Tahdon opettaa lapseni rakastamaan ja arvostamaan kirjastoa yhtä paljon kuin minä. Ihan vielä esikoinen ei hahmota sitä, että kirjaston ansiosta meillä on joka kuukausi läjä uusia kirjoja luettavaksi. Vaikka kuinka yritän selittää, miten saamme lainata kirjoja, hän puhuu meidän käyvän kirjastossa ostamassa kirjoja. Onneksi kirjastossa pankkikortin sijaan voi vilauttaa kirjastokorttia, sillä muuten meiltä rahojen lisäksi loppuisi säilytystila kesken. Yksi kirjaston ihanuus kun on myös se, että kirjat saa lukemisen jälkeen palauttaa.

Vaikka lainaaminen käsitteenä ja täten kirjastojärjestelmän hienous on esikoisella vielä vähän hakusessa, kirjojen ja lukemisen upeuden hän on ymmärtänyt. Siitä iso kiitos kuuluu kirjastolle. Hän lukee nykyään paljon myös itsekseen, eli kertoo kirjojen tarinat joko muistin varassa tai ihan vain keksii omat juonenkäänteensä kuvien perusteella. Erityisen kiitollinen olen siitä, että hän lukee mielellään myös veljelleen. Sillä kikalla minä pääsen käväisemään suihkussa miehen työiltoina.

Mä en äitinä ole leluilla leikittäjä (vaikka pakon edessä siitäkin on pitänyt oppia repimään riemua), mutta kirjoja mä tykkään lukea. Nimenomaan siis kirjoja, monikossa. Ongelmana vain on se, että esikoisella on edelleen välillä tapana jumittua johonkin kirjaan niin totaalisesti, että mikään muu ei kelpaa kuukauteen. Tai kahteen. Jumittaminen on ihan normaalia tuon ikäiselle, mutta se ei auta silloin, kun luettavaksi kiikutetaan 148 kerran Onni-poika päiväkodissa, ja lukijaa alkaa puuduttaa.

Mä olen keksinyt ratkaisuksi sen, että esimerkiksi iltasatuaikaan lapsi saa valita yhden kirjan ja minä toisen. Tällä hetkellä esikoisen lemppareita ovat Onni-poika -kirjojen lisäksi muun muassa Elsa-kirjat, Miina ja Manu -kirjat, Veera-kirjat sekä Oona ja Eetu -kirjat. Mä taas olen pyrkinyt hivuttamaan mukaan kirjoja, joissa ei juurikaan ole kuvitusta, vaan tarina on pääosassa. Esimerkiksi mun ja miehen yhteisen lempparisatukirjailijan Marjatta Kurenniemen lyhyemmät sadut jaksavat jo kiinnostaa ilman kuvitustakin. Paitsi jos on väsy, silloin kiinnostaa vain pälättää ärsytysmielessä mun lukemisen päälle.

Kuopus on tällä hetkellä helppo kuuntelija. Hän jaksaa kuunnella haltioissaan ihan mitä tahansa lukemaani, enkä siksi ole vieläkään muistanut käydä hakemassa ullakolta kovakantisia vauvakirjoja hänen ihmeteltäväkseen. Niitä en viitsi lainata kirjastosta, kun pääasiallinen käyttötarkoitus on maistelu. Tällä hetkellä luenkin kuopukselle esimerkiksi Image-lehteä.