Pari kuukautta sitten meillä juhlittiin kolmevuotiasta hirmuliskomaisissa tunnelmissa. Esikoinen toivoi synttäreidensä teemaksi dinosauruksia – mistä lie idean olikaan poiminut – ja sellaiset hän sai.

Muutimme kaksiomme 150 miljoonaa vuotta sitten maailmaa hallinneiden jättiläismäisten liskojen kodiksi parilla yksinkertaisella kikalla. Rappukäytävään leikkasin mustasta kartongista tyrannosaurus rexin jäljet johtamaan kotiovellemme. Palasia viidakosta hain kukkakaupasta, ja erilaisia vihreitä leikkolehtiä oli ripoteltuna sinne tänne. Syötävinä koristeina olivat minibanaanit, ananakset ja muut etelän hetelmät.

Juhlien teemavärinä oli – yllätys yllätys – vihreä eri sävyissään. Koska vieraita oli paljon, eikä meillä ollut ketään piikomassa, rikoin periaatteitani ja ostin teemavärisiä kertakäyttöastioita. Helpotti muuten ihan törkeästi loppusiivousta, joten ehkä taivun käyttämään kerttiksiä toistekin. Vihrät ilmapallot saivat ylleen dinomaisuutta, kun miehen kanssa liimasimme niihin kartongista leikkaamamme luulevyt. Leikkelin myös muutaman dinosaurusköynnöksen, jotka kyllä kauempaa näyttivät ihan vain lehtiköynnöksiltä. Väliäkös sillä, teemaan istuivat molemmat näkemykset.

Keittiön ovenpieleen mies väkersi portsariksi dinosaruksen pään ja selän luulevyt. Itse olin ihan pähkinöinä noutopöydän keskellä olleista dinosauruksen munista, jotka tein kiinalaisten marmoriteemunien ohjetta mukaillen. Nyt maku ei kuitenkaan ollut pääasia, vaan ulkonäkö. Eli ensin keitin munat, minkä jälkeen annoin niiden jäähtyä ja naputtelin munankuoret rikki, mutta niin varovaisesti, että kuoret eivät lähteneet irtoamaan. Sitten laitoin munat yön ajaksi astiaan, jonne olin sekoitellut kaikkea mahdollisimman väriä tuovaa nestettä: mustaa teetä ja soijakastiketta. Komeita tuli, mutta ei syömäkelpoisia!

Onneksi ruokaa piisasi muuten. Suolaisen nälkään tehtiin pizzaa. Dinosauruksenmuotoiset nachot teimme tortillalätyistä dinosaurusmuotilla leikaten. Voideltuamme ne öljyllä, paistoimme ne rapeiksi uunissa. Ne olivat sellaisenaan aika mauttomia ja olisivat kaivanneet vähän maustetta ylleen, mutta hyvältä maistuivat, kun niitä dippasi salsaan, guacamoleen ja hummukseen. Dipattavaksi tarjolla oli myös porkkanoita, paprikoita ja kurkkuja.

Suut laitettiin makeaksi porkkanapiirakkamuffinsseilla (maailman paras porkkanapiirakka toimii myös muffarimuodossa!), joiden pintaan yritin piirtää sokerimassanna dinofossiileja. Koristelu kuului osastolle ei mennyt niin kuin Srömsössä. Esikoisen kanssa leivoimme Hanna-tädin kakkuja, joihin painoimme leludinosauruksen avulla jalanjäljet.

Kakkuna oli tällä ohjeella tehty kaivauskakku. Sen ideana on siis mutakakku, joka kaivellaan pinnastaan rikki, jotta mielikuvana olisi fossiilikaivaus. Ohje oli kuitenkin ihan fiasko, ja kaiken säätämisen jälkeen mulla oli Herttoniemen suurin mutakakku, joka ehti olla muutaman kriittiksen minuutin liian kauan uunissa. Luovana ratkaisuna ongelmaan oli tällä kertaa mannerlaattavuorikakku, eli mursin jättikakusta palasia isoon läjään, ripottelin päälle Marianne-rouhetta ja koristelin sen karkkimadoilla ja muulla inhalla. Vieraat väittivät kakun olevan hyvää, joten joko ne valehtelivat tai sitten ei vain voi epäonnistua, jos kakkuun laittaa kilon suklaata.

Ohjelmanumeroiksi oltiin suunniteltu dinosauruksenhäntää, eli aasinhäntää muokatulla formaatilla, mutta kun tupa on täynnä sokerihumalaisia naperoita, luovuimme näin suurista suunnitelmista. Mies veti yhtenä leikkinä dinomunien etsintää, eli toisin sanoen piilotti pieniä suklaamunia ympäri kämppää. Meillä oli oikein palkintokin varattuna eniten munia löytäneelle vipeltäjälle, mutta siinähän kävi niin, että kisaajat söivät munat ennen kuin ne ehdittiin laskea. Sehän olikin paljon hauskempi tapa kisata, myönnetään. Halukkaat saivat myös askarrella itselleen dinosaurushatun, jota varten olin tehnyt mallikappaleen ja kasannut tarvikkeet koriin.

Sankarin itsensä mielestä parasta oli tietenkin kaverit. Ja mitä minä bailaamista seuraisin, parhauslistalle luultavasti menee myös rajaton määrä pillimehua sekä hirmuliskomainen remuaminen. Räyh!