kertomana Ruotsin -maalta. http://www.buzzfeed.com/lynzybilling/this-is-what-it-looks-like-when-men-are-allowed-to-take-60-d?utm_term=.sxO2Na8lA#.llQ6JDvNN
Entä jos miehellä on hyväpalkkainen vakituinen työ ja äiti on vasta lasten sopivasti kasvettua, pyrkimässä opiskelemaan? Kun kyseessä on sen verran vaikea ala, että lasten kanssa lukeminen ei riitä sisäänpääsyyn. Kuinka siis kävisi jos mieheni joutuisi jäämään 6kk ajaksi kotiin, millä me pärjäisimme? Mieheni tykkää lasten kanssa olosta, mutta myös töistään. Mikä idea siinä olisi että mies tiputettaisiin kotiin ja minut työttömäksi?
Eihän kukaan pakota miestä jäämään kotiin 6kk, vaan antaa siihen vain mahdollisuuden. Kotihoidontukihan on edelleen olemassa.
Ei kotihoidontulea ok tarkoitus poistaa. Saahan äiti nykyäänkin kotihoidontukea, jos isä jättää isäkuukautensa pitämättä.
No sitten et laita, vaan pysyt kotona ja nostat kotihoidontukea. Miksi tämä on näin vaikea asia tajuta?
Nykyää äidille varattua aikaa on kolmisen kuukautta
Mies jäi kotiin äitysrahakauden jälkeen. Rintamaidon lypsin päiväruuaksi pienelle. Työelämän epätasa-arvo jatkuu niin kauan, kun äidit jäävät kolmeksi vuodeksi kotiin. Ei välttämättä tarvitse palata töihin lapsen ollessa kolme kuukautta, mutta kolme vuotta on liikaa kannettavaksi meille muille, jotka haluavat edetä.
Mikäli pienyrittäjällä, oli sitten isä tai äiti, on esimerkiksi vaatekauppa tai vaikka sitten metsäkoneyritys ja puolen miljoonan velka, tuskin on kotiin jääminen ihan vaan järjestelykysymys.
Siitä voi hyvinki johtua nuo pienet tilasto prosentit, meillä nimittäin täsmälleen sama tilanne kun Tiinalla 🙂 Mies ollut vuoden kotona lapsen kanssa ja nyt menee 2,5 v päiväkotiin ja mies töihin.
Nathalie
Eikö se ole pakotettua? Jos nämä on jaettava 6+6+6 niin eikö se tarkoita että saisin silloin olla lasteni kanssa vain niin kauan ennen kuin nuorin on vuoden? (tähän jaottelumalliin en siis itse ole kovin perehtynyt).
En tiedä miksen saanut koko kommenttiani tuohon kirjoitetuksi. Mutta siis meistä 1v on aivan liian pieni menemään päiväkotiin (huom en sano että ei muilla toimisi, varmasti toimiva ratkaisu monen mielestä, mutta ei meidän enkä meille)
Taaskaan ei suostunut lähtemään kommentti kokonaisena.. Mutta siis jos tästä lähtien naiselle maksettaisiin rahaa vain 12kk ajalta ja se loppuisi siihen, niin silloinhan meidän tilanteessa miehen olisi pakko jäädä kotiin ja minun etsittävä jotakin pee-työtä ja lykätä opiskelusuunnitelmat kauemmaksi ja silti kärsisimme vajetta. Eikö nytkin miehellä ole oikeus jäädä kotiin, miksi se täytyy pakottaa tapahtumaan? Ymmärrän että olisi hienoa jos naisetkin pysyisivät tämän kautta työelämässä, mutta kun niitä poikkeustilanteitakin löytyy. Meidän taloudellinen elämä muuttuisi todella kurjaksi jos mies jäisi kotiin tai minä jäisin kotiin ilman kotihoidontukea. Eikä se ole minusta oikein, että vain osa tulisi tästä kärsimään.
Riitta painotti hyvin.
Yhteiskunta ei tosiaan pakota ketään kotiin tai töihin. Tuet ohjaavat valintoja mutta voi lapsen kanssa jäädä kotiin vaikkei tukia (niin paljon) saisikaan.
-Kaislakerttu
Olen kokopäiväinen opiskelija ja miehelläni on vakituinen työ. Miehelläni on siis meidän perheen suurimmat tulot ja ensin ajattelimme ettei me voida taloudellisen tilanteemme vuoksi lainkaan puolittaa vapaita. Mieheni kuitenkin halusi kovasti jäädä kotiin ja nopean laskutoimituksen tehtyämme päätimme jakaa vanhempainvapaan puoleksi. Säästöillä ja menojen supistamisella se onnistui. Olemme olleet ratkaisuun todella tyytyväisiä. Minä pystyin jatkamaan nopeammin opiskeluita ja mieheni sai olla kotona vauvan kanssa. Ratkaisu on ollut meidän perheelle hyvä, mutta ei toki toimi kaikilla. Tiedän monia miehiä, jotka eivät edes haluaisi jäädä kotiin hoitamaan lastaan. Minusta jokaisen perheen täytyy ratkaista asia niin kuin parhaaksi näkee. Mutta meidän perheen tapaus todistaa ettei naisen pienituloisuus ole este!
Vanhempainvapaa on eri asia kuin hoitovapaa. Ansiosidonnainen vanhempainpäiväraha on eri asia kuin kotihoidontuki. Tuolla tekstissä on tuo linkki, josta voi paremmin käydä tutustumassa 6+6+6-malliin, joka tarkoittaa siis vanhempainvapaata ja ansisidonnaista vanhempainpäivärahaa, ei hoitovapaata ja kotihoidontukea. Suosittelen lämpimästi perehtymään siihen.
olen samaa mieltä, että usein taloudellinen syy ei ole sen kummemmin mietitty. Meilläkin miehen kannattaisi olla vanhempainvapaalla ja minun hoitovapaalla, koska vanhempainvapaa on ansiosidonnaista. Mutta, miten hoituu imetys? mä oon imettänyt kaikki lapset täysimetyksellä puolen vuodenikään ja vuoteen asti äidinmaito on ollut pääsääntöinen neste skidille. Mä en jaksa mitään pumppausoperaatioita tms. eikä mun duunissa ole mahdollista hilpasta himaan imettämään.
Tasa-arvoa olisi, että parsikunnan tulot laskettaisiin yhteen, jaettaisiin kahdella ja siitä laskettaisiin vanhempainraha. Tällöin raha ei ohjaisi valintoja eikä myöskään olisi pakko. Meillä sama tilanne, että esikoisen kanssa mies oli hetken kotona ja ei pystynyt:).
Itse olin kotona ekat 1½ vuotta ja mies jälkimmäisen 1½ vuoden jakson. Toimi hyvin meillä, eikä luonnollisesti vaikuttanut imetykseen. Sama surkea palkka kummallakin, joten sitä tulojen puolittumishaastetta meillä ei ollut. Mulla vaan ei ollut duunia mihin palata, joten uskon varassa joutui mies hakemaan hoitovapaata. Tuttavaperheessäni kävi niin, että perheen äiti olisi saanut muutaman kk työpätkän ja mies yritti hakea tuolle ajalle hoitovapaata. Työnantaja kuitenkin ilmoitti että siinä tapauksessa pitkä sijaisuus jäisi kokonaan saamatta. Kaikilla ei ole kovin onnekas tilanne työmarkkinoillakaan.
Mua kyllä aina jaksaa hämmästyttää tämä seikka, että jakamismallia kannattavat eivät itse ole perhevapaitaan jakaneet. Eli kumpuaako tämä ulkopuolisen pakotteen toivominen oman toiminnan ja arvomaailman välisestä ristiriidasta? Se, mikä itselle tuntuu jollain tavalla liian haasteelliselta, voikin olla toiselle todellinen taakka. Vaikka on itse onnekas siinä mielessä että omaa toimivan parisuhteen ja omilla lapsilla on hoivaava, osallistuva isä, ei koskaan saisi sokaista kuvittelemaan, että kaikki muutkin ovat yhtä onnekkaassa asemassa.
Kiitos, nyt luinkin läpi. 🙂 Kipeänä ajatus ei vaan kunnolla luista. Siis vanhempainvapaa pitenee 18kk pituiseksi ja sen jälkeen saisi kotihoidontuella olla siihen normaaliin kolmeen vuoteen asti olla kotona? Ja tuosta osasta miehen on ainakin 6kk oltava kotona, oliko se näin? Ja kun mies on 6kk vanhempainvapaalla niin missä silloin äiti olisi?
6+6+6-malli on hyvä myös sellaisille, jotka ovat sattuneet hankkimaan lapsensa idiootin kanssa. Ja oli miten oli, yhteiskunnan pitää ajatella laajempaa kokonaisuutta, vaikka joku nyt olisi mennyt lisääntymään isäksi / ädiksi kelpaamattoman kanssa. Jos taas kyseessä on yksinhuoltaja, hän voi pitää koko 18 kuukauden vapaan. Suosittelen tutustumaan tuohon linkkaamaani julkaisuun 6+6+6-mallista.
Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani tekstin 6+6+6-mallista. Sieltä löytyy mielestäni ratkaisu imetykseenkin. Vanhempainvapaan kuin voi käyttää pätkissä aina siihen asti, kun lapsi täyttää 3 vuotta.
Tuota tulojen laskemista yhteen en ymmärrä tasa-arvoa edistävänä, vaikka ideaa siinäkin on. Yksinään en sen uskoisi kuitenkaan vaikuttavan tilanteeseen mitenkään. Tutkimusten mukaan kun vain korvamerkityt vapaat saavat isät pitämään ne vapaat. Eikä näin ole vain Suomessa. Islannissa ja Norjassa miesten vanhempainvapaan käyttö nousi parista prosentista noin 80 prosenttiin isistä isäkiintiön myötä vuosituhannen vaihteessa. Isille nimenomaan omistettu vapaajakso saa isät miettimään sitä, että kysymys on juuri heidän ratkaisustaan.
Kyllä, siinä vanhempainvapaa pitenisi 18 kuukauteen asti. Kotihoidontukimahdollisuus säilyisi. Kun mies on vanhempainvapaalla, paikkoja vaihdetaan. Eli äiti on silloin töissä tai mahdollisesti työtön työnhakija. Kuten siinä linkkaamassani tekstissä sanotaan, miehen ei ole pakko olla kotona tuota 6 kuukautta.
Esim:
”Perheet todennäköisesti toteuttaisivat 6+6+6 -mallia eri tavoin. Missään
vaihtoehdossa lapsi, äiti tai isä ei häviä verrattuna nykytilanteeseen:
• Äiti ja isä jakavat vapaan tasan eli molemmat ovat vapaalla 9 kuukautta.
Äidin vapaan kesto on koko lailla sama kuin jos äiti pitää
nykyjärjestelmässä koko vanhempainvapaan, ja pidempi kuin nykyisin
vanhempainvapaata jakavissa perheissä. Isän vapaa on 7,5 kuukautta
pidempi kuin nykyinen isäkuukausi ja selvästi pidempi kuin
nykyinen tasan jaettu vanhempainvapaa.
• Äiti pitää sekä oman jaksonsa että jaettavan jakson ja isä oman jaksonsa
tai osan siitä. Äidin vapaa on 3 ja isän 4 kuukautta pidempi
kuin nykyisin.
• Äiti pitää vapaista valtaosan ja isä 1,5 kuukautta. Äidin vapaa on 3
kuukautta pidempi kuin nykyisin ja isällä sama kuin nykyisin yleisin
vapaan kesto. Isä menettää 4,5 kuukautta.
Lapsi on kaikissa toteutumisvaihtoehdoissa kotihoidossa vähintään
vuoden ikäiseksi, eli 2 kuukautta kauemmin kuin nykyisen vanhempainvapaan
puitteissa.
Vanhempainvapaan pidentäminen kohentaisi useimpien lapsiperheiden
toimeentuloa, koska vanhemmat saisivat ansiosidonnaista vanhempainpäivärahaa
huomattavasti pidempään kuin nykyisin.”
Tämä kuvasarja on mahtava!
Kuten linkkaamassani tekstissä 6+6+6-mallista sanotaan: ”Vanhemmille nimetyissä vapaakiintiöissä ei ole kysymys pakosta, vaan mahdollisuudesta. Isät voivat 6+6+6 -mallissakin valita vain lyhyemmän
vanhempainvapaakauden tai pelkän isyysvapaan pitämisen.Tällaisesta valinnasta ei isää rankaista. Asenneilmapiirikään ei kovin nopeasti muuttune siihen suuntaan, että alle kuuden kuukauden vanhempainvapaita pitävät miehet tuomittaisiin huonoiksi isiksi. 6+6+6 -mallin missään vaihtoehdossa lapsi, äiti tai isä ei häviä verrattuna nykytilanteeseen.
Kiintiöitä on vastustettu silläkin perusteella, että ”perheiden tulee saada vapaasti valita” kuka vapaita käyttää. Perhe ei kuitenkaan ole yksi toimija, vaan siellä on useampia osapuolia. Käytännössä ”vapaa
valinta” on sidoksissa sukupuolten välisen työnjaon pitkään historiaan, joka ylläpitää vanhempainvapaan tulkitsemista äidille kuuluvaksi. Keskustelu vanhempainvapaiden jakamisesta on perheissä viime vuosina
vähentynyt – monissa perheissä vapaa on ikään kuin itsestään selvästi äidin vapaa. Kiintiöillä yhteiskunta antaa tukensa sille, että vanhemmuus on sekä äitien että isien asia. Lakisääteisten kiintiöiden tukemana miehen olisi nykyistä helpompi ottaa vapaalle jääminen puheeksi työpaikallaan. Näin työpaikoilla alkaisi näkyä, että myös miehet ovat vanhempia. Vähitellen miesten työpaikoilla vapaajärjestelyt tulisivat yhtä tarpeellisiksi kuin ne naisten työpaikoilla jo ovat. Kun vapaan pitäminen alkaa olla riippumatonta vanhemman sukupuolesta, äitien syrjintä työmarkkinoilla vanhemmuuden vuoksi alkaa hälventyä.”
Ei ole tarkoitus poistaa kotihoidontukea. Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani tekstin 6+6+6-mallista. Kannattaa myös iskeä laskuriin tulot. Vanhempainpäivärahahan on ansiosidonnaista, joten mies saisi paljon parempaa tukea. Tokalta anonyymilta on myös hyvä idea, että parturi voisi ottaa vanhempainvapaalla sunnuntaisin asiakkaita mahdollisuuksien mukaan esim kotonaan, sillä sunnuntaisin työskentely ei vaikuta etuuteen. Ja hoitovapaallahan taas saa duunia painaa ihan niin paljon kuin lystää.
Joo, halvemmaksi se ei suoraan tule. Mutta tässä suora lainaus tuosta linkkaamastani 6+6+6-tekstistä: ”Tulevaisuudessa tarvitaan enemmän ihmisiä maksamaan veroja pidemmän ajan, jotta palvelut ja etuudet voidaan turvata. Pitkän tähtäimen työvoimakehityksen kannalta on ajateltava myös syntyvyyttä. Kansainvälisten vertailujen mukaan hyvä perhepolitiikka tukee sekä syntyvyyttä että työhön osallistumista. Äitien epävakaa asema työmarkkinoilla myöhentää lastenhankintaa ja saattaa alentaa perheen lapsilukua. Kun isien vanhempainvapaan käyttö lisääntyy, äitien asema työmarkkinoilla paranee, mikä rohkaisee lasten hankintaa.
On arveltu, että 6+6+6 -malli pidentäisi äitien perhevapaita. Todennäköisesti malli päinvastoin johtaisi kotihoidon tuen käytön vähenemiseen, kun lapsi voitaisiin hoitaa kotona 1,5-vuotiaaksi jo vanhempainvapaalla ansiosidonnaisen päivärahan turvin. Ja jos isät alkavat käyttää enemmän vanhempainvapaata, äidit palaavat työhön nykyistä aikaisemmin. Pienten lasten äitien työllisyysaste siis todennäköisesti nousisi, äideille karttuisi työ- ja eläketuloja ja yhteiskunnalle verotuloja. Odotettavissa on myös säästöjä kotihoidon tuessa. Vanhempainvapaan uudistaminen 6+6+6 -mallin pohjalta nostaa alustavien laskelmien mukaan vanhempainvapaista aiheutuvia kustannuksia nykytasosta noin 1,5-kertaisiksi olettaen, että isät käyttävät vapaata yhtä aktiivisesti kuin muissa pohjoismaissa (noin 30 prosenttia vanhempainrahapäivistä) ja vanhempainpäivärahan korvaustaso nostetaan nykyisestä 70–75 prosentista 80 prosenttiin ansiotuloista.
Vanhempainvapaan pidentämisessä on kysymys prioriteeteista. Lapsille ja perheille suunnattujen menojen osuus sosiaalimenoista alentui kahdella prosenttiyksiköllä vuodesta 1995 vuoteen 2006 ja on sen jälkeen pysytellyt samalla 11 prosentin tasolla. Niiden osuus bruttokansantuotteesta alentui samana aikana runsaalla prosenttiyksiköllä neljästä kolmeen prosenttiin. Tähän nähden vanhempainvapaan uudistaminen 6+6+6 -mallin pohjalta on kohtuullinen investointi lasten hyvinvoinnin ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseen – suomalaisen perhepolitiikan perustavoitteisiin.”
Tuossa alla on linkkaamastani tekstistä tutkijoiden ajatuksia siitä, onko yhteiskunnalla tähän varaa.
Tuo on mahtava kuvasarja. Ja kantsii lukea myös isien ajatukset aiheesta 🙂
Suosittelen ensimmäistä anonyymia lukemaan tuon linkkaamani tekstin 6+6+6-mallista, se saattaisi valaista asiaa vielä lisää. Sillä kuten tuossa jo muut kommentoijat kertoivatkin, että on yhteiskunnan tehtävä ohjailla tuilla ja verotuksilla kansalaisten käytöstä, mutta kukaan ei edelleenkään pakota perheitä mihinkään. 6+6+6-mallissa ei häviäisi ainutkaan perhe tai perheenjäsen mitään nykyiseen verrattuna.
Nämä tekstissä mainitsemani prosenttiosuudet koskevat siis vanhempainvapaata, eivät hoitovapaata. Mutta varmasti moni on juurikin työttömyysturvalla kotona sitten ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden jälkeen. Itsellenikään ei olisi ”duuni eikä mikään” olla omalla alallani työttömänä (paitsi kun olen yrittäjä, niin on, oli tulos sitten tappiolla tai ei).
Kiitos Merja ihan hurjasti ajatuksia herättäneestä kommentista! Mahtavaa saada tähän ajatuksia ja kokemuksia myös sellaisilta äideiltä, joilla nämä ajat ovat jo takanapäin. Kiitos!
Suosittelen lukemaan tuon linkkaamani tekstin 6+6+6-mallista. Sieltä selviää moni asia, joka tuntuu olevan epäselvää. Esimerkiksi se, että nuo ansiosinonnaiset vanhempainrahakaudet voi käyttää pätkissä aina siihen asti, kunnes lapsi on 3-vuotias. Ja että kotihoidontukea ei olla poistamassa, mutta että todennäköisesti perheet käyttäisivät sitä entistä vähemmän, koska tarvetta ei olisi. Samaten sieltä käy hyvin ilmi, että ainutkaan perhe tai perheenjäsen ei tulisi kärsimään 6+6+6-mallista nykytilanteeseen verrattuna.
Änin kommenttiin lisään vielä lukuja, jotka olen poiminut juurikin siitä linkkaamastani tekstistä: ”Tutkimus osoittaa isien käyttävän pääasiassa niitä vapaita, jotka on nimetty isille. Islannissa ja Norjassa miesten vanhempainvapaan käyttö nousi parista prosentista noin 80 prosenttiin isistä isäkiintiön myötä vuosituhannen vaihteessa. Isille nimenomaan omistettu vapaajakso saa isät miettimään sitä, että kysymys on juuri heidän ratkaisustaan.”
Parista prosentista 80 prosenttiin!
Ei kajottaisi hoitovapaaseen, mutta kuten linkkaamasti tekstissä voi lukea, tutkijat arvelisivat sen käytön vähenevän, koska tarvetta ei uuden mallin mukaan enää olisi. Kannattaa siis käydä lukemassa tuo linkkaamani teksti. Sieltä selviää monta epäselvää asiaa, kuten esimerkiksi se, että noita ansiosidonnaisia vanhempainpäivärahakausia voisi käyttää pätkissä aina siihen asti, kunnes lapsi täyttäisi 3 vuotta.
Mäkin olen yhdestä tilanteesta kuullut, jossa Kelassa ei oltu sitten millään tajuttu, että isä pitää osan vanhempainvapaasta, ”koska sehän kuuluu äidille”. Itse olen kyllä saanut Kelasta aina hyvää palvelua. Samaten kaikki päätöset tulevat mielestäni aina tosi nopeasti.
Me ei jaettu vanhempainvapaata, sillä oma määräaikainen työsopimukseni päättyi pian lapsen syntymän jälkeen ja jäin työttömäksi. Tai työtön en ollut, siitä piti lapsi ja hänen hoitaminen huolen. Etsin koko ajan töitä ja selvää oli, että jos töitä saan, mies jää kotiin. Löysin lopulta työpaikan kun lapsi oli 1,5 vuotias. Tuolloin mies jäi kotiin ja oli kotona kaikkineen n. 10 kk. Tämän vuoden alusta mies palasi omaan työhönsä ja lapsi siirtyi kotihoidosta päiväkotiin. Jos (lue kun) lapsi sairastuu, niin useimmiten mies jää hoitamaan. Itse olen nyt tehnyt pari kuukautta osittaista työaikaa ja Kela maksaa minulle joustavaa hoitorahaa. Aivan loistava ratkaisu meille!
Meidän kohdalla miehen jääminen kotiin hoitovapaalle oli ihan loistava ratkaisu! Oman päivätyön lisäksi mies on maanviljelijä ja hoitovapaalla ollessaan hän sai tehtyä maanviljelyyn liittyvät työt useimmiten päiväuniaikaan tai yhdessä lapsen kanssa. Nyt kun hän on palannut töihin, kaikki maanviljelyn liittyvät asiat on tehtävä iltaisin tai viikonloppuisin mikä on pois perheen yhteisestä ajasta.
Itseäni on mietityttänyt tuossa 6+6+6 mallissa se, että miten tilanne hoituu, jos toinen vanhemmista on työttömänä. Muuten olen täysin tuon mallin kannalla!
Hei, olen ollut töissä siitä lähtien kun vanhempainvapaa loppui, eli lapseni oli 9kk kun aloitin työt, olen nyt lopettelemassa 1,5 – vuotiaan imetystä, ja käyn edelleen töissä.
En usko että alle 6kk kanssa olisi työssäkäynti ja imetys onnistunut, mutta yli 9 kk kanssa onnistui mainiosti yhdistää vuorotyö ja imetys kotipaikkakunnalla 🙂
Me jaettiin vanhempainvapaat siten, että mies otti 6 kk ja mä 3 kk. Sama juttu nyt seuraavalla kerralla. Me päädyttiin tällaiseen jakoon siksi, että mä pystyn tekemään töitä myös kotoa käsin, mies ei. Vaikka mä olisin vanhempainvapaalla vain sen 3 kk (Islannissa siis 3+3+3-malli), pystyn silti esim. jatkamaan imetystä kolmen ekan kuukauden jälkeen, kävelemällä toimistohuoneesta olkkariin.
Se että puoliso sattuu esim. sairastumaan odotusaikana ei tee hänestä idioottia tai vanhemmaksi kelpaamatonta. Edelleen toivon ettei kenenkään oma hyvä tilanne sokaisisi ja tekisi vähemmän onnekkaiden tilannetta näkymättömäksi. Olen aiemmin tutustunut kyseiseen malliin, kiitos vain. On totta että vanhempainpäivärahakausi jatkuisi äidilläkin pidempään, mutta hänen lapsensa saisi ymmärtääkseni olla kotihoidossa puoli vuotta vähemmän kuin lapsi jonka isä pystyy ja haluaa ottaa hoitovastuun. Ja lapset olisivat tässä mielessä eriarvoisessa asemassa, joskin onneksi ei kovin merkittävästi. Minimiäippäraha oli vielä joitain vuosia sitten pienempi kuin kotihoidon tuki lisineen ja siinä tapauksessa vanhempainrahakauden pidentäminen olisi ollut huono uutinen pienituloisille. Nykyään se on ilmeisesti nostettu samalle tasolle, mutta kuntalisä huomioituna vanhempainpäiväraha saattaa olla pienempi kuin kotihoidon tuen kokonaisuus joillain paikkakunnilla.
Kirjoitit toimivasta parisuhteesta, mikä sai ajattelemaan, että tarkoitit perheitä, joissa syy miehen osallistumattomuuteen on ihan jossain muualla kuin esimerkiksi sairastumisessa.
Yksinhuoltajat saisivat käyttää 6+6+6-mallissa koko 18 kuukauden ansiosidonnaisen vapaan. Hoitovapaaseen ei 6+6+6-mallissa oltaisi puuttumassa, joten lapsi voisi olla joka tapauksessa valtion tukemana kotona kolmevuotiaaksi asti. THL:n mukaan lapset menevät hoitoon kuitenkin yleensä 1,5-2-vuoden ikäisenä, joten toki tarve käyttää hoitovapaata todennäköisesti vähenisi.
Sitä en tiedä, miten malli toimisi vakavasti sairastuneiden ja täten lapsensa huoltajuuteen kykenemättömien vanhempien kanssa. Laskettaisiinko se yksinhuoltajuudeksi, vaikka huoltajian olisikin kaksi? Miten nykyisessä mallissa toimitaan? Jos isä on kykenemätön pitämään 9 viikon korvamerkittyä vapaataan, saako äiti sen pitää? Luulisin, että tämä sama käytäntö siirrettäisiin myös 6+6+6-malliin.
Nykyiset vanhenpainpäivärahasummat yms. näkee näppärästi tältä Kelan sivulta.
Uskaltakaa, pliis! Ja puhukaa siitä enemmän! Olisin lapsettomana (naisena) kiitollinen teidänkin panostuksesta tasa-arvon eteen!
Oletko lukenut tämän? Ruotsalaisista isistä vanhempainvapaalla.
http://www.buzzfeed.com/lynzybilling/this-is-what-it-looks-like-when-men-are-allowed-to-take-60-d#.sljg7oAzb
Jotenkin niin hämmentävää, että mitään asioita ei ikinä saisi muuttaa. Vaikka muutos olisi faktana vallitsevaa tilannetta parempi,(kuten yleensä on tapana, muuttaa asioita parempaan) uskomukset ja ennakkoluulot painavat niin paljon, että uutta asiaa on vastustettava. Ihminen on sitten ihmeellinen. 🙂
Mutta muuten, kiitos hyvästä aiheesta ja hyvistä kommenteista!
Itselläni kävi perinteisesti esikoisen kohdalla, eli pidin vapaat itse. Kuopus syntyi, kun olin hoitovapaalla ja vauvavuoden aikana erosin lapsieni isästä, joten pidin jälleen vapaat itse. Olen vielä kotona, syksyllä lähes viisivuotinen kotonaolo päättyy ja palaan töihin. Moni asia olisi kannattanut tehdä toisin, mutta niitäpä ei enää voi muuttaa, joten katse tulevaisuuteen! 🙂 -miuku
Mahdollisia syitä vanhemman kykenemättömyyteen ottaa hoitovastuu on monia erilaisia. Tietynlaisessa maailmankuvassa kaikki joilla menee huonosti, ovat varmasti itse ongelmansa aiheuttaneet ja heitä on helppo haukkua, kuten ilmaisit ”idiooteiksi”. Parisuhde voi olla toimimaton myös esim. siksi, että se on väliaikaisesti hoitosuhde. Minua surettaa tämä kovien asenteiden maailma, missä köyhiä ja kipeitä ei ole olemassa.
Mielenkiintoista miten paljon tuo malli on nyt muuttunut aiemmasta esityksestä. Kun aiheseen tutustuin olivat rajat tiukempia ja puhuttiin vielä ajan rajoittamisesta. Jos minimiäippäraha vielä nostettaisiin maksimaaliaen kotihoidontuen kokonaisuuden tasolle niin ihan kannatettava ajatus. Ja juu minäpä nimenomaan kävin aiemmin nykyisen määrän tarkistamassa ja tuo 24,/€ 20-22 arkipäivältä kuussa ei mielestäni yllä siihen mitä khh on esim.hgissä maksimissaan. Siinä mielestäni iso epäkohta.
Suurin osa eronneista ei muuten ole yksinhuoltajia vaan toisen vanhemman kanssa yhteishuoltajia, vaikka tapaamisia ei olisikaan. Olisi erittäin pohtia näiden perheiden asemaa. Esim. etä-isän oikeus käyttää vanhempainvapaata vaikka tilanne olisi riitaisa jne.
On monia sairauksia jotka eivät oikeuta sairaslomaan työelämästä mutta tekevät silti kykenemättömäksi hoitovastuuseen. Itse olin esim. auttamassa erästä läheistä perhettä jossa toinen vanhemmista sairastui psyykkisesti trauman vuoksi lapsen odotusaikana. Muutaman kuukauden sairasloman jälkeen tapahtui paluu työelämään, mutta hoitovastuuseen ei hänestä olisi vielä ollut pitkään aikaan. Lasten kannalta oli onni että toinen vanhemmista sai olla lapsillekin raskaassa tilanteessa läsnä pitkään ja vanhemmat sopia perhevapaiden jaosta keskenään. Ja kyllä itselle tuli ensimmäisenä mieleen auttaa ja osoittaa myötätuntoa, ei leimata, syyttää tai arvostella toista idiootiksi tai vanhemmuuteen kykenemättömäksi.
Tartuit nyt tuohon idiootti-sanaan, vaikka varmasti ymmärrät, minkälaisia tyyppejä sillä tarkoitin.
Minimiäitiyspäivärahaan en osaa sanoa tarkemmin nyt mitään, sillä en ole tarpeeksi varma, mitä kaikkea tukia sen ohella on mahdollista saada. Mutta mieleeni tuli, että jos vain löytyy lastenhoitoon kykeneväinen isä, jonka tulot ovat paremmat, hänenhän olisi parempi vanhempainvapaarahakaudelle siirryttäessä kotiin, kun etuus on kutienkin ansiosidonnainen. Jos siis rahaa ajatellaan. Minimietuuksilla elävät äidit (ts. huonotuloiset) ovat myös THL:n tutkimusten mukaan niitä, joilla on vielä suurempi riski erkaantua työmarkkinoista perhevapaiden aikana kuin paremmin tienaavilla kanssamutseillaan. Koen, että valtion on hyvä etuuksillaan ohjata heitä hakeutumaan opiskelemaan tai työmarkkinoille.
Tietenkään suurin osa eronneista ei ole yksinhuoltajia. Mutta silti äiti on yleisimmin se, jolle hoitovastuu menee. Siksi 6+6+6-malli olisi tasa-arvoa edistävä siinäkin mielessä, että eronneissa perheissä isätkin voisivat paremmin vaatia paikkaansa isänä.
Ja kyllä, on ihan totta, että näissä etuusasioissa ajatellaan suurta kokonaisuutta ja enemmistöä. Niitä vanhempia, jotka ovat kykeneväisiä sekä hoitamaan lapsiaan että käymään töissä. Tottakai. Poikkeukset pitää tietenkin ottaa huomioon erikseen, mutta ne edellä ei voida yhteiskunnan malleja rakentaa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ihanaa lukea ”äitiblogeista” asiallista tekstiä naisten urista. Oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että taloudelliset syyt eivät ole oikea syy olla jakamatta. Itse olen hyväpalkkaisessa ( miesvaltaisessa) ammatissa. Minä ja muutama muu töissä mammalomalla ollut tienaamme miehiämme enemmän. Silti meidän perheemme on ainut, jossa mies pitää perhevapaita enemmän kuin korvamerkityt. Eli tuntuu traditio ajavan enemmän.
Minä olen kotona, kunnes tyttäremme on 8kk ja sitten puolisoni, kunnes tyttäremme on 13kk. Tosin vanhempainvapaata mieheni pitää vähän, koska vapaa koostuu pitkälti kotihoidontuesta.
Kun kerroin ratkaisuistani töissä, niin reaktio oli ( mieskollegoilta), että ” onko sun mies sellaisessa työssä, että voi jäädä kotiin?”. Siis kyseisikö joku näin mieheltäni, kun hän kertoo vaimonsa jäävän äitiyslomalle?
Meidän ratkaisussa painaa paljon mun urakehitys. Se on mulle yhtä tärkeää kuin mun miehelle. Haluamme kuitenkin antaa molemmat myös oman panoksemme pienelle tyttärellemme.
Ihanaa tästä ratkaisusta tekee sen, että meillä molemmilla in ens kesänä myös kesälomat, jolloin meille tulee jaetun vanhempainloman ansiosta 8 viikon yhteinen loma.
Me ei jaettu vanhempainvapaata, mutta mies jäi esikoisen kanssa hoitovapaalle 8 kuukaudeksi. Vapaa jätetään myös nyt kuopuksen kanssa jakamatta, mutta hoitovapaale on miehen tarkoitus taas jäädä. Näin siksi, että jos jostain työkuvioista tms johtuen miehen hoitovapaa ei luonnistukaan, niin eipä jää sit vanhempainvapaata käyttämättä. Palkat on meillä suht samat, joten ansiosidonnaisuuden kannalta ei ole välikai miten rahat jakaa. Hoitovapaata varten alettiin säästää kuukausittain n 200e/kk per nenä samalla, kun aloitettiin lapsen yrittäminen, näin saatiin säästöön n 500 e/kk lisärahaa hoitovapaalle.
Vähän myöhään kommentoin.. 😀 En ihan kaikkia kommentteja kerinnyt lukea, et ehkä joku on jo sepostanut miten on mennyt vastaavassa tilanteessa ku meillä. Meillä minä olen se kuka tienaan n. 2,5 krt enemmän kuin mieheni ja elintasomme on muokkautunut minun tulojeni mukaisesti, vaikka toki mieheni tulot myös merkkaavat! Itse olin kotona tytön kanssa 12 kk:tta ja me ei itseasiassa edes tajuttu varautua kuinka paljon se vaikuttaa meidän talouteen, vaan se oli tällänen fiilis-päätös, mä halusin olla kotona vuoden. Sitten mies jäi kotiin ja on nyt ollut kotona 1 v 3kk ja jatkaa vielä 5 kk:tta.. Tiivistettynä voisin sanoa, että jonkinlaisia suunnitelmia ja laskelmia olisi voinut tehdä, koska nyt on lainan viralliset lyhennysvapaat käytetty ja lisää just myönnettiin.. Ja kauheesti mitään ekstraa ei voi tehdä, että saadaan laskut maksettua ja luottoa lyhennettyä (tuli käytettyä tuossa just tappiin se).. Että kyllä se jossain tuntuu, kun suuremmat tulot omaava jää kotiin, mutta kyllä sitä ”pärjää” ja kyllä sekin tuntuu kun pienempi tuloinen on kotona näin kauan.. Silti vaikka talous on ollut suoraan sanottuna päin persettä, niin mies vaan jatkaa kotona, että ehkä se kertoo, että on se kait sen arvosta, hehe! 😀
-em
Mahtava kirjoitus, kiitos! Olen niin iloinen, että näistä asioista ja pohdinnoista kirjoitetaan avoimesti. Ihan hirveän vähän puhutaan esimerkiksi siitä, miten monessa tapauksessa parempipalkkaisen miehen olisi järkevää jäädä juuri ansiosidonnaiselle vanhempainvapaalle.
Meillä ei jaettu vanhempainvapaata, mutta mies jäi hoitovapaalle lapsen ollessa vuoden ikäinen. Se on ollut aivan ehdottomasti paras päätös ikinä! Kaikki on mennyt niin hyvin, että nyt kun suunnitellusta puolen vuoden hoitovapaasta on pian puolet kulunut, mies ilmoittaa kohta työnantajalleen olevansa poissa vielä muutaman kuukauden lisää. Mies on viihtynyt kotona erinomaisesti ja jaksanut olla lapsen kanssa aivan uudella innolla, kun taas mulle työssäkäynti on tehnyt henkisesti tosi hyvää erittäin raskaan vauvavuoden jälkeen. Lapsi on selvästi kiintynyt isäänsä entistä enemmän eikä enää tulee tilanteita, joissa vain minä kelpaisin. Siis todellakin win-win-win! Onnellisuus on ehdottomasti lisääntynyt, ja olen niin ihastunut tähän hoitovastuun jakamiseen, että haluaisin hehkuttaa ja suositella sitä aivan kaikille tutuille odottajille ja pikkulasten vanhemmille. 😀 (Oikeasti toki puren kieltäni enkä lähde neuvomaan muita, koska ymmärrän, ettei tämä ole kaikille realistinen vaihtoehto.)
Taloudellista puolta mietittiin totta kai meilläkin (erityisesti nyt kun hoitovapaa kestääkin aiottua pidempään), koska miehen bruttopalkka on liki tonnin suurempi kuin minun. Mutta todellisuudessa ero nettopalkassa ei ole läheskään noin suuri, eikä muutamassa kuukaudessa nyt niin mieletöntä lovea lompakkoon tule. Ja näin pätkätyöläisenä minun työkokemukseni ja eläkekertymäni on aika arvokasta valuuttaa tulevaisuutta ajatellen.
Jos mies olisi ollut kevään töissä ja minä kotona, olisimme varmaan lähteneet kesällä kunnon reissulle Eurooppaan. Nyt tyydymme varmaan risteilyyn ja mummolamatkailuun. Tällaisesta luksuksesta luovun kuitenkin mielelläni, kun se mahdollistaa toimivan ja tasapuolisen arjen.
Meillä isä piti ne välttämättömät lomat. Jotka olivatkin hänelle sitä ”omaa aikaa”. 8h youtubea ja sitten kavereiden kanssa ulos. Yhtäkään vaippaa hän ei vauva-aikana vaihtanut. Saatikka herännyt yöllä syöttämään. Vaikka kovin ehdotin että pumppaan pulloon ja hän herää syöttämään. Ei sopinut. Ero tilastot kertovat karua kieltään. Monessa perheessä tämä ”tasa-arvo” on tätä samaa kun meillä. Eli miehet isyyslomalla tarkoittaa heille sitä LOMAA. Oli todella raskasta vaikean synnytyksen ja koliikki vauvan jälkeen kun aikuinen mies pyysi puoliltapäivin herätessään aamupalaa. Ja tämän vuoksi en halunnut lisää lapsia, sen enempää kuin kannatan tasa-arvoa asian suhteen. Hieman erilainen mielipide-mutta yllättävän yleinen.